Miksi ihmeessä kitkutan huonossa suhteessa vuodesta toiseen

Ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde. Niin mäkin tein ja siitä alkoi elämä :)

Täällä sama. En mieti miestä vaan lapsia.

Sama täällä. Yritän keräillä järkeä ja rohkeutta ja viisautta tehdä päätöksiä...

En ymmärrä teitä. Eikö hirvitä ajatella, että oma ainutkertainen elämä menee ihan haaskiin? Koskaan ette saa enää näitä kärsittyjä päiviä ja vuosia takaisin? Nämäkin hetket voisitte viettää onnellisina, mutta päätätte jatkaa onnettomina? Minä tulisin hulluksi. Olen sen verran itsekäs, että pidän oikeutenani olla niin onnellinen kuin mahdollista.

Hirvittää, todella. Siksi haluaisin tämän loppuvan. Mutta hirvittää myös rikkoa lasten perhe ja luopua kodista. Hirvittää tulevaisuus, kun ei tiedä onko se yhtään parempi.

Ehkäpä seuraavassa elämässä olen sitten onnellinen.. ap

Minä erosin, kun 2 vuotta alkoi olla jo todella ahdistavaa mennä kotiakin. Toki eron jälkeen on ollut todella raskaita hetkiä, itsenisyyttelyä yms. Mutta enimmäkseen olen nyt helpottunut ja onnellinen että tein ratkaisuni. Jotenkin koen myös että lapset saavat nyt enenmmän kun vanhemmilla on voimia olla heidän kanssaan. Kun on siihen valmis palaset alkaa loksahtelemaan ja pystyy tekemään lopullisen päätöksen. Näin kävi ainakin minulla.