Millaisia teidän aamut on?
Toisen ketjun pohjalta kysymys: Miten teillä alkaa aamut? Millaisia aamurutiineja pareilla on? Saako murista vai yritetäänkö piristää toisen päivää?
Kommentit (25)
Olemme järjestäneet arkiaamut niin, ettemme ole toisen tiellä. Emme kumpikaan ole aamuihmisiä, mutta minä olen erityisen ärtyinen, hidas ja tukkoinen. Heräämme vähän eri aikaan, ettei kummankaan tarvitse jonottaa mihinkään.
Mä menen aamuun ja mies heräilee myöhemmin iltavuoroonsa.
Mies lähtee joskus kuuden seitsemän aikaan uimaan ja salille ja tulee takaisin yhdeksän kymmenen aikaan, jolloin minä heräilen. Mies syö silloin aamupalan ja lukee lehden, minä makaan sängyssä ja luen puhelimesta uutisia. Syön itse aamupalan n. klo 12. Siinähän se aamu menikin nopeasti. Ja olen todella vihainen, jos mies herättää mut enkä saa herätä omia aikojani.
Heräämme. Kahvi tippumaan, tehdään leipää tai smoothieta. Sitten istumme sohvalle kaikessa rauhassa syömään aamiaista, selaamme puhelimelta uutisia tai mitä ikinä. Siinä vierähtää melkein tunti ja 2-3 kuppia kahvia. Sitten vaatteet päälle ja töihin. Kummankaan työ ei vaadi minkäänlaista laittautumista. Inhoa kiireisiä aamuja, meillä ei niitä ole ellei nukuta pommiin.
Kylllähän se olis ihan varmaan kivaa joss sellanen pikkunen pirtsakka pippurinen höpönassu siinä pyöris.
Minuutin tarkka aikataulu. Herään 6.07, kahvit tippumaan, vessaan, kahvia kitusiin ja kännyä, taas vessaan, lisää kahvia ja kännya, smoothien surautus, se huiviin ja kännyä klo 6.45. Hiusten harjaus ja ripsarit klo 7, vessaan taas (kahvi pissattaa), hampaitten pesu, kännyä ja töihinlähtö tasan 7.30.
Jos joku kusee aikataulustani on maailmankirjat sekaisin ja piru irti. En pysty puhumaan aamulla miehelleni mitään, vain Huomenta ja moi. 😁
Ja tuo kännyn käyttö aamulla, on vain tietyt jutut mitä haluan lukea tai tarkistaa etc
Menen aina liian myöhään nukkumaan, en meinaa jaksaa herätä ja torkutan 1-1,5 tuntia kunnes on ihan viimeinen pakko nousta. Kahvinkeitin on ajastettu jo illalla niin että se käynnistyy n. 1 tunnin ennen ensimmäistä herätystä joten se on keittänyt kahvin, sammunut ja kahvi sopivasti kylmentynyt jotta sen voi tuossa vaiheessa kaataa suoraan kuppiin ja kurkusta alas.
Äkkiä vaatteet päälle, kampaa hiukset edes jonkin näköiseksi ja lähdettävä töihin. Meikkaan usein vasta työpaikan vessassa kun ei kotona ehdi.
Hirvee aamukanki jossa vaimollakin on veistelemistä. Hyvillä mielin lähtee aina töihin.
Mun aamut on todella vaikeita. Olen kivulias ja väsynyt. Heräämiseen ja sängystä ylös pääsemiseen menee pitkä aika. Vihaan aamuherätyksiä.
Jos mulle joku aamulla murisisi niin tinttaisin nokkaan.
Mulla kello soittaa 5.15, mies on yleensä jo herännyt aikaisemmin. Köllöttelen sängyssä 5.30 asti ja siitä aamupesulle. Hiukset, kasvot kuntoon ja aamupalan tekoon. Joko puuroa ja puikulaa. Kuudelta aamupala valmis ja siirryn nauttimaan sen tv:n ääreen ja katsotaan joka aamuinen moderni perhe. Sen päätyttyä eväät kassiin ja farkut jalkaan ja lähdemme yhtä matkaa seitsemäksi töihin. Höpötellään koko aamu heti herättyämme eikä kumpikaan ole kireä.
Herään 6.30 tai torkutan 10-15 minsaa pidempään. Juon vettä, menen vessaan. Sit suihkuun. Sieltä tullessa joko yläkertaan herättelemään teinejä tai sit vaan pukemaan. Eväät kuntoon, meikit naamaan ja harjatut hiukset ponkalle tms. Ja hampaat pesen jossain välissä. Sit kamat kasaan ja pyörän selässä töihin. Siellä ihana lasillinen aamukahvia ja leipäpalanen naamariin. Tämä siis joka ikunen arkipäivä. Viikonloppuna sit vähän iisimmin.
Ai niin ja edelliseen vielä että mies tajuaa pysyä sängyssä mun aamutoimien ajan :)
Sama rutiini itsellä: ylös, vähän töitä, aamupala (ihan samalla kaavalla), lapsi tarhaan (tämä joko sujuu tai sujuu hirveiden raivareiden kanssa, jolloin + 30min), koirat lenkille, työt jatkuu joku etänä tai sitten toimistolle...Tylsää, mutta jotenkin toimii sentään.
Heräilen aikaisin rauhallisesti, lojun sängyssä. Mies herää, tai on jo herännyt. Mies vetää syliin, jutellaan, seksiä jos jompikumpi haluaa.
Yleensä sängyssä menee ainakin tunti ennenkuin nousemme ylös kahvinkeittoon ja aamiaiselle. Töihin lähden kun ehdin, joustava työaika.
Ihania nykyään, kun olen yrittäjä, jolla on suurimmaksi osaksi mahdollisuus aikatauluttaa oma työ.
Herään n. 7.00, teen aamutoimet kaikessa rauhassa, ja aloitan työt aamupalan, suihkun ja lenkin jälkeen n. 9.00.
Olen nykyään kotoa muuttaneen lapsen äiti joten sekin toki helpottaa että ei ole heitä joiden aamutoimet pitäisi katsastaa myös. Olen itse kokenut ne aamut, kun sinkoiltiin sinne tänne ja tehtiin treenieväitä, kiukuteltiin aikaisista aamuista, etsittiin kadonneita vaatteita jne. joten tämä todella on nyt luksusta.
Herätys, kusella käynti, kahvinkeitin päälle, masennuslääke + nikotiinipurukumi, hampaiden pesu, kahvi + leipä, paskallakäynti, töihin.
Vierailija kirjoitti:
Herätys, kusella käynti, kahvinkeitin päälle, masennuslääke + nikotiinipurukumi, hampaiden pesu, kahvi + leipä, paskallakäynti, töihin.
Niin ja herätys siis klo 5.10.
Kannustusyläpeukku.