Onpa kamalaa erota vanhana 29-vuotiaana

Odota muutama kuukausi, niin ne ikäistesi väsyneiden äitien miehet lirkuttelevat kilpaa sulle kapakassa.

Samaistun siihen et ympärillä elämä alkaa jo vakiintua paaaaljon enemmän ku itellä. Ja joo eksä naimisissa, kavereilla vauvoja jne..ja täällä ollaan sinkkuna..

 Mut sanoisin et kyllä elämässä vielä ehtii, myös surra ja harmitella sitä miten asiat on menny. 

Vähän random juttu mut muistan istuneeni kerran kahvilassa yksin juurikin tästä aiheesta masentuneena,  kun pari 70-80 vuotiasta kiinnitti mun huomion ja ai että, he oli sopinut treffit maailman söpöimpään paikkaan ja vaikuttivat olevan jotenkin niin täynnä elämää ja onnea. Se sai mut ajattelemaan et jos joku voi löytää rakkauden vanhempana niin kai mäkin voin.. kolmikymppisenä! Ei kannata luovuttaa vielä vaikka tuntuis siltä. Sitten kun tuntuu (ja maailman tila ehkä helpottuu) nii uutta yritystä vaan :) 

Miksi surkutella sinkkuutta kun siitä voi myös nauttia! Mieti että eipähän tarvitse menettää yöunia kuorsaavan ukon ja/tai kiljuvan vauvan takia, ei tarvitse vaihtaa p+askkavaippoja, ei tarvitse siivota useamman edestä, ei tarvitse kysellä lupia eikä tehdä kompromisseja. 29 vee ei ole mikään ikäloppu vaan parhaassa iässä.

Aloita nörttiharrastus

Sä oot tosi nuori! En tarkoita vähätellä sun ahdistusta, ymmärrän että pelottaa mutta sanoisin että ei huolta :)

Vierailija kirjoitti:

Tää masentaa vielä enemmän, kun huomasin nuoruuden ensirakkauden tulleen isäksi. Siinä äidin paikalla olisin voinut olla minä jos elämä olisi mennyt toisin. Ei mennyt. 

Nyt sitten totuutta kehiin: Mikä meni pieleen?  Ethän vain alkanut nirppanokkailemaan väärässä paikassa?

Mikä muuten on vanha 29-vuotias?

Et voi, mutta voit hankkia talon ja kakarat jonkun semi ok:n kanssa mistä eroat 7 vuoden jälkeen.

Vanhana!?! Muutat ehkä mielesi tuosta "vanhasta" iästäsi kun eroat 55 vuotiaana. Mutta, yritä jaksaa kumminkin.

Olipa surkea. "Vanhana 29-vuotiaana", hohhoijaa.

Kyllä sun mahikset aitoon rakkauteen on aika lailla menneet tuossa vaiheessa. Sun on parempi vain alistua kohtaloosi ja tulla mulle vuoteenlämmittäjäksi ja kotipiiaksi, mulle kelpaat vielä vaikka sulla tuotaa ikää onkin.

M45

Unohda kolmekybäset rupsahtavat setämiehet ja ala metsästämään Tinderistä 20v kuumia kolleja :)  Hauskempaa ja ne vakiintuvat kaverit on varmasti kateellisia.

Löysin kolmevitosena elämäni rakkauden. Yhtäkkiä tuli myös tosi nuori olo ja sellainen, että elämällä on vielä vaikka mitä annettavaa.

Mut kieltämättä itse koen eduksi, että oli jo lapset, sillä jos vaikka olisi mennytkin vielä vuosia, siinähän se olisi deittaillessa mennyt. Helpompaa, kun kello ei enää tikitä.

Samat fiilikset nyt 26-vuotiaana! Muutin itse tosi nuorena avoliittoon ja tietysti erottiin kun molemmat aikuistui ja kasvettiin erilleen. Kaverit toisin on nyt vakiintunut ja rakentavat pesää, ostavat asuntoja, menevät kihloihin jne. Itse asuin jo 7 vuotta avovaimona. Jotenkin tuntuu että olen elänyt elämäni ihan väärässä tahdissa ja nyt tuon takia en itse ikina saa punainentupaperunamaakultainennoutaja-idylliä. Asun itse kissan kanssa kaksin ja ostin meille asunnon (pieni kolmio joen varrella). Kai hyvä näinkin.

On oikeasti kamala erota kun kaikki ystävät muuttaa yhteen, puskee vauvoja ja rengastaa toisiaan. Jotenkin jää helposti toisarvoiseksi ja saa sääliviä katseita kun aa...ootkin sinkku...kyllä kai säkin jonkun löydät? Itsellä eron jälkeen eniten v-tutti kaiken maailman parimatkan, kahden hengen ravintola-annokset, vaih kahden tuloilla ostettavat asunnot, parisitä paritätä. Ärsyttävää miten parisuhdenormi tunkee ihan kaikkialle.

Asutko jossain Pihtiputaalla? Täällä pk-seudun kuplassa tuo on ihan normi elämäntilanne tuon ikäiselle. 

Odota pari vuotta, niin ystävät eroaa, myydään asunto ja taistellaan huoltajuudesta...

Perheen perustamiselle on jo hurry up mutta muuten ei mitään kiirettä. Jos lapsia meinaa hankkia niin töppöstä toisen eteen miehen löytämiseksi. Järkevää lapsentekoaikaa on max 10 vuotta joista viisi ensimmäistä ne tuossa kohtaa parhaimmat.

Vierailija kirjoitti:

Odota muutama kuukausi, niin ne ikäistesi väsyneiden äitien miehet lirkuttelevat kilpaa sulle kapakassa.

Ap vissiin etsi hyvää miestä edelleen eikä kapakassa huo raavaa viruslinkoa 🤔

Mieti niitä, jotka eroaa 39-vuotiaina ja on samassa tilanteessa. You are lucky.

Samassa tilanteessa, mutta ei huoleta. Hyväksyn sen, jos uutta miestä ei löydy ja lapsetkin jää tekemättä. Oikeastaan luulen, että ei löydy, kun on miehille ilmaa ja muut naiset on niin kauniita. Mitä kauemmin sinkkuus on jatkunut sitä vähemmän koko asiaa enää edes ajattelee.

Tosiaan itse olen ihan viime aikoina tajunnut, että vitsit haluan lapsia. Ja naisena nyt ei ole loputtomiin aikaa. Kaikista eniten haluan kuitenkin rakastavan miehen, elämänkumppanin.

Ap