Lue keskustelun säännöt.
Onko jättäjällä (moraalista) oikeutta vaatia yhteishuoltajuutta?
01.11.2020 |
Jos toinen ei ole mitään pahaa tai väärää tehnyt, on aina haaveillut lapsista ja ydinperheestä ja tehnyt kaiken hyvin ja oikein... ei ole koskaan huutanut möykännyt, riidellyt tai kieltäytynyt seksistä, ollut aina yhteistyökykyinen ja -haluinen... sitten toinen ottaa ja päättää rikkoa perheen. Onko hänellä tällöin oikeutta vaatia, että hän saa viedä lapset mukanaan puoleksi heidän lapsuutensa ja nuoruutensa ajasta? Se toinen niitä lapsiakin enemmän halusi. Minusta perheensä hylkääjä menköön menojaan, mutta lapsia hänellä ei ole oikeutta viedä kotoaan.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Moraalisesti ratkaisin itse jättäjänä asian, etten vaatinut exältä mitään elatusapua. Toki tapaamiset hoituivat mallikkaasti. Olen tyytyväinen ja lapsi on nyt aikuinen.
Kunnioitan suuresti tuollaista. Moraali ennen muuta ja jos kaikki ovat ( olleet) tyytyväisiä, niin se kertoo et on tehty hyvä ratkaisu. Miksi alapeukut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haa--haa. Vanhemmuus ei pääty koskaan. Varsinainen emävale lapselle. Juuri hoidin perunkirjoituksen jossa oli mukana 22 vuotias tytär joka ei ollut koskaan nähnyt isäänsä. Hänelle sisaret toivat isästä kuvia ja videoita. Veivät katsomaan kotia ja mökkiä.
Vanhemmuus ei pääty eroon JOS vanhempi niin tahtoo.
Jos ei kiinnosta niin silloin loppuu.
Älä ota kirjaimellisesti kaikkea.
On yhteishuoltajuudessa ainakin se hyvä puoli, että jos lähivanhempi sattuu kuolemaan, niin lapsilla on huoltaja valmiina eikä tarvitse ihmetellä, kuka lapsia sitten hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[qu juuote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä toinen vanhempi ei haluaisi, että myös etä on kiinnostunut lapsistaan ja haluaa pitää huolta heistä?
Koska haluaa elää elämäänsä lastensa kanssa eikä vain puolta heidän lapsuudestaan? Koska ydinperhe oli yhteinen suunnitelma johon alunperin molemmat sitoutuivat? Sopimus on sopimus.
Ideaalimaailma toimii näin, oikeassa maailmassa ja elämässä on monta eri sävyä, eikä mikään ole noin mustavalkoista. Tulee tunne, että et ole paljon elämää nähnyt tai kokenut ja siksi näkökulmaa ei juuri ole, tai ainakin se on hyvin naiivi.
Kenelläkäänhän ei ole pakko olla kenenkään kanssa yhdessä, jos ei niin halua. Ei sinun eikä kenekään muun kanssa. Toinen vanhempi vaikuttaa kuitenkin olevan vastuullisen oloinen ja osaavan ajatella muitakin kuin itseään eli lapsiaan ja haluaa pitää heihin tiiviit välit ja vanhemmuutensa heihin. Jos ero tulee, niin eikö se ole paras mahdollinen tilanne lasten kannalta? Puoliso on eronnut sinusta, ei lapsistaan ja lapsilla on oikeus myös toiseen vanhempaansa. Jos sinä alat eron jälkeen vainoamaan exääsi ja vieraannuttamaan lapsiasi toisesta vanhemmastaan, niin sinä siinä väärin toimit. Vaikka olet kuinka katkera exällesi siitä, että "hän ei pysynyt yhteisessä sopimuksessa" niin elä ikinä erota lapsia hänestä, vaan aikuisena ihmisenä käsittelet oman eron jälkeisen katkeruutesi ja vihasi sitten vaikka terapiassa, jos ei se muuten onnistu.
Lapset eivät siitä säry, että vanhemmat eroavat, mutta siitä särkyvät, että yhteys toiseen vanhempaan katkaistaan syyttäja rumasti. Harvoin ero tulee, jos parisuhde on ollut molempien mielestä loistava ja siinä on oikeasti ollut kaikki kunnossa ja yhteinen intressi. Ehkä olet käyttäytynyt siinä niinkuin nytkin, päsmäröinyt ja määräillyt asioita niinkuin niiden sinun mielestäsi kuuluisi sujua?
Noinko sinustakin saa olettaa kaikkea pahaa tuntematta toista yhtään?! Eikä oikeesti oo noin vaikeeta puhua asiasta yleisellä tasolla paitsi ehkä vajaaälyisille.
Kovasti vaikuttaa tämä "yleisellä tasolla" puhuminen menevän sinulla tunteisiin, omaa asiaasi sinä täällä ajat. Olisiko omassa ajattelutavassasi jotain vikaa, kun vähän näyttää kukaan ajatustasi komppaavan?
Joukossa tyhmyys tiivistyy, ei tässä sen kummempaa. Kun kiusaaminen alkaa, siihen ei enää uskalleta tulla olemaan samaa mieltä kiusatun kanssa, vaikka hän olisi itsestäänselvästi oikeassa, eikä tässä kukaan olekaan pystynyt osoittamaan mitään sanomaani vääräksi.
Entisajat oli tässä suhteessa paremmat ja esim. mies joka jätti perheensä esim. saadakseen paneskella nuorempia naisia, oli ilman muuta selkärangaton lurkki. Tänä päivänä on aivan samoin eikä kukaan normaali ihminen tuollaista miestä puolusta, mutta Vauva-foorumi on Vauva-foorumi, eikä tosimaailmassa hyvässä maineessa todellakaan, eikä ihme.
Ei lasten tarvitse asua vuorotellen vanhempien luona, vaikka olisi yhteishuoltajuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä yleisellä tasolla puhuminen mene mulla tunteisiin, minähän juuri toivoin sitä. Päänaukojille vastaan samalla tavalla, that's it.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele nyt lasten lasten parasta. Eikö so ole lasten etu nähdä molempia vanhempia yhtä paljon?
Ei välttämättä, jos se jostain syystä hankaloittaa lapsen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lasten tarvitse asua vuorotellen vanhempien luona, vaikka olisi yhteishuoltajuus.
No AP esitti kysymyksensä tilanteesta jossa vailla syytä perheensä rikkova haluaa lapset itselleen fifti-fifti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä toinen vanhempi ei haluaisi, että myös etä on kiinnostunut lapsistaan ja haluaa pitää huolta heistä?
Koska haluaa elää elämäänsä lastensa kanssa eikä vain puolta heidän lapsuudestaan? Koska ydinperhe oli yhteinen suunnitelma johon alunperin molemmat sitoutuivat? Sopimus on sopimus.
Ideaalimaailma toimii näin, oikeassa maailmassa ja elämässä on monta eri sävyä, eikä mikään ole noin mustavalkoista. Tulee tunne, että et ole paljon elämää nähnyt tai kokenut ja siksi näkökulmaa ei juuri ole, tai ainakin se on hyvin naiivi.
Kenelläkäänhän ei ole pakko olla kenenkään kanssa yhdessä, jos ei niin halua. Ei sinun eikä kenekään muun kanssa. Toinen vanhempi vaikuttaa kuitenkin olevan vastuullisen oloinen ja osaavan ajatella muitakin kuin itseään eli lapsiaan ja haluaa pitää heihin tiiviit välit ja vanhemmuutensa heihin. Jos ero tulee, niin eikö se ole paras mahdollinen tilanne lasten kannalta? Puoliso on eronnut sinusta, ei lapsistaan ja lapsilla on oikeus myös toiseen vanhempaansa. Jos sinä alat eron jälkeen vainoamaan exääsi ja vieraannuttamaan lapsiasi toisesta vanhemmastaan, niin sinä siinä väärin toimit. Vaikka olet kuinka katkera exällesi siitä, että "hän ei pysynyt yhteisessä sopimuksessa" niin elä ikinä erota lapsia hänestä, vaan aikuisena ihmisenä käsittelet oman eron jälkeisen katkeruutesi ja vihasi sitten vaikka terapiassa, jos ei se muuten onnistu.
Lapset eivät siitä säry, että vanhemmat eroavat, mutta siitä särkyvät, että yhteys toiseen vanhempaan katkaistaan syyttäja rumasti. Harvoin ero tulee, jos parisuhde on ollut molempien mielestä loistava ja siinä on oikeasti ollut kaikki kunnossa ja yhteinen intressi. Ehkä olet käyttäytynyt siinä niinkuin nytkin, päsmäröinyt ja määräillyt asioita niinkuin niiden sinun mielestäsi kuuluisi sujua?
Noinko sinustakin saa olettaa kaikkea pahaa tuntematta toista yhtään?! Eikä oikeesti oo noin vaikeeta puhua asiasta yleisellä tasolla paitsi ehkä vajaaälyisille.
Kovasti vaikuttaa tämä "yleisellä tasolla" puhuminen menevän sinulla tunteisiin, omaa asiaasi sinä täällä ajat. Olisiko omassa ajattelutavassasi jotain vikaa, kun vähän näyttää kukaan ajatustasi komppaavan?
Joukossa tyhmyys tiivistyy, ei tässä sen kummempaa. Kun kiusaaminen alkaa, siihen ei enää uskalleta tulla olemaan samaa mieltä kiusatun kanssa, vaikka hän olisi itsestäänselvästi oikeassa, eikä tässä kukaan olekaan pystynyt osoittamaan mitään sanomaani vääräksi.
Entisajat oli tässä suhteessa paremmat ja esim. mies joka jätti perheensä esim. saadakseen paneskella nuorempia naisia, oli ilman muuta selkärangaton lurkki. Tänä päivänä on aivan samoin eikä kukaan normaali ihminen tuollaista miestä puolusta, mutta Vauva-foorumi on Vauva-foorumi, eikä tosimaailmassa hyvässä maineessa todellakaan, eikä ihme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätetyllä toki on itsestäänselvä oikeus lapsiinsa. Ja toki jättäjää saavat lapset TAVATA. Mutta yhteishuoltajuus ja fifti-fifti lastenhoitoviikot eivät mielestäni kuulu perheensä jättäjälle. Enkä minä ole mikään vieraannuttaja, paremminkin juuri moni nainen joka eroaa kelpo miehestä ja haluaa yksinhuoltajuuden ja minimoi tapaamiset isän kanssa, on sellainen (ja toki mieskin joka näin toimii). Ja se on täysin hyväksyttyä tässä maassa. Tässä kohden oon isien puolella.
No, täytyy kyllä myöntää, etten tiedä kuka on useammin ollut jättäjä näissä vieraannutettu etäisä -keisseissä, joten anteeksi että oletin pahaa meistä naisista, toki mieskin on saattanut näissä tilanteissa olla jättäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumala, ei myöskään tahdo, että Hänen lapsensa on huonossa suhteessa.
Toki Jumala siunaa "tarkoitetun liiton", joka on tehty uskon vuoksi. Moni menee naimisiin ilman uskoa, ja silloin Jumalaa ei voida tähän keskusteluun yhdistää koska Hän ei ole päässyt vaikuttamaan tähän liittoon korjaavasti.
Jumala voi johdattaa sen oikean puolison, kuten itselleni kävi. Olin ennen väkivaltaisessa parisuhteessa, ja tiesin ettei se ollut Herran tahto minua kohtaa, Jumalan tahto ei koskaa ole paha. Me ihmiset vain annamme Jumalasta väärän kuvan ymmärtämättöminä.
Erottuani väkivaltaisesta kumppanista löysin ihmeellisesti nykyisen aviomieheni, ja uskon vihdoin siihen että ihmeitä tapahtuu tälläkin saralla.
Jos liitto ei ole hyvä, se yleensä päättyy eroon. Mielummin yksin kuin huonossa ja rikkovassa suhteessa.
Toki se on hirveä tunne sille, joka jätetään joka kokee että on tehnyt parhaansa kaikessa, mutta sillon voit aatella ettei se suhde ollut arvoisesi, jos totuus on todella tämä. Joskus ihmiset kasvavat erillee, ja se ettei puhuta avoimesti huolista ja toiveista suhteen aikana on vaikuttava tekijä. Kannattaa puhua kun siihen on mahdollisuus.
Haa--haa. Vanhemmuus ei pääty koskaan. Varsinainen emävale lapselle. Juuri hoidin perunkirjoituksen jossa oli mukana 22 vuotias tytär joka ei ollut koskaan nähnyt isäänsä. Hänelle sisaret toivat isästä kuvia ja videoita. Veivät katsomaan kotia ja mökkiä.