Elämäntapamuutoksen onnistumisen syy on tylsyyden sietäminen

Kaiken Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en joutunut luopumaan mistään tehdessäni elämäntapamuutoksen kahdeksan vuotta sitten. Tupakkaa en ole koskaan polttanut mutta alkoholia, herkkuja ja epäterveellisiäkin ruokia menee edelleen kohtuudella. En vain syö niitä enää niin tolkuttomia määriä kuin ennen.

Elämäni on muuttunut paljon antoisammaksi kun syön monipuolisemmin ja olen saanut uusia harrastuksia.

Millainen muutos se sitten oli, jos teit elämäntapamuutoksen luopumatta mistään? Tuota tuota...

Nyt joku kirjoittaa kiusallaan nimimerkilläni soopaa. Terv Kaiken Ap.

Laihdutin aikoinaan 20kg vaihtamalla hiilarit rasvaan, ei ollut tylsää eikä ahdistavaa vaikka alkuun vaati vähän panostamista ja totuttelua.

Joitain vuosia sitten kehitin itselleni pahan alkoholiongelman ja nyt olen ollut kuukauden tipattomalla. On ollut TYLSÄÄ. :D Ei herranjestas en tiennyt että ihmisellä voi olla näin tylsää, aika matelee, päivät kestää ikuisuuden, keikun vaan tuolilla ja hakkaan f5 monta kertaa minuutissa. Voi perse tätä elämää.

Olen aina syönyt kevyesti mitään itseltäni kieltämättä ja normaalipainon säilyttäen.

Enpä ole tajunnutkaan että elämä olisi tylsää??? Eihän tosiaan mikään ole kiellettyä, voin matkustaa taas kun korona hellittää, voin harrastaa mitä haluan, nautin hyvistä viineistä, leivon, laitan ruokaa ja herkuttelen. Hoidan puutarhaa, tapaan ystäviä ja perhettä, vuosien mittaan on rakennettu 3 taloakin. Työ vie (taas jonain päivänä) ympäri maailmaa ja saan nähdä uskomattomia paikkoja.

Kyse on vaan siitä etten ole koskaan päästänyt itseäni lihomaan vaan säilytän kohtuuden aina. Kohta syön (kuten n 1x kk) mäkkäriaterian mutta muuten olen tänään syönyt vain munakkaan ja kasviksia. Illalla juon marjasmoothien.

Alkoholistin äksöni? Öristä kaltaistensa kanssa jossain nurkkapöydässä paikallisessa räkälässä? Wau! Olen NIIIIN kade;).

Syy on liian köyhässä lapsuudessa, liian ilottomassa ja liian varhain lapsi oppii kantamaan taakkaa myös siitä köyhyydestä. Mitään ei saanut pyytää eikä vaatia kun kaikki tyrmättiin. Uskoisin tämän olevan syyn etten kauhean pitkään sitä tylsyyttä kestä. 

Päihteiden tilalle pitää keksiä jotain muuta tekemistä, ei se lopettaminen muuten onnistu. Vapaaehtoistyötä tai harrastuksia joihinka hurahtaa ja saa iloa. 

Usein sen liian syömisen, juomisen tai muun ongelman takana on psyykkiset asiat. Ne eivät korjaannu sillä, että pelkästään korjaa elämäntapojaan. Se juurisyykin pitäisi hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Päihteiden tilalle pitää keksiä jotain muuta tekemistä, ei se lopettaminen muuten onnistu. Vapaaehtoistyötä tai harrastuksia joihinka hurahtaa ja saa iloa. 

Perhe ja hyvät ihmissuhteet auttavat, noiden lisäksi.

Aloituksen alku piti paikkansa, mutta loppu ei. Omalla kohdalla hyvin syöminen, juominen, ja tupakointi tuottavat 45% ilosta, jos ajatellaan että ilo ja tylsyys olisi 50/50 elämässä. Lopun 5% tuo satunnaiset kaverikyläilyt, luonnossa liikkuminen jne. Jos poistetaan ensin kertomani ilon kohdat niin elämä on silloin 5% iloa ja95% tylsyyttä. 

Tätä ei poista mikään muu kuin se, että saa menettämiensä ilon aiheiden tilalle jotain muuta mikä aiheuttaa iloa, jolloin balanssi säilyy. Se että kuvittelee porkkanan olevan suklaapatukka, tai vissyveden olevan saunalonkero, ei hämää ketään normaalilla järjellä varustettua aikuista ihmistä.

Itselläni työelämästä tipahtaminen ja sairaus, ja näistä tullut kaverittomuus, sekä tyhjyys ei täyty sillä että kestää tylsyyttä 95%. Elän mieluummin tyytyväisenä ilojeni kanssa lyhyemmän elämän, kuin kuolen tylsyyteen.

Syöminen, juominen ja tupakointi myös ovat sosiaalisia tapahtumia. Mieluummin juon muutamia kajoja seurassa , kuin könötän terveellisenä yksin kotisohvalla. 

Ennen sain iloa liikunnasta mutta se meni terveyden myötä, ja enää saan liikunnasta kipua ja pahan olon.

Kaiken Ap kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eri mieltä. Minusta ydinkysymys on ahdistuksen sietokyky. Se on astetta rankempaa settiä kuin vain tylsyyden sieto.

Kyllä varmasti näin, mutta kaikkia ei ahdista. Päin vastoin - monilla on hyvä fiilis ja tunnelma, kun tietää saavansa kohta tai melkein kohta aivoja palkitsevaa päihdettä tai ruokaa.

Et nyt tainnut ymmärtää? Ahdistus ei tule siitä ajatuksesta, että 'jaa, en saakaan ostaa ja syödä herkkuja illalla', vaan sitten illalla kun ei ole muutakaan mukavaa, joutuu vastakkain ahdistuksen ja jopa näläntunteen kanssa. Siinä sitten kärvistelet, kun mieli tekisi syödä, melkein mitä vain, mutta et voi kun sitten ei laihdu.

Väitän, että esim. laihdutus ei onnistu monilta juuri siksi, että ahdistus syömättömyyden pakosta käy ylivoimaiseksi. Enkä ole sokeririippuvainen vaan syön iltaisin vaikka ruisleipää tai leipäjuustoa, mitä vain 'oikeaa ruokaa'.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen alku piti paikkansa, mutta loppu ei. Omalla kohdalla hyvin syöminen, juominen, ja tupakointi tuottavat 45% ilosta, jos ajatellaan että ilo ja tylsyys olisi 50/50 elämässä. Lopun 5% tuo satunnaiset kaverikyläilyt, luonnossa liikkuminen jne. Jos poistetaan ensin kertomani ilon kohdat niin elämä on silloin 5% iloa ja95% tylsyyttä. 

Tätä ei poista mikään muu kuin se, että saa menettämiensä ilon aiheiden tilalle jotain muuta mikä aiheuttaa iloa, jolloin balanssi säilyy. Se että kuvittelee porkkanan olevan suklaapatukka, tai vissyveden olevan saunalonkero, ei hämää ketään normaalilla järjellä varustettua aikuista ihmistä.

Itselläni työelämästä tipahtaminen ja sairaus, ja näistä tullut kaverittomuus, sekä tyhjyys ei täyty sillä että kestää tylsyyttä 95%. Elän mieluummin tyytyväisenä ilojeni kanssa lyhyemmän elämän, kuin kuolen tylsyyteen.

Syöminen, juominen ja tupakointi myös ovat sosiaalisia tapahtumia. Mieluummin juon muutamia kajoja seurassa , kuin könötän terveellisenä yksin kotisohvalla. 

Ennen sain iloa liikunnasta mutta se meni terveyden myötä, ja enää saan liikunnasta kipua ja pahan olon.

Minulla oli myös vauhdikas ja tapahtumarikas elämä - kunnes tulin uskoon.

Nyt kökötän aina yksin kotona tai ulkoilen yksin, kun ei ole kavereita.

Parisuhdetta olen yrittänyt löytää, utta uskovaisena sekin on toso vaikeaa, kun pitäisi löytyä uskova, täysjärkinen mies.

Olen ajanut itseni tällaiseen limboon. Nyt elämän ilo pitää repiä pitkälti hyvästä syömisestä ja siitä yksinäisestä uskosta.

On ihanaa, kun nyt nelikymppisenä uskallan vihdoin mässyttää suklaata ja ostaa viiniä viikonlopuksi ilman, että pitää koko ajan kokea syyllisyyttä siitä ettei ole tehokas ja täydellinen. Tosin yhä vieläkin välillä tulee pakkoajatuksia omasta kropasta tai siitä, että olisi mahdollista olla tiptop ja täydellinen. Kun ei vaan loputtomiin jaksa suorittaa! Kun on 20 vuotta suorittanut, rentoutumisen oppii pikkuhiljaa.

Ongelma on aivoissa, d2-reseptoreissa. Lukekaa lisää. Jos d2 on kunnossa, ei tarvita mitään ulkoista stimulaatiota kokeakseen olonsa hyväksi. Nämä reseptorit saa helposti tuhottua esim käteenvedolla.

Kun sinulla on noin hyvät perustelut olla läski (kaikki läskit ovat hyviä selittäjiä), niin jatkapa eloasi läskinä äläkä enää vaivaa muita sillä

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on aivoissa, d2-reseptoreissa. Lukekaa lisää. Jos d2 on kunnossa, ei tarvita mitään ulkoista stimulaatiota kokeakseen olonsa hyväksi. Nämä reseptorit saa helposti tuhottua esim käteenvedolla.

Jumala tuhoaa d2 reseptorit runkkareilta rangaistukseksi. Myös näkö heikkenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen alku piti paikkansa, mutta loppu ei. Omalla kohdalla hyvin syöminen, juominen, ja tupakointi tuottavat 45% ilosta, jos ajatellaan että ilo ja tylsyys olisi 50/50 elämässä. Lopun 5% tuo satunnaiset kaverikyläilyt, luonnossa liikkuminen jne. Jos poistetaan ensin kertomani ilon kohdat niin elämä on silloin 5% iloa ja95% tylsyyttä. 

Tätä ei poista mikään muu kuin se, että saa menettämiensä ilon aiheiden tilalle jotain muuta mikä aiheuttaa iloa, jolloin balanssi säilyy. Se että kuvittelee porkkanan olevan suklaapatukka, tai vissyveden olevan saunalonkero, ei hämää ketään normaalilla järjellä varustettua aikuista ihmistä.

Itselläni työelämästä tipahtaminen ja sairaus, ja näistä tullut kaverittomuus, sekä tyhjyys ei täyty sillä että kestää tylsyyttä 95%. Elän mieluummin tyytyväisenä ilojeni kanssa lyhyemmän elämän, kuin kuolen tylsyyteen.

Syöminen, juominen ja tupakointi myös ovat sosiaalisia tapahtumia. Mieluummin juon muutamia kajoja seurassa , kuin könötän terveellisenä yksin kotisohvalla. 

Ennen sain iloa liikunnasta mutta se meni terveyden myötä, ja enää saan liikunnasta kipua ja pahan olon.

Minulla oli myös vauhdikas ja tapahtumarikas elämä - kunnes tulin uskoon.

Nyt kökötän aina yksin kotona tai ulkoilen yksin, kun ei ole kavereita.

Parisuhdetta olen yrittänyt löytää, utta uskovaisena sekin on toso vaikeaa, kun pitäisi löytyä uskova, täysjärkinen mies.

Olen ajanut itseni tällaiseen limboon. Nyt elämän ilo pitää repiä pitkälti hyvästä syömisestä ja siitä yksinäisestä uskosta.

ymmärrän ongelmasi. Ei ole mahdollista löytää miestä, joka on uskova JA täysjärkinen. Voisitko kuitenkin luopua toisesta vaatimuksesta kun et itsekään voi mitenkään toteuttaa molempia samaan aikaan.

Tottumus on ihmisen toinen luonto. Siksi pitää olla varovainen, millaisia tottumuksia hankkii. Monet tottumuksista hankitaan nuorena ja tässä vanhempien esimerkki on merkittävää.