Mistä tiesit että ystävyys on mennyttä?

Hän flirttaili avoimesti ja toistuvasti miehelleni. En katsellut paria kertaa pidempää, vaan pistin välit poikki. En ole katunut, vaikka kyseessä oli 10 vuoden ystävyys. Vaadin ja edellytän vastavuoroista kunnioitusta ystäviltäni ja en epäröi päättää ihmissuhdetta, jos huomaan että niin ei tapahdu.

Kun huomasin että emme ole oikeastaan mistään asiasta samaa mieltä, emme isoista elämänarvoista eikä pienemmistäkään aiheista. Ei siitä oikein mitään tule kun kumpikin sisimmässään halveksii toisen elämänvalintoja.

Tyhjyyden tunne tapaamisten jälkeen.

Sitten hän haukkui minut omista tekemisistään. Vääristeli asioita omaksi edukseen. Oli aina oikeassa ja minä väärässä. Sen pituinen se.

Useammankin kerran olen aistinut jo ystävävyyden alussa. Harvan ihmisen kanssa klikkaa ylipäätään ja vielä harvemman kanssa pidemmän päälle. Välillä ystävyys on herännyt taas henkiin mutta kuihtunut kuten oli arvattavissa.

Vika on varmaan minussa mutta olen elämässäni katsellut ihan liikaa kaikenlaista sontaa ja nykyään ei enää jaksa ja sietokyky on aika alhaalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sain tiedon, että ystäväni oli kuollut. Monenkinlaisten konfliktien ja välirikkojen jälkeen voi vielä löytää yhteyden ja jatkaa ystävyyttä. Vain kuolema lopulta päättää ystävyyden kokonaan.

Miksei ystävästä voi "erota" kuten puolisosta jos kerta kaikkiaan kasvetaan erilleen, tullaan täysin erilaisiksi aikuisina? Jos ei ole edes mitään varsinaista konfliktia tapahtunut?

Ystävyys on kuitenkin aika erilainen ihmissuhde kuin parisuhde, koska sen ei ole tarkoitus olla välttämättä elämän tärkein suhde. Ystäviä voi olla useita eikä ystävän kanssa tarvitsekaan olla niin samanlainen tai ajatella asioista samalla tavalla. Vaatimustaso on yleensä paljon matalampi. Tämän vuoksi ystävyydet ovat usein myös kestävämpiä kuin parisuhteet.

KAsvettiin vaan erillemme. Hän perusti suurperheen ja minä edelleen sinkku- ja töissä. Meillä oli erillaiset huolet, eikä samaa "kieltä" enää puhuttu. Olemme tunteet toisemme jo yli 20v. Hän pisti minut ns "jäähylle" siksi aikaa kun hänen lapset olivat pieniä, nuorin nyt alle 3v. Nyt seura kyllä kelpaisi taas.  Jotenkin yritän tätä ymmärtää (että perhe ja lapset menevät toki edelle), mutta samalla minulle tulee tunne että olen tavara jonka voi laittaa kaappiin ja ottaa taas sieltä esille kun hänelle sopii. Olen pitänyt edelleen harvakseen yhteyttä, mutta tiedän että ystävyys on mennyt tuhkana tuuleen. Nuorena tehtiin kaikkia asioita yhdessä, nyt meillä ei ole mitään yhteistä, mistä edes puhua. Emme kohtaa normielämässä millään tasolla, valitettavasti.

Kun huomasin, että jo monen vuoden ajan ystävyyden ylläpitäminen oli ollut ihan järjettömän raskasta ja kuluttavaa. Tapaamiseen meneminen tuntui velvollisuudelta, jutellessa piti koko ajan tsempata, ja jälkeenpäin olin rättiväsynyt. Pitkään aikaan en halunnut myöntää itselleni että ystävyys oli mennyttä, koska kyseessä oli pari vuosikymmentä kestänyt tärkeä ihmissuhde. Mutta kun viimein avasin silmäni ja päätin päästää irti, olo oli helpottunut. En ole katunut enkä kaivannut vanhaa ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äkillinen ja yllättävä erilleen kasvaminen. Sairastuin syöpään ja lapsuudenystävä hylkäsi. Ei edes kertonut minulle, mutta ei enää vastannut puheluihini.

Hämmästyttävän yleistä syöpäpotilailla: ystävät hylkäävät ja naispuolisilla mies jättää.

Ihan järkyttävää. Toivottavasti sinulla on kaikki nyt hyvin.

Aika karua miten ”ystävät” jättävät juuri suurimman hädän hetkellä, itselläni suurin osa kavereista kaikkosi masennuksen vuoksi. Edelleen vaikeuksia luottaa ihmisiin.

On. Toivuin ja löysin uuden työpaikan. Kiitos! :)

Onneksi valtaosa ystävistä pysyi ystävinä.

Olen pahoillani kaveriesi toiminnasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun sain tiedon, että ystäväni oli kuollut. Monenkinlaisten konfliktien ja välirikkojen jälkeen voi vielä löytää yhteyden ja jatkaa ystävyyttä. Vain kuolema lopulta päättää ystävyyden kokonaan.

Miksei ystävästä voi "erota" kuten puolisosta jos kerta kaikkiaan kasvetaan erilleen, tullaan täysin erilaisiksi aikuisina? Jos ei ole edes mitään varsinaista konfliktia tapahtunut?

Ystävyys on kuitenkin aika erilainen ihmissuhde kuin parisuhde, koska sen ei ole tarkoitus olla välttämättä elämän tärkein suhde. Ystäviä voi olla useita eikä ystävän kanssa tarvitsekaan olla niin samanlainen tai ajatella asioista samalla tavalla. Vaatimustaso on yleensä paljon matalampi. Tämän vuoksi ystävyydet ovat usein myös kestävämpiä kuin parisuhteet.

Tästäkin ketjusta olet monesta vastauksesta saanut lukea kuinka ystävä onkin muuttunut sellaiseksi joka imee energiaa sen antamisen sijaan joten kyllä sellaisen suhteen voi huoletta lopettaa tai antaa kuivua kokoon. 

Minullakin se kokemus, että hän ei enää edes ottanut yhteyttä minuun, vaikka lähetin viestiä. Sanoi monesti, että on ollut niin kiire, vaikka tuskin se estää parin rivin kirjoittamisen. Samalla hän aina kertoi avoimesti huolistaan ja valitti kaikesta. Minä sitten sorruin välillä samaan ja hän tulkitsi minut sitten masentuneeksi sen takia, kun kerrankin puhuin huolistani. Sanoi sitä ennen kyllä, että sitä vartenhan ystävät ovat, että voi puhua vaikeistakin jutuista. Mietin vaan, että mikä ystävä sinä oikein sitten olet, kun ensin puoleen vuoteen ei kuulu mitään. Nyt en enää ota edes yhteyttä itse ja nyt on jo kohta lähempänä kaksi vuotta siitä, kun viimeksi on kuulunut jotain. 

Siitä, että yhteydenpito tuntui velvollisuudelta eikä ilolta. Hänen elämänsä oli aina draamaa, eikä koskaan ymmärtänyt alkoholin osuuttaan draamojen syntymiseen. En jaksanut enää kuunnella valitusta ja katsella sitä, miten alkoholi vaikutti hänen elämässään kuten oli vaikuttanut myös vanhempiensa elämässä. Näin käytännössä sen, miten ongelmat jatkuvat seuraavaan sukupolveen ja toistuvat omien lasten kanssa. Alkoholi myös muuttaa ihmisen luonteen katkeraksi ja kielteiseksi.

Lainasin rahaa ja "ystävä" ei vastannut enää viesteihini. On muuten nopein tapa päästä ystävistä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petti puolisoaan. Ei semmoista uskalla pitää lähellään.

Miten tämä nyt liittyy mihinkään? Voi hyvää päivää pyhät lehmät.

Mun kohdalla esimerkiksi näin. Ystäväni käytti hyväksi naisten viikonloppureissua ja järkkäsi itselleen samalla treffit. Oletti etten asiaa tajua, että vain sattumaa. Sanoin mielipiteeni, että minä en tietämättäni mahdollista kyseistä toimintaa. Siihen loppui ystävyys. Itse olin valmis vielä asiasta keskustelemaan. Ystäväni ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petti puolisoaan. Ei semmoista uskalla pitää lähellään.

Miten tämä nyt liittyy mihinkään? Voi hyvää päivää pyhät lehmät.

Mun kohdalla esimerkiksi näin. Ystäväni käytti hyväksi naisten viikonloppureissua ja järkkäsi itselleen samalla treffit. Oletti etten asiaa tajua, että vain sattumaa. Sanoin mielipiteeni, että minä en tietämättäni mahdollista kyseistä toimintaa. Siihen loppui ystävyys. Itse olin valmis vielä asiasta keskustelemaan. Ystäväni ei.

Kyseessä siis naimisissa oleva 2 lapsen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin se kokemus, että hän ei enää edes ottanut yhteyttä minuun, vaikka lähetin viestiä. Sanoi monesti, että on ollut niin kiire, vaikka tuskin se estää parin rivin kirjoittamisen. Samalla hän aina kertoi avoimesti huolistaan ja valitti kaikesta. Minä sitten sorruin välillä samaan ja hän tulkitsi minut sitten masentuneeksi sen takia, kun kerrankin puhuin huolistani. Sanoi sitä ennen kyllä, että sitä vartenhan ystävät ovat, että voi puhua vaikeistakin jutuista. Mietin vaan, että mikä ystävä sinä oikein sitten olet, kun ensin puoleen vuoteen ei kuulu mitään. Nyt en enää ota edes yhteyttä itse ja nyt on jo kohta lähempänä kaksi vuotta siitä, kun viimeksi on kuulunut jotain. 

Omassa kaveripiirissäni olen huomannut, että monet välttelevät viimeiseen asti negatiivisten asioiden käsittelemistä tai kohtaamista. Ollaan kavereita ja tekemisissä silloin kun molemmilla menee hyvin, muutenkin jaetaan toiselle vaan ne ”posit” tai jutellaan niitänäitä. Olen itse aika herkkis ja pohtijaluonne ja välillä tuntuu siltä, että minun täytyy jotenkin suodattaa itseäni muiden seurassa, etten nyt vaan kuormittaisi toista liikaa. Minusta kaverisuhteissa pitäisi kuitenkin pystyä jakamaan niin ilot kuin surutkin.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mua puolisoaan pettävä ystävä mietityttäisi. Ei mistään uskaltamis syystä, vaan että sopiiko sellaiset arvot ystävälleni.

Huh huh. Petin joskus ja pilasin paljon elämästäni sillä, rangaistus on siis jo saatu ja kärsitty vaikeimman kautta. Pelkään että mun lähipiirissä on vielä sun kaltaisia tuomitsevia ihmisiä, jotka kuitenkaan eivät ole kyenneet rehellisesti sanomaan etteivät enää halua olla tekemisissä. Jos sulle on ne moraaliset arvot niin tärkeitä, kai sä myös suoraselkäisesti kerrot näille ihmisille että ne eivät enää sovi sun arvoihisi?

Kun ystävän tapaamiset ja puhelut alkoivat ahdistaa sekä niiden jälkeinen väsymys tulla joka kerta pahemmaksi. Mietin mistä on kyse. En osannut olla ystävän kanssa oma aito itseni ja vetäydyin kuoreeni. Ystävästå oli tullut todella itsekeskeinen. Hän puhui vaan itsestään. Ei kuunnellut minua, ei ollut läsnä. Ei kysynyt mun kuulumisia. Hän suolsi kaiken päivittäin, välillä montakin kertaa päivässä, mun niskaan taukoamattomalla puheella itsestään. Milloin valitti , lähinnä miten muissa on vika. Milloin suorastaan leuhki ja kehui omia asioitaan - itseään, saamaansa huomiota miehiltä, uutta miesystäväänsä jne. Kaiken puheen hän käänsi itselleen parhaaksi. Hän muuttui viime vuosien aikana ihmisenä paljon pinnallisemmaksi. Kaikki tämä, en enää saanut mitään tältä ystävyydeltä.

Ystävyys oli yksipuolista.Hän saneli ajan koska tulee kotiini.Aikaa ei noudattanut,myöhästy aina 3-4h. Ei voinut soitaa , ilmoitaa on ensin muualla kylässä jne. Lupasi kutsua kylään,kun on siivonut. 2 kertaa kerkisi muutaakin yksitän 15 vuoden aikana Helsinki 92 ja viimesen muuton salasi!Oliko se ystävyyttä?Ei itse vihtynyt omassa kodissa ja laukasi kylästä kylään tarinoineen, Tarinoita toki ikävä, mutta :Se oli siinä.

Kun luottamus meni, ystävä toimi ikävästi selän takana. Yhteyttä pidetään edelleen mutta en luota häneen, välit on lähinnä pinnalliset ja asialliset.

Huomasin, että se olin aina minä, joka otin ystävääni yhteyttä. Kerran sitten päätin, että katsotaanpa kuinka kauan menee, että ystäväni ottaa vuorostaan yhteyttä minuun. On mennyt yli neljä vuotta 😢 eikä yhteydenottoa ole kuulunut, muuta kuin joulukortti kerran vuodessa, viimevuonna ei sitäkään. Ymmärrän nyt, ettei hän halua olla ystäväni. Onneksi minulla on kolme muuta sydänystävää. En halua väkisin pitää yllä yksipuolista ystävyyttä.