Vuorotyö vai säännöllinen päivätyö? Kumpi parempi?
Perusteluita otetaan vastaan =). Omasta mielestäni molemmissa on puolensa, mutta kyllä se säännöllinen päivätyö vie voiton.
Kommentit (6)
Sinällään, taitaa kuitenkin olla parempi että kumpikin ollaan vuorotyössä. Lapselle ei tule paljoakaan hoitopäiviä, koska sumplitaan vuorot niin että ei olla samaan aikaan töissä. Taitaa olla niin että muutaman kerran viikossa on muutaman tunnin päivässä olla hoidossa. Hoitajia on enemmän, koska kaikki eivät ole samaan aikaan lapsista paikalla. Ehkä puolensa tässäkin.
Minulle sopii parhaiten elämä, jossa on jollain tavalla säännöllinen rytmi. Työ on hyvä rytmittäjä. Toisaalta kärsin myös siitä, jos en saa nukkua öitäni. Valvotusta yöstä toipumiseen menee minulla puoli viikkoa, joten jos valvominen olisi työn vuoksi säännöllistä, olisi toimintakykyni yhtä säännöllisesti olennaisesti heikentynyt. Eli yleisesti sanottuna tunnen itseni niin hyvin, että tiedän varmasti, että päivätyö on minua varten.
vuorotyö vie nykyisin voimat ihan kokonaan, etenkin ilta-aamu-yhdistelmä on tosi rankka.
lisäksi ärsyttää kun olen kaikki illat, viikonloput ja pyhät töissä, koko perheen yhteistä aikaa ei ole juuri ollenkaan.
parempi palkka on ainoa hyvä asia vuorotyössä mutta ei se rahakaan loppujen lopuksi kaikkea merkitse. mieluummin viettäisin aikaa kotona perheen kanssa virkeämpänä kuin nykyinen tilanne muutamaa sataa euroa rikkaampana...
sillon kun lapset alle kouluikäsiä. ei tule paljoa hoitopäiviä, meillä 12 kun mies tekee päivätyötä. sitten kun lapset kouluiässä on kiva olla iltasin kotona.
Mies päivätyössä ma-pe, mun työajat vaihtelee 10 ja 24 välillä ma-su. Lapsilla noin 10 päiväkotipäivää kuukaudessa. Mukavaa, kun on viikolla vapaapäiviä ja jos on iltavuoro edessä, saa olla lasten kanssa koko päivän. Iltavuoro alkaa yleensä klo 17, joten lasten valveillaoloajasta olen töissä kolmisen tuntia ( menevät kahdeksan kieppeissä nukkumaan ). Kurjaa on se, että yhteistä vapaata miehen kanssa on vähän, olen yleensä viikonloput töissä.
Aikansa kutakin, mutta en vaihtaisi tällä hetkellä päivätyöhön !
sopi mulle paremmin kuin hyvin ennen kuin tuli lapsia.
Nyt en voisi kuvitellakaan vieväni lapsia illaksi tai jopa yöksi tarhaan!