Mies alkanut haista
Mikä voi aiheuttaa kamalan hajun iholta vuodevaatteisiin, yöpukuun ja koko makuuhuoneeseen? Haisee todella pahalle. Jotakin ihosta tulevaa täytyy olla. Ei varsinainen hiki kuitenkaan vaan jokin muu. Ei ole mikään kemikaali eikä tupakan haju. Jokin sairaus?
Kommentit (222)
Myös jatkuva tissuttelu aiheuttaa hajua ihon läpi. Onko salaa juoppo?
Ajattelepa, miltä ovat haisseet vielä muutama vuosikymmen sitten, kun pesulla käytiin vain lauantaisin saunassa. Peppukin pyyhittiin jollain sanomalehdillä, miehet ei edes pyyhkineet pissalla käytyään osa vaan ravisti tai ei sitäkään. Kyllähän se housuihin, ihoon ja karvoitukseen tarttuu, se haju. Sitten hiki, kuollut ihosolukko, tali, talipunkit, tulehdukset ja ruuansulatusvaivat, kyllä ne kaikki haisee. Ientulehdukset, rikkinäiset hampaat ja kurkussa oleva lima. Kynsisienet ja varpaiden väleissä oleva jalkasilsa myös haisevat. Jos on ylipainoa, niin siellä läskissä on jatkuva lievä tulehdusreaktio käynnissä, se haisee ikävällä tavalla ympäristöön, muttei ihminen itse huomaa. Monessa kulttuurissa ei syödä sikaa, koska sianliha mätänee vatsalaukussa eikä sula samalla tavalla kuin nauta, lammas, kana, kala ja vihannekset sulavat. Se mädän lemu ei haise vain kakassa ja röyhtäyksissä, vaan tulee paksuna löyhkänä läpi ihon ja hengityksessä tietysti myös. Monessa maassa laitetaankin makkaramassaan ruuansulatusta lisääviä yrttejä ja eltaantuneen rasvan hjun peittäviä mausteita, että niitä voisi syödä silti.
tökkää se an ustappi takaisin paikalleen
Haiseva mies...Yök..yöök,,yööök..yöööök..se on moro ja näkemiin.
Paha hajun aiheuttaja joillekin on sipuliruoat. Kun sipulihiki tarttuu kerrankin vaatteeseen, niin mikään pesu ei auta. Kun laittaa pestyn puhtaan vaatteen päälleen, niin vaate alkaa heti haista ihon lämmittäessä sitä. Pitää poistaa kaikki sipuli-ja muut voimakastuoksuiset ruoat ja mausteet ruokalistalta. Ikuiseksi ajaksi. Pitää,polttaa ainakin kaikki alusvaatteet ja ainakin paidat ja puserot. Muut pestään ja pestään ja pestään ja heitetään pois jis haju jatkuu. Patja ja tyynyt roskiin jne. Uudet vaatteet päälle vasta kun keho on puhdas ja kaiķki pahan hajuinen hiki on hikoiltu pois saunassa tai lenkeillä. Kestänee noin pari viikkoa kun saa kehon taatusti puhtaaksi ja nopeammin jos saunoo tai muuten hikoilee joka päivä ja paljon. Runsas juominen auttaa asiaa, kehon ja ympäristön puhdistus kannattaa tehdä kerralla kunnolla.
Voihan se olla, kuten eräässä sketsisarjassa kaksi naista ihmetteli, että aina kun kolmas tuli lähelle, niin alkoi itse haista pahalle. Eli jos se johtuukin omasta läheisyydestäsi ko. henkilöön?
Lihominen aiheuttaa joskus tuollaisen vaivan. Keppanaa ja juustometvurstileipiä, sillä se alkaa
Lihominen aiheuttaa joskus tuollaisen vaivan. Keppanaa ja juustometvurstileipiä, sillä se alkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhat naiset haisevat myös järkyttävän pahalle.
Kokemukseni mukaan tämä riippuu ihan suihkussakäymisen tiheydestä. Vanhat ukot haisevat herkemmin.
T. hoitaja.
Mummoilla on usein paha bakteerivaginoosi ja huone haisee silakkalaatikolle.
t. entinen hoitsu
Vierailija kirjoitti:
Ajattelepa, miltä ovat haisseet vielä muutama vuosikymmen sitten, kun pesulla käytiin vain lauantaisin saunassa. Peppukin pyyhittiin jollain sanomalehdillä, miehet ei edes pyyhkineet pissalla käytyään osa vaan ravisti tai ei sitäkään. Kyllähän se housuihin, ihoon ja karvoitukseen tarttuu, se haju. Sitten hiki, kuollut ihosolukko, tali, talipunkit, tulehdukset ja ruuansulatusvaivat, kyllä ne kaikki haisee. Ientulehdukset, rikkinäiset hampaat ja kurkussa oleva lima. Kynsisienet ja varpaiden väleissä oleva jalkasilsa myös haisevat. Jos on ylipainoa, niin siellä läskissä on jatkuva lievä tulehdusreaktio käynnissä, se haisee ikävällä tavalla ympäristöön, muttei ihminen itse huomaa. Monessa kulttuurissa ei syödä sikaa, koska sianliha mätänee vatsalaukussa eikä sula samalla tavalla kuin nauta, lammas, kana, kala ja vihannekset sulavat. Se mädän lemu ei haise vain kakassa ja röyhtäyksissä, vaan tulee paksuna löyhkänä läpi ihon ja hengityksessä tietysti myös. Monessa maassa laitetaankin makkaramassaan ruuansulatusta lisääviä yrttejä ja eltaantuneen rasvan hjun peittäviä mausteita, että niitä voisi syödä silti.
Oon huomannut ton lemun itsessänikin jos olen syönyt nautasikaa. Hyi mikä döfis. Se tulee ihostakin läpi ja kakka haisee pahalta..
Naamarasva haisee? Käske pestä korvantaukset ja korvat. Sinne kertyy sellaista haisevaa juustoa jos niitä ei pyyhi.
Hyi hitto, miten voitte nukkua samassa sängyssä löyhkäävien ukkojenne kanssa, yök.
Se tunne kun itse käynyt suihkussa ja menee puhtaiden lakanoiden väliin goisimaan ja sit joku haiseva äijä tulee sieni-infektioineen pesemättömänä pilaamaan kaiken, hyh -puke-
Jos kyseessä on "vanhan ihmisen haju", niin sen saa pysymään kurissa harjaamalla kaikki ihoalueet aina suihkun yhteydessä saippuoidulla harjalla. Lisäksi päänahan voi pyyhkiä Neo Amiseptilla.
Jos vetää "liikkuvat" taakse tuleeko hajuja??
Jos vetää "liikkuvat" taakse tuleeko hajuja??
Mun miehen persvaosta tulee sellainen makea muovimainen haju.
Valkosipuli? On ihan järkyttävä löyhkä.