Lue keskustelun säännöt.
Mies makaa kaikki päivät sängyssä
07.11.2020 |
Tekee kyllä sovitut kotityöt mutta urakoi ne vauhdilla vartissa. Tekee muutaman työvuoron viikossa eli töissä käy mutta ei ihan kokopäiväisesti. Muun ajan oikeastaan vain makaa sängyssä läppärin kanssa katsomassa leffoja, selaamassa nettiä tai nukkuu.
Ei ole kiinnostunut touhuamaan lasten kanssa, sanoo kyllä että lapset saa tulka hänen kanssa katsomaan koneelta lasten ohjelmia mutta se makaaminen ei taas lapsia kiinnosta yhtään. Ei käy harrastuksussa, ei vietä minun kanssa aikaa, ei tule edes olohuoneen sohvalle makoilemaan jotta voitaisiin siinä samalla jutella jotain.
Ei ole kuulemma masentunut. Sanoo että hänellä on oikeus harrastaa leffoja jos haluaa kun kuitenkin tekee sovitut kotityöt. Erota hän ei halua eikä suostu näkemään mitään ongelmia.
Alan olla aika kypsä. Mikä avuksi?
Kommentit (34)
Pakenee todellisuutta. Odottaa että otat eron. Mitä tekee kun on yksin?
Ei halua olla sun kanssa, sehän nyt on selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakenee todellisuutta. Odottaa että otat eron. Mitä tekee kun on yksin?
Ei halua olla sun kanssa, sehän nyt on selvää.
Keittiöpsykologian abc.. Mä nauran täysii!!!
Jumalauta lopeta jo se Me Naisten tai Anna:n tilaaminen!
En voi lopettaa nauramista !!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakenee todellisuutta. Odottaa että otat eron. Mitä tekee kun on yksin?
Ei halua olla sun kanssa, sehän nyt on selvää.
Keittiöpsykologian abc.. Mä nauran täysii!!!
Jumalauta lopeta jo se Me Naisten tai Anna:n tilaaminen!
En voi lopettaa nauramista !!!!!!
Osuiko liian lähelle 😁
Luulin ensin että vaimo siellä kirjoittelee mutta en käy töissä enkä tee kotihommia.
Noh, jotkut ihmiset on passiivisempia kuin toiset... Kai sitä vapaa-ajallaan saa levätä, jos niin haluaa. En minäkään arkena töiden jälkeen oikein muuta jaksa syksyisin, kuin olla sohvaperunana. Mitä omasta lapsuudesta muistan, vanhemmat veivät kyllä harrastuksiin ja leikin naapureiden kanssa. Viikonloppuna tehtiin yhdessä jotain perheenä tai toisen vanhemman kanssa. Molemmat vanhemmat olivat aika uraohjuksia, ja isäni työskenteli lauantaisinkin. Ihan hyvä lapsuuteni silti oli, eikä mun vanhemmat kanssani leikkineet (muistikuvat noin 4-vuotiaasta eteenpäin). Keksin itse tekemistä ja vanhempani tekivät omia juttujaan jos nyt arkea mietitään. Välillä isä teki lumilinnan tai mentiin laskettelemaan ja polttamaan makkaroita notskille.
Voisitteko kenties sopia jotain yhteisiä menoja vaikka viikonloppuihin?
Miten sinä toivoisit arkenne muotutuvan? Minkälaista arkea vietät lastesi kanssa? Mitä sinä toivot?
Aika paljon jää nyt tietoa aloituksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on se vastamäki. Tue ja auta miestäsi.
Riippuu myös paljolti siitä, miten vanhoja lapset on. Mut eikai sitä nyt tosiaan vanhemman tarvitse olla jatkuvasti joku lapsen viihdyttäjä, pedagogi, tekemisen keksijä jne. :) Nykyään tuntuu, et vanhemmuudelle asetetaan ja siitä otetaan hirveesti paineita. Kyl se riittää, et on rakkautta ja yhteistä tekemistä välillä, rajoja. Ei siihen tartte suhtautua kuin johonkin projektiin, jossa yritetään luoda jotain täydellistä ihmistä, johon ois joku täydellinen resepti. Ja jos ei suoriudu täydellisesti, lapset on menetettyjä tapauksia ja joutuu hunningolle aikuisina. :D Mut meni vähän aiheesta...
On ihan hyvä olla läsnä mutta ei sitäkään tartte mielestäni koko aikaa olla, etenkään kun lapset alkaa olla tietyn ikäsiä (esim. 6-vuotiaasta eteenpäin). Ei lapsuudessani kenenkään vanhemmat ollu sellasia. Keksittiin omat leikkimme ja meidän vanhemmat teki just omia juttujaan. Ja se oli 90-lukua. Mä sanoisin jopa, et on lapsille jopa haitallisempaa, et on koko ajan vanhemmat ympärillä hääräämässä, suojaamassa, keksimässä tekemistä, tukena kaikessa, leikkimässä jne. :D Lapsen mielikuvitus kehittyy tylsyydessä muutenkin.
Mun lapsuudessa tosin oli se ihana puoli, et asuttiin vähän maalla, joten metsä oli heti vieressä, oli naapuriverkosto ja paljon lapsia ympärillä, saatiin mennä ja remuta, harvemmin olin sisällä, aina jossain ulkona leikkimässä, kun oli vielä luntakin. Kuinkakohan monella kaupunkilaisella lapsella on sellaiseen nykyään mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset on passiivisia. Mun miehen lapsuudenperhe on sellainen, että tehdään välttämätön, muuten odotetaan että asiat hoituu muiden toimesta, ja lepäillään. Se on opittu tapa jolla on juuret.
Mies on sängyssä ja nainen ei ymmärrä mennä sinne seuraksi. Sänky on hyvä paikka vaikka se lakainoiden vaihto on ongelma. En ole löytänyt vieläkään ketään joka haluaa vaihtaa mun kanssa lakanat. Enkä mä tiedä mikä hyöty siitä on saada vaihdossa esim. naapurin lakana? Ei saamari se on parempi jättää lakanoiden vaihtaminen naisille mulla menee siitä pää sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat kodit molemmille tai sitten okt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Montako vuotta olette olleet yhdessä, jos mies kerran harrasti ennen liikuntaa? Mitä niille harrastuksille tapahtui, unohtuivat korona-aikaan, vai? Huolestuttavaa tuollainen, ei terveen ihmisen kuulu maata kaikkia päiviään, kun vielä lapsiakin on.
Varmaan ymmärrät itsekin, että ainoa tapa eteenpäin on puhuminen. Otat läppärin tai tabletin, mikä kädessä onkin, pois ja kerrot selkeästi ja ytimekkäästi miksi parisuhteessa ei voi olla itsekäs kuten vellipöksy on. Muistutat, että teillä on yh teisiä lapsia, joista on huolehdittava ja joiden kanssa käydään ulkona, leikitään, pelataan ja joille luetaan. Ruokaa täytyy käydä ostamassa ja valmistaa. Siivota, pyykätä ja lukea iltasatu. Yksinkertaisesti, olla läsnä. Puhu mielellään kuin vähä-älyiselle.
Kerro, että koet epäreiluna sen, että sinä joudut yksin kantamaan vastuunkun ja tekemään kaiken. Voit hyvin sanoa, ettet tiedä kuinka kauan jaksat tilannetta katsoa. Josko toi herättelis vähän. Jos ei, niin lähetä äiteensä helmoihin makaamaan. Kumma juttu jos oot oikeasti jo kaksi vuotta perseilyä katellut. Itse olisin laittanut ulkoruokintaan aikaa sitten. Suosittelen, että kutsut vellihousun äiteen kylään varottamatta. Viet äiteen poikansa tykö ja alat selostaa tilannetta äiteelle. Puhut silleen kuin puhuisit jostain elukasta eli tyyliin tässä tää Timo makoilee päivät ja illat. Ei oo kuulemma kipiä tai mitään vailla, ne on vaan noi elokuvat jne. se mitä Timo elämältään haluaa. Mä oon vähän tässä tuumannut, kun tätä on jo kaksi vuotta jatkunut, että oisko tää Timo onnellisempi muualla. Lapsetkin vois paremmin kun ei tarttis päivittäin pahottaa mieltään iskän takia. Kun tulevat jatkuvasti torjutuksi.
Jotta näin. Eiköhän siitä tule vellihousuun liikettä.