Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon riippuvuuksista...
20.02.2014 |
Nyt toivon asiallista suhtautumista asiaan.
Minulla on riippuvuus erääseen mieheen. Jota en koskaan tuntenut, tavannut. Hän tuli minulle läheiseksi videoiden kautta. Hän oli hyvin komea ja mukavan oloinen. Muutama vuosi sitten minulla alkoi sellainen riippuvuus että mun on pakko tanssia, kuunella musiikkia ja katsella hänen kuviaan samaan aikaan ja fiilistellä minkälaista elämää meillä olisi ollut yhdessä. Tein sitä hyvin usein, joskus jopa joka päivä. Olen yrittänyt useita kertoja lopettaa, onnistumatta kuitenkaan siinä, koska minulle tulee aivan järkyttävä olo jos en tee sitä asiaa. Pääni hokee koko ajan pakko!, pakko!, pakko! ja se tuntuu myös levottomuutena koko kropassa. Saattaa jopa aiheuttaa sekavuutta ja ajatukseni ei kulje jos en pääse "nollaamaan" päätäni. Olo on tuskainen.
Nyt vähän aikaa sitten tietokoneeni hajosi, joten jouduin olemaan pitkän aikaa ilman konetta. Mutta nyt olen kuitenkin saanut uuden koneen ja oppinut jotenkin paremmin käyttämään tätä. Minulla ei oikeastaan ollut kiusallinen olo kun jouduin jonkun aikaa olemaan ilman konetta, koska tiesin etten pääsisi tekemään sitä juttua. Sitten kun sain taas koneen, niin olin heti ensiksi varmistamassa: miten mä pääsen taas tekemään sitä juttua? mutta kun huomasinkin ettei tässä pysty olemaan kun yhdellä sivulla samaan aikaan, niin mieleni alkoi laantua. Tajusin etten pysty tekemään sitä juttua enää ja olostani jopa oikeastaan tuli pidemmällä aika välillä helpottunut! kaikki alkoi tuntumaan terveemmältä ja tuntui että mun suhtautuminen asioihin ylipäätään tervehtyi aika paljon. Ei enää ees kiinostanut tehdä sitä juttua, kun siitä ei saanut samanlaisia "kiksejä".
Nyt kuitenkin, eilen. Löysin koneestani välilehti mahdollisuuden ja painajaiseni heräsivät henkiin... niin naurettavalta kun se tuntuukin. Mulle tuli tänään kiusaus alkaa tekemään sitä juttua taas kun näin et hei, tässähän pystyy olemaan kahdella sivulla samaan aikaan. Kahtomaan sen miehen kuvia ja kuuntelemaan musiikkia, jätin kuitenkin tanssimatta, vaikka kiusaus oli siihen kova.
Miten pääsen eroon tästä!? oma-alotteisesti.
Vai joudunko nyt elämään joka päivä tämän kiusallisen tunteen kanssa kun tiedänkin että tietokoneessani on välilehti mahdollisuus, meneekö se koskaan pois...?
Se aika kun en enää pystynyt samaan aikaan tekemään näitä asioita, niin kyllä mä edelleen musiikkia kuuntelin, tanssin ja fiilistelin, ajattelin sitä miestä ja sit myöhemmin katoin sen kuvia. Mut sillon tajusin et tää tanssiminen ja fiilistely on normaalia ja se on kans normaalia et katon joskus sen kuvia, koska olin selvästi ihastunut/rakastunut tähän tyyppiin. Mutta että tekisin näitä samaan aikaan on vähän häiriintynyttä...
Olin jo jonkun aikaa ilman, en tiiä miten toi mahdollisuus taas tehdä sitä laukas tämän tunteen.
Nyt analysoin mun käytöksessä kaikkea ja pelkään sen hirveen olon palaavan ja samoin sekavuuden yms.
Kommentit (21)
Kaikki addiktiot ovat hoidettavissa, mutta kovin usein pään siivoukseen tarvitsee ulkopuolista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:09"]
Kaikki addiktiot ovat hoidettavissa, mutta kovin usein pään siivoukseen tarvitsee ulkopuolista apua.
[/quote]
Miksi mä en ite vois onnistua tässä?
Ne mun ajatukset sitä miestä kohtaan ei oo mitenkään satuttavia, vaan sellasia et mie oon ihastunu ja rakastunu ja mietin millanen oisin toisena "ittenäni" ja miten iskisin hänet ja miten meillä ois ihania iltoja yhdessä kaksistaan, hänen kavereiden ja omienkin kavereiden kanssa, millasia ois meidän lapset ja perhe-arki, blaablaablaa.
Olen koittanut syvästi miettiä mistä tämä johtuu. Olen joutunut kokemaan elämässäni paljon henkistä kärsimystä, jonka seurauksena mieleni on alkanut järkkymään ja olen sairastunut mielenterveysongelmiin joista yksi on juuri tämä. Olen esim. hyvin yksin, joten koitanko paikata mielikuvituksella ja epätodellisilla asioilla elämääni jotain sisältöä ja kun kaipaan tosi paljon rakkautta ja sitä että joku pitäisi aidosti huolta minusta, vai mitä tämä on?
Mä mietin vaan et enkö mä pysty käyttää enää tietokonetta ollenkaan ettei mulle tuu kiusaus tästä samasta paskasta? kun kerta nyt tiedän et mullakin on tämmönen välilehti mahdollisuus..
Ja mua häirihtee myös hirmu paljon se et mä kiihotun omasta mielestäni ihan epänormaaleista asioista. Esim. amputoiduista henkilöistä, vammasista...
Mä en heillekään halua mitään pahaa tai satuttaa ja tiiän et se on TOSI elämässä tosi traumaattista jos tollanen vammautuminen tapahtuu, omalle kohdalle tai kenen tahansa muun. Mut jokin mua esim amputoiduissa jaloissa kiihottaa...
En tiedä onko se se, et ihmisen on vaikeempi liikkua. Kun rakastan myös sidonta leikkejä seksuaalisessa mielessä, mut ne nyt varmaan vielä ovatkin terveemmällä pohjalla kuin toi amputoiduista kiihottuminen...
Mut mä jotenkin haluun huolehtia ja hoivata heitä, tehdä hyvän olon, nauttia ja nähdä kun se henkilö saa tyydytyksen seksuaalisesti. Kun usein vois ajatella, ettei tälläsillä henkilöillä oo seksuaalista vientiä välttämättä tarpeeksi vaikka haluja heillä itsellään oiskin tehdä sitä samaa mitä kaikki muutkin... ja yleensä nää henkilöt on vielä sukupuolelta naisia, vaikka itekkin oon nainen. Mut sitä bi-seksuaalisuutta en nää mitenkään häiritsevänä, vaan tuon itse vammasista kiihottumisen. Tuskin kukaan ihminen haluais et heistä kiihotutaan minkään vamman tai sairauden perusteella! se on minusta itsestänikin oksettavaa ja en tiedä miksi ajattelen niin...
Joskus saatan myös kuvitella että itseltäni puuttuu toinen jalka ja se kiihottaa. Mutta en ikimailmassa, lähtisi tekemään sellaista itselleni! ja mielummin kuolisin, kun eläisin jotenkin raajattomana vaikka on tekoraajoja yms. Minä en nää sellasta omalla kohdalla kovin ihmisarvosena ja onnellisena elämänä.
Mä en osaa sanoa mitään tohon, kuinka saisit itsesi hoidettua. Mun mielestä on kuitenkin ihan normaalia haaveksia kaikenlaista, ainakin mä teen niin. Kunhan se ei vaan liikaa hallitse elämääsi tai aiheuta muille ongelmia. Sulla ilmeisesti hallitsee?
Kyllähän kaikilla on oikeus haluta rakkautta osakseen. Mä olen tullut siihen johtopäätökseen, että haaveista ei koskaan tule totta, mutta se on se itse haaveilu, joka tuo elämään jännitystä ja iloa. Arki on tylsää ja kaikki ovat loppujen lopuksi yksin tässä maailmassa. Unelmointi auttaa jaksamaan, kunhan sen pitää aisoissa, eikä oikeasti oleta että haaveet toteutuisivat.
Mutta sulla tuo on ehkä eri juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta kuulostaa, että sä tahallaan syyllistät itseäsi tai joku muu on tehnyt niin sulle ja olet oppinut olevasi paha ihminen? Et sinä ole paha ihminen. Muillakin on fantasioita, ne ei vaan kerro niitä.
Kolmas asia minkä koen häiritsevänä niin on se, että kuvittelen itselleni perheen. Äiti, isä, veli. Esimerkiksi. Koska koen ettei oma perheeni ollut onnellinen, normaali, tasapainoinen ja kovin turvallinen...
Omilta vanhemmiltani en saanut kunnolla henkistä apua tai kiintymystä, kun olisin tarvinnut sitä.
Niin kuvittelen saavani sitä sitten noilta mielikuvitus äidiltä ja isältä ja veljeltä, vaikka painin jo oman aikuisiän kanssa, niin luulisi etten enää tuollaisia kuvittelisi.. Ensivuonna täytän 20v. Mutta sitten haaveilen myös terveellä tavalla omista lapsista ja perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ehkä tuo on sun keinosi käsitellä lapsuutesi vaikeita asioita? Mun mielestä silloin vasta mennään metsään, kun sä alat syyttämään itseäsi väärin ajattelusta. Mä tiedän, millaista on syytellä itseään, kun olen ollut masentunut. Sun pitäisi hyväksyä itsesi ja ajatuksesi, mun mielestä... Ja jonkun kanssa puhuminen voi joskus auttaa paljon, kun sattuu oikeanlainen ihminen kohdalle. Minäkin yhtäkkiä tajusin, että eihän tässä ole mitään hätää, vaikka olin vuosikausia rypenyt masennuksessa, itseinhossa ja pelossa.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:26"]
Mä en osaa sanoa mitään tohon, kuinka saisit itsesi hoidettua. Mun mielestä on kuitenkin ihan normaalia haaveksia kaikenlaista, ainakin mä teen niin. Kunhan se ei vaan liikaa hallitse elämääsi tai aiheuta muille ongelmia. Sulla ilmeisesti hallitsee?
Kyllähän kaikilla on oikeus haluta rakkautta osakseen. Mä olen tullut siihen johtopäätökseen, että haaveista ei koskaan tule totta, mutta se on se itse haaveilu, joka tuo elämään jännitystä ja iloa. Arki on tylsää ja kaikki ovat loppujen lopuksi yksin tässä maailmassa. Unelmointi auttaa jaksamaan, kunhan sen pitää aisoissa, eikä oikeasti oleta että haaveet toteutuisivat.
Mutta sulla tuo on ehkä eri juttu?
[/quote]
Joo no kyllä koen että nämä asiat hallitsevat ja ovat hallinneet jo elämääni ihan liian pitkään ja kielteisellä tavalla.. liika on liikaa.
Mutta kun olen edelleen niin yksinäinen ja minulla on tylsää, eikä ole mitään. Olen miettinyt että koitanko näillä asioilla paikata epäterveellä tavalla tuota yksinäisyyden ja tekemisen puutteen rakosta sitten elämässäni...? vai onko tämä jotain muuta? koska pelkään, että vaikka elämäni rupeaisi sujumaan normaalisti. Silti nämä ajatukset ja että on pakko tehdä sitä, kiusaisivat minua aika ajoin.
Ja joo, kyllä mä täysin tunnistan ja tiedostan faktat kuitenkin. Että koskaan en ole tuota miestä tuntenut, nähnyt, yms yhtään mitään ja hän on kuollut ja meistä ei sen takia koskaan voi tulla mitään. Myös tiedostan vammautumisen trauman, enkä toivo sitä kellekkään! ja myös tiedostan että minulla on vain yhdet ainoat äiti ja isä, enkä voi saada haaveilemalla toisia. Silti nämä epätodelliset ajatukset mielessäni kiusaavat minua...
:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:28"]
Musta kuulostaa, että sä tahallaan syyllistät itseäsi tai joku muu on tehnyt niin sulle ja olet oppinut olevasi paha ihminen? Et sinä ole paha ihminen. Muillakin on fantasioita, ne ei vaan kerro niitä.
[/quote]
No mua on kiusattu joskus rajusti muutama vuosi ja sillon sain jatkuvasti kuulla ainakin miten paha ja huono ihminen mä olen. Se on jäänyt jotenkin takaraivoon.
Mutta ei se kiusaaminen tapahtunut näistä asioista, vaan aivan muusta.
Ja mä itse koen, että olen paha ihminen koska kiihotun esimerkiks toisen ihmisen vammasta mikä on aiheuttanut sille hirveää tuskaa! mut pahana ihmisenä en koe itteeni siinä et mä haaveilen tosta miehestä, koska oisin halunnut hänelle ja meille pelkkää hyvää, enkä myöskään koe pahana ihmisenä itteäni siinä et haaveilen tuosta toisenlaisesta perheestä äidin ja isän kesken ja että ois sisarus esimerkiksi. Mutta sairaana koen kyllä...
Mä voin sanoa kokemuksesta, että vaikka saisit kuun taivaalta, et silti välttämättä luovu fantasioistasi. Mun mielestä niiden kanssa pitää oppia elämään. Ja oppia, että elämä on elämää, se ei ole täydellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:36"]
No, ehkä tuo on sun keinosi käsitellä lapsuutesi vaikeita asioita? Mun mielestä silloin vasta mennään metsään, kun sä alat syyttämään itseäsi väärin ajattelusta. Mä tiedän, millaista on syytellä itseään, kun olen ollut masentunut. Sun pitäisi hyväksyä itsesi ja ajatuksesi, mun mielestä... Ja jonkun kanssa puhuminen voi joskus auttaa paljon, kun sattuu oikeanlainen ihminen kohdalle. Minäkin yhtäkkiä tajusin, että eihän tässä ole mitään hätää, vaikka olin vuosikausia rypenyt masennuksessa, itseinhossa ja pelossa.
[/quote]
No sen takia mä tulinkin tänne keskustelemaan, että saisin jotain hyviä ajatuksia muilta ihmisiltä ja vastauksia.
Joo, se voi olla keino. Mut se keino ei sais jälkikäteen aiheuttaa pahaa oloa, ahdistusta, sekavuutta. Siitä tulee kuin noidan kehä. On pakko tehdä niitä asioita koska ruokkii niillä itseään, sitten jälkikäteen siitä tuleekin paha olo ja syyttää et miks mä tein taas itelleni tätä! ja jos ei tee niitä asioita, rupeaa pukkaamaan jotain ns. vierotusoiretta sitten. Eli levottomuutta ynnä muuta paskaa.
Ehkä se olo voi tulla niiden asioiden tekemisen jälkeen siitäkin koska mä syytän itseäni, mutta ei tää musta ole enää normaalia...?
Joten älkää pliis sanoko niin.
Ja sit jos mä hyväksyisin ja jatkasin tätä samaa rataa... pelkään et mä en ikinä pääse ylös tästä ja et oon hukkunu jonain päivänä tonne jonnekkin tosi tosi tosi syvälle pimeään mustaan onkaloon josta ei ole enää pois pääsyä normaalin elämän pariin. Itsekin kärsin myös masentuneisuudesta ja alakulosta. Taitaa ne olla sama asia, koska syvästä alakulosta seuraa juurikin se masennus nimitys ja etenkin jos sitä ilmenee aina välillä ja usein. Mut jos mä kanssa jatkasin noita outojen juttujen harrastamista, niin miten mä ikinä pystyn esim normaaliin parisuhteeseen yms...? ettei kukaan pidä mua häiriintyneenä!
Empä mitenkään.!
Kun katon youtubesta niiden amputoitujen naisten videoita niin mua rupee jossain vaiheessa oksettamaan, se oma kiihottunut ajatteleminen kun huomaan että toinen kärsii! tai että runkkaan jollekin nuorelle tytölle, joka on menettänyt jonkun raajansa ja pitää myös blogia! enkä pysty aina salaamaan sitä... tää on musta niin vitun sairasta ja oksettavaa, et käy sääliks ees et mä päästän ihmisiä lähelleni. :(
Ei se ole OIKEIN! että minä käyttäydyn näin ja ajattelen heistä näin! se on VÄÄRIN.
Mutta voiko sille mitään?
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:40"]
Mä voin sanoa kokemuksesta, että vaikka saisit kuun taivaalta, et silti välttämättä luovu fantasioistasi. Mun mielestä niiden kanssa pitää oppia elämään. Ja oppia, että elämä on elämää, se ei ole täydellistä.
[/quote]
Niin no tääkin on totta, ehkä mä noi seksuaaliset fantasiat voin pitää. Tai sit en... en tiedä. Mut niiden youtube videoiden kyttääminen mun pitäis ainakin lopettaa ja sit ei pitäis aloittaa taas sitä tanssimista vai mitä lie pakko-liikehdintää mitä kutsun tanssiksi.. ja fiilistellä ja kyylätä sen miehen kuvia.
Kelaappa, jos jatkasin tällästä parisuhteessa! mähän petän!
Ja sit ois etenki tosi epänormaalia haaveilla jostain useita useita useita, ehkä jopa kymmeniä, sitten kuolleesta miehestä. Jota en edes koskaan tuntenut tai tavannut!
Suurempi tunnesidehän mulla pitäis olla normaalisti siihen mun omaan ukkoon jonka olen tuntenut ja tavannut ja TODELLISUUDESSA tehnyt hänen kanssaan vaikka mitä.
Kun jos on vähän mielenterveysongelmia, se on aivan sama onko niitä tullut itsestään tai olosuhteiden pakosta tai muiden henkilöiden aiheuttamana, niin kerta niitä kuitenkin on... on riski, et kaikki menee vaan sekavemmaks jos tollasta toimintaa harrastaa ja siinä on myös semmosella henkilöllä riski, et todellisuudentaju menee sekasin.
Sitä minä pelkään. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ehkä minäkin olen sitten sairas, kun mulla on ollut omituisia fantasioita. Mä olen kuitenkin päättänyt jättää ne omaan arvoonsa ja jatkanut elämääni. Ei se muille kuulu, mistä mä fantasioin, kun se on kuitenkin pelkkää ajatusta. Kukaan ei koskaan saa tietää koko asiasta, joten missä ongelma? Ei missään.
Oletko muuten koskaan katsonut, mitä kaikkea pornoleffoissa on...? Kaikenlaista kuvottavaa. Kuitenkin ihmiset niitä salaa katselee. Sä et ole mikään poikkeus ainakaan.
Tosin toi musiikki homma on ollu mulla jo pidemmän aikaa, pienestä lähtien. Nii emmä tiiä miten nyt parinkympin kynnyksellä siitä rupeis pääsee eroon.. vasta.
Se oli semmosta sillon et mie hypin, pompin, fiilistelin just kans kun kuuntelin jotain mieluista musaa.
Mut nyt se tapa on muuttanu sit vähän muotoaan... nyt ei enää hypitä ja pompita, vaan on jätkien kuvat ja fiilistelyt kans, mut enemmän semmosta tanssimista...
Ei kukaan muu näytä tekevän tätä, joten ei tää voi olla kovin normaalia.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 15:58"]
No, ehkä minäkin olen sitten sairas, kun mulla on ollut omituisia fantasioita. Mä olen kuitenkin päättänyt jättää ne omaan arvoonsa ja jatkanut elämääni. Ei se muille kuulu, mistä mä fantasioin, kun se on kuitenkin pelkkää ajatusta. Kukaan ei koskaan saa tietää koko asiasta, joten missä ongelma? Ei missään.
Oletko muuten koskaan katsonut, mitä kaikkea pornoleffoissa on...? Kaikenlaista kuvottavaa. Kuitenkin ihmiset niitä salaa katselee. Sä et ole mikään poikkeus ainakaan.
[/quote]
No kiitos. :)
Mietin vaan et ottasinko mä huomenna aikamoisen riskin kun oon ollu tota tiettyy tapaa tietyllä tavalla kuitenkin nyt jonkun aikaa ilman ja jos huomenna alkasin taas tekee sitä et kyylään sen äijän kuvia, kuuntelen musiikkia, tanssin ja fiilistelen..
Meneeköhän se homma taas mun päänsisällä rumaks, siis tarkotan sitä et tekee jälkikäteen vaan mulle entistä pahemman ja katuvaisemman olon.
Tässä just arvon näiden välillä.
Ja toivon et saisin teiltä vastauksia, mitä mun pitäisi tehdä.
Kun sit taas toinen vaihtoehto on se et mä voisin onnistuneesti jatkaa tätä "ilman oloa" ja joskus saada lopetettua kokonaankin, ilman et mä koen kiusallista oloa enää yhtään. Mut nyt en tiedä et miten kauan tää kiusallinen olo ja kiusaus sen tekemiseen sit jatkuu ja kasvaako se... :(
Mitä teen! auttakaa! etten tekisi virheitä.
Kun mun mielessä hiipii sellanenki ajatus et kyl mä sit voin lopettaa.. kun mun elämä on kunnossa. Kun mulla on tarpeeks sosiaalisia menoja, kavereita jne kaikkee normaalia . ;)
En tiedä mitä tostakaan pitäis ajatella...
Uskaltaako sen varaan jättää. Mitkä mun mahdollisuudet on.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2014 klo 16:04"]
Kun mun mielessä hiipii sellanenki ajatus et kyl mä sit voin lopettaa.. kun mun elämä on kunnossa. Kun mulla on tarpeeks sosiaalisia menoja, kavereita jne kaikkee normaalia . ;)
En tiedä mitä tostakaan pitäis ajatella...
Uskaltaako sen varaan jättää. Mitkä mun mahdollisuudet on.
[/quote]
Ei se siitä lopu, vaikka niin itsellesi uskottelisit. Lopeta se heti, jos meinaat lopettaa. Tai sitten hyväksyt sen.
Niin ja kaikenlisäksi... tää mies on kuollut, useampi vuosi sitten.