Lue keskustelun säännöt.
Vauvan itkuun reagoimattomat vanhemmat
Leinonaemo
28.10.2020 |
Saako itkevän vauvan vanhemmille huomauttaa heidän itkuun reagoimattomuudesta? Vauvan itkuun reagoimisen tarpeellisuus pitäisi olla mielestäni sanomattakin selvää. Vai onko? Aina vain hämmästelen kaupoissa vanhempia jotka eivät lohduta vauvojaan. Ja ei, ei ole kyse siitä ettenkö kestäisi vauvan itkua. Kestän kyllä, itsellänikin on lapsi. Mutta vauvan tarpeisiin vastaamatonta aikuista en kestä. Monta kertaa olen joutunut tosissani pakottamaan itseni olemaan reagoimatta tilanteeseen. Leijonaemo sisälläni haluaisi mennä ja ottaa vauva syliini..
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi nuo yölliset itkeskelyt seuraavasti (asuvat omakotitalossa):
Illan/yön ensimmäiseen itkuun herättiin ja käytiin rauhoittelemassa lapsi takaisin uneen.
Seuraavan itkukohtauksen koittaessa lapsi siirrettiin toiseen päähän taloa erilliseen huoneeseen loppu-yöksi ravistellen samalla kulkusta.
Loppuyö nukuttiin kuulosuojaimet päässä eikä vauvan huutoon enää reagoitu.Ensimmäiset 2 viikkoa olivat kuulemma melko helvetilliset, lapsi huusi lähes yötä päivää :-/
Sitten alkoi helpottaa, päivällä huutaminen väheni, ja yötkin alkoi rauhoittua.
Kuukauden päästä tilanne oli jo niin hyvä, että vauvan aloittaessa itkun, riitti kun ravisteli kulkusta, ja itku lakkasi kuin seinään.
Vauva siis oppi assosioimaan kulkusen äänen sitä seuraavaan ”eristämiseen”, ja sitä kautta valitsemaan pienimmän riesan tien, eli hiljenemisen.
Eli kyllä tuossa 7:n teoriassa jotain perää ja totuuspohjaa on!!
Voiko tää olla tottakaan? Jos lapsella oli oikea hätä, niin sitten vain iloisesti kulkusella uhkailtiin hiljaiseksi? Kyllä ne keskitysleireilläkin aika nopeesti oppivat pysymään jonoissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi nuo yölliset itkeskelyt seuraavasti (asuvat omakotitalossa):
Illan/yön ensimmäiseen itkuun herättiin ja käytiin rauhoittelemassa lapsi takaisin uneen.
Seuraavan itkukohtauksen koittaessa lapsi siirrettiin toiseen päähän taloa erilliseen huoneeseen loppu-yöksi ravistellen samalla kulkusta.
Loppuyö nukuttiin kuulosuojaimet päässä eikä vauvan huutoon enää reagoitu.Ensimmäiset 2 viikkoa olivat kuulemma melko helvetilliset, lapsi huusi lähes yötä päivää :-/
Sitten alkoi helpottaa, päivällä huutaminen väheni, ja yötkin alkoi rauhoittua.
Kuukauden päästä tilanne oli jo niin hyvä, että vauvan aloittaessa itkun, riitti kun ravisteli kulkusta, ja itku lakkasi kuin seinään.
Vauva siis oppi assosioimaan kulkusen äänen sitä seuraavaan ”eristämiseen”, ja sitä kautta valitsemaan pienimmän riesan tien, eli hiljenemisen.
Eli kyllä tuossa 7:n teoriassa jotain perää ja totuuspohjaa on!!
Ei hlvetti, kai tää on provo? Eihän kukaan täysijärkinen ihminen tee tollasta! Mulla on vauva ja oksettaa ajatella että joku voisi kohdella tällaista pientä, viatonta ja avutonta pakettia noin.
Mutta pakko tän on olla provo. Unikoulutkin yleensä toimii parissa yössä.
7. kirjoitti:
Leinonaemo kirjoitti:
7. Ymmärsitkö, että on kyse vauvoista? Perusturvan kehittymiseen vauva pitää saada oppia että hänen tarpeisiin vastataan. On eri asia palvoa isompaa lasta, joka osaa tanssittaa koko perhettä oman pillinsä tahtiin.
-ap
Ymmärsin toki.
Ja kuten kirjoitin, tarpeellinen huomio tulee antaa, muttei reagoida jokaiseen kiljumiseen
"Vauvan kehityksen kannalta on olennaista, että hänen tarpeensa ymmärretään ja niihin vastataan eikä hän joudu kokemaan liikaa kielteisiä tunteita (Tronick ja Weinberg 1997). "
7. kirjoitti:
Leinonaemo kirjoitti:
Voi apua. Milloin olet 7. Oppinut tämän nyrkkisääntösi? Ethän ole tosissasi. Rajattomuus on mielestäni se joka altistaa narsistisuudelle.
Olet osittain oikeassa, mutta vain osittain.
Tutkimusten mukaan molemmat tavat ovat lähes yhtä tehokkaita, lapsen yli-ihannointi ja ja jatkuva passaaminen (”Curling-vanhemmuus”), ja toisaalta täydellinen laiminlyönti ja kaltoin kohtelu.Näistä kahdesta hiukan toista tehokkaampi on juuri tuo yli-ihannointi.
Jotain rajaa näihin juttuihin. Ei jotain 6 kk vauvaa voi yli-ihannoida vaan kyllä puolivuotiasta pitää lohduttaa, jos hän itkee (huom. nukahtamistilanteisiin voi liittää itkemistä joka on ok). 2-v taaperon kanssa onkin jo sitten toinen tarina, miten erilaisiin uhmapurkauksiin kannattaa reagoida.
Vierailija kirjoitti:
Mua turhautti, kun esikoinen huusi vauvana ison osan ajasta. Koko elämä oli pelkkää hyssyttelyä ja sylissä kanniskelua. Yritin vastat hänen tarpeisiinsa, mutta eipä ilmeisesti auttanut mitään, kun huuto ei loppunut. Mitään vikaa lääkärit eivät hänestä löytäneet. Oli vaan huutaja luonteeltaan.
Eli onko tarpeisiin vastaaminen sitä, että osoittaa myötätuntoa ja yrittää lohduttaa, vai sitä että saa itkun loppumaan? Mä tein tuota ensimmäistä. Toisessa en onnistunut, vaikka mitä yritin.
Ensimmäistä eli ihan oikein olet toiminut. Esimerkiksi koliikkivauvat voivat itkeä tuntikausia, eikä siihen juuri välttämättä auta mikään. Silti on tärkeä tarjota lapselle turvaa ja lohdutusta. Googleta riittävän hyvä vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
7. kirjoitti:
"Vauvan kehityksen kannalta on olennaista, että hänen tarpeensa ymmärretään ja niihin vastataan eikä hän joudu kokemaan liikaa kielteisiä tunteita (Tronick ja Weinberg 1997). "
Kyllä, allekirjoitan tämän...
...ja edelleenkään en näe ristiriitaa tämän(kään) lausunnon ja omien kirjoitusteni välillä.Väännän rautalankaa:
Tronick&Weinberg ei suinkaan väitä että vauvaa pitäisi suojella KAIKILTA kielteisiltä tunteilta, vaan että näitä ei sopisi olla LIIKAA.
See the difference??
Vierailija kirjoitti:
Jotain rajaa näihin juttuihin. Ei jotain 6 kk vauvaa voi yli-ihannoida vaan kyllä puolivuotiasta pitää lohduttaa, jos hän itkee (huom. nukahtamistilanteisiin voi liittää itkemistä joka on ok). 2-v taaperon kanssa onkin jo sitten toinen tarina, miten erilaisiin uhmapurkauksiin kannattaa reagoida.
Tyypillistä Curling-vanhemman puhetta...
Ja hyvin tavallista on, että kun se vauva-aika on jo kasvatuksellisesti sössitty, ei taapero-iässäkään osata toimia oikein, ja uhmaikä on tyypillisesti se viimeinen kulminaatiopiste, jossa lapsi oppii olevansa perheen ”herra ja hidalgo”, kun rajoja ei pistetä vielä tällöinkään :-(
Lopputulos: Narsisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi nuo yölliset itkeskelyt seuraavasti (asuvat omakotitalossa):
Illan/yön ensimmäiseen itkuun herättiin ja käytiin rauhoittelemassa lapsi takaisin uneen.
Seuraavan itkukohtauksen koittaessa lapsi siirrettiin toiseen päähän taloa erilliseen huoneeseen loppu-yöksi ravistellen samalla kulkusta.
Loppuyö nukuttiin kuulosuojaimet päässä eikä vauvan huutoon enää reagoitu.Ensimmäiset 2 viikkoa olivat kuulemma melko helvetilliset, lapsi huusi lähes yötä päivää :-/
Sitten alkoi helpottaa, päivällä huutaminen väheni, ja yötkin alkoi rauhoittua.
Kuukauden päästä tilanne oli jo niin hyvä, että vauvan aloittaessa itkun, riitti kun ravisteli kulkusta, ja itku lakkasi kuin seinään.
Vauva siis oppi assosioimaan kulkusen äänen sitä seuraavaan ”eristämiseen”, ja sitä kautta valitsemaan pienimmän riesan tien, eli hiljenemisen.
Eli kyllä tuossa 7:n teoriassa jotain perää ja totuuspohjaa on!!
Ei hlvetti, kai tää on provo? Eihän kukaan täysijärkinen ihminen tee tollasta! Mulla on vauva ja oksettaa ajatella että joku voisi kohdella tällaista pientä, viatonta ja avutonta pakettia noin.
Mutta pakko tän on olla provo. Unikoulutkin yleensä toimii parissa yössä.
Tiedän yhden tapauksen jossa lasta kohdeltu vauvana hiukan samalla tavalla.
Oli tosi pahoja kehityshäiriöitä, kesti esim. tosi pitkään ennen kuin oppi puhumaan.
Nyt on ala-aste ikäinen, mutta on tosi ujo ja arka, eikä osaa osoittaa oikeastaan mitään tunteita :(
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden tapauksen jossa lasta kohdeltu vauvana hiukan samalla tavalla.
Oli tosi pahoja kehityshäiriöitä, kesti esim. tosi pitkään ennen kuin oppi puhumaan.
Nyt on ala-aste ikäinen, mutta on tosi ujo ja arka, eikä osaa osoittaa oikeastaan mitään tunteita :(
Aika kaukana ollaan totuudesta, jos rakennat korrelaation kehityshäiriöiden ja sen välille, ettei jokaista itkeskelyä ole noteerattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi nuo yölliset itkeskelyt seuraavasti (asuvat omakotitalossa):
Illan/yön ensimmäiseen itkuun herättiin ja käytiin rauhoittelemassa lapsi takaisin uneen.
Seuraavan itkukohtauksen koittaessa lapsi siirrettiin toiseen päähän taloa erilliseen huoneeseen loppu-yöksi ravistellen samalla kulkusta.
Loppuyö nukuttiin kuulosuojaimet päässä eikä vauvan huutoon enää reagoitu.Ensimmäiset 2 viikkoa olivat kuulemma melko helvetilliset, lapsi huusi lähes yötä päivää :-/
Sitten alkoi helpottaa, päivällä huutaminen väheni, ja yötkin alkoi rauhoittua.
Kuukauden päästä tilanne oli jo niin hyvä, että vauvan aloittaessa itkun, riitti kun ravisteli kulkusta, ja itku lakkasi kuin seinään.
Vauva siis oppi assosioimaan kulkusen äänen sitä seuraavaan ”eristämiseen”, ja sitä kautta valitsemaan pienimmän riesan tien, eli hiljenemisen.
Eli kyllä tuossa 7:n teoriassa jotain perää ja totuuspohjaa on!!
Jaa, itse olen antanut vaan tissiä niin ei ole tarvittu kulkusia eikä kuljetteluja, eikä sen puoleen mitään väkivallaksi laskettavaa eristämistä ja nälässä pitämistäkään. Katselepa vähän mitä kirjoittelet tänne, menee aika sairaaksi tämä. Joo, tosiaan se pieni kehittymätön stressaantunut ihmisen alku siinä järkeili ettei halua "eristykseen" ja manipuloi. Huh huh mitä roskaa.
Esikoinen huusi koko ajan ensimmäiset 3kk. Nukkui 10min ja taas huusi. Ei auttanut kanniskelut, kapalot, imetys, tutti, kantoliinat, kaikki kokeiltiin, hän vain huusi. Lääkärin selitys oli että on aistiyliherkkä ja reagoi huutamisella. Kyllä hävetti työntää vaunuja ulkona ja pysähtyä 20m välein laittamaan tuttia suuhun ja koittaa hyssytellä. En voinut koko ajan sylissäkään pitää.. huusi autossakin. Ajattelin oikeasti jopa itsetuhoisia ajatuksia, koska koin olevani niin äärettömän huono äiti koska lapsi huusi ihan koko ajan ja univelkaa kertyi älyttömästi. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa, kun hän kasvoi, itkut vähenivät, mutta oli edelleen erittäin itkuherkkä vielä alakouluikäisenäkin Ja aistiyliherkkyyttä on edelleen. On myös todella temperamenttinen, Mitään syytä ei tutkimuksissa tosiaan löytynyt, hän kasvoi hyvin ja normaalisti on kehittynyt nuoreksi.
Eli ei aina pidä ajatella että äiti laiminlyö lapsen hoitoa. Sylissäkään ei oikein voi pitää 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani ratkaisi nuo yölliset itkeskelyt seuraavasti (asuvat omakotitalossa):
Illan/yön ensimmäiseen itkuun herättiin ja käytiin rauhoittelemassa lapsi takaisin uneen.
Seuraavan itkukohtauksen koittaessa lapsi siirrettiin toiseen päähän taloa erilliseen huoneeseen loppu-yöksi ravistellen samalla kulkusta.
Loppuyö nukuttiin kuulosuojaimet päässä eikä vauvan huutoon enää reagoitu.Ensimmäiset 2 viikkoa olivat kuulemma melko helvetilliset, lapsi huusi lähes yötä päivää :-/
Sitten alkoi helpottaa, päivällä huutaminen väheni, ja yötkin alkoi rauhoittua.
Kuukauden päästä tilanne oli jo niin hyvä, että vauvan aloittaessa itkun, riitti kun ravisteli kulkusta, ja itku lakkasi kuin seinään.
Vauva siis oppi assosioimaan kulkusen äänen sitä seuraavaan ”eristämiseen”, ja sitä kautta valitsemaan pienimmän riesan tien, eli hiljenemisen.
Eli kyllä tuossa 7:n teoriassa jotain perää ja totuuspohjaa on!!
Herran J*mala! Toivottavasti tää ei ole totta! Aivan psykoa.
7. kirjoitti:
Leinonaemo kirjoitti:
Voi apua. Milloin olet 7. Oppinut tämän nyrkkisääntösi? Ethän ole tosissasi. Rajattomuus on mielestäni se joka altistaa narsistisuudelle.
Olet osittain oikeassa, mutta vain osittain.
Tutkimusten mukaan molemmat tavat ovat lähes yhtä tehokkaita, lapsen yli-ihannointi ja ja jatkuva passaaminen (”Curling-vanhemmuus”), ja toisaalta täydellinen laiminlyönti ja kaltoin kohtelu.Näistä kahdesta hiukan toista tehokkaampi on juuri tuo yli-ihannointi.
Ihmettelen kyllä onko sinulla lapsia ? Siis omia? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua voi aina tarjota, mutta muuten ei kannata puuttua tuontapaisiin asioihin. Koskaan ei ulkopuolinen voi tietää koko tilannetta.
Ei nuo kirjoitukseni mitään omaa keksintöäni ole, vaan ihan asiantuntijoiden perustelemia faktoja.