Surkea seksielämä parisuhteessa.
Olemme olleet yhdessä n. 3v. Olen raskaana rv 20.
Olemme molemmat alle kolmekymppisiä.
Meillä ei ole oikein ikinä ollut "roihuavaa intohimoa" mutta alkuaikoina (ensimmäisen vuoden) seksi oli kuitenkin tyydyttävää.
Sen jälkeen seksikerrat harvenivat (ja miehellä ei välttämättä seisonut), ja sain tietää että mies runkkaa nettipornolle, vihelsin tietenkin pelin poikki. Miltä tuntuisi jos illalla saat pakit mieheltäsi, ja aamulla hän runkkaisi pornolle. Ei minua haittaisi, ellei se olisi minulta pois.
Tuon jälkeen seksielämä parani jotenkuten mutta nyt viimeiset kaksi kuukautta, seksi on ollut (suoraansanoen) susipaskaa! Olen intohimoinen ihminen ja minulla on ollut aikoinaan (ei seurusteluaikana) intohimoinen seksisuhde josta ei ilotuliteita puuttunut joten tiedän että parempaakin voisi olla..
Harrastimme seksiä viime viikon torstaina, mies sai parin minuutin ähellyksen jälkeen, minä en. Perjantaina ajattelin että nyt otetaankin pikapano: miehellä lerpahti aina kun oli tulossa sisääni, otin poskeen ja se seisoi ja taas lerpahti. Luovutettiin..
Olin loukkaantunut asiasta ja en edes puhunut seksistä ennen tätä aamua: ajattelin että nyt olisi aikaa kiireettömälle seksille ja varmaan miehellekkin "maistuisi", niin varmaan! Taas sama tarina, otin suihin - seisoi, oli tulossa sisääni - lerpahti!
Olen oikeasti miettinyt jo eroakin tämän asian takia. Mies ei asiasta halua puhua.
Mielipiteitä? Neuvoja? Saa suositella seksuaaliterapeuttia pääkaupunkiseudulta.
Kommentit (88)
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 11:38"]
Eikö sun mies voisi ottaa sulta vaikka suihin., jos ei seiso?
[/quote]
Ellei tämä ole miestenvälinen homosuhde, ei voi.
Kuulostaa siltä, että miehelläsi on paineita epäonnistuneitten suoritusten jälkeen. Loukkaantumisesi tuskin parantaa tilannetta. Kurja juttu kaikin puolin, mutta ehkä ei kannata osoittaa mieltään lerpahtamisiin, jos haluaa tilanteen korjaantuvan.
Itse tekisin varmaan niin, että jättäisin miehen rauhaan enkä edes yrittäisi lähestyä. Odottaisin miehen itsensä huomaavan, mitä nettiporno tekee parisuhteelle. Mun mielestä sen heräämisen pitää tulla ihmisestä itsestä eikä toisen painostamana, sillä kaikenlainen painostaminen ja ahdistaminen vain pahentanee ongelmaan. Jos tilanne ei ajan kuluessakaan muuttuisi parempaan suuntaan, niin miettisin kyllä, onko meillä loppujen lopuksi mitään yhteistä. Mun mielestä seksi tai ainakin jonkinlainen fyysinen läheisyys on iso osa parisuhdetta, ehkä jopa yksi isoimmista, koska jos siinä on säröjä, kaikki muukin tökkii.
Oletko odottanut, että mies tekisi aloitteen? Nyt puhut koko ajan, että kun minä ajattelin ja minä halusin ja minä minä... Eikö sun mies voisi ottaa sulta vaikka suihin., jos ei seiso?
Voagraa kehiin, mahdollinen tupakka pois, ulkoilua... Kyl se siitä. Ehkä.
Aikamoiselta vetjakkeelta kyl sun mies kuulostaa. En ehkä katselisi kauaa.
Eiköhän tuossa nyt ole jokin muu ongelma kuin nettiporno. Pornon katselu sentään kertoo siitä että aihe kiinnostaa miestä. Mun surkein suhde oli sellaisen miehen kanssa, jota ei seksi kiinnostanut juuri yhtään, ei nettipornon eikä liveaktin muodossa, eikä seisokki riittänyt yhtään mihinkään, ei olisi riittänyt edes runkkaamiseen. Nykyinen mieheni taas on hyvin vahvalibidoinen, eikä pornon katselu tai itsetyydytys tunnu kuin vahvistavan himoja minuakin kohtaan.
Etsisin jotain terveydellisiä/mielenterveydellisiä/elintapasyitä tuolle erektion ja halujen puuttumiselle.
Suorittamispaineelta kuulostaa, kun teillä kuitenkin selvästi on ollut seksiä. Toivottavasti teillä siellä ei ole kiree ilmapiiri...
No meillä sama juttu. Ainoa että mies ei tee mitään minun hyväkseni seksissä ellen vaadi, tämä tuntuu alentavalta, koska ennen mies spontaanisti hyväili. Tuntuu, että mies tekee pakosti vain "velvollisuutensa" ja sekin huolimattomasti. Itse keskityn ja tarkkailen mistä mies tykkää ja pyrin tuottamaan nautintoa kun hyväilen miestäni.
Meillä mies polttaa, ja ylipainoakin on, huono fyysinen kunto niin nyt on alkanut seisokin kanssa olla ihan samaa ongelmaa kuin AP:lla. Mies myös kiinni nettipornossa... Katselee sitä ja runkkaa yksinään, myös yöllä kerran, kaksi JOKA yö! Sitten ei riitä paukut yhdyntään, lerpahtaa kesken, vaikka mies sanoo, että tuntuu niin hyvältä (minun sisällä) ja itse olen suht tiukka.
Olen pyytänyt että mies laihduttaisi ja lopettaisi tupakan polton! Viikonloppuisin menee myös olutta, ja miehellä verenpaine koholla. Mutta ei tee mitään asian eteen.
Välillä turhauttaa, välillä itkettää ja suututtaa tämä asia. Mies ajattelee vain omaa tyydytystään, minä olen sivuosankatsoja tässä kuviossa. Kun edes hyväilisi minua. Olen jo luovuttanut, jatkuva seksin vonkaaminen ei enää kiinnosta, varsinkin kun se seksi on surkeaa, eikä mies ole kiinnostunut edes tyydyttämisestä käsin (ei ole koskaan suostunut nuolemaan, koska ei kuulemma tykkää siitä, ei ole kenenkään kumppaninsa kanssa harrastanut tätä).
Viimeksi kaksi vuotta sitten mies tyydytti minut käsin. Että näin meillä. :(
9 jatkaa. Ikävintä ja toivotonta tunnetta lisää itselläni se, että meillä on muuten onnellinen avioliitto! Mies on minun paras ystäväni ja minä miehen. Mieheni viihtyy hyvin kotona ja kotona on kiva, rento ilmapiiri. En ole nalkuttajatyyppiä, enkä takakireä ämmä, vaan oikeasti meillä on kotona ja suhteessa muuten mukavaa. Mieheni on vain niin laiska hoitamaan omaa itseään, ja on aina tykännyt omasta kädestä ja nettipornosta... Nyt kun sitten seisokin kanssa ollut ongelmia, on vain menty siihen suuntaan, että mies tyydyttää käsin vain itseään. Seksiä siis on harvoin, ja se aina surkeaa. Miehen erektio kestää n. minuutin tai sitten pehmeällä mennään 5 min. En mitenkään voi saada orgasmia pehmeällä munalla, koska se ei tunnu missään! EIkä mies kiinnostunut mistään esileikeistä. Mies ei myöskään meillä suostu tekemään asialle mitään, myöntelee vain että olen oikeassa tässä terveyden vaalimisjutusssa, ei suostu menemään lääkärille (on aina vältellyt sinne menemistä) ja mies ihan tyytyväinen varmaan kun nettiporno tyydyttää hänet.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 10:04"]
Miltä tuntuisi jos illalla saat pakit mieheltäsi, ja aamulla hän runkkaisi pornolle. Ei minua haittaisi, ellei se olisi minulta pois.
[/quote]
Haluaisit siis, että miehesi käyttää sinua tsetyydytysvälineenä? Mielenkiintoinen toive. Tiedät kai, etteivät seksi ja masturbointi merkitse miehelle samaa asiaa.

Olen itse mies ja en katso pornoa, eikä seksi kiinnosta enään pätkääkään. Ollaan oltu jo 13 vuotta yhdessä. Seksin kiinnostavuus loppui omalta osaltani lapsen syntymään. Enään ei ole pakko naida ja se on hyvä juttu. Seksi on meillä aina ollut loistavaa ja ollaan kummatkin nautittu ja saatu aina orgasmit. Mutta nyt ei vaan enään kiinnosta, ei vaikka kuka alaston nainen tulisi eteen. Enemmän minua kiinnostaa urheilu, penkkiurheilu, duuni ja tekniikka, sekä lapseni hoito.
Seksi on aika merkittävä osaa parisuhdetta. Haluatteko elää seuraavat vuodet ilman seksiä?.. Seuraavat vuosikymmenet? Tuostahan katkeroituu.
Seksi on mulle ainakin tärkeä. Ei seksittömässä suhteessa voi elää. Ehkä sitten, jos ei enää saa kiksejä seksistä.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 12:02"]
Olen itse mies ja en katso pornoa, eikä seksi kiinnosta enään pätkääkään. Ollaan oltu jo 13 vuotta yhdessä. Seksin kiinnostavuus loppui omalta osaltani lapsen syntymään. Enään ei ole pakko naida ja se on hyvä juttu. Seksi on meillä aina ollut loistavaa ja ollaan kummatkin nautittu ja saatu aina orgasmit. Mutta nyt ei vaan enään kiinnosta, ei vaikka kuka alaston nainen tulisi eteen. Enemmän minua kiinnostaa urheilu, penkkiurheilu, duuni ja tekniikka, sekä lapseni hoito.
[/quote]
Onnea vain valitsemallesi tielle. Tiesitkö, että seksi kuuluu terveeseen parisuhteeseen. Jos olet eunukki, niin suosittelen, että että antaudut tälle elämänuralle, ja vapautat vaimosi toteuttamaan naiseuttaan jonkun toisen kanssa.
Tai sitten olet lassukka, joka kimpaannut siitä, että mieheltä vaaditaan parisuhteessa seksiä, ja viestisi on *veeittuilua*
Jos miestä kiinnostaa seksi, pitäisi se jakaa puolison kanssa, eikä jättää yksin toista. Jos sitten seksi ei enää kiinnosta puolison kanssa, kannattaa erota. On itsepetosta olla suhteessa, jossa ei sitten oikeasti haluta kumppani! Tänäpäivänä eroaminen on helppoa. En voi käsittää, että ollaan parisuhteessa, jossa oikeasti ei olla parisuhteessa. Silloin kyllä onneton parisuhde on kyllä pihtaavan kumppanin vika, jos kyse ei ole syvemmistä ongelmista (siis siitä, että ongelmien takia toinen kumppani ei kiinnosta seksuaalisesti).
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 12:04"]Seksi on aika merkittävä osaa parisuhdetta. Haluatteko elää seuraavat vuodet ilman seksiä?.. Seuraavat vuosikymmenet? Tuostahan katkeroituu.
Seksi on mulle ainakin tärkeä. Ei seksittömässä suhteessa voi elää. Ehkä sitten, jos ei enää saa kiksejä seksistä.
[/quote]
Ei sitä seksiä vaan jaksa enään. Itse olen ollut kovakin panomies, eli akteja ollut 3-5 kertaa päivässä vähintään. Olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja henkisesti tasapainoinen ja hyvässä kunnossa. Mutta seksi vaan ei enään kiinnosta, eikä sitä enään jaksa, eikä edes kerkiä kun on muksu. Minua ei seksittömyys haittaa, eikä vaimoanikaan, sillä parisuhde on paljon muutakin kuin seksi. Ja kun seksissä menee yli, kuten monessa muussakin asiassa, niin se ei enään vaan kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 12:09"][quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 12:02"]
Olen itse mies ja en katso pornoa, eikä seksi kiinnosta enään pätkääkään. Ollaan oltu jo 13 vuotta yhdessä. Seksin kiinnostavuus loppui omalta osaltani lapsen syntymään. Enään ei ole pakko naida ja se on hyvä juttu. Seksi on meillä aina ollut loistavaa ja ollaan kummatkin nautittu ja saatu aina orgasmit. Mutta nyt ei vaan enään kiinnosta, ei vaikka kuka alaston nainen tulisi eteen. Enemmän minua kiinnostaa urheilu, penkkiurheilu, duuni ja tekniikka, sekä lapseni hoito.
[/quote]
Onnea vain valitsemallesi tielle. Tiesitkö, että seksi kuuluu terveeseen parisuhteeseen. Jos olet eunukki, niin suosittelen, että että antaudut tälle elämänuralle, ja vapautat vaimosi toteuttamaan naiseuttaan jonkun toisen kanssa.
Tai sitten olet lassukka, joka kimpaannut siitä, että mieheltä vaaditaan parisuhteessa seksiä, ja viestisi on *veeittuilua*
Jos miestä kiinnostaa seksi, pitäisi se jakaa puolison kanssa, eikä jättää yksin toista. Jos sitten seksi ei enää kiinnosta puolison kanssa, kannattaa erota. On itsepetosta olla suhteessa, jossa ei sitten oikeasti haluta kumppani! Tänäpäivänä eroaminen on helppoa. En voi käsittää, että ollaan parisuhteessa, jossa oikeasti ei olla parisuhteessa. Silloin kyllä onneton parisuhde on kyllä pihtaavan kumppanin vika, jos kyse ei ole syvemmistä ongelmista (siis siitä, että ongelmien takia toinen kumppani ei kiinnosta seksuaalisesti).
[/quote]
En ole eunukki, kun olen lapsenkin saanut siitettyä. Ja hei parisuhteessamme ei ole mitään vikaa, enkä ole todellakaan mikään lassukka. Ja hei vaimoni ei ole painostamassa minua seksiin ja hän voi olla ilman seksiä vuosia, jos haluaa. Meillä on aiemmin ollut aktiivisempi seksielämä, mutta ei sitä enään jaksa kun on muksu. Sitä on vaan niin väsynyt ja mielellään panostaa töihin, harrastuksiin ja lapsenhoitoon. Ja ei meistä kummallekkaan tulisi mieleen pettää toista puolisoa seksileikeillä jonkun vieraan kanssa. Pettäminen on säälittävää, kuten nymfomaniakin. Elämässä on muutakin kuin seksi.
Ja mitä ihmettä tarkottaa tuo alapeukutus nro 9/10:lle??
Onko muka väärin se, että naista risoo se, että mies tyydyttää itsensä vain nettipornon kanssa, ja sitten puoliso ei saa seksiä missään muodossa toiselta?? Ei edes käsin hyväilyä??
Kuka lassukka tuon alapeukutuksen laittoi? Ihmettelen vain tätä AV:n touhua... Ihme mielipiteitä. Kyllä minun empatiani on puutteessa olevan puolison puolella; terveessä parisuhteessa ON yhteistä seksiä! Ymmärrän, jos pihtaava kumppani on sairas (henkisesti tai fyysisesti), tai perheessä on vaikea elämäntilanne (stressiä, pikkulapset valvottavat tmv, talonrakennus tmv. vie kaiken mehun, työongelmia jne.) mutta jos parisuhde muuten voi hyvin, ei ole ongelmia, niin kyllä seksi kuuluu parisuhteeseen!
Ja nykyään on seisokkiongelmillekin tehtävissä vaikka mitä! Jos mies on päästänyt itsensä lihomaan valaaksi, juo ja polttaa, ei kuntoile, ei suostu menemään lääkäriin saadakseen verenpainelääkkeet, tai esim viagraa kehiin, on kyllä peiliin katsomisen paikka!
Kaikenlaisiin suhteisiin olette päätyneet ja tyytyneet. Ilmeisesti monellakin miehellä nettiporno on koukuttanut niin kovin, ettei oma vaimo enää arkisena houkuta mihinkään. Eipä tuossa auta kuin asialline keskustelu molempien toiveista ja tarpeista, ammattiapukaan ei varmaankaan olisi huonosta.
Tuntuisi kurjalta, jos joutuisin vaatimaan mieheltäni huomiota seksissä ja tekemään minulle mieluisia asioita. Tai että mies joutuisi vaatimaan minulta jotain tiettyä. Opetteluahan kaikki on vaatinut; puhumista, vahvistamista, näyttämistä. Siltikään ei pääse rutinoitumaan.
En tiedä, katsooko mieheni pornoa, se on hänen asiansa. Itseäni se ei kiinnosta lainkaan.
Itse olen 10 vuotta sitten eronnut saman asian takia. Vauva oli 3kk ikäinen kun sanoin miehelle, että nyt on se tilanne, että ihan tosissani haluan erota, jos ei löydetä molempia tyydyytävää kompromissia seksielämään. Käytiin pariterapiassakin ja pakotin tuppisuu miehen puhumaan sen verran mitä sellaisesta nyt on ikinä mahdollista irti puristaa. Mikään ei auttanut ja lopulta luovutin ja erottiin. Mies ei olisi halunnut erota, mutta en vaan voinut jäädä suhteeseen jossa ei ollut enää yhtään seksiä.
Meillä oli samanlaista kuin ap:lla siten, että alussakaan ei ollut mitään suurta intohimon roihua, mutta seksiä kuitenkin kerran pari viikossa. (eihän se ole normaali määrä suhteen alussa, mutta olin nuori enkä tätä vielä tiennyt. Kun on todella rakastunut ja alkuhuumassa, niin silloinhan ei toisistaan pystytä pitämään näppejä erossa.)
Pikkuhiljaa alkoi seksi vähentyä ja väljähtyä. Yritin kyllä silloin tällöin asiasta jutella ja olla itse aktiivinen. Jossain kohtaa alkoi tosissaan nyppiä, että seksiä oli vain ja ainoastaan jos minä tein määrätietoisesti aloitteen. Mies ei sentään mitään nettipornoa katsellut (tai sitten ei ainakaan jäänyt kiinni) vaan ilmeisesti vaan oli sellainen ihminen joka ei seksiä usein kaipaa ja joka tykkää siitä, että nainen määrää tahdin. Minä taas haluan miehen joka on se ns. määräävämpi osapuoli sängyssä.
Ja voin sanoa että ero oli elämäni paras päätös. Nyt olen onnellisesti uusissa naimisissa miehen kanssa joka saa minut tuntemaan itseni rakastetuksi, kauniiksi ja halutuksi. Seksi on todella hyvää, vaikka eletään raskasta pikkulapsiarkea ja lapsiakin on yhteensä jo 4 "häiriköimässä" suurta intohimoamme. :)
Vaihda miestä. Pystyviäkin halukkaita miehiä on.
Niinpä, en tiedä varmasti katsooko mies taas pornoa mutta merkit kyllä viittaavat siihen. Naiseus on pohjamudissa.