Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Itkitkö kun sait vauvasi?
06.11.2020 |
Itseäni ihmetyttää, että en itkenyt, vaikka muuten olen herkkä. Olin vaan onnellinen kun kipu oli ohi ja terve vauva rinnalla.
Kommentit (30)
En muista. Sen muistan sen sijaan, kuinka katselin osastolla vastasyntynyttä sylissäni. Hän väläytti kesken unen leveän, hampaattoman refleksihymyn, ja sydämestäni kuului pieni "pling", jonka muistan nytkin, 23 v myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itkenyt.
Oli hirveä nälkä ja jano.
Oli taivaallista saada kinkkuvoileipiä, mehua ja kahvia.
Kun oli syömättömänä ja nestetipassa ollut jo neljättä vuorokautta, niin ruoka ja juoma oli päällimmäisenä mielessä.
Nyt on muuten kiva sarja, 8 osaa, yle areenan kautta ainakin näkee.
Tanskalainen sairaalasaippua kätilöistä, muttei ole niin imelä kuin amerikkalaiset.
https://areena.yle.fi/1-50776068 "Ihmeiden äärellä"
Niin ja on siinä yks silmänilo lääkäri, "norjalainen" lastenlääkäri joka on oikeassa elämässä myös lääkäri. Oli siinä karseassa norjalaisessa sarjassa niistä bienesmiehistä jotka joi ja rälläsi...
En itkenyt. Suunniteltu sektio, salissa en nähnyt kuin päälaen ja kun muksu kärrättiin huoneeseen, ensimmäinen ajatus oli vain "Moi, siinähän sinä olet". Vauva syliin ja siitä sekunnista eteenpäin kaikki oli vain täysin luonnollista. Pidin pitkään itseäni kamalana ihmisenä kun en ihastellut, ihmetellyt ja kuplinut rakkautta. Lopulta tajusin ettei mun tarvinnutkaan. Tuntui siltä kuin k.o. lapsi olisi ollut siinä aina.
En muistaakseni itkenyt kummankaan synnytyksen jälkeen. Toisen synnytyksen jälkeen en pystynyt edes nostamaan päätä tyynystä, kun olin niin heikossa hapessa pitkän ja kivuliaan ponnistusvaiheen jälkeen. Muistan kun hoitsu ei meinannut saada tippaa mihinkään, siinä kohtaa meinasi tulla itku kun en enää oisi jaksanut edes sitä kipua. Seuraavana aamuna olin vain niin onnellinen, koin saaneeni jopa "liikaa" terveen pojan ja tytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itkenyt. Olin vaan niin äärettömän helpottunut kun se kidutus loppui ja vauva oli ok ja itsekin olin hengissä. Molemmilla kerroilla sama.
En.
En tuntenut oikein mitään paitsi helpotusta siitä, että synnytys oli ohi ja vauva oli terve. Nälkä oli, mutta en voinut syödä enkä juoda, koska minut piti viedä saman tien nukutettavaksi istukan poistamista varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, mutta en siksi vaan helpotuksesta, että on viimeinen kerta koskaan, kun kukaan muu kuin minä itse on tekemisissä intiimialueideni kanssa. Valitettavasti tuo ei ollut viimeinen kerta, kun itkin tuon asian takia, koska valitettavan monelle on ongelma kunnioittaa tuota päätöstä ja hyväksyä, että ei on ei.
En itkenyt enkä ollut edes onnellinen, vaan päällimmäinen katsellessani vauvaa oli että mitä helvettiä olen mennyt tekemään. Se oli kamalaa, olin lähinnä kauhuissani ja tunsin valtavaa syyllisyyttä siitä etten kuplinut onnea ja rakkautta. Syyllisyyttä kesti pitkään, vauva tuntui vieraalta ja meni useampi kuukausi, ennen kuin aloin tuntea rakkautta lasta kohtaan. En uskaltanut puhua asiasta kenellekään, koska tunsin olevani huono ja viallinen äiti. Edelleen kun mietin tuota aikaa tunnen vihlaisun sydämessä ja mietin onko tuo vaikuttanut lapseni kehitykseen, hänellä on ollut hankaluuksia tunnesäätelyn kanssa ja välillä tuntuu, että on edelleen esiteininä jopa "epänormaalin" kiinni minussa.
Alue: Aihe vapaa
En muista mutta olin kovin onnellinen nuori äiti.