Millainen ihminen varastaa hautausmaalta?
Olen ollut aikanaan useamman kesän hautausmaalla töissä ja tiedän varsin hyvin, että suurinosa kukista lähtee eläimien matkaan (jänikset, kauriit ja jopa hirvet), eikä niiden katoamiseen liity dramatiikkaa, kuten ei aina hajonneisiinkaan esineisiin (tuuli ja myräkät mm.).
Ihmettelen kuitenkin sitä, että millainen ihminen varastaa hautausmaalta toisen haudalta? Monet kerrat tuli nähtyä ja palautettua oikeisiin paikkoihin naapurihaudalta varastettuja muistoesineitä ja monet kerrat oletettavasti viikonloppuisin tai iltaisin oli milloin kenenkin haudalta hävinnyt niin kynttilälyhtyjä kuin muistoesineitä.
Kommentit (71)
Minulla on diagnosoitu epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Ajattelen ja toimin eri tavalla kuin muut. Minulle on täysin normaalia tehdä asioita, joita muut eivät edes osaisi kuvitella.
Joka hautausmailla voisi olla valvontakamerat tämän takia.
Varas varastaa. Varkaat on yleensä tyhmiä ja moraalittomia, eivät tunne rajoja eikä kunnioitusta tai empatiaa muita kohtaan. Narsistisia. Kuin Riikka Purra.
Törkeää touhua varastaa hautausmaalta!!! 😡
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset vaan kokee olevansa arvokkaampia kuin muut ja ansaitsevansa erityiskohtelua.
Yllättäen ne on yleensä niitä paremmin toimeentulevia...
Meillä joskus laitettiin valvontakamera taloyhtiön pihalle, kun kukkaistutuksista revittiin kukat jatkuvasti. Ajateltiin, että joku lähikapakan asiakas ehkä kotimatkallaan ottaa rouvalle lepyttelylahjoja tai ehkä nuoriso tuhoaa tylsistyksissään.. Ehei, se oli naapuritalon siististi pukeutunut, vimosen päälle laitettu vanha rouva, joka tarvitsi omistuskolmionsa antiikkihuonekalujen keskelle fiinille kahvipöydälle säännöllisesti tuoreita kukkia.
Meidän taloyhtiössä se tavaroita rikkova oli uskovaisen äidin teinipoika. Rälläsi nurmikot pilalle mopolla, kaasutteli sinisiä pakokaasupilviä päivittäin ja heitteli metallia biojäteastiaan ja puhkoi pyörän renkaat. Saivat onneksi häädön muutamassa kuukaudessa, mieskin lähti aika nopeasti muualle.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset vaan kokee olevansa arvokkaampia kuin muut ja ansaitsevansa erityiskohtelua.
Yllättäen ne on yleensä niitä paremmin toimeentulevia...
Meillä joskus laitettiin valvontakamera taloyhtiön pihalle, kun kukkaistutuksista revittiin kukat jatkuvasti. Ajateltiin, että joku lähikapakan asiakas ehkä kotimatkallaan ottaa rouvalle lepyttelylahjoja tai ehkä nuoriso tuhoaa tylsistyksissään.. Ehei, se oli naapuritalon siististi pukeutunut, vimosen päälle laitettu vanha rouva, joka tarvitsi omistuskolmionsa antiikkihuonekalujen keskelle fiinille kahvipöydälle säännöllisesti tuoreita kukkia.
Ei ole niitä paremmin toimeentulevia, me ostetaan itse kukat ja lyhdyt haudoille..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset vaan kokee olevansa arvokkaampia kuin muut ja ansaitsevansa erityiskohtelua.
Yllättäen ne on yleensä niitä paremmin toimeentulevia...
Meillä joskus laitettiin valvontakamera taloyhtiön pihalle, kun kukkaistutuksista revittiin kukat jatkuvasti. Ajateltiin, että joku lähikapakan asiakas ehkä kotimatkallaan ottaa rouvalle lepyttelylahjoja tai ehkä nuoriso tuhoaa tylsistyksissään.. Ehei, se oli naapuritalon siististi pukeutunut, vimosen päälle laitettu vanha rouva, joka tarvitsi omistuskolmionsa antiikkihuonekalujen keskelle fiinille kahvipöydälle säännöllisesti tuoreita kukkia.
Tämä on muuten totta! Olen kaupungin X vihertyöntekijä, eli hoidan myös kesäkukat, perennat yms. Varsinkin kesäkukissa käy niin, että joko ne on viikonlopun jäljiltä revittynä kapakasta palaajien takia tai sitten vienosti rouvat saksilla napsaisee maljakkoon. Osa on niin röyhkeitä, että juttelun lomassa istutusten hoitajien silmien alla napsivat vaihvihkaa kukkien varret poikki ja polkevat sitten fillareilla menemään tuhatta ja sataa, ennen kuin jäävät kiinni verekseltään :D
No justhan tässä joku toisessa ketjussa kyseli, että voiko kaupungin istutuksista kaivaa pensaan alkuja omaan aitaan, ja toinen oli sitä mieltä että voi. 🤣
Varikset vie. Tiputtavat asvaltille ja syövät rasvan.
Kimaltelevat tavarat myös kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä, missäasun, varikset varastavat hautakynttilöitäja syövät talit.
Linnut nyppii haudoilta kaiken minkä irti saavat ja kuljettelevat muualle. Siinä sitten työntekijät arpoo, että mistähän tämä on peräisin. Jos laittaa lähimmälle haudalle, niin todennäköisesti menee väärin. Jos heittää roskiin esim. kyntilät, niin lopputulos on sama, eli luullaan varastetuiksi. On jopa tullut syytöksiä, että työntekijät varastaa. Nurmikoille lojumaan ei voi jättää, koska ne ovat siellä töiden tiellä ja voihan joku kompastuakin. Eli mitä tahansa viette haudoille, pitäkää huoli, ettei eläimet saa niitä irti!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on diagnosoitu epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Ajattelen ja toimin eri tavalla kuin muut. Minulle on täysin normaalia tehdä asioita, joita muut eivät edes osaisi kuvitella.
Oletpa ovela 😒 toivottavasti saat nyrkistä sellaiselta, jonka mielestä ok pieksää perseilijä.
Mut isommat rikolliset varastaa väliaitoja viherpuskia ja juurineen . Ja siirtää hautapaikkoja vaikka juuri siinä kohdassa on omaisten luut ja tuhkat mihin ne on maksettu ja laitettu. Muistoksi. Ne on muistopaikkoja missä käydään.
Tuskin se niitä mätäneviä ruumita haittaa.
Useimmiten ovat varttuneita naisia.
Helluntailaiset tietysti on heissä noitiakin. Ja löytyy satanisteja muista uskonnoista. Yhdet käy Intiassa gurujen opissa.
Mikähän häiriö näillä rikollisilla on ?
Vapaamuurareilla on pahempi häiriö väärä Jeesus 666.
Ortodoksit vievät haudalle ruokaa. Suomalaiset sotilaat löysivät yhden hautausmaan. Siellä oli vasta tuotua ruokaa, joka ei ollut vielä jäätynyt. Se oli tuli tarpeeseen kaukopartiomiehille.
Malmilla me nähtiin kun söpö pikkulintu kiskoi kastematoa. Me kuviteltu vuosikaudet että ne söpöt syö vain siemeniä mutta ne vetää matoja nokkaansa. Annetaan sitten pikkulintujen pesiä rauhassa ne putsaa alueita.
Eikös tuo ukko ole itse saita, kun varastaa toisilta. Hankkisi omat kivet.