Voiko 18-vuotta täyttävältä rajata oikeutta pankkitilin käyttöön?
Mummi on tallentanut vuosittain rahoja lapsen käyttöön. Tarkoitus on, että saa omaan käyttöönsä kun muuttaa pois kotoa. Eipä tullut mieleen ajatella, että lapsi saa hallinnan tiliinsä, kun täyttää 18-vuotta. Kyseessä kapinallinen teini ja pelkään, että ehtii tuhlata rahansa turhuuteen, jolloin niitä ei ole enää olemassa silloin kuin niitä oikeasti tarvitsisi.
Voiko tilin käyttöoikeutta jotenkin rajata esim laittaa ikäraja, jolloin rahat ovat lapsen käytössä? Leffoissahan näin joskus tehdään.
Kommentit (48)
Yksi ajatus tuli mieleen, eli niin kauan kun lapsi on alle 18-vuotias, määräävät edunvalvojat (vanhemmat) rahoista. Voisitte esim. siirtää rahat määräaikaiselle tilille tai sijoitusvakuutukseen. Kummassakin rahat täytyy lähtökohtaisesti olla sovitun ajan, esim. kolme vuotta. Toki rahat voi saada nostaa aiemmin, mutta siihen sisältyy sanktioita kuten nostopalkkio. Juju on se, että lapsi ei välttämättä tajua, että saisi nostaa rahat kesken kauden.
Terv. Se pankkilakimies
Tilin omistajiksi voi muuttaa "Matti ja Mervi", jolloin rahaa saa sieltä liikuteltua vain molempien allekirjoituksella.
Riippuu minkälainen tili. Meillä lapsilla säästötilit, joihin vain minulla käyttöoikeus ennenkuin ovat 18 v. Kävin lopettamassa tilit ja avasin rahoille omalla nimellä tilin. Rahat saa heti, kun järkeä päässä.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:06"]

[/quote]
Tämä on rikos, kavallus. Voi tulla ongelmia, jos lapsi saa selville ja suuttuu.
Meillä on lapsella tili, josta hän voi nostaa rahat kun täyttää 20 vuotta. Jos tiliin halutaan tehdä muutoksia ennen tuota ikää, tarvitaan minun, isänsä ja minun isoisäni suostumus. Lapsen isoisoisän siksi koska tämä avasi tilin. Soita pankkiin ja kysy sieltä voiko tilin ehtoja muuttaa.
Siis tietääks se teini, että on olemassa tämä talletustili?
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:06"]
Riippuu minkälainen tili. Meillä lapsilla säästötilit, joihin vain minulla käyttöoikeus ennenkuin ovat 18 v. Kävin lopettamassa tilit ja avasin rahoille omalla nimellä tilin. Rahat saa heti, kun järkeä päässä.
[/quote]
Tämä on rikos, kavallus. Voi tulla ongelmia, jos lapsi saa selville ja suuttuu.
[/quote]
Näinpä. Sinulla oli käyttöoikeus tiliin, mutta koska rahat olivat lapsen nimissä, sinulla ei ollut mitään käyttöoikeutta rahoihin. Olisit saanut sijoittaa ne lapsen nimissä, mutta omalle tilille siirtäminen on rikollista.
Voi herrajumala mitä holhoamista. Jos dokaa rahat kurkusta alas, niin eiköhän sen ymmärrä parin vuoden päästä ettei olis kannattanut. Hänen rahat, tehköön mitä haluaa. Mitä ihmettä se sinulle enää kuuluu siinä vaiheessa, kun toinen on täysi-ikäinen? Ei ne sinun rahojasi ole, eikä pitäisi sinua liikuttaa mihin ne käytetään. Oma on elämänsä.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:04"]
Yksi ajatus tuli mieleen, eli niin kauan kun lapsi on alle 18-vuotias, määräävät edunvalvojat (vanhemmat) rahoista. Voisitte esim. siirtää rahat määräaikaiselle tilille tai sijoitusvakuutukseen. Kummassakin rahat täytyy lähtökohtaisesti olla sovitun ajan, esim. kolme vuotta. Toki rahat voi saada nostaa aiemmin, mutta siihen sisältyy sanktioita kuten nostopalkkio. Juju on se, että lapsi ei välttämättä tajua, että saisi nostaa rahat kesken kauden.
Terv. Se pankkilakimies
[/quote]
Pankkilakimiehellä on kummallinen käsitys lapsen tilistä. Vanhemmilla tai edunvalvojalla ei ole mitään oikeutta määrätä nuoren rahoista! Niitä ei todellakaan saa käyttää vanhempien etelänmatkaan tai edunvalvojan autokauppoihin.
Tästä tulee mieleen kaveripiirissä lapsuudessa tapahtunut juttu. Vanhemmat ja isovanhemmat olivat säästäneet pesämunaa lapsen tilille, mutteivät olleet sen kummemmin kertoneet että näin on tehty. Noin 14-15 vuoden ikäisenä lapsi kävi pankissa ja huomasi että tilillä on kymmeniä tuhansia markkoja. Ilmeisesti pankki ei kysynyt vanhemmilta ovatko nostot ok, sillä tämän jälkeen lapsi kävi joka päivä koulun jälkeen nostamassa rahaa tililtään ja tuhlasi ne turhuuksiin, kuten roskaruokaan, lehtiin ja karkkiin. Vanhemmat olivat todella vihaisia kun saivat myöhemmin tietää asiasta.
Miten isosta summasta on kyse? 100 000 e?
Meillä 16v:n tilillä on noin 10 000 e ja summa on kasvamaan päin. Kun pienestä pitäen opettaa lapselle järkevää rahankäyttöä, lapsi toimii rahan kanssa vastuullisesti.
Kenelläkään muulla ei siis ole mitään oikeuksia tuohon tiliin. Ainoastaan lapsella kun täyttää 20v. Nro. 7
Ehkä siinä vaiheessa liikuttaa, kun on sen verran ikää, että tajuaa jo elämästä jotain..."miks annoitte mun tuhlata ne rahat"!!??
Meillä ei ainakaan pienistä tuloista ole säästetty lapsille rahaa sitä varten, että "aikuisina" ne vedetään kurkusta alas!!!!!!!!!!
Kun lukee noita merkkilaukkuketjuja, niin hirvittää minuakin, miten meidän lasten säästöille käy. Tuo pitkäaikainen sijoitus voisi olla vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:04"]
Yksi ajatus tuli mieleen, eli niin kauan kun lapsi on alle 18-vuotias, määräävät edunvalvojat (vanhemmat) rahoista. Voisitte esim. siirtää rahat määräaikaiselle tilille tai sijoitusvakuutukseen. Kummassakin rahat täytyy lähtökohtaisesti olla sovitun ajan, esim. kolme vuotta. Toki rahat voi saada nostaa aiemmin, mutta siihen sisältyy sanktioita kuten nostopalkkio. Juju on se, että lapsi ei välttämättä tajua, että saisi nostaa rahat kesken kauden.
Terv. Se pankkilakimies
[/quote]
Pankkilakimiehellä on kummallinen käsitys lapsen tilistä. Vanhemmilla tai edunvalvojalla ei ole mitään oikeutta määrätä nuoren rahoista! Niitä ei todellakaan saa käyttää vanhempien etelänmatkaan tai edunvalvojan autokauppoihin.
[/quote]
Niitä ei saa käyttää vanhempien etelänmatkaan tai edunvalvojan autokauppoihin, mutta ne kyllä hyvinkin saa siirtää tuottavammalle tilille tai sijoitusrahastoon, kunhan ne pysyvät edelleen nuoren nimissä.
Ap on yhtä fiksu kuin lapsensa!!!!!!!!!!!!!
eikö tilin omistajaksi voisi lisätä esim. äidin tai isän. ja muuttaa tili "ja"-muotoon, eli sieltä saa rahaa vain jos molemmat omistajat ovat allekirjoittaneet nostolapun?
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:26"]
Ehkä siinä vaiheessa liikuttaa, kun on sen verran ikää, että tajuaa jo elämästä jotain..."miks annoitte mun tuhlata ne rahat"!!??
Meillä ei ainakaan pienistä tuloista ole säästetty lapsille rahaa sitä varten, että "aikuisina" ne vedetään kurkusta alas!!!!!!!!!!
[/quote]
Öö? No siinä tapauksessa on todella typerä lapsi, jos vanhempiaan alkaa syyttämään omasta tuhlailustaan ja sitten on parempi pitääkin tili poissa hallinnasta....
Mielestäni todella typerää holhoamista. Jos 18-vuotiaasi on kapinallinen teini, on kasvatuksessa jokin mennyt mönkään. En väitä että muut 18-vuotiaat tekisivät aina järkeviä ratkaisuja, mutta kyllä sen verran vastuuta pitää löytyä että rahaa käytetään myös järkevästi. Valitettavasti se on 18- vuotiaasi oikeus hallita omaa rahaelämäänsä käytti hän ne miten hyvänsä. 18-vuotias on täysikäinen vaikka ei vielä aikuinen olekaan, etkä voi lain rajoissa häntä enää holhota.