Lue keskustelun säännöt.
Onpa kamalaa erota vanhana 29-vuotiaana
30.10.2020 |
Toista se oli parikymppisenä, silloin tuntui olevan kaikki vielä mahdollista. Nyt kaikki lähipiirissä menevät kihloihin, naimisiin, saavat lapsia, hankkivat omakotitalon. Ja itse muutat jonnekin kerrostaloyksiöön koirasi kanssa.
Kai sitä pitää Tinderiin liittyä jossain vaiheessa, kun muuten ei kyllä vapaa-ajalla taatusti törmää miehiin. Onkohan ne kaikki hyvät jo joko varattuja tai tehneet lapsia?
Tää masentaa vielä enemmän, kun huomasin nuoruuden ensirakkauden tulleen isäksi. Siinä äidin paikalla olisin voinut olla minä jos elämä olisi mennyt toisin. Ei mennyt.
Kertokaa nyt, että vielä voi tavata sen elämänsä rakkauden!
Kommentit (37)
Erosin 29-vuotiaana ja uusi parisuhde oli viimeinen asia, mitä siinä vaiheessa halusin. Seuraavat noin neljä vuotta otin kaiken irti vapaudestani. Ennätys oli kolme eri miestä yhtenä viikonloppuna.
Aikanaan sitten kyllä olin taas valmis sitoutumaan ja siinä suhteessa olen nyt. Mutta älä nyt hyvä ihminen hyppää suoraan uuteen suhteeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhtiä pyttyyn!
Itselläni ei ole vastaavaa kokemusta. Ap:ta nuorempana minulla oli jo lapsia ja ryssitty avioliitto. Rakastamani mies vaipui yrityspsykoosiin vuosiksi ja sen seurauksia ei kestetty. Erottiin ja surtiin. Paskartelin menemään ja remppasin kotona, opiskelin kieliä ja nukahdin uuvuksissa jos minne nurkkaan. Jos uni ei tullut, otin paukun (toki kun lapset isällään). Sitten olin murehtinut tarpeeksi ja miehiä oli jonoksi asti jopa lapsia saaneelle ja liittonsa ryssineelle nuorelle äidille.
Ikisinkkumiesten kanssa tapailuntyngät eivät sopineet enää oikeassa rakkaussuhteessa eläneelle, en huvittanut pelata. Eronneet isämiehet oli jätetty täysin yllättäen ja pyytämättä, ei ollut seuraksi niistäkään. Tapasin pari hyvin sopivaa ja kiinnostavaakin miestä. Oma mies kuitenkin selvitti päänsä ja otin sen takaisin, hyvä etten sitoutunut kehenkään koska näinhän sen pitikin mennä aivan alunperin. Että sillälailla ei nyt ehkä kannata kenenkään ylpistyä vaikka äitien miehet joskus toiseen suuntaan vilkuilisi kun kokemukseni mukaan isämiehet kuitenkin haluaa vain lastensa äidin jos saisivat. Omakin isäni on juuri sellainen ollut hitto vie 20 vuotta... Tai sitten on sattumaa. + Nuoret eivät väsy niinkuin vanhemmat.
Anywayz, omassa tuttavapiirissä miehet ovat alkaneet haaveilla lapsista tyypillisesti jossain 32-38 v iässä. Tai jos aivan rehellinen olen niin useimmat miehet (kyllä, tilastollisesti useimmat haluaa lapsia) ovat valmiita heti kun korviaan myöten rakastuvat. Eli oikeilla jäljillä ap, pitää vain antaa ajan kulua ja rakastua niin 90% todennäköisyydellä mies haluaa kanssasi myös lapset ja suurella todennäköisyydellä lapsia saattekin. 29-vuotiaana vois kai myös pakastaa munasoluja ja siten saisi lisäaikaa löytää oikea mies.
Vierailija kirjoitti:
Erosin 29-vuotiaana ja uusi parisuhde oli viimeinen asia, mitä siinä vaiheessa halusin. Seuraavat noin neljä vuotta otin kaiken irti vapaudestani. Ennätys oli kolme eri miestä yhtenä viikonloppuna.
Aikanaan sitten kyllä olin taas valmis sitoutumaan ja siinä suhteessa olen nyt. Mutta älä nyt hyvä ihminen hyppää suoraan uuteen suhteeseen!
Mun ennätys on 5 miestä saman päivänä, varmaan voisi heittäytyä vieläkin maanisemmaksi, mutta saako siitä mitään... Niin helppoa kuin miehiä on kaataa, vetäviäkin, en ehkä laskisi ennätyksiä tai pitäisi muutenkaan saavutuksena. Hauskaahan se toki on, osalle miehistä ja isistäkin se on ok parisuhteessakin. Tää palsta on niin tylsä, öitä.
Minä tapasin elämäni rakkauden 29-vuotiaana. Olin 29 kun mentiin naimisiin ja olin 30 kun lapsemme syntyi. Kyllä sitä vanhanakin vielä ehtii!
Nyt olen jo 50 ja lapsi täyttää pian 20. Hän on ollut jo vuoden naimisissa.
Sinkkuudesta voi myös nauttia, opi nauttimaan elämästä yksin itsesi kanssa. Näin myös varmasti vedät puoleesi helpommin kunnollisia miehiä. Jos epätoovosesti etsii eikä kestä yksinäisyyttä niin helposti tulee tavattua aivan vääriä ihmisiä. En myöskään ymmärrä tuota vanhuutta. 29-vuotias on nuori, et yhtään liian vanha mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää masentaa vielä enemmän, kun huomasin nuoruuden ensirakkauden tulleen isäksi. Siinä äidin paikalla olisin voinut olla minä jos elämä olisi mennyt toisin. Ei mennyt.
Nyt sitten totuutta kehiin: Mikä meni pieleen? Ethän vain alkanut nirppanokkailemaan väärässä paikassa?
Mikä muuten on vanha 29-vuotias?
Miksi moinen alapeukutusmäärä.
Tässähän Ap haikailee ensirakkautensa perään. Ei niin tehdä jos toinen osapuoli on tehnyt jotain väärin. Silloin ollaan tyytyväisiä, että päästiin vääräntyyppisestä henkilöstä eroon.
Siis jotain asiaa tässä kadutaan ja katua voi vain omia tekojaan.
Siksi kysyin nirppanokkailusta. Ruma sanavalinta, mutta toivottavasti edes Ap tajuaa sisällön termin takana.
29-vuotiaan itsensä vanhaksi tunteminen on niin "myrsky vesilasissa" kuin vain voi olla.
Odota vaan kun ne "onnellisesti parisuhteessa" olevat kaverisi lähtevät toiselle kierrokselle.
Tunnustele rauhassa sinkkuuttasi ja vertaa parisuhdeaikaan. Kummassakin on hyvät puolensa ja riippuu henkilöstä mitä asioita haluaa painottaa elämässään.
Itse erosin 26-vuotiaana ja ihan samat fiilikset oli! Nyt olen 41-vuotias ja naimisissa ollut jo 12 vuotta tuon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä voisit muuttaa johonkin kivaan vanhainkotiin ja löytää sieltä jonkun sopivan miehen?
Vierailija kirjoitti:
Miksi surkutella sinkkuutta kun siitä voi myös nauttia! Mieti että eipähän tarvitse menettää yöunia kuorsaavan ukon ja/tai kiljuvan vauvan takia, ei tarvitse vaihtaa p+askkavaippoja, ei tarvitse siivota useamman edestä, ei tarvitse kysellä lupia eikä tehdä kompromisseja. 29 vee ei ole mikään ikäloppu vaan parhaassa iässä.
29 ei ole parhaassa iässä. On jo se vanha. Se paras ikä mitä tämä sakki täällä hakee on, on menny jo. Syitä ei viitsi kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin samoin kun jäin yksin 29-vuotiaana, suretti erityisesti että perhe jää perustamista ja oli juuri tuo ajatus, ettei hyviä miehiä ole enää markkinoilla. Puoli vuotta myöhemmin löysin uuden kumppanin, reilu vuosi eilistä treffeistä muutimme yhteen ja menimme kihloihin, perheenlisäys kuuluu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.
Tapasimme töissä, mutta onhan mahdollista että Tinderissäkin on helmiä, joita kukaan ei ole vielä älynnyt poimia(omani esimerkiksi on aina töissä, kotona tai kaverilla, oli pitkään sinkku kun ei käynyt paikoissa joissa tapaa ihmisiä.)
Ei ei kannata luopua toivosta, itselle ainakin kävi niin että parikymppisenä sitä vain päätyi yhteen jonkun kanssa, kolmekymppisenä tiesin mitä halusin ja uskalsin olla itse aloitteellinen, eli ei välttämättä täysin huono juttu aloittaa alusta "vanhana".
En ymmärrä ap asennettasi kun tiedän sellaisen joka erosi 60-vuotiaana ja meni naimisiin aika pian sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häh? Oon 30v. eikä mun tarvinnut kauan olla sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi surkutella sinkkuutta kun siitä voi myös nauttia! Mieti että eipähän tarvitse menettää yöunia kuorsaavan ukon ja/tai kiljuvan vauvan takia, ei tarvitse vaihtaa p+askkavaippoja, ei tarvitse siivota useamman edestä, ei tarvitse kysellä lupia eikä tehdä kompromisseja. 29 vee ei ole mikään ikäloppu vaan parhaassa iässä.
29 ei ole parhaassa iässä. On jo se vanha. Se paras ikä mitä tämä sakki täällä hakee on, on menny jo. Syitä ei viitsi kertoa.
Mä kuulun niihin ketä et löydä Tinderistä. Menin toisaalle ja sain miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes halunnut sitoutua kun olin 29v. Halusin vain pitää hauskaa ja mennä ja tulla niinku itse halusin.
Olin 34v kun viimein menin naimisiin ja sain 2 lasta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ap asennettasi kun tiedän sellaisen joka erosi 60-vuotiaana ja meni naimisiin aika pian sen jälkeen.
Sen ikäisenä lapset on tehty, tai jätetty tekemättä mutta tuskin enää kriiseillään asiasta. Vähän eri asia etsiä uutta kumppania kun biologinen kello tikittää kuin aikapommi(näin siis itse koin asian, en yleistä.)
Erosin kolmekymppisenä. Ensimmäisestä liitosta oli lapsi, joka jäi ainoaksi, vaikka myöhemmin avioiduin uudelleen. Muuten tilanteeni oli samankaltainen.
Usko huviksesi, että voit tehdä vielä vaikka mitä. Näin yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin voin todeta, että mielenkiintoista on elämä ollut.
Siitäkin olen nyt jälkeenpäin tyytyväinen, etten jäänyt ensimmäiseen liittooni tai pitkittänyt eroa. Se liitto oli alunperinkin virhe, ei ero.
Jaa no, jos aloittaja haluaa lapsia, niin kyllähän tuossa iässä jo alkaa olla kiire löytää hyvä kumppani. Jos taas 55-vuotiaalla on jo lapset tehty, niin sellaista samanlaista kiirettä ei ole. 55-vuotiaiden kaveripiiri ei myöskään enää elä niitä rakkaudentäyteisiä vuosia, kun mennään naimisiin ja perustetaan perhe eikä tarvitse siten tuntea itseä sinkkuna niin ulkopuoliseksi.