Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää tämä mun tunnevammaisuus, miten sen vois poistaa?
17.02.2014 |
Mulla oli nuoruudessa paljon suhteita, lopetin ne aika usein kyllästymisen vuoksi. Suorastaan seurustelukumppanit alkoi ällöttää ja ne täytyi jättää. Olen ihan hyvänäköinen nainen ja minulla on kyllä lähes aina ollut joku ottaja, en tiedä millä logiikalla miehet olen valinnut, kun ne hetken päästä kyllästyttää.
Sitten tapasin lasteni isän 8 vuotta liittoa kesti, kunnes kas kummaa minua alkoi kyllästyttämään ja mieheni alkoi ällöttää. (Luulin jo päässeeni tästä ajatusmallista eroon, mutta ei). No pian eron jälkeen tapasin taas mukavan miehen, oikeesti luonteeltaan melko täydellisen. Nyt ei ällötä, mutta silti tuntuu että ehkei nyt tämäkään suju ja kun olisin halunnut olla yksin. Mutta kun olisi kuitenkin niin täydellinen mulle, pilaankohan taas jonku elämän jos nyt jatkan suhdetta ja sitten mua kohta alkaakin ällöttämään?
Tuli kyllä mieleen että mieheni eivät ole olleet ulkonäöllisesti ihan täys10, ehkä sellaista en itselleni saakaan tai sitten ne ei loppupelissä kuitenkaan luonteelta sytytä mua. Pidän jollain tasoa itseäni kiinnostavana ja kun miehen löydän, en osaa näitä miehiäni kohtaan olla niin mustasukkainen. Pitäisiköhän ottaa sellainen vastaavanlainen haasteellinen mies itselle, onko se ainoa ratkaisu pitää mielenkiinto? Vai miten mä pääsisin tästä mun tunnevammaisuudesta ja kuvitelmasta että mä olisin jotenkin parempaa tasoa kuin valitsemani miehet?
Tän kirjoitelman pohjalta musta saa tosi itserakkaan ja paskan kuvan, mutta oikeassa elämässä nämä on mun pään sisällä olevia ajatuksia, enkä näitä tuo ulospäin esille, muuta kuin nyt tässä. Onko muilla ollut vastaavanlaisia ongelmia, ja mielellään jos joku osaisi kertoa miten tästä typerästä ongelmasta pääsis eroon, hajottaa jo nämä ajatukset.
Kommentit (13)
Mä luulen, että yhdellä mun ystävällä saattaa olla hieman samantapaisia ongelmia kuin sulla. Mä luulen, että sulle vois olla hyödyllistä puhua jonkun ammattilaisen kanssa. En tarkoita mitään vuosien terapiaa, vaan keskusteluja siitä, mistä tämä sun ajattelumalli vois juontaa juurensa. Sä oot nyt kuitenkin miettinyt tuota asiaa jo itseksesikin, mikä on aina hyvä askel.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen niin vanhanaikainen, että kun olen yhden valinnut miehekseni, niin ajattelen että ihan sama tuleeko jotain kyllästymisen tunteita tai ei, yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa (no joo, esim. väkivallan tai toistuvan pettämisen takia kyllä lähtisin). Tunteita ehtii pitkän liiton aikana tulla ja mennä monenlaisia, mutta kiintymys ja rakkaus pysyy siellä taustalla ja kasvaa...
Uskoisin että se paranee kun vietät vuoden luostarissa.
Täällä mies, joka on "tunnevammainen", alun jäkeen on aina mennyt pieleen. Lapsikin on. Mutta jotain opin kun uusin pyysi parisuhdeterapiaan. Katso itseesi. Mitä haluat? KERRO ja kuuntele toista. Voi olla, että sieltä löytyy. En voi sanoa olevani mikään puhujamies, vaikka olen helkutin hyvä puhuja. En kerro tunteistani tai peloistani (suhteessa) tai haluistani tai mistään. Mutta yritän muuttua.
Ensinnäkin kiitos kaikille, kun sain asiallisia vastauksia. odotin jotain kommentteja "kusipää, sinun ei kuuluisi olla pilaamassa kenenkään elämää".
Olen todella syvällisesti eron (lasteni isästä) jälkeen itseäni analysoinut, olen myös melko avoimesti kertonut näistä ongelmistani uudelle kumppanille, toki ehkä olen jättänyt mainitsematta jotain häntä luokkaavia asioita tai itseäni nostavia. Se terapiaan meno voisi olla mulle ihan hyvä, jos joku ulkopuolinen osaisi vielä paremmin mulle avata mistä johtuu, kun itseltäni se ei kuitenkaan näytä täysin onnistuvan. Vaikka kuinka päätän tehdä tällä kertaa kaiken täysin ja oikein, huomaan silti toistavan itseäni tässäkin uudessa suhteessa. Uudessa suhteessa ei ehkä terapiaa voitais ajatella ainakaan vielä, tuntuis kornilta ehdottaa.
Mutta kiva kuulla myös että jotkut ovat jopa päässeet itsessään tästä vammaisuudesta eroon, jospa siis minäkin joskus.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ei ole aito. AP ei kutsuisi itseään tunnevammaiseksi, jos eläisi kuten kertoo elävänsä. Selvä ristiriita. AP on fiktiivinen hahmo, jonka meitä muita ylhäältä katsova hurskas mamma on kehittänyt meille opettamaan, että so so näin ei saa elää. Käsittämättä, että tuo ihmistyyppi kärsii itse ja taustalla on tietyt ongelmat jotka saattaisivat kaivat lääkärin apua. En voi mitenkään välttyä tältä tunnelmalta, samaa sarjaa kuin moni aiempikin ketju. Menossa kai osa 724 tai sinne suuntaan. Keksitty aloitus.
Itselläni oli sama ongelma, tosin en ehtinyt kauaakaan tapailemaan miehiä, kun aina vain kyllästytti joku. Ei tullut sellaista aah fiilistä kenenkään kanssa vaikka kuinka hyvä mies olisi ollut!! Esim. joku miehen tapa toimia ärsytti niin paljon, että jätin koko jutun vaikka asia olisi ollut ihan naurettava. Yksi mies hoki aina keskusteluissa vastaukseksi "joo, joo" ja se ärsytti niin, että jätin muuten hyvän miehen.
Tätä ongelmaa jatkui 31-vuotiaaksi asti, kunnes löysin sen elämäni miehen ja menimme naimisiin :) nyt olen ollut huimat 3 vuotta saman miehen kanssa eikä ole yhtään kyllästymisen fiilistä. Tämä kortti katsotaan loppuun asti!
Itselläni tämä vaiva parani vain siis sen oikean löytymisellä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tunnevammainen myöskin, tulin vain ilmoittautumaan. Ja kuuntelemaan neuvoja.
Mua taas ärsyttää, kun kirjoitin tähän just pitkän vastauksen, mutta se katosi. No, uudestaan vain.
Olin itse pitkään tunnevammainen. Teininä muilla oli ihastuksia, mulla ei. Jos joku tunnusti mulle ihastuksensa, ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Yleensä myös kyllästyn asioihin ja ihmisiin nopeasti.
Sitten kuitenkin löytyi joku, jonka kanssa halusin yrittää. Panostin suhteeseen ja päästin irti pelostani, että mulle käy huonosti, jos kiinnyn liikaa. Ennen oli niin paljon helpompaa käpertyä nurkkaan tunteineen ja olla yksin, ettei kukaan satuta. Hankin vahvuutta kestää pettymyksiä ja jotenkin mun tunnevammaisuus on murentunut. Olen myös huomannut, että oli paljon helpompaa olla tunnevammainen, mutta samalla paljon vajavaisempaakin.
Sille, joka väitti, että joidenkin täytyy saada draamaa elämäänsä: päinvastoin, itse inhoan draamailuja. Juuri siksihän mä suljin maailmani kaikilta muilta ja heidän tunteiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa "Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu". Siitä saa hyvin ajattelemisen aihetta, että miksi toimii ihmissuhteissa niin kuin toimii.
Mielestäni oma kyllästyminen ei ole riittävä syy erota, jos on hankkinut miehen kanssa lapsia. Silloin erolle pitää olla painavampia syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi samanlainen tunnevammainen, suhteita takana useita ja aina ne kariutuu kun mies alkaa ällöttämään ja ärsyttämään. "Kiva" kuulla että meitä on muitakin, en ole ikinä puhunut tästä kellekään..
Naiset tarvitsevat draamaa ja ihmissuhdeongelmia, jotkut pitävät myös ihan reippaasta turpaan vedosta. Elämä kun on tylsää ilman ongelmia.