Oletko mielestäsi keskitasoa älykkäämpi?
Kommentit (28)
Kyllä olen. Sitä on testattu vuosien mittaan monta kertaa. Olen niin ikään laaja-alaisesti älykäs. Erään testausfirman analysoijan mukaan minulla ei ole heikkoja osa-alueita.
Vuosien mittaan on kertynyt myös kokemusta, eli sitä mitä viisaudeksi kutsutaan. Notta mikäs tässä on ollessa, levollisin mielin : )
Olen testien perusteella. Olen hyvä testien sisältämissä päättelytehtävissä. Monissa muissa asioissa olen huonompi.
Määritelkää älykkyys. Se nimittäin ei ole ihan mikään helppo asia. Voidaan toki mitata älykkyysosamäärä ja verrata sitä keskiarvoon, mutta testit mittaavat vain tietynlaista älykkyyttä. En ole matemaattisesti lahjakas tai erityisen hyvä päättelytehtävissä. Olen kuitenkin hyvin empaattinen, pystyn samastumaan, myötäelämään ja havaitsemaan ihmisten pienetkin tunneilmaisut ja mielialat. Hahmotan suuria kokemuksia ja ratkaisen käytätöön liittyviä ongelmia luovasti. Mieheni taas on aivan päinvastoin. En kuitenkaan osaa ajatella olevani miestäni vähempiälyinen, älykkyytemme vain on erilaista.
Mielenkiintoinen kysymys olisi myös, oletko viisas.
Olen tehnyt älykkyystestin joskus lukio ikäisenä ja sen mukaan ÄO:ni olisi 125, mikä on siis keskivertoa korkeampi mutta ei kuitenkaan mitenkään huippuälykäs.
Mut noilla testeilläjän mitataan juuri sitä mitä niissä kysytään, joten mä en itse oikein noihin usko. ÄÖ testit ei kerro mitään muista lahjakkuuksista, kuten esim. sosiaalisesta älykkyydestä, empatiasta, luovuudesta tms.
Jos älykkyydellä tässä tarkoitetaan loogista päättelykykyä, niin Mensan testin mukaan olen huippuälykäs (172). Mutta koulussa olen aina ollut huono, olin jotenkin ihan eri aaltopituudella koko ajan. Kuten joku aikaisemmin mainitsi, vasta sitten kun tietoa alettiin soveltaa, se alkoi myös juuttua päähän.
Luen paljon, mutta minun on vaikea muistaa lukemaani, varsinkaan faktoja. Jos jokin asia ei kiinnosta, en sitä muista, vaikka mitä tekisin. Minulla ei ole myöskään pitkäjänteisyyttä eikä kunnianhimoa, joten en ole kovin menestyksekkäästi päässyt elämässä eteenpäin. Ihan mukavasti kuitenkin.
Mielestäni älykkyyteni näkyy parhaiten jokapäiväisissä asioissa. En koe ongelmia negatiivisina, koska ne pystyy aina ratkomaan jollakin tavalla. Päätösten tekeminen on helppoa, kun ymmärtää nopeasti, mistä asioissa on kyse. Minulla on vahva luottamus siihen, että pärjään elämässä missä vain hoksottimieni avulla.
En ole. Olen matemaattisesti lahjakas ja olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon matemaattiselta alalta. Kielellisesti olen kuitenkin keskitasoa tai sen alapuolella.
Sosiaalinen älykkyys tai tunneäly lienevät keskitasoa. Havaitsen mielestäni hyvin toisten ihmisten tunteita ja tunteiden muutoksia, mutta "motivaation löytäminen" uusiin asioihin, jota pidetään tunneälyn osa-alueena on minulla vähän huono.
Olen, esimerkiksi Mensan älykkyystestin ja opiskeluarvosanojen mukaan. Normaalielämässä tämä ei näy mitenkään ainakaan positiivisesti. Pärjään kyllä työssäni, mutta älykkyyteni rajoittuu päättelykykyyn ja matematiikkaan, en ole sosiaalisesti älykäs ja kun avaan suuni minua varmasti pidetään möläytysteni takia suorastaan tyhmänä. Esim. työpaikkahaastatteluissa olen ihan surkea.
Olen todistettavasti keskimääräistä älykkäämpi. Mensan jäsen.