Lue keskustelun säännöt.
Miten joku voi elää koko elämänsä yksin
30.10.2020 |
ilman minkäänlaista parisuhdetta? Siis vuosikausia ilman hellyyttä, seksiä ja toisen ihmisen läsnäoloa? Miten se on mahdollista? Tarkoitan nyt todellakin sellaista, ettei oikein koskaan ole ollut minkäänlaisessa parisuhteessa, muttei myöskään harrasta hetkellisiä suhteita, vaan tyytyy olemaan yksin?
Kommentit (91)
Itse olen ollut viimeiset 5 vuotta yksin. Olen ollut yhdessä suhteessa 10 ja tämä kosahti viisi vuotta sitten. Olen yksin, koska en varsinaisesti ole suhdemateriaalia. Olen täysin näkymätön miehille, ex-mieheni oli ystäväni sukulainen ja hänelle tein itse aloitteen, mutta hänkään ei varsinaisesti koko suhteen aikana tuonut esille, että olisi varsinaisesti ollut viehättynyt minusta. Olimme yhdessä, koska nuorena sitä ajatteli vissiin, että joku on oltava. Ollessamme tarpeeksi vanhoja ja huomatessamme, että eipä meillä ole juurikaan yhteistä nykyisyyden saati tulevaiduusuden suhteen, erosimme. Lapsi tuli ja se on todella hyvä tulos tästä. Ex-mies on uudessa liitossa ja toivon hänelle pelkkää hyvää, uusi rouvakin on perin kiva. Olimme toisillemme vain täysin väärät. En pidättele hengitystä, että itse löytäisin joskun jonkun miehen. Olen lähinnä tapettiin uppoutuva ja en millään tavalla kiinnostava. Ymmärrän itsekin, että en oikein omaa mitään tarjottavaa parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se välillä pistää tuskastuttamaan, etenkin jos törmää kiinnostavaan ihmiseen joka saa aikaan sen kuluttavan (jälleen kerran yksipuolisen) ihastushaikailun tai kun katselee muita hyvännäköisiä pareja jotka vaikuttaa niin onnellisilta keskenään.
Ksss kirjoitti:
Itse olen ollut viimeiset 5 vuotta yksin. Olen ollut yhdessä suhteessa 10 ja tämä kosahti viisi vuotta sitten. Olen yksin, koska en varsinaisesti ole suhdemateriaalia. Olen täysin näkymätön miehille, ex-mieheni oli ystäväni sukulainen ja hänelle tein itse aloitteen, mutta hänkään ei varsinaisesti koko suhteen aikana tuonut esille, että olisi varsinaisesti ollut viehättynyt minusta. Olimme yhdessä, koska nuorena sitä ajatteli vissiin, että joku on oltava. Ollessamme tarpeeksi vanhoja ja huomatessamme, että eipä meillä ole juurikaan yhteistä nykyisyyden saati tulevaiduusuden suhteen, erosimme. Lapsi tuli ja se on todella hyvä tulos tästä. Ex-mies on uudessa liitossa ja toivon hänelle pelkkää hyvää, uusi rouvakin on perin kiva. Olimme toisillemme vain täysin väärät. En pidättele hengitystä, että itse löytäisin joskun jonkun miehen. Olen lähinnä tapettiin uppoutuva ja en millään tavalla kiinnostava. Ymmärrän itsekin, että en oikein omaa mitään tarjottavaa parisuhteeseen.
tämä keskustelu oli ikisinkuille, sinä et ole ikisinkkua nähnytkään vai oliks tää joku humble brag "oon ollu 10 v suhteessa" lol
Helppo homma valkoiselle miehelle !
Kun muistaa vain panetuksen alkaessa vaivata, että kuinka kalliiksi se kusinen suolenpätkä voikaan tulla, niin se olo helpottaa kuin Laxoberonia olisi syönyt koko liuskan kerralla.
Se on nii että yksin on raskasta kaikesta maksaa puolet enemmän ja ei ole juttukaveria mutta on siunattu rauha . Kukaan ei huuda eikä kiroile eikä petä eikä jätä . Ei arvostele ulkonäköä eikä onko lihava vai laiha . On siinä puolensa että on yksin . Kaikki pettää kaikki nai kaikkien kanssa juttu ei ole mitään ihanaa kuitenkaan .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ksss kirjoitti:
Itse olen ollut viimeiset 5 vuotta yksin. Olen ollut yhdessä suhteessa 10 ja tämä kosahti viisi vuotta sitten. Olen yksin, koska en varsinaisesti ole suhdemateriaalia. Olen täysin näkymätön miehille, ex-mieheni oli ystäväni sukulainen ja hänelle tein itse aloitteen, mutta hänkään ei varsinaisesti koko suhteen aikana tuonut esille, että olisi varsinaisesti ollut viehättynyt minusta. Olimme yhdessä, koska nuorena sitä ajatteli vissiin, että joku on oltava. Ollessamme tarpeeksi vanhoja ja huomatessamme, että eipä meillä ole juurikaan yhteistä nykyisyyden saati tulevaiduusuden suhteen, erosimme. Lapsi tuli ja se on todella hyvä tulos tästä. Ex-mies on uudessa liitossa ja toivon hänelle pelkkää hyvää, uusi rouvakin on perin kiva. Olimme toisillemme vain täysin väärät. En pidättele hengitystä, että itse löytäisin joskun jonkun miehen. Olen lähinnä tapettiin uppoutuva ja en millään tavalla kiinnostava. Ymmärrän itsekin, että en oikein omaa mitään tarjottavaa parisuhteeseen.
tämä keskustelu oli ikisinkuille, sinä et ole ikisinkkua nähnytkään vai oliks tää joku humble brag "oon ollu 10 v suhteessa" lol
Ikisinkkuja vauva palstalla? Kuinka te löysitte palstan? Myönnän, että aikamoinen ikisinkku olen itsekin, mutta on noita lyhyitä seurustelusuhteita muutama kuitenkin ollut. Käytännössä kuitenkin 30 vuotta yksin elettyä elämää. 👍
Ja sit niitä mustia silmiä ku miehet lyö naisia näkee töissä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut lasten isästä jo 11 v sitten eikä ole ollut ketään sen jälkeen koska en ole halunnut. Olen tottunut elämään yksin. En edes tiedä miten hakea uutta suhdetta, eikä kiinnosta
Samaa ihmettelen. Eräs tuntemani 39-vuotias nainen asuu edelleen vanhempiensa kanssa, ei ikinä poikaystävää, epäilen myös että on neitsyt. En käsitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin kotoa pois 5 vuotta sitten 20-vuotiaana ja olen siitä asti asunut yksin. En ole aiemminkaan koskaan seurustellut, pari kertaa treffeillä vain käynyt. Ensimmäiset vuodet oli varmaan aikalailla itsensä hakemista kun rikkonaisesta lapsuudenkodista muutin pois, mutta viimeisen parin vuoden aikana ajatus yksin olemisesta on muuttunut vain huomattavan mukavaksi ja itseisarvoisen tärkeäksi asiaksi.
Sietäisin varmaan toista ihmistä asumassa samassa asunnossani, mutta tässä yksin olossa on niin paljon hyviä puolia, että ne peittoavat helposti haitat jota mahdollisen pariutumisen eteen joutuisi tekemään. Olen lisäksi aika epäsosiaalinen persoona eikä minua kiinnosta tutustua ihmisiin missään ja se on aika olennaista mikäli parin meinaisi jostain löytää.
Ei minua haittaa ollenkaan ajatus siitä, että olen tulevatkin 5 vuotta yksin, olen oppinut ottamaan ilon irti tästä. Vaihdoin paikkakuntaa spontaanisti, jos haluan tehdä jotain, sen kun lähden tekemään (kunhan muistan ruokkia kissani), ajatus siitä että olisi toinen ihminen jonka mielipide ja ajatukset pitäisi ottaa huomioon tuntuu lähinnä ahdistavalta. Kissa on tyytyväinen kun saa ruokaa, puhtaan hiekkalaatikon ja leluja joita levitellä pitkin kämppää.
Meitä on erilaisia.
Jotkut valitsevat yksinäisyyden, koska se sopii heille ja heillä ei ole mitään vaikeuksia kestää sitä.
Jotkut taas eivät voi olla hetkeäkään yksin ja rientävät suhteesta toiseen.
Jotkut taas vuorottelevat yksinolon ja parisuhteen välillä tunnelman mukaan.
Sitten on kaltaisiani, jotka haluaisivat parisuhteen, perheen ja läheisyyttä, mutta erinäisistä syistä johtuen eivät sitä kykene saamaan ja näin ollen ainoa vaihtoehto on elää koko elämä yksin ilman ketään tai mitään.
t. 45 vuotta yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkohan tässä on "tyytyä" olemaan yksin, kun ei ole mitään irtosuhteita tms mitä harrastaa. Kun on jo melkein nelikymppinen eikä yksikään mies ole katsonut päinkään, ei tässä niin vain seksiä tai suhteita oteta. Olen yrittänyt lukuisia, lukuisia kertoja saada kokemuksia tällä elämän osa-alueella tullen aina torjutuksi. Joten vaihtoehdot on yksinäisyys tai hauta, ja koska elämä on kivaa ilman miestäkin, en ajatellut hautaan vielä joutua.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin on pakko. Mä oon 48 v ja erosin 4 v sitten, kun puoliso muutti yhteen 23-vuotiaan naisen kanssa ja perusti uuden perheen. isen jälkeen ei ole ollut tietoakaan mistään suhteesta saati seksistä sillä ihan selkeesti oon kaikille miehille liian vanha. Nyt alan jo sopeutua ajatukseen että elän loppuelämäni yksin. Se hirvittää, pelottaa jne mut minkäs teet. En voi asiaan vaikuttaa.
Tämä aloitushan ei ollut sinusta ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Eräs tuntemani 39-vuotias nainen asuu edelleen vanhempiensa kanssa, ei ikinä poikaystävää, epäilen myös että on neitsyt. En käsitä!
No kysy siltä. Voisin olla sama jamassa, jos en olisi saanut pakkomielteeni kohdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän ihmettelen sitä, miten ja miksi pitäisi lähteä noihin hetkellisiin/tilapäisiin suhteisiin, jotka aloituksessa mainitaan. Tai vielä oudompaa: ruveta sivusuhteeksi varatulle. Ne vasta osoittaakin tyytymistä. Ja tyytymisessä on aina se sävy, että se on kuitenkin oma valinta, vaikkakin huono sellainen. Yksin jääminen taas ei välttämättä ole itsestä kiinni, tai harvemmin onkaan sitä. Niin vain käy.
minä olen sivusuhteessa varatun kanssa eikä se ole "tyytymistä". olen oikein tyytyväinen suhteeseemme ja niin on toinenkin osapuoli. Hän on ihan luvan kanssa sivusuhteessa kanssani, en aio kertoa yksityiskohtia miksi näin, mutta siis meidän suhteemme on ihan oikea suhde ja minä puhuttelen häntä miesystäväni ja hän minua naisystävänään ja me oikeasti myös rakastamme toisiamme ja meillä on myös toisinaan arkea keskenämme, on siivousvuoroja, kaupassakäyntejä, ravintolaillallisia jne. Tämäkään ei haittaa miesystäväni vaimoa, hän on sillä lailla sivistynyt, että ymmärtää että rakkaus ei ole rajallinen asia.
Tuossa kuviossa se tyytyjä on miesystäväsi vaimo… Toivottavasti hän tajuaa lähteä asap.
Kuvittelet siis tietäväsi miksi heillä on tuo järjestely? Luuletko useinkin, että omat tunteesi ovat myös muiden tunteita? Tai luuletko tietäväsi toisten elämän ja ajatusten olevan samat kuin sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Eräs tuntemani 39-vuotias nainen asuu edelleen vanhempiensa kanssa, ei ikinä poikaystävää, epäilen myös että on neitsyt. En käsitä!
No kysy siltä. Voisin olla sama jamassa, jos en olisi saanut pakkomielteeni kohdetta.
Olet erittäin onnekas, itselläni pakkomielteet on päättyneet aina murheeseen ja junanalle-fiiliksiin.
Vierailija kirjoitti:
Siihen tottuu. Niin hyvin, että esim. seksi tuntuu ihan absurdilta ajatukselta ja joku parisuhteen toivominen yhtä realistiselta kuin lottovoitto.
Hyvin sanottu. Se että joku ihminen haluaisi koskea minua ja vieläpä rakastaisi on tosiaan joku lottovoittoon verrattava ajatus. Teoriassa mahdollista, mutta äärimmäisen todennäköisesti ei tuu koskaan tapahtumaan.
Lähinnä siitä, samoin kuin lottovoitosta on tottunut vain unelmoimaan.
Jopa unimaailmani on luovuttanut. Ennen sentään näin romanttisia unia, että minulla on rakastava mies, mutta en ole sellaisia unia nähnyt enää vuosiin, enkä välitä nähdäkään. Niistä jäi aina todella haikea olo koko seuraavaksi päiväksi.
No siten, että ei ole vaihtoehtoja? Niin, että hakee vuosikymmeniä itsestään vikaa, eikä pääse puusta pitkälle ja terapiassa se sitten löytyy. Ja niin, että lakkaa odottamasta mitään, koska toive parisuhteesta on kuin kuun kurottaminen taivaalta ja itseään siinä vain satuttaa elättämällä absurdeja haaveita. Ei se ole helppoa eikä mukavaa, ja tyhjät lauseet "kyllä sinäkin vielä jonkun löydät", "sun pitäis hankkia joku", "parisuhde on paskaa", "parempi yksin kuin huonossa parisuhteessa", kun se kaikki on aina ulottuvuuden ulkopuolella.
nainen, 39
Ennemminkin se perheellisten elämä tuntuu todella yksinkertaisten ihmisten touhulta. Joka päivä saa töissä kuunnella näiden mammojen juttuja miten Ville-Petteri oksensi ja sitten laitettiin myssy päähän ja hanskat käteen ja vietiin kouluun ja sitten mitä annettiin evääksi jne. Elämä on todella yksinkertaista jos ajatukset pyörivät kokoajan noin perusasioiden äärellä.
Seksi on limaista ja yököttävää. Siksi.