Millainen on tuntemasi psykopaatti?
Jonkun tutkimukseen mukaan noin joka sadas ihminen on psykopaatti ja heitä nelinkertainen määrä johtavissa asemissa. Tunnetko ketään psykopaattia. Millainen hän on?
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Ujo nainen. Tai ainakin hän vaikuttaa ujolta, en ole varma onko hän psykopaatti, mutta hänen käytös on tosi ristiriitaista. Hän on kaunis ja kaikinpuolin miesten mieleen. Hän kertoo heille aivan uskomattomia tarinoita itsestään ja menneisyydestään, saa ihastumaan itseensä. Lintsasi töistä erikoisilla syillä, mutta esitti ne tosi vakuuttavasti. Ujoudestaan huolimatta on tosi vakuuttava. Hän on entinen työkaverini, häipyi ihan yht'äkkiä jonnekin eikä enää palannut töihin. Hän häipyi muutenkin kesken työpäivää usein jonnekin eikä kukaan tiennyt minne tai mitä hän teki. Hänellä oli monta miestä ja jokaiselle kertoi vähän eri tarinaa.
Enemminkin hän vaikuttaisi pahasti traumatisoituneelta tai korkeintaan epävakaalta. Ei vaikuta psykopaatilta.
Kommenteista päätellen palstalaisilla ei ole mitään tajua millainen on oikea psykopaatti. Kaikkia hiukan hankalia tai ei toivotulla tavalla käyttäytyviä haukutaan psykopaateiksi tai narsistiksi.
https://www.duodecimlehti.fi/duo96809
Lukekaa ensin määritelmä ja arvioikaa sitten. Todennäköisesti hyvin harva on edes tavannut koskaa oikeaa psykopaattia.
Kyllä näitä silti on, jopa 2 % väestöstä eli ihan hyvin voi olla tavannut/elämässä tällainen/tällaisia henkilöitä. Huomatkaa myös sosiopaatit.
Edellä olevasta linkistä:
Yhteisinä piirteinä ovat edellä mainittujen tunne-elämän piirteiden mukaisesti mm. häikäilemätön ja halventava suhtautuminen uhriin, vastuunoton kaikinpuolinen puuttuminen ja jopa sellaisen käsityksen luominen, että psykopaatti itse onkin uhri eikä ole syyllistynyt mihinkään moitittavaan.
Yhteisenä tekijänä usein on uhriutuminen tällaisten henkilöiden käytöksessä.
Kohdistakaa katse kirkkoon ja sen pappeihin.
Vierailija kirjoitti:
Lypsävät rahaa todella röyhkeästi lähimmäisiltäänkin. Tyhjentävät aviomiestensä lompakot ja lainaavat perheenjäseniltään järkyttävän suuria summia.
No juu, totta! Haistavat kyllä rahan ja suuret omaisuudet. Eräskin putsasi ainakin kolme miestään, vei jopa vaatteet kun täys piru on. Tietenkin on uhriutunut, eihän hänessä mitään syitä ole vaikka tuomiollakin ollut. Määräilee edelleen ainoan lapsensa elämää, siinä sivussa tuhonnut suhteensa koko sukuun valheillaan. Uhrina tällä hetkellä eräs sinisilmäinen sukulaisnainen joka ei aavista mitään, vielä.
Vierailija kirjoitti:
Erään hengellisen yhdistyksen entinen toiminnanjohtaja(vetelee edelleen naruja kulisseissa)
Psykopaatit/narsistit hankkiutuvat usein seurakuntiin töihin, jopa rikolliset. Kirkko (srk) on ikäänkuin suojamuuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuttuu ja pyrkii pilaamaan muiden elämän jos hän ei saa mitä hän haluaa. Kuvittelee että muut ovat kamalia ja ilkeitä jos HÄN ei saa mitä hän haluaa. 😂
Ai kauhee, tuli mieleen anoppi.
Ja mulle eräs miniä joka on takuulla uhri. Ja omaa täyshullun anopin.
Vierailija kirjoitti:
Vuosi vuodelta oudommin käyttäytyvä nainen, jota luulin pitkään vain narsistiksi. Mutta lopulta hän alkoi keski-iässä kerskumaan väkivaltaisuudellaan ja viimeisen kerran kyläillessäni (hänen ajatuksensa eli olin kutsuttu vieras) ja lattialla vieraspatjalla nukkuessani havahduin siihen, että tunsin ja kuulin hänen potkaisevan jalalla kovaa kohti kasvojani ja pysäyttävän jalan viime hetkellä kun huomasi minun heräävän. Minkäänlaista riitaa ei ollut ja myöhemmin hän teeskenteli kaiken olevan kuten ennenkin. Tunsin siis ilmavirran kasvoillani ja kuulin mitä hän teki. Siitä lopultakin tajusin hänellä todetun persoonallisuushäiriön kehittyneen kenties jopa psykopatiaksi. En ole enää tekemisissä naisen kanssa ja seuraan vain koska nainen ilmaantuu uutislööppeihin.
Yksi nais-psyko laittoi vanhan sukulaisensa nukkumaan huoneeseen jossa kuulemma kummitteli. Sukulainen ei koskaan ollut nähnyt/uskonut kummituksiin mutta aamulla sanoi yöllä nähneensä psykon näköisen siellä pimeässä ja kysyneensä siltä että mitä nyt. Yrittikö psyko tehdä vieraastaan hullua? tai kenties jotain pahempaa? Ei titenkään myöntänyt olleensa siellä.
Tunnen, perhetuttu n. 50 vuotias mies. Korkeasti koulutettu yritysjohtaja.
- Vapautus armeijasta nuorena koska ei pysty ottamaan komentoja itseään ylempiarvoisilta.
- Pettänyt useasti jokaisessa avioliitossaan, joita taitaa nyt olla 3 takana.
- Sadistinen käytös, useita tuomioita ihmisiin, rahaan, huumeisiin liittyen ja eläintenpitokielto, jota rikkoi heti.
Tuolla aikaisemmin mainittiin psykopaatin elävän itseään muiden kautta. Se ottaa yhdeltä yhden ja toiselta toisen ominaisuuden, voi matkia ääntä, kävelytyyliä, elämäntyyliä, aivan mitä tahansa. Jos joku tuttu keräilee jotain alkaa tämäkin samaan jne. Sillä ei ole mitään ns omaa kuin pelkkä kuori. Siksi ei kait ole omaatuntoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen, perhetuttu n. 50 vuotias mies. Korkeasti koulutettu yritysjohtaja.
- Vapautus armeijasta nuorena koska ei pysty ottamaan komentoja itseään ylempiarvoisilta.
- Pettänyt useasti jokaisessa avioliitossaan, joita taitaa nyt olla 3 takana.
- Sadistinen käytös, useita tuomioita ihmisiin, rahaan, huumeisiin liittyen ja eläintenpitokielto, jota rikkoi heti.
Tunnen samanlaisen naisen, jonkin verran jo iäkkäämmän, pitää itseään maailman kauniimpana, seksikkäänä, haluttavana kaikenikäisille uroksille. Pettäjätyyppi, ei kadu.
Yksi lapsi, heti ero niin sai vaatia itsemääräämän summan elareita, tosin saattoi vaatia elareita useammaltakin, kiristämällä valheillaan.
Sadistinen, vihaa eläimiä, lapsista "tykkää" jos on muita samassa tilassa, lapset ei tästä noita-akasta tykkää.
Myös tuomioita, niistä vaietaan koska hän on uhri (hehhee)
Maallikon on varmasti suhteellisen mahdotonta erottaa, onko henkilö psykopaatti, sosiopaatti vai narsisti. Yhteistä kaikille näille on, että heillä on omasta mielestään oikeus kohdella muita ihmisiä kuin roskaa, mutta he itse eivät hyväksy pienintäkään kritiikkiä muilta. Tunnen kyllä tällaisia ihmisiä, mutta en ole mikään ammattilainen heitä diagnosoimaan.
Entinen kaverini ala- ja yläasteella oli todennäköisesti psykopaatti. Todella kylmä ja epäempaattinen käytökseltään. Ei koskaan esim antanut toiselle hyvää palautetta jos onnistui jossain.
Joo tunnen. Äärimmäisen itsekäs, vastuuton, empatiakyvytön, rikollinen, huumeidenkäyttäjä, henkisesti väkivaltainen, manipulatiivinen, impulsiivinen ja aktoriteettivastainen. Valitettavasti sillä on lapsikin jonka elämästä tehnyt helvetin eikä välitä siitäkään yhtään.
Psykopaatti (narsisti) tuhoaa uhrinsa ystävyyssuhteet, sekottaa sukulaisten välit.
Tiedän erään psykopaatin ja muutaman sen uhrin, katsoin heidän someaan, yhdellä oli vajaa 300 kaveria mutta vuosi vuodelta synttärionnittelut vähenneet alle kymmeneen! Ja hän kyllä käy fb:ssa ettei ole siitä kiinni.
Eräs toinen uhri lopetti fb-tilinsä kokonaan vaikka kavereita oli parisataa, enää ei kulje missään kaverien kanssa, vain psykon kanssa. Sillä itsellään ei ole fb:a ellei sitten väärällä nimellä koska se stalkkaa sukua ym. Toisaalta, ei sellaisen kaveri kukaan halua olla.
Psykopaatti projisoi uhrejaan, kuten eräs joka väitti ettei uhrilla edes ole kavereita (hänellä itsellä niitä ei ole, tällä uhrilla sentään vielä)
Olen tuntenut kaksi. Toinen oli tyhmin ihminen, mitä olen koskaan tavannut.
Toinen oli ihan normifiksu mutta suhteellisuudentaju siltä puuttui.
Psykopaatti osaa hurmata. Yleensä hän on hyvin älykäs ja viehättävä. Melkein liian kiltti ja ihana ollakseen todellinen.Mulla vain mies puolisesta kokemusta. Lopulta psykopaatti ajaa sinut ihmisraunioksi jos et ole ymmärtänyt häipyä. Psykolla ei ole oikeita tunteita. Hän käyttää ihmisiä hyväkseen. Minä seurustelin aikoinaan psykopaatin kanssa. Hän ei pitänyt alle 15 vuotiaita edes ihmisinä.
Ylimielinen hammaslääkäri rouva.
Vierailija kirjoitti:
Maallikon on varmasti suhteellisen mahdotonta erottaa, onko henkilö psykopaatti, sosiopaatti vai narsisti. Yhteistä kaikille näille on, että heillä on omasta mielestään oikeus kohdella muita ihmisiä kuin roskaa, mutta he itse eivät hyväksy pienintäkään kritiikkiä muilta. Tunnen kyllä tällaisia ihmisiä, mutta en ole mikään ammattilainen heitä diagnosoimaan.
No oman käsityksen mukaan narsisti on sen verran huolissaan omasta julkisuuskuvastaan ja siitä että häntä arvostetaan ja ihaillaan, että ei sorru helpolla samanlaisiin sadistisiin tekoihin kuin psykopaatit ja sosiopaatit, eikä välttämättä edes ole taipumusta fyysiseen väkivaltaan. Sosiopaateilla epäsosiaalisuus ja impulsiivisuus on nosteilla kun taas psykopaatti on järjestelmällinen ja suunnitelmallinen teoissaan.
Tarinassa ei ollut mitään mikä viittaisi nimenomaan psykopatiaan.