Helvetti kotona, olenko tosiaan väärässä?!
Yritän selittää tilanteemme lyhyesti. Kertokaa mulle, olenko tosiaan väärässä ja syypää kaikkeen?
Meillä on reilun vuoden ikäinen lapsi. Lapsi on aina ollut melko haastava, ensimmäiset puoli vuotta hän vain itki 24/7. Nyt itkut ovat vähentyneet, mutta lapsi ei vieläkään nuku öisin 3h pidempään heräämättä. Olen siis nyt reilun vuoden nukkunut max 3h yhteen menoon. Olen fyysisesti ja henkisesti ihan rikki!
Tämä tilanne on vaikuttanut myös seksielämään ja mieheni on siitä aivan sekaisin. En vain jaksa olla kiinnostunut mistään, ennemmin vain nukkuisin silloin, kun mulla on siihen mahdollisuus. Yritän kuitenkin antaa miehelleni vähintään kerran viikossa ja useimmiten meillä on seksiä joka kolmas päivä, vähimmillään kerran viikossa.
Mies on tästä ihan raivoissaan ja reagoi seksin vähyyteen tosi vihamielisesti. Olen jatkuvan syyttelyn, uhkailun ja huutamisen kohteena. Joskus on jopa käynyt minuun käsiksi. En saa mennä ajoissa nukkumaan ilman, että potisin huonoa omaatuntoa. Jos esim sanon kello 10, että nyt menen nukkumaan emmekä ole vielä harrastaneet seksiä, niin mies vetää siitä hirveät marttyyrit. Pahimmillaan riitelemme keskiyöhön saakka ja sitten lapsi jo herääkin ensimmäisen kerran siinä yhden maissa, jonka jälkeen heräilee pitkin aamuyötä koko ajan. Olen siis ihan rikki!
Mieheni mukaan minä olen syypää kaikkeen ja sanoo, että jos vain harrastaisimme seksiä niin kuin aiemmin, niin hänen vihaisuuskin menee pois. Minä taas sanon hänelle, että jos vain hänen vihaisuutensa menisi pois niin varmasti pian harrastaisimmekin seksiä kuten ennen. Eli tässä on vähän tämmöinen "kumpi tuli ensin, kana vai muna" - tilanne.
Mitä mieltä te olette? Olenko tosiaan hirveä pihtari, joka ansaitsee tällaisen kohtelun?
Kommentit (111)
Ei seksin puute voi aiheuttaa mitään varsinaista fyysistä kipua, vaikka miten panettaisi, epämukava olo varmasti on, mutta ei sentään kipeä.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 10:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:56"]
Sun miehellä on seksiaddiktio, ohjaa se hoitoon. Normaali mies ei vaatis seksiä uupuneelta vaimolta ja syyttelis, saati kävis käsiksi. Pikemminkin mies hoitais lasta ja sitä kautta normalisoisi tilannetta jolloin sitä seksiäkin alkais olemaan enemmän.
[/quote]
No tätä mäkin olen miettinyt. Mitä olen palstoilta ymmärtänyt, pikkulapsiaikana esim kerran viikossakin tuntuu olevan ihan normaalia? Mieheni mukaan se ei ole normaalia ja kuulemma kaikki ovat samaa mieltä. Hänelle tulee hirveitä kipuja jos ei saa seksiä ja jo 3-4 päivää ilman on kuulemma yhtä tuskaa. Siis fyysisesti. En tiedä, onko muiden miehillä ollut tällaisia kipuongelmia? Kaikista raastavinta tässä on se, että mies on jotenkin onnistunut manipuloimaan mut melkeimpä jopa uskomaan siihen, että olen tosiaankin todella huono ihminen..
Nyt hän on käynyt terapiassa pari kertaa ja sielläkin lääkäri oli kuulemma ihmetellyt sitä, kuinka voin kuvitella vain kerran viikossa riittävän miehelle. Lääkäriltä oli kuulemma loksahtanut suu auki kun mies oli sanonut, että en anna seksiä kuin kerran viikossa. (Unohti siis mainita, että yritän kyllä parhaani mukaan pitää sen joka kolmas päivä, mutta toki jatkuvien riitojen johdosta se on varsinkin viime aikoina venynyt useammin siihen kerta viikossa)
[/quote]
Ja sinä todella uskot lääkärin näin sanoneen!! Ei kannata uskoa kaikkea mitä miehesi väittää!
Ihan tässä ahdistuu ap:n puolesta!
Siis tuolla painostuksella, syyllistämisellä ja agressiivisuudella mies pilaa koko teidän parisuhteen, seksielämän ja vauva-ajan jonka pitäisi olla ihanaa aikaa.
Minä en pystyisi tuollaisen miehen kanssa elämään enkä haluaisi että lapsi näkee ja kuulee moista kamalaa vonkausta ja kiukuttelua.
Oletkos ap valmis olemaan elävä seksilelu loppuelämäsi koska en usko että mies muuttuu vaikka kuinka kävisi terapiassa koska hän on itsekäs eikä kykene empatiaan ja mikään määrä seksiä ei riitä kuitenkaan vaan aina pitää olla enemmän ja parempaa ym ym jota saa alistaa ja lytätä sinut.
Voi ei kuullostaapa ikävältä :( Selvästikkään miehesi ei ymmärrä väsymystäsi, jonka jatkuva pätkittäinen uni aiheuttaa. Eikö hän herää yöllä lapsen tahtiin? Voisit ehdottaa vuorottelua heräämisen kanssa, niin ehkä sinunkin väsymys helpottaisi ja saisitte seksielämänne tasapainoon jaksamisen kanssa.
Jätä se sika.
En ymmärrä tätä naisten loputonta paskias sietokykyä.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 15:51"]
Jätä se sika.
En ymmärrä tätä naisten loputonta paskias sietokykyä.
[/quote]
Miten näillä 'jätä se sika'-ihmisillä on yhtään pysyvää ja tasapainoista ihmissuhdetta? Vai onko? En tarkoita, että asiattomuuksia pitää sietää, mutta kyllä tuo mustavalkoinen ajattelu ja kärjistetty ulosanti antaa ihmisestä tympeän kuvan eikä todellakaan mitään fiksua omillaan toimeentulevaa itsenäistä naista.
Eli koko juttu oli ap:n rakentama mamujen mollaus provo. Nyt on taas saatu 99% av-palstan lukijoista uskomaan että tuollaisia psykopaattisikoja ne kaikki mamumiehet on.
Miehesi on ihan seko!
Hyvä diili teille: Mies valvoo seuraavan kuukauden lapsen kanssa. Sinä nukut koko yön putkeen korvatulpat korvissa. Ja sit seksiä niin usein kuin haluttaa. Taitaa miehellekin uni maittaa mielummin kuin seksi tämän jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 15:51"]
Jätä se sika.
En ymmärrä tätä naisten loputonta paskias sietokykyä.
[/quote]
Miten näillä 'jätä se sika'-ihmisillä on yhtään pysyvää ja tasapainoista ihmissuhdetta? Vai onko? En tarkoita, että asiattomuuksia pitää sietää, mutta kyllä tuo mustavalkoinen ajattelu ja kärjistetty ulosanti antaa ihmisestä tympeän kuvan eikä todellakaan mitään fiksua omillaan toimeentulevaa itsenäistä naista.
[/quote]
"Jätä se sika" kommentti oli hieman vitsillä heitetty, mutta siinä oli totuuden jyvänen. Ap;n kertoma kertoo sen, että vähemmällä pääsee kun katkaisee suhteen heti sillä noilla eväillä se hirveiden riitojen ( ja lapselle traumojen) jälkeen kuitenkin on edessä. Jos miehellä on väkivaltainen ote tähän asiaan ja hän on täysin kykenemätön empaattisuuteen niin muuttuuko hän muka tuosta ajankanssa?
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:00"]
Ero tuli!
-ap
[/quote]
Eli tämä siis oli kuin olikin provo.
Miten joku voi vaatia seksiä pikkulapsi aikana edes kerta viikkoon! Toki sitten jos molemmat jaksavat. Meillä ei ole ollut seksiä nyt kolmeen kuukauteen: olin saikulla yli kaksi kk ennen laskettua aikaa. Nyt vielä jälkivuoto menossa. Ja ei oo kyl mies valittanut. Paljon tärkeempää oli että lapsi saatiin täysiaikaiseksi ja että nyt toivutaan rauhassa. Mies hoitaa vauvaa ja perhettä jopa enemmän kuin minä niin ei varmaan seksiäkään jaksais nyt. Mutta vaikka seksiä ei ole niin läheisyyttä hän kyllä haluaa ja toivoo.
Minulle naisena ei yksi kerta seksiin riitä viikossa. Seksin vähyyteen reakoin kiukkuisuudella ja raivokohtauksilla. On väärin, että ihminen on siinä lähellä, mutta ei voi antaa ditä seksiä. Kestäköön sit kiukkuilut.
Ehkä tätä luettuani olen entistä tyytyväisempi elämääni sinkkuna, ei tarvitse olla omien hormoniensa vietävissä 'eläimen tasolla'.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:00"]
Ero tuli!
-ap
[/quote]
En usko, että tämä on ap.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 10:22"]
Tämä on selkeä provo, sillä ap ei kerro syytä, mikis mies ei muka voi vetää käteen. En itse keksi muuta syytä kuin että molemmat kädet kiprissä tai amputoitu.
Toinen mikä paljastaa provon, on että nainen voisi olla niin tyhmä, että uskoo lääkärin suun loksahtaneen auki seksin määrästä.
Kolmas seikka: kukaan ei tekisi lasta tuollaisen idioottimiehen kanssa, ja jos olisi vahingossa tehnyt, olisi tuollaisen vikisevän ja kitisevän "miehen" jo heivannut pihalle.
[/quote]
No voin kuule kertoa että ikävä kyllä ei ole provo. Eikä mieheni todellakaan ollut kitisevä idiootti ennen lapsen syntymää! Ihmiset muuttuu, joskus hyvään suuntaan ja joskus huonoon, kuten minun tapauksessani.
Ja mähän en missään vaiheessa sanonu, että mä uskoin miestäni sen lääkärin suhteen. Ihmettelin suuresti ja siks täälläkin nyt kyselen, että voinko mä tosiaan olla näin väärässä!?
[/quote]
Oletko Päivi..? Otan osaa, terv. kyseisen miehen ex..
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 10:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:56"]
Sun miehellä on seksiaddiktio, ohjaa se hoitoon. Normaali mies ei vaatis seksiä uupuneelta vaimolta ja syyttelis, saati kävis käsiksi. Pikemminkin mies hoitais lasta ja sitä kautta normalisoisi tilannetta jolloin sitä seksiäkin alkais olemaan enemmän.
[/quote]
No tätä mäkin olen miettinyt. Mitä olen palstoilta ymmärtänyt, pikkulapsiaikana esim kerran viikossakin tuntuu olevan ihan normaalia? Mieheni mukaan se ei ole normaalia ja kuulemma kaikki ovat samaa mieltä. Hänelle tulee hirveitä kipuja jos ei saa seksiä ja jo 3-4 päivää ilman on kuulemma yhtä tuskaa. Siis fyysisesti. En tiedä, onko muiden miehillä ollut tällaisia kipuongelmia? Kaikista raastavinta tässä on se, että mies on jotenkin onnistunut manipuloimaan mut melkeimpä jopa uskomaan siihen, että olen tosiaankin todella huono ihminen..
Nyt hän on käynyt terapiassa pari kertaa ja sielläkin lääkäri oli kuulemma ihmetellyt sitä, kuinka voin kuvitella vain kerran viikossa riittävän miehelle. Lääkäriltä oli kuulemma loksahtanut suu auki kun mies oli sanonut, että en anna seksiä kuin kerran viikossa. (Unohti siis mainita, että yritän kyllä parhaani mukaan pitää sen joka kolmas päivä, mutta toki jatkuvien riitojen johdosta se on varsinkin viime aikoina venynyt useammin siihen kerta viikossa)
[/quote]
En usko lääkärin ihmettelevän asiaa. Taisi miehesi kertoa sinulle, mitä lääkäri oli muka sanonut. Ei meillä miehillä ole olemassa mitään viikottaista "kassien tyhjennyspakkoa", kuten jotkut lapselliset idiootit täällä ovat väittäneet. Kyllä kuka tahansa oystyy pidempiäkin taukoja pitämään. Jos miehesi käy sinuun vielä käsiksi, on hän ressukka, lassukka ja täysi vitun pelle.
M44
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:52"]
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 09:49"]
Huh huh! Miehesi on ihan sairas! Miksei se voi vetää käteen? Joka iltako pitäisi saada?
[/quote]
No sillä on tietty syy miksei sitä voi tehdä. En jaksa nyt sitä alkaa puimaan tässä...
[/quote]
Puuttuuko siltä kädet? Se lienee ainoa syy miksei sitä voi tehdä.
[/quote]
Puuttuuko mieheltä itseltään kädet?
Vaikka olisikin muslimi, niin en kyllä usko että niillä olisi mitään käteenvetokieltoja. Eikä tuo ukko ole taatusti ollut sinkkuaikoinaankaan vetämättä käteen.
Onpahan vaan keksinyt keinon manipuloida ap:ta tällaisilla valheilla ja vielä kerjää sääliä ja yrittää syyllistää keksimällä tarinoita mukamas jostain kivuista!
Yök miten vastenmielinen äijä.
Tekee tuota ihan vaan saadakseen ap:n alistumaan ja kiristääkseen seksiä.