Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi hitossa en vain pääse yli joistain vanhoista asioista vaikka ne on käyty läpi lukuisat kerrat?!
01.11.2020 |
Esimerkiksi parisuhteessa on joitain juttuja ja vaikka asiat on käyty läpi, järkeilty ja puhuttu jo monet kerrat, niin joissain tilanteissa kun muistan tapahtuneen on se viha niin voimakasta että on kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen, vaikka olisi jo vuosikymmeniäkin vanha juttu. tiedän että ne mun sen hetkiset tunteet ja reaktiot on ylimitoitettuja, mutta jotenkin se asia tuntuu niin kipeälle että en voi ajatella asiasta mitään muuta tai reagoida juurikaan toisella tapaa.
Ymmärrän ettei tuollainen ole tervettä, enkä tiedä ketään muuta jolla olisi tällaista vikaa.
En oikeastaan edes tiedä mitä tällä avauksella haen...ehkä jonkinlaista näkökulmaa tai vertaistukea. Viisaat neuvot eivät myöskään olisi varmasti pahitteeksi. Kiitos että luit.
Kommentit (28)
Mitä hyötyä vanhojen asioiden esillä pitämisestä on sinulle? Ovatko ne jotain vääryyksiä, joiden avulla olet oppinut pitämään puolesi vai mitä asiaan liittyy?
Pitkävihaisuus ei ole niin simppeliä, että sillä olisi vain huonoja puolia. Olisi hyvä oppia arvostamaan kaikki luonteenpiirteitään, vaikka itsensä hillitsemisen taito on tietysti sekin tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen itse samanlainen, ei auta kun kosto. tai on pakko saada se viimeinen sana. en ole tottunut häviämään. pitäisikö sitten?
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä vanhojen asioiden esillä pitämisestä on sinulle? Ovatko ne jotain vääryyksiä, joiden avulla olet oppinut pitämään puolesi vai mitä asiaan liittyy?
Pitkävihaisuus ei ole niin simppeliä, että sillä olisi vain huonoja puolia. Olisi hyvä oppia arvostamaan kaikki luonteenpiirteitään, vaikka itsensä hillitsemisen taito on tietysti sekin tärkeää.
En mielestäni ole erityisen pitkävihainen, en siis jaksa vihoitella samast asiasta kovinkaan kauaa ja toivon että asiat saataisiin sovittua nopeasti, mutta nämä asiat onkin sellaisia jotka on ns. sovittu jo monet kerrat, mutta minä en vain pääse niistä yli, en vaikka miten järkeilisin että eihän parisuhdetta kannata tällaisen asian vuoksi heittää menemään tai pilata, niin silti jotkut tietyt asiat palaavat aina kummittelemaan uudestaan ja sitten joudun niista vihanvaltaan aina uudelleen. Se on jotenkin jopa käsittämätöntä itsellenikin että miksi. Ja siis nuo asiat on jotain sellaisia että koen kai tulleeni loukatuksi tai petetyksi jotenkin todella syvästi ja sitten se "haava" saattaa avautua uudelleen jostain mitättömämmästä jos se muistuttaa mua siitä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
olen itse samanlainen, ei auta kun kosto. tai on pakko saada se viimeinen sana. en ole tottunut häviämään. pitäisikö sitten?
Ei kostokaan lopulta mitään auta...paits ehkä sen hetken ja sitten tilanne onkin päinvastoin, koska sitten sustakin tulee omissa silmissä ns. paskempi ihminen ja vie itsekunnioitusta.
-ap
Olin ennen kynnysmatto, mutta päässyt huonosta suhteesta. Kun viimein olen alkanut voimaantua, nyt vasta suututtaakin!
Olen tosi vihainen, etten silloin osannut pitää puoliani. Suren miksi annoin kohdella itseä huonosti.
Mutta se on mennyttä. Traumamuisti tuo sitä tähän, mutta pitää vaan uskoa että joku päivä helpottaa.
Hirveää raivoa voi helpottaa sillä että oppii sanoittamaan tuntemuksia. Eli lukee ja löytää omaa tunnelmaa kuvaavat sanat. Voi myös soittaa johonkin tukipuhelimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä vanhojen asioiden esillä pitämisestä on sinulle? Ovatko ne jotain vääryyksiä, joiden avulla olet oppinut pitämään puolesi vai mitä asiaan liittyy?
Pitkävihaisuus ei ole niin simppeliä, että sillä olisi vain huonoja puolia. Olisi hyvä oppia arvostamaan kaikki luonteenpiirteitään, vaikka itsensä hillitsemisen taito on tietysti sekin tärkeää.
En mielestäni ole erityisen pitkävihainen, en siis jaksa vihoitella samast asiasta kovinkaan kauaa ja toivon että asiat saataisiin sovittua nopeasti, mutta nämä asiat onkin sellaisia jotka on ns. sovittu jo monet kerrat, mutta minä en vain pääse niistä yli, en vaikka miten järkeilisin että eihän parisuhdetta kannata tällaisen asian vuoksi heittää menemään tai pilata, niin silti jotkut tietyt asiat palaavat aina kummittelemaan uudestaan ja sitten joudun niista vihanvaltaan aina uudelleen. Se on jotenkin jopa käsittämätöntä itsellenikin että miksi. Ja siis nuo asiat on jotain sellaisia että koen kai tulleeni loukatuksi tai petetyksi jotenkin todella syvästi ja sitten se "haava" saattaa avautua uudelleen jostain mitättömämmästä jos se muistuttaa mua siitä.
-ap
Onko miehessäsi narsistisia piirteitä?
Trauma. Sisäistä epävakaata vaikka muuten ei niin käyttäytyisi. Harmillinen vaiva varsinkin silloin kun järki ja tunteet on tehnyt jo sovinnon asian kanssa niin aivojen kemiatpa ei ole. Joskus on ihan itsekin puuduksissa kun se mäkätys alkaa päässä, että ihan oikeasti ANNA OLLA JO! Mikään terapia tuohon ei auta. Pelkästään dementia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mikä tämän muiston aktivoi? Toistuuko sama loukkaus jatkuvasti vain eri muodossa? Eihän se suhde nyt hyvä ole, jos sulle on muodostunut noin vaikeita ongelmia? Itselläni on myös taipumusta hieman samanlaiseen, mutta syynä on oma reaktioni + kumppanin epäluotettavuus (esim. riippuvuudet aiheuttavat epäluotettavaa käytöstä) tai perustavan laatuiset erot tarpeissa (läheisyys, seksi jne.). Eli ratkaisemattomia ongelmia, joista en pysty joustamaan, vaikka haluaisin.
Psykologiassa kutsutaan ns. "vaaleanpunainen elefantti" -ilmiöksi.
Kun sanoo itselleen, että älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia, niin ihminen ajattelee sen jälkeen juurikin sitä pinkkiä elefanttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama tyyli, hitto ku ärsyttää asiat mitä olis pitäny sanoa/tehdä...
Yleensä kymmenen vuoden jälkeen laimenee joku asia. Koita saada jotain tekemistä siksi aikaa että katkaiset ajatukset, lukeminen, suihku, uiminen tms. Myös yliväsyneenä harvoin murehtii vaan nukahtaa hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen kynnysmatto, mutta päässyt huonosta suhteesta. Kun viimein olen alkanut voimaantua, nyt vasta suututtaakin!
Olen tosi vihainen, etten silloin osannut pitää puoliani. Suren miksi annoin kohdella itseä huonosti.
Mutta se on mennyttä. Traumamuisti tuo sitä tähän, mutta pitää vaan uskoa että joku päivä helpottaa.
Hirveää raivoa voi helpottaa sillä että oppii sanoittamaan tuntemuksia. Eli lukee ja löytää omaa tunnelmaa kuvaavat sanat. Voi myös soittaa johonkin tukipuhelimeen.
Jos tuntuu, ettei omat voimat riitä käymään kaikkia noita tunteita lävitse, hyvän terapeutin löytäminen voisi auttaa.
olen myös miettinyt samaa, eli mihin perustuu terapian hyöty? Mitä järkeä on sorkkia "kipupisteitä" ja repiä vanhoja haavoja auki uudestaan ja uudestaa?
Olisiko niin, ettei niitä asioita olekaan käyty läpi. Ehkä vain ajattelet, että sinun olisi pitänyt päästä niistä yli, vaikka niin ei ole. Uskottelet vain itsellesi, että asiat on muka sovittu ja että olet antanut anteeksi, koska sinusta tuntuu, että niin pitäisi olla.
Jos ne asiat tulee vielä mieleen, et ole oikeasti käsitellyt ja hyväksynyt niitä. Kaikkia asioita ei toisaalta voi eikä pidäkään hyväksyä, siksi asiat tulee mieleen. Itse olen osin samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
olen myös miettinyt samaa, eli mihin perustuu terapian hyöty? Mitä järkeä on sorkkia "kipupisteitä" ja repiä vanhoja haavoja auki uudestaan ja uudestaa?
Mä esimerkiksi työstän tällä hetkellä omaa vastaavaa käytöstä itsekseni (mm. omahoitoohjeet), koska se aktivoitui usean vuoden hiljaiselon jälkeen. En mitenkään pääse samaan tunteeseen kiinni ilman kipupisteiden painelua. Arvelisin, että terapiassa ensin avataan haavoja ja sitten käsitellään sen herättämiä tunteita turvallisesti. Olen siis joskus käynyt terapiassa, mutta siitä on parikymmentä vuotta, enkä muista sitä niin tarkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, ettei niitä asioita olekaan käyty läpi. Ehkä vain ajattelet, että sinun olisi pitänyt päästä niistä yli, vaikka niin ei ole. Uskottelet vain itsellesi, että asiat on muka sovittu ja että olet antanut anteeksi, koska sinusta tuntuu, että niin pitäisi olla.
No minä en itseasiassa edes muista enää mistä se tunne tulee ja minulla alkaa pyöriä mielessä valemuistoja elämästä jota en ole edes elänyt ja olen traumatisoitunut siitä. Minulla on jopa koulukiusaamismuistoja 70-luvulta ja olen silloin 14-15v poika. Olen nainen. Syntynyt 70-luvun lopussa. Tuntuu siltä, että kun enää ei pysty aivot kehittämään trauman tunteita asioista jotka olen kokenut niin pitääkseen sitä yllä se kehittää minulle ihan keksimällä traumoja ja pahaa oloa mitä tuntea sekä tuulesta temmattuja muistikuvia.
Alue: Aihe vapaa
Terapia?