Lue keskustelun säännöt.
10-vuotias haluaa aina tehdä vanhemman kanssa jotain ja vaatii vanhemman pitävän seuraa
01.11.2020 |
Mitä tehdä tai keksiä tilanteessa, jossa 10-vuotias tyttö haluaisi aina vain tehdä minun eli äidin kanssa asioita päivittäin? Harvoin on kaveriseuraa koulun jälkeen ja tyttö odottaa, että työpäivän jälkeen lähden ulkoilemaan, pelaan pelejä, piirtelen jne. hänen kanssaan ja "viihdytän" koko ajan. Koen tämän ajoittain raskaaksi, koska töiden jälkeen on kuitenkin ruuat tehtävänä ja kotihommia, raskas työpäivä takana. Aina ei vaan jaksaisi vielä olla ainoana vihdyttäjänä.
Mitä teidän 10-vuotiaat tekevät, onko samaa ilmiötä muilla? Itse tuon ikäisenä olin aina kavereideni kanssa ja leikin heidän kanssaan ulkona tai sisällä. Ei minua vanhemmat tuon ikäisenä enää "viihdyttäneet" vaan itse piti keksiä tekemiset. Ajattelen myös, että tuon ikäisen pitäisi jo saada aikansa itsekin kulumaan sen verran, että voisin esim. käydä ulkoilemassa tms. itsekseni.
Kommentit (51)
Vanhemmat voi sanoa että siivboan nyt teen ruokaa...ripusta pyykit
Ja antaa sen tiimoilta tehtäviä. Äkkiä keksii itse tekemistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini lapsi oli aina kotona, ja pyrki olemaan jatkuvasti jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa jompaan kumpaan vanhempaan, varsinkin äitiin. Sitten kun lapsi täytti 13v, hänestä tuli teini, ja sen jälkeen ei juuri kotona näkynyt kuin kääntymässä. Kaikkea voi tapahtua!
Mieheni lapset on "kasvatettu" niin että koko ajan pitäisi vanhemman nysvätä lasten kanssa ja käydä jossain menoissa. Kyllä nämä oppivat noin vuodessa että meillä on eri meininki kuin äidin luona. Meillä tehdään itsenäisestikin asioita, sekä kuljetaan pikkumatkat kävellen tai pyörällä, eikä kuskata joka paikkaan jos pikkuisen tihuttaa vettä. Mieleenpainuvimmat on toinen lapsista, joka oli jo 13v, ei tullut syömään silloin kun oli ruoka-aika ja muut söivät, mutta oli vaatimassa syöntiseuraa kun suvaitsi itse tulla syömään :D Ettei tarvitse olla "yksin"(muu perhe parin metrin päässä semiavoimessa olkkarissa) :D
Toinen se kun nuorempi(10v) laitettiin ulos puoleksi tunniksi kunnes ruoka on valmista. Tumput suorina huuteli pihalta ettei ole mitään tekemistä, ja pitää tulla seuraksi hänelle, vaikka kaikki mahdolliset härpäkkeet olivat siinä ihan nenän edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pentu kuriin. Et tee sen kanssa yhtään mitään muuta kuin sellaisia mitä itse haluat. Kaikkein parasta on tehdä penskan kanssa kaikki kotityöt. Siinä voi samalla keskustella elämän asioista, vanhempi saa hommat tehtyä ja lapsi oppii miten tässä maailmassa eletään. Kun kaikki on tehty, voit tehdä jotain sellaista lapsen kanssa, mitä tykkäisit tehdä muutenkin. Jos jälkipolvi nurisee että hän ei saa päättää, niin sanot vaan kylmästi että niin se menee: vanhemmat päättävät ja lapset tottelevat.
Niin mennyttä maailmaa. Ei sinänsä ehdotuksesi, vaan tuo tapa ja tuo ajatus siitä, kuinka " vanhemmat päättävät ja lapset tottelevat". Joissain asioissa joo, mutta miksi pilata hyvät välit tuollaisella vanhanaikaisella autoritäärisella paskalla?
Itse ainakin lapsena VIHASIT tuota asennetta, ja nyt kyllä aina sopivin välein väläyttelen sitä takaisinpäin vanhemmilleni. En todellakaan lapsilleni, joiden kanssa on hyvät ja kunnioittavat välit, eikä mitään " sinä teet mitä minä käsken, koska minä sanon niin!"-potaskaa.
Joillekin lapsille nyt vain on pakko sanoa noin, koska muuten ei tule mistään mitään. Moni lapsi yrittää loputtomalla kyselyllä ja vastauksia vaatimalla vain manipuloida vanhempia antamaan huomiota selittelyillä, vaikka itse asia olisi harvinaisen selvä. Sinä siivoat huoneesi nyt, koska minä käsken, on aivan validi sanominen inttävälle ja marisevalle lapselle joka kärttää jo typeräksi paisuvaa kyselytulvaansa, jolla yrittää oikeasti vain luistaa annetusta tehtävästä.
Ettet oli itse ollut tällainen lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Meillä aikanaan äitini antoi minulle piirutustehtävän kun hän puuhaili keittiössä. Piirtelin keittiön pöydän ääressä. Äiti kertoi tarinaa siitä mitä piirsin. Itse jatkoin tarinaa myös. Ja piirsin lisää. Siis tähän tyyliin:
- piirrähän vaikka viidakon eläimiä, vaikka tiikeri
- joo ja piirrän myös norsun!
- joo, olisko ne vaikka juomassa lammesta?
- joo niillä olisi jano kun ne olisi juosseet karkuun vihaista dinosaurusta
- mistähän se dinosaurus olisi suuttunut niille?
- jneSama esim muovattavan massan ja muiden askartelujuttujen kanssa. Juteltiin samalla kun kumpikin teki omaa juttuaan.
Ihana äiti <3
Meillä oli yhdellä lapsista sama juttu 10-vuotiaana. Kaduttaa, että en silloin paremmin osannut tukea kavereiden saamisessa, koska muutama vuosi myöhemmin vanhempien seura ei enää kiinnostanut, eikä kavereita edelleenkään ollut. Seurasi aika suuria ongelmia, joista selviämiseen meni muutama vuosi.
Eli kantapään kautta oppineena ap:n tilalla miettisin nyt kaikki keinot kaverisuhteiden luomiseen ja tukemiseen. Ei ole helppoa kylläkään, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut tämän ilmiön lapsissa joille on ihan pienestä pitäen tarjottu jatkuvasti viihdykkeeksi puhelinta/tablettia/pleikkapelejä. Jossain vaiheessa nämä eivät välttämättä kiinnosta enää niin paljon, mutta omaa mielikuvitusta ei ole kehittynyt yhtään, eikä tavallisen tylsyyden sietokykykä. Vaativat koko ajan että joku viihdyttäisi heitä, eivätkä osaa itsenäisesti touhuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli yhdellä lapsista sama juttu 10-vuotiaana. Kaduttaa, että en silloin paremmin osannut tukea kavereiden saamisessa, koska muutama vuosi myöhemmin vanhempien seura ei enää kiinnostanut, eikä kavereita edelleenkään ollut. Seurasi aika suuria ongelmia, joista selviämiseen meni muutama vuosi.
Eli kantapään kautta oppineena ap:n tilalla miettisin nyt kaikki keinot kaverisuhteiden luomiseen ja tukemiseen. Ei ole helppoa kylläkään, tsemppiä!
Kavereita on (koulussa) paljonkin, tyttö ei ole mikään yksinäinen susi. Mutta mitä ne olisi ne konkreettiset keinot tukea kaverisuhteiden luomista, kun kavereita kyllä on, mutta moni ei vaan "jaksa" tms. koulun jälkeen enää sosialisoida ja kaveerata. Tyttö on kyllä yhteyksissä ja pyytää kavereita ulos, kylään tai voisiko itse mennä, mutta monesti käy niin, ettei seuraa vaan saa. Joko ei jakseta (pelataan tms.), ollaan jo toisen kaverin kanssa (tytöillähän harvoin kolas kaveri mahtuu porukkaan) tms. Poikien kanssa kaikki oli niin paljon suorempaa ja helpompaa, kulkivat ja tekivät porukoissa ja lähes aina löytyi kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pienestä asti vanhempi on se ainut viihdyttäjä, joka tekee lapsen kanssa kaiken, käy näin. Nykyään puhutaan paljon siitä, että pitäisi olla aikaa lapselle, mutta onko menty äärilaitaan? Lapselle on ihan tervettä välillä keksiä itse tai kavereitten kanssa tekemistä. Lapselle voi sanoa, että en tule, en tee nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli yhdellä lapsista sama juttu 10-vuotiaana. Kaduttaa, että en silloin paremmin osannut tukea kavereiden saamisessa, koska muutama vuosi myöhemmin vanhempien seura ei enää kiinnostanut, eikä kavereita edelleenkään ollut. Seurasi aika suuria ongelmia, joista selviämiseen meni muutama vuosi.
Eli kantapään kautta oppineena ap:n tilalla miettisin nyt kaikki keinot kaverisuhteiden luomiseen ja tukemiseen. Ei ole helppoa kylläkään, tsemppiä!
Kavereita on (koulussa) paljonkin, tyttö ei ole mikään yksinäinen susi. Mutta mitä ne olisi ne konkreettiset keinot tukea kaverisuhteiden luomista, kun kavereita kyllä on, mutta moni ei vaan "jaksa" tms. koulun jälkeen enää sosialisoida ja kaveerata. Tyttö on kyllä yhteyksissä ja pyytää kavereita ulos, kylään tai voisiko itse mennä, mutta monesti käy niin, ettei seuraa vaan saa. Joko ei jakseta (pelataan tms.), ollaan jo toisen kaverin kanssa (tytöillähän harvoin kolas kaveri mahtuu porukkaan) tms. Poikien kanssa kaikki oli niin paljon suorempaa ja helpompaa, kulkivat ja tekivät porukoissa ja lähes aina löytyi kaveria.
Jos lapsi ei ole yksinäinen, vaan on kavereita, niin mitäs jos hyväksyisit hänen tarpeensa olla kanssasi. Sanoisit välillä pomolle, että nyt on kotona kiireitä etkä kaipaa liikaa haasteita. Tuossa iässä lapset kehittyy tosi nopeasti ja voisit juuri nyt luoda kohta teini-ikäiseen hyvän suhteen. Voisit keksiä teille yhteisen harrastuksen, käykää joillain kursseilla tai tehkää käsitöitä. Jotain mistä sinäkin pidät. Jos kotitöistä kinnaa niin niitäkin voi ostaa. Katselin kerran nuorta naista joka kävi äitinsä kanssa tanssikurssilla ja molemmilla oli tosi hauskaa. Kadehdin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos pienestä asti vanhempi on se ainut viihdyttäjä, joka tekee lapsen kanssa kaiken, käy näin. Nykyään puhutaan paljon siitä, että pitäisi olla aikaa lapselle, mutta onko menty äärilaitaan? Lapselle on ihan tervettä välillä keksiä itse tai kavereitten kanssa tekemistä. Lapselle voi sanoa, että en tule, en tee nyt.
Mutta kuten tässäkin ketjussa käy ilmi niin myös syyllistämään ollaan heti valmiina, jos tuot tämän näkökulman esille, ettet halua/jaksa tai sinun ei edes kuulu olla aina viihdyttämässä lasta. Tulee välittömästi kommenttia "miksi tehdä lapsia, jos ei jaksa niiden kanssa tehdä jne." ja on ajatuksia, että vanhemman kuuluisi periaatteessa olla aina saatavilla ja tekemässä lapsen kanssa jotain. Toki muunkinlaista näkökulmaa on tuotu esille. Minusta on vaan tavallaan surullista, että enää ei ehkä ole samanlaista kaverikulttuuria olemassakaan kuin silloin aikoinaan, jolloin lapset kulkivat kavereiden kanssa vapaa-aikanaan ja keksivät monenlaista tekemistä keskenään. Mikään pakkoharrastaminen tms. ei ole mielestäni vastaus seuran löytämiseksi.
Niin mennyttä maailmaa. Ei sinänsä ehdotuksesi, vaan tuo tapa ja tuo ajatus siitä, kuinka " vanhemmat päättävät ja lapset tottelevat". Joissain asioissa joo, mutta miksi pilata hyvät välit tuollaisella vanhanaikaisella autoritäärisella paskalla?
Itse ainakin lapsena VIHASIT tuota asennetta, ja nyt kyllä aina sopivin välein väläyttelen sitä takaisinpäin vanhemmilleni. En todellakaan lapsilleni, joiden kanssa on hyvät ja kunnioittavat välit, eikä mitään " sinä teet mitä minä käsken, koska minä sanon niin!"-potaskaa.