Haluaisin tehdä töitä jatkuvasti
Kärsin erityisestä ja varmaankin harvinaisesta ongelmasta: haluaisin tehdä koko ajan töitä. Tuntuu siltä, että olen jäänyt jotenkin koukkuun onnistumisen tunteisiin ja nautin siitä, että on tehokas ja saa suoritettua eri tyyppisiä asioita, mistä tulee varsinainen kierre. Tykkään työstäni.
Tämä aiheuttaa tyytymättömyyttä muihin elämän osa-alueisiin. Aina kun pitäisi liikkua, ajattelen että voi kunpa saisi aina vain tehdä töitä ja laittaa työt liikkumattomuuden syyksi. Voi kun ei tarvitsisi miettiä mitään muita asioita kuin töitä.
Onko jollain samanlaisia tuntemuksia? Yritin googletella miten tällaisesta pääsee eroon, mutta tuntuu että olen ihan ainoa laatuaan tällaisen ongelman kanssa. Haluaisin jotenkin muunkin elämän takaisin kuin työn.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Minä tein maailman parasta työtä reilusti yli kaksikymmentä vuotta. Pitempinä viikonloppuina kaipailin takaisin töihin ja ajattelin, että tulisin hulluksi, jos minulla olisi samanlaiset lomat kuin useimmilla muilla. Viimeiseen kymmeneen vuoteen en pitänyt minkäänlaisia lomia, yrittäjä kun olin.
Sitten työt loppuivat yhtäkkiä. Yrittäminen ei kannattanut eikä kukaan halunnut tämän ikäistä ihmistä palkkatöihin. Nyt olen ollut vuosia työtön, ja yllätyksekseni toimettomuuteen tottuu. Haluaisin kyllä töihin.
Ei minulla sinulle ole neuvoja, mutta tulinpa kertomaan, että tilanteesi on ainakin yhdelle ihmiselle tuttu.
Kiitos kun jaoit ajatuksesi. Itseäni hieman pelottaa tämä tilanne, olenhan vasta vajaa 30 vuotias ja työelämää on edessä vielä ties kuinka paljon.