Mies vaan pelaa ja pelaa ja pelaa yöt
Eihän tuossa mitään, tekee yleensä iltavuoroja, joten unen määrä ei kärsi tästä.
Ymmärrän myös, että haluaa valvoa pitkään, koska tulee niin myöhään kotiin ettei sitten enää ehdi tekemään mitään.
MUTTA
Ongelma on se, että mies pelaa yleensä kavereidensa kanssa voice chatin kanssa. Tämä aiheuttaa sen, että heräilen yleensä tunnin tai parin välein tähän höpinään ja minulla menee ihan älyttömän kauan saada taas unen päästä kiinni.
Lisätään tuohon kaavaan se, että herään kuuden tai seitsemän aikaan töihin. :( En yksinkertaisesti JAKSA parhaimmillaan neljän tunnin pätkittäisellä unella, tulen hulluksi. Sekään ei ole niin paha, jos joudun valvomaan ja saan nukuttua vain tuon neljä tuntia, mutta toi unen jatkuva katkeaminen tuntuu ihan kamalan väsyttävältä.
Olen yrittänyt sanoa asiasta miehelle, ei tehoa. Eilen sitten väsyneenä ja sekoamispisteessä menin joskus viiden aikaan yöllä itkemään hänelle, että en jaksa enää.
MIES SUUTTUI! Nyt luultavasti mököttää viikon eikä lopeta pelaamista kuitenkaan. :(
Kommentit (5)
En kattelis tuollaista. Sitä ei kiinnosta sinä, sun terveys, eikä sun työjaksaminen ollenkaan.
Lähde evakkoon, katotaan mitä mies sitten. Onko lapsia? Ilmeisesti ei?
Mulla meni uni aikanaan ihan sekaisin, kun ex teki taksitöitä ja valvoi ja nukkui miten sattui.
Voi hemmetti, mun 18v teinipoika teki tuota ja pistin sille tiukan stopin. Mutta että aikuinen mies.. Ilmeisesti ikä on 20jotain, mutta parisuhteessa olisi jo aika kasvaa aikuiseksi. Jos on niin idiootti ettei vaan tajua niin pistäisin kiertoon.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 07:48"]
Eihän tuossa mitään, tekee yleensä iltavuoroja, joten unen määrä ei kärsi tästä.
Ymmärrän myös, että haluaa valvoa pitkään, koska tulee niin myöhään kotiin ettei sitten enää ehdi tekemään mitään.
MUTTA
Ongelma on se, että mies pelaa yleensä kavereidensa kanssa voice chatin kanssa. Tämä aiheuttaa sen, että heräilen yleensä tunnin tai parin välein tähän höpinään ja minulla menee ihan älyttömän kauan saada taas unen päästä kiinni.
Lisätään tuohon kaavaan se, että herään kuuden tai seitsemän aikaan töihin. :( En yksinkertaisesti JAKSA parhaimmillaan neljän tunnin pätkittäisellä unella, tulen hulluksi. Sekään ei ole niin paha, jos joudun valvomaan ja saan nukuttua vain tuon neljä tuntia, mutta toi unen jatkuva katkeaminen tuntuu ihan kamalan väsyttävältä.
Olen yrittänyt sanoa asiasta miehelle, ei tehoa. Eilen sitten väsyneenä ja sekoamispisteessä menin joskus viiden aikaan yöllä itkemään hänelle, että en jaksa enää.
MIES SUUTTUI! Nyt luultavasti mököttää viikon eikä lopeta pelaamista kuitenkaan. :(
[/quote]
Kuinka kauan tuota on jatkunut? Ihminen ei voi elää ikuisesti niin että unta häiritään jatkuvasti, sydän pettää.