Mies lipsautti totuuden
Katsottiin miehen kanssa ensitreffit alttarilla ja mies nauroi Katin ja Jannen kohdalla Jannen huomaavaisuudelle ja romanttisuudelle. Mies totesi että helppoahan se on miehen olla tuollainen kun on saanut tasoaan paremman naisen. Että miettii päivittäin "olenpa onnekas kun tuon sain". Silloin kuulemma huomaavaisuus ja romanttisuus tulee kuin itsestään. Enpä voinut kuin istua suu auki. Meillä ei siis tällaista käytöstä ole näkynyt kuin suhteen alussa.
Nykyään minä hoidan kotityöt ja järjestän yllätyksiä arkeen ja juhlaan. Mies olettaa minun tekevän paljon hänen eteensä mutta hän ei koe tarpeelliseksi että minuakin voisi huomioida ja ilahduttaa. Tulipahan selväksi että miksi ei.
Kommentit (37)
No mikset avannut suutasi ja kysynyt, että mitkäs meidän tasot ovat?
Meidän suhteessa voi sanoa, että olemme ihan saman tasoisia miehen kanssa. Nähdään yhtä paljon vaivaa suhteen eteen, mutta saatetaan myös olla yhtä laiskoja romanttisuuden kanssa. Aina ei jaksa. Onpa muuten onni, että on samalla tasolla miehensä kanssa. Josko tänään tekisi jotain extraa suhteen eteen.
Ajatella! Ja sinä senkus onnesta soikeena passaat ja miellytät.
Ap:n mies on itse jotain alatasoa :(
Miten sait suhinan seasta sannoista selvää?
No mitkä ovat teidän tasot, oikeasti?
Kun sinä kommentoit tai mietit jotain televisiosarjaa, onko se aina yhtäläisyysmerkit parisuhteenne kanssa?
Herätys nyt jumalauta taas.
Ei meillä mies tuollaista tee vaikka on ruma kasvoista ja ylipainoinen ja minä kaunis ja hoikka. Ja molemmilla sama koulutus.
Että mitä yleistämistä taas..
Ei ole häävi maku miehelläsi, jos pitää tuota naista kovinkin korkeatasoisena.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen möläytys, mutta en soveltaisi suoraan omaan elämään. Minusta tuo pätee Ensitreffi-ohjelman pareihin sikäli, että he eivät vielä tunne toisiaan eikä kyse voi olla todellisesta rakkaudesta. Kyse on liehittelystä ja motivaatiosta siihen.
Ymmärsin ap:n kirjoituksesta, että hän huomioi miestään, mutta mies ei huomioi häntä. Eli tutustumisen jälkeenkin ap:lla on edelleen motivaatiota "liehitellä" siinä missä mies ei tunne enää tarvetta ilahduttaa puolisoaan.
Mieheni on sanonut halveksivaan sävyyn, että on korkeatasoisempi kuin minä. En tiedä, miksen eronnut silloin, olisi varmaan kannattanut. En enää ole rakastanut ja halunnut häntä, eikä hänkään varmaan minua. Epäilen että hän on kanssani rahan takia, en tiedä, miksi mä olen hänen kanssaan.
Kumpi olikaan tyhmempi toistaan käyttäytyjä vai käytöksen mahdollista?
Come on. Kyseinen pariskunta on samaa "tasoa". Näin naisena sanoisin, että itse asiassa mies on naista tasokkaampi, sillä perusnättejä tavisnaisia on suurin osa tuon ikäluokan naisista.
Mitä mies sanoi, kun otit asian hänen kanssaan puheeksi?
Itse en tiedä toipuisinko moisesta, toihan on freudilainen lipsahdus mitä parhaimmillaan. Teidän on varmasti puhuttava paljon ja ihan auki toi ja katsoa mikä on lopputulos. Itse tuskin muuten suostuisin miehen kanssa edes jatkamaan.
Ja ihan turhaa muiden täällä huudella, että älä vertaa omaan suhteeseen. Kyllå ne ihmisen sisimmät ajatukset ja mielipiteet tulee esiin tuollaisissa tilanteissa, kun puhuu suodattamatta muista. Vai meinaatteko, että pitää itseään ja suhdettaan aivan ainutlaatuisena ja irrallisena muihin verrattuna? Että vähän rajaa siihen totuuden kieltämiseen "jumalauta taas"..
Jo sana "taso" sisältää vastakkainasettelun. Kategoria kuvaisi paremmin.
Terveet suhteet ei perustu valta -asetteluun.
Miesten kanssa pärjää kun ymmärtää ettei ne ajattele samalla tavalla.
Siis ööö, mä kävin nyt ihan kattomassa, millaiset nuo Ensitreffityypit on. Eihän niissä ole mitään tasoeroa! Kumpikin ihan OK tavis mun mielestä. Muija on laittanut itsensä vaan parhaaksi mahdolliseksi (eikä silti ole kovin kummoinen), jäbä on normitilassa.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi olikaan tyhmempi toistaan käyttäytyjä vai käytöksen mahdollista?
Ilmeisesti käyttäytyjä holhouksenalainen kun ei ole itse vastuussa sanoistaan ja teoistaan?
Ei se varmaan tarkoittanut teidän parisuhdetta, mutta reilua on kysyä häneltä eli antaa mahdollisuus selittää. Olet nyt ajatellut ettei arvosta sinua ja jos jäät siihen ajatukseen, niin tulee vaikuttamaan jatkossa suhteeseenne. Kysy
Aikamoinen möläytys, mutta en soveltaisi suoraan omaan elämään. Minusta tuo pätee Ensitreffi-ohjelman pareihin sikäli, että he eivät vielä tunne toisiaan eikä kyse voi olla todellisesta rakkaudesta. Kyse on liehittelystä ja motivaatiosta siihen.