Kärsin mielenterveysongelmista ja Joker-elokuvassa oli hieno se hänen kirjoittamansa ajatus eli "Mielisairaudessa pahinta on se, että muut odottavat käyttäytyvän kuin sitä ei olisikaan" tai jotain sinnepäin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tuntevat enemmän sääliä kaltoinkohdeltua ja päähän potkittua kulkukoiraa kohtaan, kuin ihmistä. 

Toiset meistä on olleet kaltoinkohdeltuja lapsesta lähtien, mutta minkäänlaista ymmärrystä ei silti saa. Minullekin on ilkuttu, että "eikö äiti ole opettanut?" vaikka hyvin oli tiedossa, että äitini oli pahan luokan alkoholisti. On ilkuttu, että etkö sinä tätäkään tiedä, vaikka hyvin on ollut tiedossa, että kotona on kamalat oltavat, koulussa kiusataan ja oppimiseen ei ollut enää energiaa päivittäisen selviämisen ja pelkojen kanssa elämisen jälkeen. 

Joku hakee Espanjasta kulkukoiran Suomeen, ja sille koiralle löytyy paljon empatiaa ja ymmärrystä, että voi toista. Kun minä kerron, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä vaikean ahdistuneisuuden, paniikkihäiriön yms. kanssa, kohtaan halveksuntaa ja vihaa. 

Itseasiassa vihamieliset koira kyllä lopetetaan. Koira osaa osoittaa kiitollisuutta siitä, että saa lämpöä, ruokaa ja suojaa. Länsimaisella ihmisellä on nämä kaikki hyvin vaan silti vaaditaan muilta ihmisiltä kaikkea sitä mitä on jäänyt lapsena paitsi. Kyllähän tämä puheenvuorosikin paljastaa, että et itsekään osaa tuntea myötätuntoa ja ehdotonta lähimmäisenrakkautta muita kohtaan. Silti vaadit sitä itsellesi. Millainen ihminen on kateellinen kuolemalta pelastetulle katukoiralle?

Ei vaadita. Sen sijaan odotetaan, että saisi olla sellainen kuin on sillä hetkellä. Joskus sitä omaa olemistaan joutuu selittämään, ja joskus ne selitykset menee lapsuuteen asti. Kun jokin jäi puuttumaan, oli kaltoinkohdeltu, niin siksi on nykyään tällainen kuin on. En minä ainakaan ole kiinnostunut saamaan keneltäkään mitään äidinrakkautta tai halua ystävyyttä keneltä tahansa säälistä siksi, että olen mitä olen. 

Ihmisarvo kuuluu kuitenkin myös minulle. Samoin kuin jonkinlainen virallisen tahon apu päästä eteenpäin ja ehkä tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa. Olen myös oikeutettu sanomaan, että toisten kohtelu on paskaa, jos se sitä on. Ei se, että olen mt-ongelmainen tarkoita, että minulle saa sanoa mitä vaan ja minun on se kestettävä, koska olen sinun mielestäsi huonompi kuin muut.

Kiusaajat saapuivat heti ketjuun kynnet terävänä.

Kyllä nainen saa miehensä tuomita kirjoitti:

Jassoo. Maailmaan mahtuu mielipiteitä niin paljon kun on ihmisiä . Kaikki ei vaan ole mielen sairaita jos tarkoitetaan vaikeaa vammaisuutta tai NS.hypnoottista tilaa . Ihminen on tunteva olento mikä menee rikki kun liikaa kovakouraista käsittelyä . Aika moni on hakenut apua puolison väkivaltaan ja saanut siitä syystä diagnoosin . Eli NS.vääriä tuomioita avun hakijalle . Sehän on siitä kiinni millainen lääkäri sattuu kohdalle . Jos itkee eikä enää jaksa niin sehän ei ole sairaus tai hulluutta ollenkaan . Se on väsymystä . Surua . Ei tunteet ole mikään tauti .

Jouduin itse kerran toistakymmentä vuotta sitten osastolle eräiden traumaattisten tapahtumien seurauksena. Siellä ollessani tapasin naisen, jonka mies pahoinpiteli häntä, oli (ilmeisesti) aiheuttanut naiselle keskenmenoja ja eristänyt naisen perheestään. Nainen oli jäänyt lapsettomaksi, vaikka ei mitään olisi enempää halunnut kuin omia lapsia. Näistä syistä hän sitten päätyi yrittämään itsemurhaa, mutta selvisi ja joutui osastolle. Osastolle joutui diagnoosilla epävakaa persoonallisuushäiriö.

En nyt kiistä persoonallisuushäiriöiden olemassaoloa, mutta ihan järjellisesti ajatellen, ihminen on elävä ja tunteva olento, joka reagoi ympäristöönsä. Jos ympäristö on lannistava ja elämä vain selviytymistä, onko mikään ihmekään, että mielenterveys prakaa. Ihan kybernetiikan periaatteiden mukaan "automaattiset itsesäätelyjärjestelmät" reagoivat ympäristöönsä ja sopeuttavat reaktionsa selviytymisen kannalta optimaalisimman vaihtoehdon mukaan. Persoonallisuushäiriöt ja masennus ovat näiden itsesäätelyjärjestelmien vikatiloja.

tämä on vähän kakspiippuinen juttu. Toisaalta mt-ongelmaiset haluavat ymmärrystä ja ansaitsevat empatiaa siinä missä muutkin sairastuneet. Toisaalta nämä sairaudet kuitenkin eroavat muista siinä, että ne ovat äärettömän raskaita myös läheisille kestää, sillä se toinen ihminen voi muuttua täysin. Ei kenelläkään ole lopulta velvollisuutta kuunnella toisen ilkeilyä tai ottaa vuosikausia yhteyttä ihmiseen joka sanoo 99% kerroista ei tai peruu tapaamiset. Myös terve ihminen voi kokea sen todella raskaaksi ja miettiä vaikkapa että ei se ehkä haluakaan minua elämäänsä. Tässä on mt-ongelmaisella myös se oma vastuunsa, ei voi heittäytyä täysin itsesäälin pauloihin.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajat saapuivat heti ketjuun kynnet terävänä.

Kynnet joilla olisi tarkoitus riuhtoa irti ne kahleet jotka estävät ihmistä miettimään mitä itse voi tehdä. Vai luuletko että pään silitys vie mihinkään? Tässä sinulle ap sitten toivomaasi tukea pimeyteen:

"Olet oikeassa, muut ovat kamalia, eikä kukaan ymmärrä, voi kuinka epäreilua, muiden pitäisi muuttua toiseksi"

"Ethän sinä tietenkään voi poistua kotoa, olethan masentunut ja kvyytön"

"Hienoa että olet löytänyt av-palstan"

"Hyvä että puhut omista mielenterveysongelmistasi ihmisille, joita ne eivät kiinnosta ja jotka eivät sinua pysty hoitamaan, todella hienoa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

Tämä oven taakse tuleminen kuulostaa nyt valitettavasti siltä, että elämässäsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja ovat huolissaan, jos eivät saa sinuun yhteyttä. Pelkäävät, että sinulle on sattunut jotain tai että olet tehnyt jotain itsellesi. Kannattaa laittaa edes viesti, jos et halua heitä ovellesi. Onko todella järkevää yrittää karistaa elämästään kaikki ihmiset, jotka välittävät sinusta?

Halusin lähinnä kehua tuota mielestäni hienoa lausetta enkä tulla tänne väittelemään ja puolustelemaan omia vikojani. Sen verran inhottavia kommentteja kuitenkin tullut jo nyt tähän ketjuun, että parempi nostaa kytkintä oman mielenterveyteni takia. Kiitos ymmärtäväisille ja ei-ilkeileville kommentoijille. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

Tämä oven taakse tuleminen kuulostaa nyt valitettavasti siltä, että elämässäsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja ovat huolissaan, jos eivät saa sinuun yhteyttä. Pelkäävät, että sinulle on sattunut jotain tai että olet tehnyt jotain itsellesi. Kannattaa laittaa edes viesti, jos et halua heitä ovellesi. Onko todella järkevää yrittää karistaa elämästään kaikki ihmiset, jotka välittävät sinusta?

En ole ap, enkä siis voi vastata hänen puolestaan. Vastaan kuitenkin omasta kokemuksestani:

Minulle on tehty samaa. Olen saattanut edellisenä päivänä sanoa, että huomisen vietän tehden asiaa x, koska minulla ei ole ollut aikaa sitä tehdä koska syy Z. Tulee se huominen, ja laitan puhelimen äänettömälle. Menee kaksi tuntia, ja ovikello soi. Siellä on se sama ihminen, jolle edellisenä päivänä kerroin, etten halua olla tavoitettavissa. Mutta koskaan, siis KOSKAAN kyse ei ole ollut minusta, vaan siitä ovikelloa soittaneesta ihmisestä itsestään.

Hänellä on asiaa, joten hän nyt tuli. Hän tarvitsee jotakin, tai hän haluaa kuuntelijan itselleen. 

Moni meistä mt-ongelmaisista on hyviä kuuntelijoita, empaattisia viimeiseen asti, kohteliaita ja rauhallisia. Kyllä, luit oikein. Ne "draamailijat" ja huomionhakuiset ovat joko meitä samanlaisia, joilla on mennyt kuppi nurin teidän ns. terveiden läheisten kanssa, tai sitten persoonallisuushäiriöisiä, jotka elävät huomiosta - minkälaisesta tahansa. Aivan kuten jalka voi murtua monesta eri kohtaa ja syöpäkasvain levittyä moneen eri paikkaan, mielenterveysongelmia on erilaisia, eikä niitä voi niputtaa samaan pelkän sanan "mielenterveysongelma" alle. 

Suurin osa meistä haluaa ymmärrystä sille, millainen on, ja empaitiaa sille, mitä on joutunut kokemaan. Toisin kuin moni luulee, sitä empatiaa ei tulvi ovista ja ikkunoista, vaan kokemus on yleensäkin juuri aggressiivinen ärsyyntymine ja vähättely. Suurin osa meistä ei halua kenestäkään teistä minkäänlaista terapeuttia, korvaajaa jollekin puuttuvalle asialle tai yhtään mitään erikoista. Suurin osa meistä toivoo saavansa samaa kuin muutkin; ystävyyttä ilman, että toinen on terapeutti, läheisiä lähelleen ilman, että läheiset on vihaisia siitä, millainen olet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murtuma ei tartu. Paha mieli tarttuu.

Ei välttämättä

Fiksu ihminen pitää omat rajansa, ei ota toisen tunteita itselleen. Ja sama pätee molemmin puolin, vastapuolta ja hänen rajojaan kunnioitetaan

Siinä, ottaako toisen ihmisen tunteita itselleen ei ole millään tavalla kyllä FIKSUUDESTA kyse. Jos olisi, niin minulla ei olisi tuota ongelmaa, sillä joka hlvetin päivä käyn itseni kanssa järkeilevän keskustelun siitä, miksi eksäni mt-ongelmista johtuva paha olo ei ole minun vastuulla.

Syy sille, miksi otan hänen tunteensa kontolleni löytyy nuoruudesta, kun aikana, jolloin minun olisi pitänyt olla pahimmassa teini-iässä, äitini oli masentunut, enkä uskaltanut olla murjottava teini, etten pahoittaisi äitini mieltä ja ajaisi tätä vaikka tappamaan itsensä. Pyrin miellyttämään ja olemaan kiltti.

Tiedän tasan tarkkaan sen mekanismin, minkä takia koen ahdistusta, jos koen eksälläni olevan paha mieli. Olen oppinut olemaan vastuussa toisten tunteista, sillä minähän olen looginen sekä empaattinen ihminen, ja jos en pysty parantamaan toisen oloa, se on MINUN syyni, eikä kyse ole missään tapauksessa siitä, että toisen mieleen ei vaan voi vaikuttaa. Ja niinä päivinä, kun koen olevani syypää toisen mielipahaan, koen sellaista lamaannuttavaa ahdistusta, että en pysty tekemään mitään muuta kuin makaamaan sohvalla kännykän kanssa ja käymään kävelyllä. Ajatustoiminta on täysin mahdotonta.

Tämän kanssa järjellä ei ole mitään tekemistä. Tunteita ei voi komentaa järjellä katoamaan. On erittäin ärsyttävää tunnistaa syyt omassa käyttäytymisessä ilman, että niihin osaa vaikuttaa. Teen kyllä koko ajan työtä sen eteen, että oppisin sietämään toisen mielipahaa, mutta on todella vaikeaa rikkoa lapsuudessa syntyneitä tapoja. Koin, että minun piti olla koko ajan kotona vahtimassa, miten äiti voi, ja tällä hetkellä koen, että minun pitäisi vahtia koko ajan eksääni. Aivan uskomatonta pskaa oikeesti, mutta tähän ei valitettavasti ole mitään nopeaa ratkaisua.

Tämä oli nyt vähän ohis mutta triggeröidyin "hieman" tosta sanasta "fiksu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

Tämä oven taakse tuleminen kuulostaa nyt valitettavasti siltä, että elämässäsi on ihmisiä, jotka välittävät sinusta ja ovat huolissaan, jos eivät saa sinuun yhteyttä. Pelkäävät, että sinulle on sattunut jotain tai että olet tehnyt jotain itsellesi. Kannattaa laittaa edes viesti, jos et halua heitä ovellesi. Onko todella järkevää yrittää karistaa elämästään kaikki ihmiset, jotka välittävät sinusta?

En ole ap, enkä siis voi vastata hänen puolestaan. Vastaan kuitenkin omasta kokemuksestani:

Minulle on tehty samaa. Olen saattanut edellisenä päivänä sanoa, että huomisen vietän tehden asiaa x, koska minulla ei ole ollut aikaa sitä tehdä koska syy Z. Tulee se huominen, ja laitan puhelimen äänettömälle. Menee kaksi tuntia, ja ovikello soi. Siellä on se sama ihminen, jolle edellisenä päivänä kerroin, etten halua olla tavoitettavissa. Mutta koskaan, siis KOSKAAN kyse ei ole ollut minusta, vaan siitä ovikelloa soittaneesta ihmisestä itsestään.

Hänellä on asiaa, joten hän nyt tuli. Hän tarvitsee jotakin, tai hän haluaa kuuntelijan itselleen. 

Moni meistä mt-ongelmaisista on hyviä kuuntelijoita, empaattisia viimeiseen asti, kohteliaita ja rauhallisia. Kyllä, luit oikein. Ne "draamailijat" ja huomionhakuiset ovat joko meitä samanlaisia, joilla on mennyt kuppi nurin teidän ns. terveiden läheisten kanssa, tai sitten persoonallisuushäiriöisiä, jotka elävät huomiosta - minkälaisesta tahansa. Aivan kuten jalka voi murtua monesta eri kohtaa ja syöpäkasvain levittyä moneen eri paikkaan, mielenterveysongelmia on erilaisia, eikä niitä voi niputtaa samaan pelkän sanan "mielenterveysongelma" alle. 

Suurin osa meistä haluaa ymmärrystä sille, millainen on, ja empaitiaa sille, mitä on joutunut kokemaan. Toisin kuin moni luulee, sitä empatiaa ei tulvi ovista ja ikkunoista, vaan kokemus on yleensäkin juuri aggressiivinen ärsyyntymine ja vähättely. Suurin osa meistä ei halua kenestäkään teistä minkäänlaista terapeuttia, korvaajaa jollekin puuttuvalle asialle tai yhtään mitään erikoista. Suurin osa meistä toivoo saavansa samaa kuin muutkin; ystävyyttä ilman, että toinen on terapeutti, läheisiä lähelleen ilman, että läheiset on vihaisia siitä, millainen olet. 

Ap:n kommentista ei käynyt ilmi, kertooko hän kenellekään ennakkoon, että haluaa nyt olla rauhassa vai jättääkö vaan yhtäkkiä vastaamatta kaikkiin yhteydenottoihin. Ensimmäisessä tapauksessa kuuluu tietysti jättää toinen rauhaan, mutta jälkimmäisessä ainakin itse huolestuisin, ettei kaikki ole välttämättä kunnossa, sillä mistä tietää, haluaako toinen nyt vain omaa rauhaa vai onko sattunut jotakin pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olet yrittänyt saavuttaa selittämisellä? Mitä piirteitä tai käytöstä olet halunnut sillä oikeuttaa?

En ole ap, mutta minulla on neurologisiin ongelmiin liittyen aika sama kokemus. Ja minä haluaisin, että muuta ihmiset USKOISIVAT MITÄ SANON. Jos esimerkiksi sanon: "En voi ajaa autoa hahmotushäiriöni takia, pyöräilykin on vähän hasardia", minulle ei kuittailtaisi joka välissä: "tai sit voisit vaan ruveta ajamaan sitä autoa".  (HUOM! En KOSKAAN pyydä kyytiä keneltäkään muulta kuin mieheltäni ja häneltäkin harvoin ja kieltäydyn jos tarjotaan. Yleensä ne tarjoajat silti tuputtavat ja vänkäävät kun on niin vaikea ymmärtää että pääsen mihin tahdon ihan omin avuin, vaikken autoa ajakaan.)

Toivoisin, että jos sanon jonkin asian olevan minulle vaikea tai jopa mahdoton, ihmiset sanoisi "aijaa" ja antaisivat olla, sen sijaan että jankutetaan loputtomiin sellaista "yrittäisitvaanenemmän" -henkistä kuraa. Olen yrittänyt 40 vuotta ja voin vakuuttaa että jos pelkkä yrittäminen ratkaisisi, olisin tässä vaiheessa maailman diktaattori.

Ihmiset voisi myös ymmärtää, että jos sanon olevani uupunut, se tarkoittaa kaikkivoittavaa, invalidisoivaa uupumusta. Uupumuksen määritelmä, you know. Se ei ole laiskuutta tai sitä että en saisi aikaiseksi.

Toisin sanoen, aika pitkälle päästäisiin jos ihminen a) uskoisi mitä toinen sanoo ja b) pitäisi sen jälkeen päänsä kiinni.

-eri-

Ja aivan kuten terve ihminen, ei mt-ongelmainenkaan halua kärsiä kohtelustasi sen takia, että joku toinen henkilö on mt-ongelmillaan rasittanut sinua. Eli, en ole mitenkään velvollinen ottamaan kuraa vastaan sinulta sen vuoksi, että joku täysin minuun liittymätön random-eksäsi on ollut sinua kohtaan kauhea. Voin kuunnella, jos välttämättä haluat puhua siitä, mutta en ansaitse p*skaa kohtelua sinulta sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

lähiomaisille laita viesti, esim lepään nyt, jos et vastaa puheluun ja asut yksin. Älä pidä heitä missään jännityksessä voinnistasi, vaan osoita pärjääväsi ja he jättävät sinut rauhaan kyllä.

Neuvot siis mielenterveysongelmallista käyttäytymään niin kuin hänellä ei olisi mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä olet yrittänyt saavuttaa selittämisellä? Mitä piirteitä tai käytöstä olet halunnut sillä oikeuttaa?

En ole ap, mutta minulla on neurologisiin ongelmiin liittyen aika sama kokemus. Ja minä haluaisin, että muuta ihmiset USKOISIVAT MITÄ SANON. Jos esimerkiksi sanon: "En voi ajaa autoa hahmotushäiriöni takia, pyöräilykin on vähän hasardia", minulle ei kuittailtaisi joka välissä: "tai sit voisit vaan ruveta ajamaan sitä autoa".  (HUOM! En KOSKAAN pyydä kyytiä keneltäkään muulta kuin mieheltäni ja häneltäkin harvoin ja kieltäydyn jos tarjotaan. Yleensä ne tarjoajat silti tuputtavat ja vänkäävät kun on niin vaikea ymmärtää että pääsen mihin tahdon ihan omin avuin, vaikken autoa ajakaan.)

Toivoisin, että jos sanon jonkin asian olevan minulle vaikea tai jopa mahdoton, ihmiset sanoisi "aijaa" ja antaisivat olla, sen sijaan että jankutetaan loputtomiin sellaista "yrittäisitvaanenemmän" -henkistä kuraa. Olen yrittänyt 40 vuotta ja voin vakuuttaa että jos pelkkä yrittäminen ratkaisisi, olisin tässä vaiheessa maailman diktaattori.

Ihmiset voisi myös ymmärtää, että jos sanon olevani uupunut, se tarkoittaa kaikkivoittavaa, invalidisoivaa uupumusta. Uupumuksen määritelmä, you know. Se ei ole laiskuutta tai sitä että en saisi aikaiseksi.

Toisin sanoen, aika pitkälle päästäisiin jos ihminen a) uskoisi mitä toinen sanoo ja b) pitäisi sen jälkeen päänsä kiinni.

-eri-

Täsmälleen näin!

T: tuo fyysisestä sairaudesta valittanut

Kun minun selkärankani on löysä sairaalla tavalla, niin minulle on hengenvaarallista mennä "niksauttajalle", tai repiä kahvakuulaa. Myös kaikki missä venytetään nivelien kohtaa saattaa aiheuttaa joko pysyvää, tai ainakin kuukausia kestävää vahinkoa. Olisi siis todella kivaa, jos ymmärrettäisiin kun sanon että en voi missään nimessä tuollaista tehdä. Toisaalta, näin vanhemmiten osaan jo olla kertomatta tilastani mitään kenellekään, ja vastaan joogakutsuihin vain että juu, ei kiitos, enkä kerro etten voi sellaista tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

lähiomaisille laita viesti, esim lepään nyt, jos et vastaa puheluun ja asut yksin. Älä pidä heitä missään jännityksessä voinnistasi, vaan osoita pärjääväsi ja he jättävät sinut rauhaan kyllä.

Neuvot siis mielenterveysongelmallista käyttäytymään niin kuin hänellä ei olisi mielenterveysongelmia.

Jos ei tuon vertaa pysty tekemään, niin sitten on elämä kyllä vaan p askaa ymmärsi muut ihmiset sitä sairautta kuinka hyvin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kai se on toisten tietää, mikä on sinulta liikaa vaadittu, jos se ei näy mistään päällepäin. Murtunut jalka on aika helppo havaita, mutta kukaan ei näe ajatuksiisi. Eikö sekin toisaalta johtaisi osattomuuteen, jos ihmiset yrittäisivät jotenkin ennakoida, mikä on sinulle liikaa ja jättää sen perusteella kutsumatta vaikka illanistujaisiin ja juhliin tai välttää tiettyjä tekemisiä ja puheenaiheita kanssasi? Sitten joku asia olisikin sinulle ehkä ok, mutta sinut jätettäisiin ulkopuolelle, kun muut arvioisivat asiat taas väärin.

Kyllä kymmenien selventävien keskusteluiden jälkeen pitäisi jo ymmärtää, jos on ymmärtääkseen. Sen olen toki havainnut, että hyvin harva ymmärtää, jos ei itse kärsi samoista asioista. Silti jos en vaikka vastaa puhelimeen, kun haluan eristäytyä, niin sitten tullaan oven taakse vaikka kaikilla on tiedossa, ettei oveni aukea jos en kerran yhteydenottoihinkaan reagoi. Ulkopuolelle olen pyrkinyt jäämään ihan omasta halustani. Ap

lähiomaisille laita viesti, esim lepään nyt, jos et vastaa puheluun ja asut yksin. Älä pidä heitä missään jännityksessä voinnistasi, vaan osoita pärjääväsi ja he jättävät sinut rauhaan kyllä.

Neuvot siis mielenterveysongelmallista käyttäytymään niin kuin hänellä ei olisi mielenterveysongelmia.

Jos ei tuon vertaa pysty tekemään, niin sitten on elämä kyllä vaan p askaa ymmärsi muut ihmiset sitä sairautta kuinka hyvin tahansa.

Ei ehkä ole älykästä viisastella asioista, joista ei ymmärrä tuon taivaallista. Mielenterveysongelmista kärsivä saattaa olla niin epäsosiaalinen (esim. vain hetkittäin tai vähän väliä tai koko ajan), että viestin kirjoittaminen on jo liikaa pyydetty. Ei ehkä ole älykästä yrittää selittää tätä sellaiselle, joka ei ymmärrä.

Mielenterveysongelmainen on jotenkin ihmeellisesti velvoitettu pitämään lähipiirinsä tyytyväisenä. Täytyy toimia kuten he sanovat, pitää vastata viestiin tai laittaa ainakin viesti, että en tänään halua puhua. Sitten sitä puhumattomuutta täytyy selittää seuraavan kerran kun nähdään, ja kuunnella samat litaniat ja liibalaabat siitä, mitä mieltä toiset ovat siitä sinun mt-ongelmastasi ja että mitä juttuja tällä kertaa sinun pitäisi jaksaa tehdä. 

Viestini ihan kaikille ihmisille: olen mt-ongelmainen, ja minulla on tarpeeksi jaksamista siinä, että pärjään itseni kanssa tässä terveiden hullujen hallitsemassa maailmassa. En ole kiinnostunut ylläpitämään myös sinun mielenterveyttäsi näyttelemällä edessäsi jotakin, mitä en ole. En myöskään ota vastaan mitään p*skaa kohteluakaan, joten jos en vastaa puhelimeen tai avaa ovea, katso peiliin. 

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmainen on jotenkin ihmeellisesti velvoitettu pitämään lähipiirinsä tyytyväisenä. Täytyy toimia kuten he sanovat, pitää vastata viestiin tai laittaa ainakin viesti, että en tänään halua puhua. Sitten sitä puhumattomuutta täytyy selittää seuraavan kerran kun nähdään, ja kuunnella samat litaniat ja liibalaabat siitä, mitä mieltä toiset ovat siitä sinun mt-ongelmastasi ja että mitä juttuja tällä kertaa sinun pitäisi jaksaa tehdä. 

Viestini ihan kaikille ihmisille: olen mt-ongelmainen, ja minulla on tarpeeksi jaksamista siinä, että pärjään itseni kanssa tässä terveiden hullujen hallitsemassa maailmassa. En ole kiinnostunut ylläpitämään myös sinun mielenterveyttäsi näyttelemällä edessäsi jotakin, mitä en ole. En myöskään ota vastaan mitään p*skaa kohteluakaan, joten jos en vastaa puhelimeen tai avaa ovea, katso peiliin. 

Aamen. Mielenterveyspotilaalla on oikeus hyökätä ja kohdistaa vihaa, turhautumista, pettymystä ja katkeruutta kaikkia muita kohtaan. Mielenterveyspotilailla on oikeus vetäytyä pois kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sulkea ovet kaikilta.

Mielenterveyspotilaalla ei silti ole oikeutta olettaa (tai ainakin tulee iso pettymys jos olettaa), että nämä muut ihmiset ottavat hänen ikäviä tunteita kuunnellakseen, eikä tietenkään oikeutta olettaa että nämä ihmissuhteet ovat sitten kuin varastossa odottamassa että milloin potilas suvaitsee niitä jälleen kaivata.

Fyysisiin terveysongelmiin ei liity näitä kahta ulottuvuutta (muiden kärsimyksen lisääminen ja ihmissuhteiden oheneminen), joten ei niillä voi olettaakaan samoja seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmainen on jotenkin ihmeellisesti velvoitettu pitämään lähipiirinsä tyytyväisenä. Täytyy toimia kuten he sanovat, pitää vastata viestiin tai laittaa ainakin viesti, että en tänään halua puhua. Sitten sitä puhumattomuutta täytyy selittää seuraavan kerran kun nähdään, ja kuunnella samat litaniat ja liibalaabat siitä, mitä mieltä toiset ovat siitä sinun mt-ongelmastasi ja että mitä juttuja tällä kertaa sinun pitäisi jaksaa tehdä. 

Viestini ihan kaikille ihmisille: olen mt-ongelmainen, ja minulla on tarpeeksi jaksamista siinä, että pärjään itseni kanssa tässä terveiden hullujen hallitsemassa maailmassa. En ole kiinnostunut ylläpitämään myös sinun mielenterveyttäsi näyttelemällä edessäsi jotakin, mitä en ole. En myöskään ota vastaan mitään p*skaa kohteluakaan, joten jos en vastaa puhelimeen tai avaa ovea, katso peiliin. 

Aamen. Mielenterveyspotilaalla on oikeus hyökätä ja kohdistaa vihaa, turhautumista, pettymystä ja katkeruutta kaikkia muita kohtaan. Mielenterveyspotilailla on oikeus vetäytyä pois kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sulkea ovet kaikilta.

Mielenterveyspotilaalla ei silti ole oikeutta olettaa (tai ainakin tulee iso pettymys jos olettaa), että nämä muut ihmiset ottavat hänen ikäviä tunteita kuunnellakseen, eikä tietenkään oikeutta olettaa että nämä ihmissuhteet ovat sitten kuin varastossa odottamassa että milloin potilas suvaitsee niitä jälleen kaivata.

Fyysisiin terveysongelmiin ei liity näitä kahta ulottuvuutta (muiden kärsimyksen lisääminen ja ihmissuhteiden oheneminen), joten ei niillä voi olettaakaan samoja seurauksia.

Olet ymmärtämätön, joka vääristelee asioita. Hyväksy se, ettei ymmärryksesi ole riittävällä tasolla tämän aiheen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmainen on jotenkin ihmeellisesti velvoitettu pitämään lähipiirinsä tyytyväisenä. Täytyy toimia kuten he sanovat, pitää vastata viestiin tai laittaa ainakin viesti, että en tänään halua puhua. Sitten sitä puhumattomuutta täytyy selittää seuraavan kerran kun nähdään, ja kuunnella samat litaniat ja liibalaabat siitä, mitä mieltä toiset ovat siitä sinun mt-ongelmastasi ja että mitä juttuja tällä kertaa sinun pitäisi jaksaa tehdä. 

Viestini ihan kaikille ihmisille: olen mt-ongelmainen, ja minulla on tarpeeksi jaksamista siinä, että pärjään itseni kanssa tässä terveiden hullujen hallitsemassa maailmassa. En ole kiinnostunut ylläpitämään myös sinun mielenterveyttäsi näyttelemällä edessäsi jotakin, mitä en ole. En myöskään ota vastaan mitään p*skaa kohteluakaan, joten jos en vastaa puhelimeen tai avaa ovea, katso peiliin. 

Aamen. Mielenterveyspotilaalla on oikeus hyökätä ja kohdistaa vihaa, turhautumista, pettymystä ja katkeruutta kaikkia muita kohtaan. Mielenterveyspotilailla on oikeus vetäytyä pois kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sulkea ovet kaikilta.

Mielenterveyspotilaalla ei silti ole oikeutta olettaa (tai ainakin tulee iso pettymys jos olettaa), että nämä muut ihmiset ottavat hänen ikäviä tunteita kuunnellakseen, eikä tietenkään oikeutta olettaa että nämä ihmissuhteet ovat sitten kuin varastossa odottamassa että milloin potilas suvaitsee niitä jälleen kaivata.

Fyysisiin terveysongelmiin ei liity näitä kahta ulottuvuutta (muiden kärsimyksen lisääminen ja ihmissuhteiden oheneminen), joten ei niillä voi olettaakaan samoja seurauksia.

Ei ole, eikä siitä ole kysekään. Mutta minä saan olla hiljaa, valita puheenaiheet niin että ne eivät loukkaa minun yksityisyyttäni (en esim ala kertoilla, mitä puhun terapiassa, sitäkin on minulta udeltu), ja saan vetäytyä kaikesta sosiaalisesta kanssa käymisestä. En minä ole mitään sosiaalisuutta tai muutakaan kenellekään velkaa. Jos en halua osallistua johonkin, en osallistu. Sama oikeus on terveelläkin. En tosin valita, jos en saa kutsuja jatkossa vaan olen tyytyväinen että idiootit ympärillä tajuavat antaa minun olla. 

En ole kaatamassa ikäviä tunteita kenenkään muun niskaan, kun terapeutin.

Mutta jos kyse on siitä, että joku kohtelee minua huonosti ja sanon sen tai vaikka loukkaanun ja näytän sen, kyse ei ole silloin minun mielenterveysongelmistani vaan siitä, että olen ihminen joka reagoi väärin kohteluun kuten ihmiset joskus reagoivat.

"Terveillä" on hauska tapa laittaa kaikki tunteet aina mt-ongelmien piikkiin. Ihan sama mitä "terve" ihminen suustaan päästää, tai tekee, tai jättää tekemättä, kaikki reagointi heidän tekemisiinsä on diagnoosista johtuvaa hulluutta. "Terve" ihminen pesee kätensä kaikesta vastuusta sillä toisen ihmisen diagnoosilla. Ja sitten tulee johonkin random-keskusteluun leikkimään nokkelaa ja ymmärtämään tahallaan kaiken väärin, että pääsisi tuntematontakin hullua vielä vähän loukkaamaan lisää.