Paljon te 165cm-167cm naiset painatte?
Itse painan 70kg. Tiedän, että ylipainoa on jokunen kilo. 65kg painoisena olo on ollut hyvä ja olen voinut pitää kaikenlaisia vaatteita ilman pelkoa pömppiksestä tmv. Teininä painoin n.60kg ja kuvissa näytän ihan kamalan laihalta verrattuna nykyiseen. Haluaisin nyt saada treenaamalla ja ruokavaliolla itseni jonnekin 60-65kg tuntumaan, mitä luulette kauanko pitää varata aikaa, tai millaisella viikkotahdilla homman sais tavoitteeseen?
Kommentit (200)
Voisitteko laittaa myös iän samalla kun ilmoitatte painon ja pituuden?
Olen 166cm pitkä ja olen ollut sitä pitkään. Lukiossa painoin jonkun 48 kg ja vuosien saatossa kiloja kertyi huomaamatta. Työttömänä ollessani noin vuosi sitten paino alkoi kertyä todella, koska mua masensi ja ahdisti taloustilanne ja tulevaisuus. Painoin silloin enimmillään 64kg, se ei ole paljoa siltikään, mutta koska olen siro, näytin aika tukevalta. Laihduin kymmenisen kiloa päästyäni fyysiseen työhön. Huhtikuussa raskauduin ja lähtöpaino oli 55kg, tällä hetkellä paino on 64kg jälleen.
165cm. Ennen raskautta paino oli 53kg ja nyt kuukausi ennen laskettua aikaa painan 58kg. Ikinä ennen en ole näin paljon painanut.
Vierailija kirjoitti:
Olen 165 cm ja painan tällä hetkellä 61,8. Laihdutan parhaillaan. Ihannepaino olisi 43-45 kg. Ainoa paino kun ei ole pömppistä. Mulla siis kaikki paino kerääntyy vain mahaan. Tissit ovat aa-kuppia olin sitten 42 tai 62 kiloinen. Tavoitteena päästä EDES 55 kiloon ja siihenkin on vielä todella pitkä ja kivinen tie edessä :(
Kuule kun se paino ei ole ainut asia mikä siihen pömppövatsaan vaikuttaa tai kerro oletko tosi hoikka vai vähän pyöreä. Voit tuossa 61kg painossakin olla tosi hoikka eikä pömpöstä tietoakaan. Salitreeni on paras tuossa, jos haluat kiinteytyä. Ei kannata tähdätä tollaiseen selvästi alipainoon, kun voit terveesti kiinteyttää itseäsi. Ylipainoinenhan et ole.
Vierailija kirjoitti:
olen 168cm ja 78kg. ihan ok, tietty pikkasen vois laihduttaa, mutta olen ihan sinut itteni kanssa. aiemmin kun painoin 70kg olin hoikka
Minä olen 167 cm ja 70 kiloisena olin kyllä selvästi lihava. Nyt painan 64 ja edelleen vaan pläskiä. Toki en ole lihaksikas enkä edes rotevaluinen ollenkaan.
166 cm, 37 vuotta. Painan tällä hetkellä noin 55 kg. Olen laihtunut masennuksen takia muutaman kilon.
Oon 162,5 cm ja uskoisin että painan noin 47 kg(en omista vaakaa). Oon luonnostaan pienikokoinen ja työssä, joka on aika fyysistä.
Painan 48kg, pituutta 165cm. Tässä lukemassa on aika lailla pysynyt, mitä nyt raskauksien aikana painoin 56kg ja 59kg.
Vierailija kirjoitti:
Olen 165 cm ja painan tällä hetkellä 61,8. Laihdutan parhaillaan. Ihannepaino olisi 43-45 kg. Ainoa paino kun ei ole pömppistä. Mulla siis kaikki paino kerääntyy vain mahaan. Tissit ovat aa-kuppia olin sitten 42 tai 62 kiloinen. Tavoitteena päästä EDES 55 kiloon ja siihenkin on vielä todella pitkä ja kivinen tie edessä :(
Sun "ihannepainos" 43-45 kg on liian vähän, esimerkiksi 43-kiloisena sun painoindeksi olisi 16, mikä tarkoittaa alipainoa. Mikäli et sitä tiennyt, sun paino on edelleen normaalin puolella. Turha oikeesti tavoitella alipainoa, sulla on kokoajan kylmä, hiukset putoaa päästä, huimaa. Terve kroppa on oikeasti paljon paremman näköinen. :)
165cm ja 70kg. Viitisen kiloa haluaisin pois, mutta tiukassa on kiinni :/
165cm ja 61kg. Minua sanotaan hoikaksi. Jännä miten erikokoisia ollaan,vaikka sama paino ja pituus suunnilleen.
Oon 168-169 eli inasen pidempi. Painan noin 62 kg. Muutama kilo olis mun mielestä hyvä pudottaa.
166cm, 54 kg. Luulen että oon semmonen ns. Laihaläski. Oon hyvässä kunnossa ja sillai solakasti lihaksikas, mutta tuntuu että edellisen raskauden jäljiltä on ylimääräistä nahkaa. Paino kuitenkin nousi melkein 20 kg, niin istuessa mahanahka laskostuu ja sellanen snadisti orastava kalkkunapussi kaulassa. Argh. Kaulanaluseen ei taida kotitreeniä olla?
No mä tässä kommentoin työkaverinkin puolesta, ollaan puhuttu tästä paljon ja ihmetelty asiaa. Ollaan molemmat 167cm ja molemmat normaalipainoisia, jopa hoikkia, toisella paino n 55kg ja vaatteet yleensä S-kokoa, toinen n 65 kg ja vaatteet kokoa L.
Toinen meistä on hyvin siro ruumiinrakenteeltaan ja toinen hyvin roteva. Sirompi saisi lihoa varmaan 20kg että vaatekoko olisi L ja rotevampi ei reilusti alipainoisenakaan mahtuisi S kokoisiin vaatteisiin, koska hartiat ja lantio on niin leveät.
Millään ei aluksi meinattu uskoa että samanpituisia kun ollaan niin meillä on tuo 10, parhaillaan melkein 15 kg painoeroa, koska kumpikaan ei näytä yli- tai alipainoiselta, vaan ihan normaali hoikkia ollaan. Niin ja keski-ikäisiä ollaan molemmat.
Ruumiinrakenne vaikuttaa siis tosi paljon.
165/58 kg ja 28-vuotta. Teini-iästä n.20-vuotiaaksi asti painoin n. 55 kg. Ylimmillään paino on käynyt 60 kg. Teen istumatyötä ja harrastan lähinnä hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä ja satunnaista kausiliikuntaa (hiihtoa, uintia, luistelua yms.) Ruumiinrakenteeltani olen siro ja lihaskunto aivan nolla ylävartalossa. Ylävartalo kokoa 34-36 ja alavartalo 38. Haluaisin uuden uimapuvun, mutta niin vaikea löytää näillä päärynän mitoilla.
Olen 165cm ja painan 47kg. Olen alipainoinen. Noin 55kg olisi sopiva paino itselle jossa tunnen oloni terveeksi ja voimakkaaksi.
Olen 165 cm ja painan tällä hetkellä 61,8. Laihdutan parhaillaan. Ihannepaino olisi 43-45 kg. Ainoa paino kun ei ole pömppistä. Mulla siis kaikki paino kerääntyy vain mahaan. Tissit ovat aa-kuppia olin sitten 42 tai 62 kiloinen. Tavoitteena päästä EDES 55 kiloon ja siihenkin on vielä todella pitkä ja kivinen tie edessä :(