Kertokaapa että mitä tässä voi tehdä?!!
Aloitetaan sillä, että olen syrjitty osakas. Joudun jatkuvasti toistamaan useaan kertaan laissa lukevat oikeuteni ja vaatimaan, että niistä pidetään kiinni. Minä ja YKSI muu osakas asutaan isoissa asunnoissa. KAIKKI muut asuvat pienissä. Tiedän sen, koska olen nähnyt osakaslistan.
Nyt ovat pełłet hyväksyneet aivan järjettömän korkean rahoitusvastikkeen. Aivan satavarmasti kyseisillä henkilöillä ei ole lainaosuutta maksettavana, joten helppohan se on jaella tuollaisia määräyksiä, kun eivät koske itseä.
Nyt asumiskulut ovat sellaiset kuin Kampissa!!! Enkä todellakaan asu Kampissa!!
Ainoa syy miksi en haluaisi muuttaa on se, etten halua vaihtaa asumismuotoa. Muuten en jäisi kaipaamaan yhtään mitään täältä, sellainen hełvețți valloillaan nykyään. Vähänpä tiesin, kun tänne muutin. Alkuun kaikki oli täydellistä. Täydellinen vapaus. Sitten alkoi pas.ka.
Kommentit (212)
Minulla ei ole mahdollisuutta saati halua maksaa noin törkeää summaa asumisesta, se on ihan selvä juttu.
Jostain kumman syystä tuntuu, että tuo rahoitusvastike on ihan silkkaa kiusantekoa. Tosiaan nuo pienet asunnot ovat tosi pieniä koppeja ja se näkyy myös hinnassa. Veikkaan, että hyvin pienellä osalla on lainaosuutta noissa pikkukodeissa. Eli minä olen todennäköisesti ainoa, joka joutuisi maksamaan noin törkeitä kuluja asumisesta. Kyllä voi ihminen olla kateellinen toiselle...
Eihän taloyhtiössä edes saa olla epäsuhtaa osakkaiden välillä. Totta kai isompi asunto maksaa enemmän, mutta käsi pystyyn, kuka kuvittelee, että yksikään osakas hyväksyisi korkean rahoitusvastikkeen, jos toinen vaihtoehto on matalampi summa?? Helppohan se on hyväksyä mitä tahansa, jos ei koske itseä. Minut todellakin yritetään savustaa ulos, aika säälittävää etten sanoisi. Kateelliset läskìpěrseet.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Opettele kirjoittamaan selkeämmin.
Minua syrjitään jatkuvasti. Olen osakas. Minun sanani ovat yhtä tyhjän kanssa hallitukselle ja isännöitsijän läșkıpeřseelle. Tiedän oikeuteni, mutta hallitus ja isännöitsijä eivät noudata lakeja.
Nyt yrittävät kiskoa aivan törkeän suuruista rahoitusvastiketta. Minä ja YKSI toinen osakas asutaan isoissa asunnoissa. Kaikki muut asuvat halvoissa pikku kopeissa, joissa tuskin on edes lainaosuutta ollenkaan.
ELI VAIN MINÄ JOUTUISIN MAKSAMAAN TÖRKEÄÄ VASTIKETTA, kun samalla muut maksavat kohtuullisia kuluja!!!
Ymmärrän, että isompi asunto maksaa enemmän. Kyllä minä ymmärtäisin vielä 700 € vastikkeen (hoito+rahoitus.) Mutta sen yli kun menee, niin on jo törkeää kiskontaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi rahoitusvastike nousee?
Aiemmin maksettiin kuulemma vain korkoja. MUTTA KUN sitä rahoitusvastiketta ei määrää pankki eikä laki, vaan YHTIÖKOKOUS eli OSAKKAAT. Ja KUKAAN taloyhtiölainallinen ei todellakaan hyväksyisi noin korkeaa maksua.
Eli voisin lyödä pääni pantiksi, että 99% miniasunnon osakkaista EI ole lainaosuutta. Helppohan se on hyväksyä vaikka tonnin rahoitusvastike, kun ei tule ikinä osumaan omaan nilkkaan!!
Eikö tämä tullut ulistua valmiiksi jo viime viikolla. Ei me voida sille mitään, että olet ostanut varoihisi nähden liian kalliin asunnon.
No ei ne tuommoista keskenään voi päättää. Olet kai ollut mukana yhtiökokouksissa ja äänestämässä. Jos suurin osa on hyväksynyt suuremmat maksut niin sitten ei voi mitään, maksettava on sit vaan.
Osakkaat ovat yhdenvertaisia!!! On aivan normaalia, että vastikkeissa on eroa joku 200 €. Jos on lainaosuus ja isompi asunto, niin toki se maksaa enemmän. Mutta mitä tahansa törkeää kiskontaa ei minunkaan tarvitse hyväksyä!!!
Vierailija kirjoitti:
No ei ne tuommoista keskenään voi päättää. Olet kai ollut mukana yhtiökokouksissa ja äänestämässä. Jos suurin osa on hyväksynyt suuremmat maksut niin sitten ei voi mitään, maksettava on sit vaan.
En ole ollut mukana.
Eikä se nyt ihan noinkaan mene, että jos suurin osa on hyväksynyt, niin sitten ei voi mitään. Helppohan se on laittaa muut maksamaan valtavia summia, jos se ei koske itseä. Osakkaat ovat yhdenvertaisia ja olen vaatinut ylimääräisen yhtiökokouksen koolle. Asialle ei vain tehdä yhtään mitään.
Jos ostaa asunnon, jossa iso velkaosuus ja mksaa aluksi vain korkoja, tietää kyllä, että sitä velkaakin aletaan lyhentämään. Ja on varmasti nähnyt myös laskelman siitä rahoitusvastikkeesta.
Voit siis joko maksaa tai sitten myydä tai sitten asunto otetaan haltuun.
Voisin laittaa vuokralle ja häipyä itse vuokralle vaikkapa vuodeksi. Mutta sitten on kaikki veropas.ka edessä, ja vuokralainen on aina riski.