Aikuinen lapseni lihoo silmissä

Selvä. Itse painosta en aio paljon puhuakaan. Mutta ehkä ehdotan yhteistä kuntokuuria ja herkkulakkoa. Jos se ei häntä innosta, annan asian olla. Ap

Itse vihasin liikuntaa nuorena, kun äiti ja sisko yrittivät pakottaa ja koko ajan kyttäsivät liikuntamäärääni. Vanhempana olen itse löytänyt liikkumisen, alun perin opiskelukavereiden kanssa omaehtoisesti. Nykyäänkin kotona käydessä minulle tulee aina huono mielikuva vartalostani, vaikka olen normaalipainoinen ja omassa elämässäni tyytyväinen kroppaani.

Et voi pakottaa tytärtäsi, hän ehkä kokee joskus sisäisen innostuksen liikuntaan ja tuolloin tekee asialle itse jotain. Onko hieman pulleampi tytär kuitenkaan niin kauheaa, varsinkin jos hänellä riittää kavereita ja elämä on kivaa? Yksi muutos asiassa tapahtuu joka tapauksessa silloin, kun tytär muuttaa omilleen ja alkaa huolehtia itse kaikesta ruokahuollostaan. Voi olla että tulevat opiskelupiiritkin kannustavat erilaiseen vartalonhuoltoon.

Kiitos vastauksista.

23, ei todellakaan olisi kauheaa. :)

Ap

Sä voisit ehdottaa niin, että itse haluaisit alkaa käymään salilla ja palkata trainerin tms. ryhtiliikettä ja pyytää tytärtä kaveriksi. Vähän niinkuin tsemppaajaksi? Tai mikä tahansa ihan uus harrastus. Vaikka ratsastus? Jotain semmoista uutta että olisi uskottavaa et haluut kaveriksi...

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 10:36"]

Tiedän, että hän on jonkin verran stressaantunut opiskelusta, mutta mieliala on ihan korkealla silti. Hän on siis iloinen, ei syö suruunsa tai masennukseen. Hänellä on paljon ystäviä ja hän herättää kyllä vastakkaisen sukupuolen mielenkiintoa myös.

Ap

[/quote]

Tiedät, eli oletat. Ei tässä nyt ole sanottu että sun tyttärelläs ois mielenterveysongelma, vaan että hänellä olisi jotain huolia. Mutta koska suljet automaattisesti sen mahdollisuuden pois itsesuojelumekanismina kaiketi, niin onnea vaan valitsemallasi tiellä.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 11:39"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 10:36"]

Tiedän, että hän on jonkin verran stressaantunut opiskelusta, mutta mieliala on ihan korkealla silti. Hän on siis iloinen, ei syö suruunsa tai masennukseen. Hänellä on paljon ystäviä ja hän herättää kyllä vastakkaisen sukupuolen mielenkiintoa myös.

Ap

[/quote]

Tiedät, eli oletat. Ei tässä nyt ole sanottu että sun tyttärelläs ois mielenterveysongelma, vaan että hänellä olisi jotain huolia. Mutta koska suljet automaattisesti sen mahdollisuuden pois itsesuojelumekanismina kaiketi, niin onnea vaan valitsemallasi tiellä.

[/quote]

Niin siis olen tyttäreni kanssa keskustellu, ja hän on sanonut olevansa hiukan stressaantunut opiskelusta ja siihen liittyvistä valinnoista. 

Ap

Ja ihan rehellisesti voin sanoa ja on totta, että mielellni haluan tyttären likuntakaveriksi. Kuten sanottu, hän käy kyllä kävelyllä kanssani. Ei ole vaikea pyytää mukaan vaikka sulkapalloon.

Ap

Ei ole sun vastuulla! Sulla on ihan hyvä suunnitelma, mutta tyttö itse ratkaisee asian. :)

Lihavuudesta ei tarvitse huomautella, sen hän lienee huomannut itsekin.

Omalle äidilleni olen kiitollinen siitä, että hän on opettanut minulle lapsesta asti, mikä on kohtuullista. On kohtuullista juoda limua silloin tällöin. On kohtuullista syödä joskus suklaapatukka. On kohtuullista syödä joskus pizza tai hamppariateria. On kohtuullista syödä yksi jäätelö tai pakkauksesta desi. On kohtuullista syödä päivässä yksi jugurtti tai viili. Jne jne. 

On hyvä opettaa lapsi/ nuori ymmärtämään, että on terveellistä ruokaa ja epäterveellistä ruokaa. Ja ymmärtämään se, ettei epäterveellistä ruokaa voi syödä päivittäin määrättömästi, vaikka sitä onkin määrättömästi tarjolla. Ravinnon tulisi koostua terveellisestä ruuasta ja epäterveelliset on sitten ne bonusherkut siihen päälle järkevässä mittakaavassa. 

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 12:04"]

Lihavuudesta ei tarvitse huomautella, sen hän lienee huomannut itsekin.

Omalle äidilleni olen kiitollinen siitä, että hän on opettanut minulle lapsesta asti, mikä on kohtuullista. On kohtuullista juoda limua silloin tällöin. On kohtuullista syödä joskus suklaapatukka. On kohtuullista syödä joskus pizza tai hamppariateria. On kohtuullista syödä yksi jäätelö tai pakkauksesta desi. On kohtuullista syödä päivässä yksi jugurtti tai viili. Jne jne. 

On hyvä opettaa lapsi/ nuori ymmärtämään, että on terveellistä ruokaa ja epäterveellistä ruokaa. Ja ymmärtämään se, ettei epäterveellistä ruokaa voi syödä päivittäin määrättömästi, vaikka sitä onkin määrättömästi tarjolla. Ravinnon tulisi koostua terveellisestä ruuasta ja epäterveelliset on sitten ne bonusherkut siihen päälle järkevässä mittakaavassa. 

[/quote]

Olen samaa mieltä. Juuri näin olen toiminutkin. 

31 siis ap

Näin toimiminen ei kuitenkaan enää auta. Tyttäreni tekee omat päätöksensä.

Ehkä pitäisi miettiä mistä syöminen johtuu? Onko taustalla jotain mistä et tiedä ja aiheuttaa tunnesyömistä? Voit kuitenkin ollä hänen tukenaan ja koittaa löytää hänelle miuluisen tavan liikkua. http://tinyurl.com/kuntoon2014

Tiedän tunteesi. Aikuinen poikani, joka on terveydenhuollon ammattilainen, on lihonut parin vuoden aikana todella paljon. Joka kerta kun tapaamme, tunnen surua, mutten sitä hänelle näytä. Toivon, että hän ymmärtää asian ja alkaa tehdä jotakin lihavuudelleen. Pojallani lihominen alkoi tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Oli avoero, työpaikan menetys, ja oluen kittaamista. Kaiken huipuksi oma isä (olen eronnut) katkaisi välinsä poikiinsa. Ilman mitään erityistä syytä. Vanhempi poika masentui näistä kaikista vastoinkäymisistä. Hän on toipunut masennuksesta ja on taas töissä, mutta painonlaskua ei ole nähtävissä. Asiasta on hirveän vaikea puhua. Hän on herkkä stressaamaan ja pahoittaa mielensä.

Olemme tukena, veli, sisko, minä, nykyinen mieheni, isoäiti. Poika sanoo toisinaan, että kyllä hän aikoo tehdä asialle jotakin. Mutta heti kun hänelle tulee paineita, tilanne jämähtää. Pojalla lihavuus ja elintavat ovat yhteydessä mielialaan. Hän on ollut lääkärin hoidossa masennuksen vuoksi. Nuori komea mies ja seurustellakin varmasti haluaisi. Lihavuus on terveysriski, suvussamme on paljon diabetesta.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 12:50"]

Olemme tukena, veli, sisko, minä, nykyinen mieheni, isoäiti. Poika sanoo toisinaan, että kyllä hän aikoo tehdä asialle jotakin. Mutta heti kun hänelle tulee paineita, tilanne jämähtää. Pojalla lihavuus ja elintavat ovat yhteydessä mielialaan. Hän on ollut lääkärin hoidossa masennuksen vuoksi. Nuori komea mies ja seurustellakin varmasti haluaisi. Lihavuus on terveysriski, suvussamme on paljon diabetesta.

[/quote]

No ehkä tässä tilanteessa lihavuus on pienempi paha. Anna poikasi hoitaa itsensä kuntoon henkisesti ja tue häntä. Ei hän kaipaa muistutusta siitä, että hän on lihonut.