Kilparyhmäläisten vanhemmilta kysyisin

Lapsi harrasteryhmässä, 10 v. iässä harjoituskertoja 4 viikossa ja viikonlopuisin pelit. Aikaisemmin 2 kertaa viikossa ja pelit. Tuo 4 kertaa vei niin tehokkaasti illat, että lapsi ei halunnut jatkaa. Koko joukkue lopetti noin 11 v. iässä.

Meidän lapset on jo nyt yläaste-/lukioikäisiä, mutta pelasivat tossa iässä sekä futista että lätkää kilparyhmissä. Lähes joka päivä oli treenejä tai matseja, joten kovin paljon eivät treenananneet omatoimisesti. Sanoisin, että pompottivat palloa/vetivät vetoja maaliin/jne. noin tunnin viikossa harjoittelunomaisesti. Lomalla saattoivat kyllä kesäisin viettää futiskentällä vaikka koko päivän ja talvella vastaavasti ulkojäillä.

Helpointa omatoimisen harjoittelun kannalta on, jos naapurustossa asuu saman lajin harrastajia tai joukkuekavereita. Silloin pihapelit on parasta ja hauskinta treeniä. Tämä onneksi toteutui meillä monta kertaa viikossa. Äidin/isän kanssa treenaaminen on paljon tylsempää, ja yksin treenaaminen vaatii jo aikamoista motivaatiota. Tossa iässä olis tärkeetä, että liikunta olis monipuolista. Kehonhallinta, liikkuvuus ja ketteryys kehittyy riittävästi myös erilaisissa ulkoleikeissä. Lajinomaista harjoittelua tehdään sitten varsinaisissa treeneissä.

Kaksi lasta futiksessa kilparyhmässä, ovat jo toki vanhempia, mutta olivat tuon(kin) ikäisenä kilparyhmässä. Kun treenejä on 4x2h/vko ja päälle pelit 1-2xvko tai turnaus koko vkonloppu. Ei siihen kyllä enää suuremmin aikaa millekään OT:lle jäänyt. Enemmänkin suosittelisin jonkin toisen liikuntaharrastuksen, jota voisi käydä tekemässä 1-2x vkossa, ottamista mukaan tuohon. Treenaamisesta tulee monipuolisempaa ja loukkaantumisriski on pienempi. Samoin elämään tulee muutakin sisältöä, kun ykköslaji kuintkein jossain kohtaa alkaa ainakin hetkellisesti tympäistä...  Omilla pojilla oli koris ja telinevoimistelu lisänä. Varsinkin koris tuki futista ihan älyttömän hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lasta futiksessa kilparyhmässä, ovat jo toki vanhempia, mutta olivat tuon(kin) ikäisenä kilparyhmässä. Kun treenejä on 4x2h/vko ja päälle pelit 1-2xvko tai turnaus koko vkonloppu. Ei siihen kyllä enää suuremmin aikaa millekään OT:lle jäänyt. Enemmänkin suosittelisin jonkin toisen liikuntaharrastuksen, jota voisi käydä tekemässä 1-2x vkossa, ottamista mukaan tuohon. Treenaamisesta tulee monipuolisempaa ja loukkaantumisriski on pienempi. Samoin elämään tulee muutakin sisältöä, kun ykköslaji kuintkein jossain kohtaa alkaa ainakin hetkellisesti tympäistä...  Omilla pojilla oli koris ja telinevoimistelu lisänä. Varsinkin koris tuki futista ihan älyttömän hyvin.

Tässä todellakin samaa mieltä. Itsellä ollut kolme kilpaurheilevaa lasta ja heillä treenit vieneet koulun lisäksi niin paljon aikaa, että ei omatoimisia siihen päälle enää ole paljon ehtinyt tai aina jaksanutkaan. Parempi on, että oman lajin lisäksi on joku "hyvänmielen" harrastelaji, joka tasapainottaa tekemistä (siis fyysisen lisäksi myös psyykkisesti). Se voi olla ohjattu tai ei ohjattu, mutta hyvä että olisi jotain muuta. 

Lisäksi jos kotona tekee jotain, niin varsinaisen treenaamisen sijasta kannattaa kiinnittää huomiota vaikka lihashuoltoon ja venyttelyyn. Eli palauttavaa tekemistä ja myös lepoa. Usein kilpaurheilupuolella laitetaan lapset aikamoiseen tekemisen määrään ja pahimmillaan se voi olla suht yksipuolista ja kuluttavaa. 

Mulla kokemusta kolmesta kilpaurheilua harrastavasta pojasta (koris + koris + salibandy) ja sanoisin, että tuossa 8-10v iässä riittää aivan hyvin se, että hoitaa aktiivisesti treenit. Ja vapaa-ajalla ulkoilee + liikkuu ilman tavoitetta. Tietty jos haluaa treenata itsekseen, niin oikein hyvä sekin tietenkin.

Mutta se mitä 8-10v ikäinen lapsi voi omatoimitreeneillä saavuttaa, on kuitenkin aika pientä. Kortit joka tapauksessa jaetaan osittain uusiksi yläkouluiässä. Osa kehittyy aiemmin ja hyötyy siitä todella paljon, osa kehittyy myöhemmin eikä pärjää entiseen tapaan vaikka tekisi mitä. Osalla joilla olisi kaikki edellytykset ja hyvä pohja, menee moti. Ja jotkut, jotka olleet aika tavallisia sähläreitä, kehittyvät ja innostuvat ja saattavat lyhyessä ajassa nousta joukkueen kärkipäähän.  Hyvä seura/joukkue mahdollistaa tämän eikä ole jumissa jossain pikkulasten kohdalla tehdyssä ryhmäjaossa.

Eli sanoisin, että tärkeintä vapaa-ajalla 8-10 vuotiaalle on hyvä mieli, ulkoilu ja monipuolisuus, enkä edes tarkoita monipuolisuudella urheiluharrastusten monipuolisuutta vaan yleisesti ajankäytön monipuolisuutta.

Tuo, että hyväksi tullaan treeneissä ja tosi hyväksi omalla ajalla, viittaa kyllä enemmän teini-ikäisen nuoren urheilijan harjoitteluun kuin lapsiin. Teini-iässä oikeasti alkaa näkymään se, kenellä on fyysiset ja psyykkiset edellytykset lajiin ja ennen kaikkea aito oma innostus treenaamiseen ja taitojen hiomiseen.

Kiitoksia kommenteista! Nämä vahvisti tosi paljon sitä, mitä itsekin ajattelen. Lapsi leikkii paljon ulkona välitunneilla ja kavereiden kanssa. Käydään kerran, pari viikossa uimassa ihan siksi, että lapsi tykkää uida ja uimataito on tietysti tosi tärkeää muutenkin. Eli ajattelen, että tehdään tämmöistä ei-tavoitteellista liikuntaa vapaa-aikana tuon futiksen vastapainoksi. Korista katselin, mutta niillä on 4 kertaa viikossa treenit ja menee pahasti futiksen kanssa päällekkäin.