Miten nousta ja koota itsensä työnhaku pettymysten jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Pidä mielessä että myös sinä haastattelet sitä työnantajaa. Yritä unohtaa hetkeksi että "nyt on kiire löytää töitä" ja mene sinne haastatteluun asenteella haluaisinko oikeasti olla täällä töissä ja mitä tällä työnantajalla on tarjottavaa minulle?

Ja muista että olet vain suurtyöttömyyden etuaaltoa, robotointi viet työt nopeasti koko maailmasta. Mikä sua vapaa-ajalla kiinnostaa ja mikä olisi sun ideaali elämä?

Helpommin sanottu kuin tehty, ymmärrän kyllä.

Näin oon yrittänytkin ajatella. Kuulostelen itsekin vaikuttavatko ihmiset sellaisilta kenen kanssa voisi työskennellä jne. Ja työ sellaiselta mitä haluan tehdä. Se vaan on välillä vaikeaa kun viimeksikin minua haastatteli teamsin kautta 4 ihmistä ja kaikki heittelivät kysymyksiä. Ei siinä oikein jäänyt tilaa kysellä ja keskustella. Sitten jäädynkin. Ap

Up

Up

Voisiko joku antaa vinkin, että mihin teams ja videohaastatteluissa pitää katsoa? Haluaisin katsella haastattelijoita silmiin, kuten normaalissa keskustelussa. Mutta sitten se näkyy heille niin et katselen näyttöä tai läppäriä enkä heitä. Koen vaikeaksi tuijottaa kameran linssiin, koska silloin en näe heidän mikroeleitään.

Mulla on ongelmana myös se, että normaali ilmeeni on hyvin apaattinen ja surkea. Yritän hymyillä, mutta se on just semmoinen pieni väsynyt hymy. En osaa enkä jaksa pitää sitä valtavaa nauruirvistystä päällä. Lisäksi kun yritän keskittyä siihen "muista hymyillä muista hymyillä" asiaan, mulla menee ne kysymyksetkin vähän ohi. Joskus en oikein edes tiedä mitä vastata ja höpisen niitä näitä.

Juu no nyt tiedänkin miksi ei ole napannut :D

Vapaaehtoinen työttömyys on myös valinta, ja tässä tilanteessa aivan O.K.

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoinen työttömyys on myös valinta, ja tässä tilanteessa aivan O.K.

Juu, no, jonkinlainen tulotaso olisi kuitenkin ihan kiva.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku antaa vinkin, että mihin teams ja videohaastatteluissa pitää katsoa? Haluaisin katsella haastattelijoita silmiin, kuten normaalissa keskustelussa. Mutta sitten se näkyy heille niin et katselen näyttöä tai läppäriä enkä heitä. Koen vaikeaksi tuijottaa kameran linssiin, koska silloin en näe heidän mikroeleitään.

Mulla on ongelmana myös se, että normaali ilmeeni on hyvin apaattinen ja surkea. Yritän hymyillä, mutta se on just semmoinen pieni väsynyt hymy. En osaa enkä jaksa pitää sitä valtavaa nauruirvistystä päällä. Lisäksi kun yritän keskittyä siihen "muista hymyillä muista hymyillä" asiaan, mulla menee ne kysymyksetkin vähän ohi. Joskus en oikein edes tiedä mitä vastata ja höpisen niitä näitä.

Juu no nyt tiedänkin miksi ei ole napannut :D

Mulla on täsmälleen sama ongelma! Vihaan teams haastatteluja ja koen etten todellakaan ole niissä edukseni, koska eleet ja ilmeet ei näy kunnolla. Tuijotan omaa kuvaani siinä ruudulla ja alkaa sekin häiritä. Itse taas alan myötäillä ja hymyillä idiootin näköisenä haastatteluissa niin en ole ollenkaan vakuuttava. Lisäksi jännitän niin soppa on valmis. Siihen kun lisää tämän työnhaku väsymyksen ja turhautumisen niin voin kertoa että vaikea olla edukseen tuossa tilanteessa. Ap

Samassa sopassa ollaan. Tosin en ole päässyt kuin kahteen haastatteluun, nekin ekalla kierroksella videohaastatteluita, jotka voi itse nauhoittaa. Järkyttävää katsoa omaa flegmaattista olemustani. Minulla taitaa olla todella vääristynyt kuva itsestäni, kun kuvittelin olevani reipas ja hymyileväinen ja haastatteluissa edukseni. En tule ikinä saamaan töitä näillä videohaastatteluilla :(.

Hei ap, millä alalla olet? Hienoa että olet päässyt moneen haastatteluun.

Mä itse luovutin, ikää jo 30 ja työhaastatteluja takana reippaasti yli sata. Vakituisessa työssä en ole ollut koskaan ja olen ollut työttömänä nyt 2 vuotta. En jaksa.

Alle 30-v nainen on liian nuori ja potentiaalinen lapsentekokone, ja 30+ ikäinen on jo liian vanha. Pitäkää tunkkinne. 

Minä ajattelin tuossa tilanteessa, että nyt minun "työni" on tehdä näitä työhakemuksia ja käydä haastatteluissa jos sinne pääsen. Eli suhtauduin koko hommaan aika pragmaattisesti ilman suuria tunteita. Tein hakemuksia yms. tietyn ajan päivästä, ja sen jälkeen unohdin koko jutun loppuillaksi.

Tiedostin sen, että hakijoita on todella paljon, ja en ollut liian toiveikas ja fiilistellyt työpaikkoja etukäteen. Kun menin työhaastatteluun, olin puhtaasti utelias kyseisestä työpaikasta, en yrittänyt tai intoillut liikaa.

Nosto

Up

Vierailija kirjoitti:

Olisiko sinulla tilaisuutta puhua noista ajatuksista jonkun ammattilaisen kanssa? Tuo on todella kuormittava elämänvaihe.

Työpaikka olisi ratkaisu. Suomessa ei riitä työpaikat.

Niinhän nuo neuvoo että pitää opetella valehtelemaan. Harjoittele vaikka peilin edessä haastatteluja ja keksi kaikki mahdolliset kysymykset mitä haastattelija voisi tehdä.

Joko sait töitä? Vai rupesitko elämäntapatyöttömäksi? Aloitus neljä vuotta vanha.