Eikö sitä vaan tajua omaa vanhenemistaan?
Näin pitkästä aikaa eksääni ohimennen ja olemme samanikäisiä. Kauheeta kun muistin hänet niin nuorena ja komeana, ja nyt oli kamalan vanha ja jotenkin elähtäneen näköinen. Kasvot sen verran turvonneet, että varmaan alkoholikin maistu. Ainoa "nuorentamisyritys" on teini-ikäisten vaatteet :(
Itse luulen etten ole vanhentunut päivääkään sitten yläasteaikojen. No, ehkä sentään vähän, jos totta puhutaan, mutta en noin paljon! Vai enkö minä vaan tajua?
Kommentit (7)
Luulen että noin kolmekymppisenä sen tajuaa huonoiten. Kaikki on muka samanlaisia kuin joskus kahdeksan vuotta sitten vaikka ei se siltä kyllä parikymppisten silmiin näytä! Jotkut ovat toki nuorekkaita yhä mutta eivät todellakaan samannäköisiä kuin ennen.
Eihän sitä itse vanhene ollenkaan, toiset vaan. Sen on todellakin niin, kun näkee vanhan tutun pitkästä aikaa, niin ajattelee, että olipas se vanhentunut. Mutta maa kutsuu viimeistään, kun näkee itsestään lähivalokuvan. ;)
Et vaan tajua ja nyt voidaan puhua vanhenemisestä, kun ollaan 50 nurkilla. Ei 30v. ole vanha.
Mutta on hyvä verrata itseä toisiin samanikäisiin.
Lohduttaa kun huomaa kuinka jotkut on niin vanhan
näköisiä.
kun ottaa lähikuvan itsestään katkerasti tajuaa että ikääntyminen on jo pitkällä....
Vanheneminen on yksilöllistä.. itse olen 33-vuotias, ja olen miettinyt tätä vanhenemista ja tarkkailut ystäviäni (ja itseäni). En mitenkään pakkomielteisesti, vaan mielenkiinnolla siis :)
Ystäväpiiriini kuuluu myös n. kaksikymppisiä ihmisiä, ja kyllä eron huomaa 2- ja 3-kymppisen välillä, kasvoissa tapahtuu jotain, jota en osaa tarkemmin eritellä. Ei välttämättä ole ryppyjä, mutta kasvot eivät enää ole niin täyteläiset, pyöreät, eikä iho hehku niin upeasti kuin kaksikymppisellä.
Ja kun vertaan kolmekymppisiä kavereitani toisiinsa, toiset ovat vanhentuneet enemmän kuin toiset. Toisilla jo selviä ryppyjä silmäkulmissa, toisilla ei mitään. Itselläni olen havainnut ns. sibeliusryppyjen hienoiset alut kulmakarvojen välissä, ja nauraessa silmäkulman rypyt syvenevät.
Luulen ap, että sitä omaa vanhenemista ei kuitenkaan itse huomaa, kun katselee kuvaansa päivittäin.. silmä tottuu :) Itse olen pitänyt itseäni siloposkena ja nuorekkaan näköisenä, mutta "jouduin" tässä muutama kuukausi sitten tilanteeseen, jossa näin itseni isosta peilista, parikymppisten kavereideni ympäröimänä. Ja siinä jos missä sen oman kasvojen muuttumisen huomasi selvästi, apua sentään! :D