Lue keskustelun säännöt.
Vaativaa työtä tekevät eronneet: miten sopeuduitte siihen että tärkeintä tukihenkilöä ei enää ole?
27.10.2020 |
Minulla oli ihana parisuhde miehen kanssa, joka ymmärsi minua syvällisesti. Hän pystyi olemaan keskusteluapunani ammatillisissa jutuissa, vaikka onkin itse eri alalta, koska oli niin kiinnostunut asioistani että oppi ajan myötä ymmärtämään ammattini haasteita. Pärjään toki työssäni itsenäisesti, mutta joskus tulee kuitenkin vaikeita ja jopa ahdistavia hetkiä, joiden setviminen ja ratkominen on liian vaativaa tehtävää oman pään sisällä (tällainen kuuluu alaani). Auttoi kun pystyin juttelemaan asiasta kotona illalla. Seuraavana aamuna herätessä tuntui kuin olisi uusi ihminen taas ja asiat omassa mielessä paremmassa järjestyksessä, ja pääsin eteenpäin.
Erosimme, koska emme saaneet lapsia, ja se oli miehen elämän suurin unelma. Hänellä on nyt perhe uuden kumppaninsa kanssa. Hän on edelleen läheinen ystäväni, mutta koen että en voi käyttää häntä enää tukihenkilönä vanhaan malliin, koska hän on itsekin hyvin kiireinen vaativassa työssä, ja lisäksi perhe-elämä tuo omat kiireensä. En halua stressata häntä omilla asioillani muuten kuin satunnaisesti ja ohimennen, kun näemme toisiamme.
En ole onnistunut löytämään ystäväpiiristäni ketään, jonka kanssa juttelu onnistuisi samalla tavalla. Ammatillisten kontaktien kanssa on aika vaikeaa jutella avoimesti projekteista, joissa he saattavat olla osapuolina. Tähän asiaan ei ole ratkaisua löytynyt, vaikka olen jo vuosia sellaista etsiskellyt. Joskus juttelen työongelmista terapeuttini kanssa, mutta hän ei ole perehtynyt alaani enkä voi tietenkään mennä asioissa riittävän syvälle hänen kanssaan.
Yritin jo sitäkin, että keskustelisin anonyymisti netissä ulkomaisten saman alan ihmisten kanssa (kotimaan sisällä en pysyisi anonyymina koska ala on niin pieni). Siitä oli pintapuolisesti apua, mutta koska muun maalaiset eivät tunne alan suomalaisia käytäntöjä, organisaatioita jne., niin siitäkään en saanut kaipaamaani tukea.
Joskus tuntuu että olen vain pysyvästi menettänyt jotain, mitä en tule mistään muualta löytämään. Onko täällä ketään kohtalotoveria? Entä onko kukaan löytänyt tällaiseen haasteeseen ratkaisua? Olen miettinyt mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja ja tuntuu että törmään aina kiviseinään. Lähestynkö ongelmaa jotekin väärästä lähtökohdasta?
Olen iloinen kaikenlaisista kommenteista, varsinkin jos joku voisi samastua tilanteeseen ja tajuaa mistä puhun.
Kommentit (31)
kirjoitti:
Minulla oli nuorempana mahdollisuus osallistua mentorointiohjelmaan, jossa mentorini oli vanhempi ja hieman eri alalta, mutta ymmärsi haasteeni ja osasi tukea samoin kuin exäsi. Voin suositella, jos sellaiseen löytyy mahdollisuus.
Tässä voisi olla minullekin tapa purkaa ainakin joitain haasteita ja saada apua. Pitääkin laittaa muistilappu työpöydälle, että muistan aina välillä pohtia mikä ala ja henkilö voisi olla sellainen, joka sopisi minulle mentoriksi.
Kiitos avusta!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tiedän mistä puhut. Uskon, että löydät uuden suhteen, jossa voi puhua kuten ennen eksällesi. Se on parasta eikä mikään korvaa sitä.
Sulla on sentään kollegoja, joiden kanssa voi puhua edes jotain sekä aiemmin myös kumppani. Mulla ei ole ketään, joten joudun käyttämään maksullista eli psykiatria 190e/h. Kokeile sinäkin!
Vierailija kirjoitti:
Jaa, itselleni ex-mies oli nimenomaan latistaja ja pallin alta -vetäjä.
Meillä oli tosin myös lapsia. Hänen avustavan tason työnsä, josta sai palkkaa alle puolet palkastani, oli muka aina vaativampaa ja minun tuli hoitaa lasten päiväkotiviemiset ja haut, kun hän ei tärkeiltä työkiireiltään ehtinyt.
Aika katkeraa vuodatusta.
Aika monella naisella on varmasti kokemusta nimenomaan latistajista eikä sparraajista. Mulla oli ex, joka suositteli keskeyttämään opinnot. Toinen ex oli kateellinen ja katkera, kun sain vihdoin gradun valmiiksi (itsellään vielä tekemättä nyt lähes nelikymppisenä). Yksi keksi draamaa ja lähti esim ryyppäämään keskellä viikkoa, kun tiesi, että mulla oli tärkeä tentti seuraavana päivänä. En ole katkera, mutta olisi kannattanut pysyä sinkkuna opintojen loppuun asti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä siltä että tarvitsisit jonkun ihan eri "alan" harrastuksen ja uusia tuulia. Kuulostaa kuin viettäisit kuusitoista tuntia vuorokaudessa jossain viraston ikkunattomassa huoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Aika monella naisella on varmasti kokemusta nimenomaan latistajista eikä sparraajista. Mulla oli ex, joka suositteli keskeyttämään opinnot. Toinen ex oli kateellinen ja katkera, kun sain vihdoin gradun valmiiksi (itsellään vielä tekemättä nyt lähes nelikymppisenä). Yksi keksi draamaa ja lähti esim ryyppäämään keskellä viikkoa, kun tiesi, että mulla oli tärkeä tentti seuraavana päivänä. En ole katkera, mutta olisi kannattanut pysyä sinkkuna opintojen loppuun asti!
Olen joo kuullut aika paljon tällaisia juttuja, vaikka kyllä tuttaviini kuuluu myös paljon pareja, joissa tasapuolisesti tuetaan ja kannustetaan toista.
Tapailin aiemmin erästä miestä, joka ei avoimesti lannistanut, mutta harrasti tuota mainitsemasi kaltaista draamailua silloin, kun tiesi minulla olevan tiukka paikka töissä. Olin todella hämmästynyt tuosta käytöksestä, koska olen siinä pitkässä suhteessani niin hyvään tottunut. Päätin että seuraavan kerran alan tapailla miehiä vasta sitten, kun olen päässyt töissä niin hyvään tilanteeseen ettei kumppaniehdokkaan mahdolliset sekoilut vaikuta enää kovin herkästi töissä onnistumiseeni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, itselleni ex-mies oli nimenomaan latistaja ja pallin alta -vetäjä.
Meillä oli tosin myös lapsia. Hänen avustavan tason työnsä, josta sai palkkaa alle puolet palkastani, oli muka aina vaativampaa ja minun tuli hoitaa lasten päiväkotiviemiset ja haut, kun hän ei tärkeiltä työkiireiltään ehtinyt.Aika katkeraa vuodatusta.
Minulla menee nykyään oikein hyvin, kiitos kysymästä. Eron jälkeen ex-mieskin on ottanut ihan hyvin vastuuta lapsista. Jotkut suhteet ovat huonoja ja elämä paranee eroamalla.
Yliopistolla olen joskus törmännyt suhteisiin, joissa toinen osapuoli on käytännössä sparrannut keskiverrolle kumppanilleen hyvän aseman. Sitten kun tulee ero, niin kas kummaa toisen tieteellinen luovuus tyrehtyy yhtäkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa lukea kerrankin näin järkevä ja pohdiskeleva aloitus tällä palstalla! Kaikille kritisoijille: parisuhteita on erilaisia. Joitakin ihmisiä vetää yhteen jotkut tekijät (yhteiset harrastukset, samat tulevaisuudenhaaveet yms), toisille tärkeää voi olla saada ja antaa tukea niin työelämässä kuin muissakin vaikeuksissa. Oma puolisoni työskentelee kanssani samalla alalla, ja hän on minulle ehdoton tukija, innostaja, kannustaja ja pohjaton inspiraation lähde. Vastaavasti myös itse olen aidosti kiinnostunut hänen tekemisistään ja tuen häntä kaikessa. Monesti pallottelemme työhön liittyviä ideoita ja havaintoja keskenämme, ja tämä rikastuttaa meidän molempien ajatusmaailmaamme. Ymmärrän siis hyvin kommentoijia, jotka kokevat puolison olevan täysin korvaamattomia oman työn kannalta.
Ap. Itsekin voisin suositella asioiden kirjoittamista, mutta tyylin ei välttämättä tarvitse olla perinteistä tekstiä, koska lauseiden kirjoittaminen on usein tuskallisen hidasta ajatteluun ja puhumiseen verrattuna. Sen sijaan avainsanoja voi koota esimerkiksi tyhjälle paperiarkille ajatuskarttamaiseen muotoon, jolloin eri näkökulmien välille voi merkitä riippuvuuksia. Mikäli kyseessä on enemmän yksittäinen mieltä painava asia, voit kokeilla työstää asiaa piirtämällä. Usein jonkin asian muuttaminen kuvalliseen muotoon saa katsomaan ongelmaa eri tavalla. Vaikkapa haavoittuvuuden tunnetta voi kuvata korrella istuvalla perhosella, joka on lähtökohtaisesti erittäin hentorakenteinen, mutta silti riittävän vahva lentääkseen. Tämä siis vain esimerkkinä. Toki tapoja on muitakin, mutta ehdottomasti suosittelisin kokeilemaan luovaa ilmaisua ja löytämään itsellesi sopivan lähestymistavan.
Tsemppiä elämääsi!
Kiitos ehdotuksesta! Alani on siinä mielessä outo, että vaitiolovelvollisuuksien pitämiseen ei voi luottaa. Paljon varmempi tapa on keskustella henkilön kanssa, joka ei ole tällä alalla, koska sellainen henkilö ei tee alaa koskevilla tiedoilla mitään. Haasteeksi muodostuu toki sitten se, että ulkopuoliset eivät yleensä voi myöskään kommentoida alan sisäisiin asioihin mitään, koska eivät ymmärräkään niistä mitään.
Jään kuitenkin miettimään, voisinko saada jonkin hieman vastaavan järjestelyn toteutettua jotain muuta kautta.
ap