Onko allergiat oikeasti lisääntyneet vain pidetäänkö niistä vain enemmän meteliä?
Jos muistelen vaikka omaa ala-astetta 90-luvulla, niin meidän luokalla oli yksi diabeteslapsi (joo, ei ole allergia, tiedän), mutta mitään muita spesiaaliruokavalion omaavia ei ollut.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Useita syitä.
*Diagnosointi on tehostunut. Ennen vaan vatsaa väänsi ja oppi välttämään jotain ruokia. Ei sille nimeä annettu. Nirsoksi sanottiin. Tai joku kuukahti syötyään ekan kerran kalaa. Tukehtui ahvenaan, kerrotaan.
*Enemmän vierasperäisiä ruoka-aineita, vierasperäisiä kasveja (siitepöly) joten proteiinit, joille altistumme, kirjo on suurempi ja todennäköisyys, että kohdalle sattuu jokin, mistä immuunivaste pillastuu, kasvaa. (esim. itse olen allerginen kiiville ja vain kiiville. Joskus muinoin en olisi ikinä törmännyt siihen. )
*Vähemmän lapsuusajan infektioita rokotusten ansiosta. Tämä yhdistettynä liialliseen puhtauteen, siihen, ettei lapset leiki niin paljon ulkona kuin ennen eikä ole niin paljon kotieläimiä kuin ennen. Seurauksena immuunijärjestelmällä ei ole oikein töitä joten se keksii sitten niitä ihan itse.
Ei ole tullut mieleen että rokotukset lisäävät allergioita?

Tässähän nämä syyt. Rokotukset vaikuttavat immuniteettiin. Onko esim. influenssarokotus todella tarpeen perusterveelle lapselle vai sekoittaako vain immuniteetin? Lisäksi liiallinen antibioottien käyttö sekoittaa vatsan ja suoliston bakteerikannan.
Antibiooteista olen samaa mieltä, niitä annetaan Suomessakin ihan liian herkästi. (vaikka meillä ollaan paljon tiukempia kuin monissa muissa maissa).
Rokotuksilla sitten vältetään lapsikuolemia sen verran, että kyllä sillä hinnalla heinänuhaa ja sitrusallergioita lisää voi tulla minun puolestani.
Lapsikuolemat on tosiaan Suomessa vähäisiä, koska rokotteet.
Kummallista ettei liikenteessä ole pystytty samaan kehitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useita syitä.
*Diagnosointi on tehostunut. Ennen vaan vatsaa väänsi ja oppi välttämään jotain ruokia. Ei sille nimeä annettu. Nirsoksi sanottiin. Tai joku kuukahti syötyään ekan kerran kalaa. Tukehtui ahvenaan, kerrotaan.
*Enemmän vierasperäisiä ruoka-aineita, vierasperäisiä kasveja (siitepöly) joten proteiinit, joille altistumme, kirjo on suurempi ja todennäköisyys, että kohdalle sattuu jokin, mistä immuunivaste pillastuu, kasvaa. (esim. itse olen allerginen kiiville ja vain kiiville. Joskus muinoin en olisi ikinä törmännyt siihen. )
*Vähemmän lapsuusajan infektioita rokotusten ansiosta. Tämä yhdistettynä liialliseen puhtauteen, siihen, ettei lapset leiki niin paljon ulkona kuin ennen eikä ole niin paljon kotieläimiä kuin ennen. Seurauksena immuunijärjestelmällä ei ole oikein töitä joten se keksii sitten niitä ihan itse.
Tässähän nämä syyt. Rokotukset vaikuttavat immuniteettiin. Onko esim. influenssarokotus todella tarpeen perusterveelle lapselle vai sekoittaako vain immuniteetin? Lisäksi liiallinen antibioottien käyttö sekoittaa vatsan ja suoliston bakteerikannan.
Antibiooteista olen samaa mieltä, niitä annetaan Suomessakin ihan liian herkästi. (vaikka meillä ollaan paljon tiukempia kuin monissa muissa maissa).
Rokotuksilla sitten vältetään lapsikuolemia sen verran, että kyllä sillä hinnalla heinänuhaa ja sitrusallergioita lisää voi tulla minun puolestani.Lapsikuolemat on tosiaan Suomessa vähäisiä, koska rokotteet.

Itse asiassa on. Liikenteessä kuoli 70-luvulla lukumääräisesti huomattavasti enemmän ihmisiä, vaikka autokanta on kaksinkertaistunut. Asiasta löytyy tietoa vaikka millä mitalla, kuun googleta. Tuossa vain yksi ylen juttu, tilastokeskuksen sivuilta löytyy lisää tietoa. Myös lasten tapaturmaiset kuolemat on vähentyneet. https://yle.fi/uutiset/3-9067754
Kaikenlisäksi nykyään kännykkä aiheuttaa paljon onnettomuuksia, kun ei seurata liikennettä eikä ole käyty fysiikan tunnilla vaan kuvitellaan olevansa hyvä kuski kun ei tajuta mitä kaikkea voi sekunnin herpaantumisen aikana tapahtua. Ilman kännykkää, yöllisiä nuorten kaahailuja ja itsemurhan tekijöitä liikennekuolemia olisi todella vähän. Toki isoin osa nämä mainitsemani poisluettunakin vielä johtuu ajajan virheistä tai virhearvioinneista, mutta nuo ovat tämän päivän lisääntynyt ilmiö.
Väestön kasvava altistuminen erilaisille ympäristömyrkyille, kuten muoville tai hyönteis ja rikkakasvimyrkeille, saa aikaiseksi kaikenlaisia mutta kasvavia ongelmia. Ei kestäne kauan kunnes ihmiskunta kuolee kokonaan elinkelvottomassa ympäristössä.
Kyllä molempiin, ja sitten on myös lisääntynyt ne, joilla on muka-allergiat milloin mistäkin syystä. Kemikaalikuorma on valtava ja liika hygieenisyys estää lapsia altistumasta bakteereille, jotka parantaisivat immuunipuolustusta.

Onhan noita. Pakettiautojen osuus onnettomuuksista oli joskus juuri sen verran korkeampi, mitä matkapuhelimen kiinteä asennus puolestaan vähensi
Tulisi keskustella enemmän hinnasta, koska terveys on yhä etuoikeutetumpien saavutettavissa.
Nykyään liikenneturvallisuutta perustellaan painavilla ja turvalaitteita sisältävillä autoilla. Auton rakentaminen itse on tehty verotuksella kannattamattomaksi vs. Ruotsi.
Vierailija kirjoitti:
Väestön kasvava altistuminen erilaisille ympäristömyrkyille, kuten muoville tai hyönteis ja rikkakasvimyrkeille, saa aikaiseksi kaikenlaisia mutta kasvavia ongelmia. Ei kestäne kauan kunnes ihmiskunta kuolee kokonaan elinkelvottomassa ympäristössä.
https://areena.yle.fi/1-4274521
Sori, mutta kun tuossa smoothiessa on soijaa, yksi esimerkki vaan:-(
Vierailija kirjoitti:
Kyllä molempiin, ja sitten on myös lisääntynyt ne, joilla on muka-allergiat milloin mistäkin syystä. Kemikaalikuorma on valtava ja liika hygieenisyys estää lapsia altistumasta bakteereille, jotka parantaisivat immuunipuolustusta.
Miksi vanhemmat edes hankkivat muka-lapsia? Ihme ettei huostaanottoja tehdä nykyistä enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestön kasvava altistuminen erilaisille ympäristömyrkyille, kuten muoville tai hyönteis ja rikkakasvimyrkeille, saa aikaiseksi kaikenlaisia mutta kasvavia ongelmia. Ei kestäne kauan kunnes ihmiskunta kuolee kokonaan elinkelvottomassa ympäristössä.
https://areena.yle.fi/1-4274521
Sori, mutta kun tuossa smoothiessa on soijaa, yksi esimerkki vaan:-(
Soija-myytti
Onhan se jo oikeastaan yleistietoa jo että liika hygieenisyys on lisännyt allergioita merkittävästi. Allergiatkin ovat autoimmuunivaivoja. Sekä lapsen että äidin ennen syntymää pitäisi altistua metsän ja maaperän mikrobeille. Harvoin kuitenkaan ihmiset enää itse viljelee, hyvä jos on edes huonekasveja. Juurekset ostetaan puhtaina koska likaa kammottaan. Kaikki muukin ruoka on steriiliä ja sälöntäaineilla kyllästettyä. Koti jynssätään swaipeilla ja tolulla, iho sulfaateilla. Kodit on betonikoppeja, eikä enää hengittäviä hirsitaloja. Ihminen on hyvin kaukana luonnosta nykyään. Mirva Salkinoja-Salosen haastatteluja löytyy vaikka ihan yotubesta, jos aihe kiinnistaa, hän on suomalainen mikrobiologian emeritusprofessori joka on tätä paljon tukinutkin.
Korvien väliset allergiat ainakin on lisääntyneet. Tiedä, johtuisikohan ilmastonmuutoksesta.
Luulisin, että allergioita tunnistetaan helpommin. Varmasti ovat myös lisääntyneetkin.
Olen siis itse ravintolassa ollut töissä jo vuosia ja olen myös huomannut "outojen" allergioiden arkipäiväistyneen.
Sitten on erikseen nämä muka-allergiset ja ties millä dieetillä olevat.
Voi olla että muka-allergiatkin ovat lisääntyneet, mutta lapsilla ne ovat kyllä vähentyneet, koska koulut vaativat lääkärintodistuksia erityisruokavalioista. Joissain paikoissa vaikuttaa olevan kovinkin tarkkaa, kuinka vakavat oireet pitää olla, että erityisruoan saa. Yhdessä vaiheessa ruokavalion sai omalla ilmoituksella ja silloin niitä oli enemmän, ja vanhat allergiatiedot jäivät päälle vaikka allergia olisi parantunut. Jotain kulttuurista komponenttia näissä vaikuttaa myös olevan - 90-luvulla sitrushedelmiä ja mansikkaa pidettiin kovin allergisoivina, nykyään niille allergisia on vähän. Olin myös 00-luvulla pari vuotta sellaisessa koulussa, jossa oli useita suklaalle allergisia lapsia, mihin en ole muualla törmännyt.
Minä taas väitän, että ennen syötettiin ja syötiin aika paljon enemmän ruoka-aineita, jotka eivät ylipäätänsä käyneet eikä suolioireisia allergioita tunnistettu. Äitini aina muistelee kuinka meillä kaikilla sisaruksilla oli olevinaan koliikki ja katselee kuvia, joissa vatsa on täysin turvonnut ja pinkeä. Edelleen uskon, että helpommalla olisivat päässeet omaa ruokavaliotaan viilaamalla. Oman lapseni kipuitkua myös yritettiin pistää koliikin piikkiin, mutta kummasti se koliikki parani lennossa kun ei enää saanut maitoproteiinia (allergia todettu myöhemmin kaksoissokkotutkimuksella). Se jäätävä ummetus, joka vaati suolityhjennyksiä osastolla, koska kyllä se kakkaväli voi olla parikin viikkoa poistui kotimaiset viljat ruokavaliosta poistamalla. Tutuilla on kouluikäinen, joka kärsii pahasta ummetuksesta (lahjovat kiljuvaa koululaista käymään tarpeillaan), mutta ei kuulema ole allergioita. Meidän puolta pienemmällä taas (ihan kunnallisen) allergialääkärin mukaan samoilla oireilla on. Itse en ymmärrä miksi pitäisi syödä ruokia, jotka ummettaa/aiheuttaa ripulin, turvottaa, pierettää, koskee mahaan, aiheuttaa kivuliaita nousuja jne. Kummasti itsekin voin paremmin kun vähän katsoo mitä omaan kupuuni työnnän.
Minun Talirauhasten sarveistapit (keratosis pilaris) parani sen jälkeen kun jätin allergisoivat ruoka-aineet pois.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
"Taipumus on perinnöllinen, sitä ei voi ehkäistä."
Voi ehkäistä tarkkailemalla ruokavaliota.
Viljan seasta on löytynyt peitattua siementä, lukee Maatalouden Tulevaisuus- lehdessä useampikin artikkeli. On löytynyt useasti ja suuria määriä. Missä muualla niitä uustisia? Neonikotinoideja, hermomyrkkyjä, tekee ihmisistä dementikkoja jo nuorena - vanhukset eivät niitä uutisia tietenkään koskaan näe.
Vierailija kirjoitti:
Pakko siitä on pitää kovempaa meteliä kun yhä useampi vähättelee allergioita ja uskoo että allergiat enemmän korvien välissä kuin oikeita.
T. kala-allerginen jolle silti tyrkytetään aina kalaa
Minäkään en tykkää kalasta ja tuputtamisen saa vaivattomasti lopetettua vetoamalla kala-allergiaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ala-asteella 80-luvulla migreeni kerran/kaksi viikossa, atooppinen iho, hengitystieinfektioita, väsymystä jne. Vasta 2000-luvulla selvisi ruoka-aineyliherkkyydet, joiden avulla pääsin eroon oireista.
Näinhän se on. Suurin osa atoopikoista, psoreista, kroonisesti väsyneistä yms hankalista autoimmuunisairauksista on oikeasti piilevästi allerginen jollekin tai ainakin intolerantikko näille aineille. Oma elämä kääntyi 180 astetta päästyäni vihdoin ja viimein Helsingin allergiasairaalaan kattaviin tutkimuksiin. Manteli, A1-kaseiini ja gluteeni löytyivät.
Vierailija kirjoitti:
Viljan seasta on löytynyt peitattua siementä, lukee Maatalouden Tulevaisuus- lehdessä useampikin artikkeli. On löytynyt useasti ja suuria määriä. Missä muualla niitä uustisia? Neonikotinoideja, hermomyrkkyjä, tekee ihmisistä dementikkoja jo nuorena - vanhukset eivät niitä uutisia tietenkään koskaan näe.
Sitrushedelmille, suklaalle ja pähkinöille allergisia ei ollut, silloin kun niitä ei ollut päivittäisessä ruokavaliossa. Mun paras kaveri oli näille kaikille tosi allerginen jo lapsena, on yhä. Olemme syntyneet 1964. Aikuisiässä tuttavapiiriini tullut samaa ikäluokkaa oleva tuttava kertoi, että hänen allergioitaan oli pidetty nirsoiluna ja käytetty jopa lääkärissä ja mietitty psykiatrista hoitoa.
Lapsellani on tehty verikoe aikuisena. Hän ollut maito-, vehnä- ja ruisallerginen koko ikänsä. Sai lääkäriltä luvan vähitellen käyttää niitä - ja alkoi reagoida vatsalla. Verikoe näytti, että arvot muille oli lievästi koholla, mutta vehnä vähän enemmän. Ei mua naurattanut, kun veimme häntä opiskelukaupunkiinsa 250 km päähän ja tuolla reilun kolmen tunnin matkalla (iso osa motaria) pysähdyimme vessaan neljästi ja joka kerralla vatsa oli sekaisin. Koettakaapa itse teeskennellä tuota ja kysyn, että mitä hyötyä on teeskennellä sellaista, että pitää päästä vessaan, varsinkin kun opiskelukaupunki ja asunto siellä olivat mieluisia, harvoin edes tuli kotiin eikä ainoa syy ollut hankaluudet kulkea julkisilla, koska olisi haettu kyllä. Nyt vatsa on kunnossa, kun pitää nuo edellä mainitut pois ruokavaliosta. Hän ei lähde mihinkään, mihin ei voi ottaa omia eväitä mukaan eikä syö koskaan ulkona, koska ei luota, että saa sellaista kuin on tilannut. Muutaman kerran mennyt vatsa sekaisin ravintolaruuan jälkeen, vaikka tilauksen mukaan olisi pitänyt olla sopivaa.