Lue keskustelun säännöt.
Vaativaa työtä tekevät eronneet: miten sopeuduitte siihen että tärkeintä tukihenkilöä ei enää ole?
27.10.2020 |
Minulla oli ihana parisuhde miehen kanssa, joka ymmärsi minua syvällisesti. Hän pystyi olemaan keskusteluapunani ammatillisissa jutuissa, vaikka onkin itse eri alalta, koska oli niin kiinnostunut asioistani että oppi ajan myötä ymmärtämään ammattini haasteita. Pärjään toki työssäni itsenäisesti, mutta joskus tulee kuitenkin vaikeita ja jopa ahdistavia hetkiä, joiden setviminen ja ratkominen on liian vaativaa tehtävää oman pään sisällä (tällainen kuuluu alaani). Auttoi kun pystyin juttelemaan asiasta kotona illalla. Seuraavana aamuna herätessä tuntui kuin olisi uusi ihminen taas ja asiat omassa mielessä paremmassa järjestyksessä, ja pääsin eteenpäin.
Erosimme, koska emme saaneet lapsia, ja se oli miehen elämän suurin unelma. Hänellä on nyt perhe uuden kumppaninsa kanssa. Hän on edelleen läheinen ystäväni, mutta koen että en voi käyttää häntä enää tukihenkilönä vanhaan malliin, koska hän on itsekin hyvin kiireinen vaativassa työssä, ja lisäksi perhe-elämä tuo omat kiireensä. En halua stressata häntä omilla asioillani muuten kuin satunnaisesti ja ohimennen, kun näemme toisiamme.
En ole onnistunut löytämään ystäväpiiristäni ketään, jonka kanssa juttelu onnistuisi samalla tavalla. Ammatillisten kontaktien kanssa on aika vaikeaa jutella avoimesti projekteista, joissa he saattavat olla osapuolina. Tähän asiaan ei ole ratkaisua löytynyt, vaikka olen jo vuosia sellaista etsiskellyt. Joskus juttelen työongelmista terapeuttini kanssa, mutta hän ei ole perehtynyt alaani enkä voi tietenkään mennä asioissa riittävän syvälle hänen kanssaan.
Yritin jo sitäkin, että keskustelisin anonyymisti netissä ulkomaisten saman alan ihmisten kanssa (kotimaan sisällä en pysyisi anonyymina koska ala on niin pieni). Siitä oli pintapuolisesti apua, mutta koska muun maalaiset eivät tunne alan suomalaisia käytäntöjä, organisaatioita jne., niin siitäkään en saanut kaipaamaani tukea.
Joskus tuntuu että olen vain pysyvästi menettänyt jotain, mitä en tule mistään muualta löytämään. Onko täällä ketään kohtalotoveria? Entä onko kukaan löytänyt tällaiseen haasteeseen ratkaisua? Olen miettinyt mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja ja tuntuu että törmään aina kiviseinään. Lähestynkö ongelmaa jotekin väärästä lähtökohdasta?
Olen iloinen kaikenlaisista kommenteista, varsinkin jos joku voisi samastua tilanteeseen ja tajuaa mistä puhun.
Kommentit (31)
Eikö ole lähiesihenkilöä tai muutamaa luottokollegaa?
Mulle ei olisi tullut mieleenikään kuormittaa puolisoa työhuolillani silloin kun olin vielä työelämässä. Töiden tuominen kotiin ei ole mun mielestäni hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että sillä oli sinulle merkitystä, että sparraus tuli läheiseltä. Ehkä kaipaat myös sitä aspektia, ettet sinä yksin kannattele työtäsi vaanlöheinen hetkittäin keventää sitä taakkaa tukiessaan sinua.
En tekisi tätä nykyistä työtäni ilman miesystävääni, en ainakaan usko.
Jaa, itselleni ex-mies oli nimenomaan latistaja ja pallin alta -vetäjä.
Meillä oli tosin myös lapsia. Hänen avustavan tason työnsä, josta sai palkkaa alle puolet palkastani, oli muka aina vaativampaa ja minun tuli hoitaa lasten päiväkotiviemiset ja haut, kun hän ei tärkeiltä työkiireiltään ehtinyt.
No sit ei auta kuin opetella seisomaan omilla jaloilla, tai vaihtaa alaa.
Vierailija kirjoitti:
Verkostoidu alan ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Kaikenlaisissa tenniskerhoissa käydään juuri tuollaisia keskusteluja.
Tällä alalla hankaluus tulee siitä, että alan ihmisten kanssa ei voi tiettyjä ongelmia purkaa, koska he saattavat olla ongelmatilanteessa vastapuolella. Tai sitten on joku salainen projekti, josta ei vain saa puhua kenellekään ulkopuoliselle, edes suuripiirteisesti.
Totta kai juttelen työkavereille monista asioista, mutta avaukseni koskee nyt näitä kimurantteja tilanteita joita koskevia pohdintoja ei voi työpaikalle viedä, vaan vastaukset / oma kanta pitäisi olla valmiina jo sinne mennessä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että sillä oli sinulle merkitystä, että sparraus tuli läheiseltä. Ehkä kaipaat myös sitä aspektia, ettet sinä yksin kannattele työtäsi vaanlöheinen hetkittäin keventää sitä taakkaa tukiessaan sinua.
En tekisi tätä nykyistä työtäni ilman miesystävääni, en ainakaan usko.
Kyllä, sait kiinni siitä mitä tarkoitan. Minäkin muistan sanoneeni parisuhteen aikana että en voisi tehdä tätä työtä ilman miestäni! En kuitenkaan haluaisi joutua tämän takia sentään alaa vaihtamaan. Pakkohan tällaiseen on jokin ratkaisu löytyä. Olen alkanut miettiä, löytyisikö se alkamalla nähdä ongelma jotenkin aivan eri tavalla, mutta en ole toistaiseksi sellaista uutta näkökulmaa löytänyt.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkostoidu alan ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Kaikenlaisissa tenniskerhoissa käydään juuri tuollaisia keskusteluja.
Tällä alalla hankaluus tulee siitä, että alan ihmisten kanssa ei voi tiettyjä ongelmia purkaa, koska he saattavat olla ongelmatilanteessa vastapuolella. Tai sitten on joku salainen projekti, josta ei vain saa puhua kenellekään ulkopuoliselle, edes suuripiirteisesti.
Totta kai juttelen työkavereille monista asioista, mutta avaukseni koskee nyt näitä kimurantteja tilanteita joita koskevia pohdintoja ei voi työpaikalle viedä, vaan vastaukset / oma kanta pitäisi olla valmiina jo sinne mennessä.
ap
Eli olet puhunut työpaikkasi liikesalaisuudet puolisollesi? Hyvä vaan, että sille tuli stoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole lähiesihenkilöä tai muutamaa luottokollegaa?
Mulle ei olisi tullut mieleenikään kuormittaa puolisoa työhuolillani silloin kun olin vielä työelämässä. Töiden tuominen kotiin ei ole mun mielestäni hyvä juttu.
Kuvitellaan, että työpaikallesi olisi tullut vaikka yt-neuvottelut tai jokin vastaava, iso ja poikkeuksellinen muutos, joka vaikuttaa mahdollisesti ratkaisevasti sinun työpaikkaasi, ellet keksi luovaa ratkaisua jolla pelastat nahkasi. Veikkaan että suurin osa kyllä mainitsee tällaisesta kotona kumppanilleen, ja jos jossain suhteessa ei voisi mainita, suhde koettaisiin siltä osin huonoksi.
En minäkään normaaleja työasioita vienyt kotiin, mutta alallani tulee tällainen ns. kriisipaikka selvästi monia muita aloja useammin. Niissä tarvitaan poikkeuksellista sopeutumiskykyä ja luovaa ajattelua, ja siinä on suureksi avuksi kun asiaa voi pohtia jonkun kanssa, joka on ehdottomasti omalla puolella ja ymmärtää tilanteesta ainakin jotain. Sellainen ex-mieheni oli, ja minä toimin samanlaisessa tukevassa roolissa vastavuoroisesti hänelle.
ap
Olet ilmeisesti juristi. Suosittelen luovaa kirjoittamista ratkaisuksi. Googleta esim aamusivut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmeessä sekoitit työelämän ja vapaa-ajan noin pahasti? Ei kai kukaan jaksa ensin tehdä omaa työpäivää ja sitten kotona märehtiä siipan työmurheita jotka ei edes itselle kuulu.
Itsellä ero ei vaikuttanut mitenkään työelämääni, ehkä jään nykyisen herkemmin ylitöihin kun ei ole mitään velvollisuuksia odottamassa. Itse työt ja ongelmienratkomisen olen aina tehnyt itse (tietysti, miten muutenkaan...?). NDA-papereiden takia en voisi edes näyttää matskuja ulkopuolisille tai herrajumala selittää joka yksityiskohtaa (joiden ratkominen on työtäni) tiimin ulkopuolisille. Tulisi potkut alta aikayksikön.
Ap:lle suosittelen omilla jaloilla seisomista, taitaa tulla tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkostoidu alan ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Kaikenlaisissa tenniskerhoissa käydään juuri tuollaisia keskusteluja.
Tällä alalla hankaluus tulee siitä, että alan ihmisten kanssa ei voi tiettyjä ongelmia purkaa, koska he saattavat olla ongelmatilanteessa vastapuolella. Tai sitten on joku salainen projekti, josta ei vain saa puhua kenellekään ulkopuoliselle, edes suuripiirteisesti.
Totta kai juttelen työkavereille monista asioista, mutta avaukseni koskee nyt näitä kimurantteja tilanteita joita koskevia pohdintoja ei voi työpaikalle viedä, vaan vastaukset / oma kanta pitäisi olla valmiina jo sinne mennessä.
ap
Salaisia projekteja, joista ei saa puhua ulkopuolisille edes suuripiirteisesti, ja nyt surkuttelet ettei ole ketää kenen kanssa märehtiä niitä? Ei ihmekään että joudut aina miettimään miten ei oma pesti mene ensi yt-neuvotteluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja miesystävä ollaan molemmat yksinyrittäjiä ja pystymme ymmärtämään molempien bisnestä jollain tasolla ja yksinyrittäjyyttä täysin. Yksinäistä olisi ikman häntä. Ja raskasta.
Kumppanin ei ole tarkoitus olla tukihenkilö mielenterveysasioissa eikä työasioissa. Sinä olet itse ammattisi valinnut. Kumppani toki tukee, mutta sinun pärjäämisesi ei saa olla kumppanista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti juristi. Suosittelen luovaa kirjoittamista ratkaisuksi. Googleta esim aamusivut.
En ollutkaan kuullut tuosta menetelmästä. Kiitos oikein paljon vinkistä! Aion ottaa kokeiluun.
Kiitos myös niille vastaajille, jotka ovat tajunneet mistä on kyse ja symppaavat. :)
ap
Hienosti kirjoitettu, kiinnostava ja pohdiskeleva aloitus. Ensimmäiseksi tulee kyllä mieleen, että mahtaakohan pääasiassa naisten kansoittamalta palstalta edes löytyä kovin paljon ihmisiä, joille siitä miespuolisesta puolisosta on ollut sanottavammin henkistä tukea? Ehkä yleistän ihan liikaa omaan happamaan kokemukseen nojaten, mutta se teillä ollut suhde vaikuttaa aika poikkeukselliselta... Ja voisin omalla kohdallani kuvitella, että vastaavanlainen menetys tuntuisi minusta melkeinpä musertavalta. :(
Kokemusta ei kuitenkaan ole. Vaativalla alalla olen, samaten eronnut, mutta eipä minun eksästäni oikein ikinä ollut kuuntelijaksi, tsemppajaksi tai tukijaksi. Niin ettei ero sitä miksikään muuttanut.
Sen sijaan sen kanssa olen paininut minäkin (ja varmasti moni muu!) ettei ylipäänsä ole elämässä ketään ihmistä, oli se nyt kumppani, ystävä, perheenjäsen tai kollega, jolle voisi puhua juuri niistä asioista joista on tarve puhua, ja saada sellaista palautetta josta on hyötyä tai apua. Kierolla tavalla melkein kadehdin että sinulla oli tällainen ihminen puolisona, mutta sitten toisaalta hirvittää ajatus että sellaisen on menettänyt. Siinä mielessä oma tilanne, jossa siihen tuen puutteeseen on joutunut tottumaan jo toista vuosikymmentä sitten, on melkein helpompi.
Mutta ihan puhtaasti oman ajattelun jäsentelyä ja selkiyttämistä varten lähtisin sinuna ehkä perehtymään tekniikoihin, joita voi tehdä itsenäisesti. Niitähän on kaikenlaisia. Joku selittää peilille, kissalle, jukkapalmulle tai muuten vaan kuvitellulle yleisölle ongelmansa juurta jaksain, toinen rustailee mind mappeja. Itse saan mielenrauhaa jo siitä että kirjoitan päässä junnaavan pulman tai kokemuksen laveasti, jaaritellen ja yksityiskohtia myöten ylös, ja myöhemmin kuvittelen miten siihen itse vastaisin jos joku toinen olisi sen sanonut tai neuvoa siihen kysynyt. Ja kyllä, puhun toisinaan myös itsekseni.
Nyt jos ajattelen tuota kuvaamaasi tilannetta, niin voisikohan esim. yksittäiseen pulmatilanteeseen hakea "hajautetusti" tukea, eli jakaa se mielessään osa-alueisiin ja sitten vaikka ystävän tai terapeutin kanssa puhua siitä omasta hyvinvoinnista, kollegojen kanssa käytännön asioista ja toimintatavoista, ja ulkomaalaisen verkoston kanssa yleisluontoisemmin työn sisällöstä tms. Vaikea tuon paremmin ehdottaa alaasi tuntematta. :)
Sitten ehkä voisi miettiä sitä työn kuormittavuutta noin yleisesti ottaen. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta näetkö mitään mahdollisuutta vähentää sitä millään tavalla? (Omalla kohdallani oli jossain vaiheessa pakko pistää stoppi ylitöille, koska mitä pidempi päivä, sitä varmemmin aivot jatkoivat ylikierroksilla vielä iltamyöhäänkin. Samoin suorittavasta työajasta oli lohkaistava enemmän aikaa työn järjestelyyn, jäsentelyyn ja ihan puhtaasti muistiinpanojen tekemiseen, koska aivojen työmuisti oli kerta kaikkiaan jatkuvalla syötöllä ylikuormittunut.)
Eihän tähän ihmelääkettä ole. Kotieläintä suosittelen ihan vaan sitä yksnoloa helpottamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verkostoidu alan ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Kaikenlaisissa tenniskerhoissa käydään juuri tuollaisia keskusteluja.
Tällä alalla hankaluus tulee siitä, että alan ihmisten kanssa ei voi tiettyjä ongelmia purkaa, koska he saattavat olla ongelmatilanteessa vastapuolella. Tai sitten on joku salainen projekti, josta ei vain saa puhua kenellekään ulkopuoliselle, edes suuripiirteisesti.
Totta kai juttelen työkavereille monista asioista, mutta avaukseni koskee nyt näitä kimurantteja tilanteita joita koskevia pohdintoja ei voi työpaikalle viedä, vaan vastaukset / oma kanta pitäisi olla valmiina jo sinne mennessä.
ap
Ja sitten puhut siitä ULKOPUOLISELLE... Idiootti. Puolisosi ON ulkopuolinen työasioissa.
Palkkaa työnohjaaja. Vaikkei omalta alalta löydykään, niin koulutettu työnohjaaja osaa nostaa kysymyksiä esiin liittyen työelämään, työrooleihin, työn rasittavuuteen tai vaikkapa pelisääntöihin liittyen jne. Jo se, että peilaat kokemuksia työelämästä enemmän yleisellä tasolla auttaa itseäsi löytämään uutta näkökulmaa ja uudistamaan itseäsi. Lisäksy työnohjaajilla on vaitiolovelvollisuus.
Voi kiitos paneutuvasta vastauksestasi, 16!
Tuo hajauttaminen oli mielenkiintoinen idea. Olen aiemmin ajatellut ja kokenutkin, että se ei voi toimia. Nyt kun mainitsit siitä, tulin ajatelleeksi että ehkä en vain ole yrittänyt toteuttaa sitä tarpeeksi monella eri tavalla. Taidankin palata aiheeseen uudelleen, ja lisätä lateraalisen ajattelun määrää ja kierroksia. Luultavasti sieltä voi löytyäkin jokin reitti ja keino, jonka olemassaoloa en ole aiemmin edes tajunnut!
Työn kuormittavuus on alallani tosiasia, ja olenkin joutunut strukturoimaan tekemistäni rankalla kädellä uusiksi. Moni asia onkin jo muuttunut, muuten en olisi enää tällä alalla ollenkaan. En ollut kuitenkaan riittävän konkreettisesti tajunnut, että työn jäsentelyyn ja näiden ongelmatilanteiden kanssa painimiseen on varattava kalenteriinkin oma aikansa. Alan tehdä sitä nyt heti. Yksinkertainen asia, eikä mikään ihme että tämä työn osa-alue tuntuu haasteelliselta, kun sen yrittää tehdä ohimennen muun tekemisen sivussa. Parisuhteessa siihen tuli automaattisesti käytettyä aikaa, kun puhuin toisen ihmisen kanssa - nyt se aika on tietoisesti päätettävä ottaa.
Uskon joo, että suhteeni oli poikkeuksellinen, ja eroaminen otti kyllä koville kun kumpikin menetti siinä niin paljon. Toisaalta myös toisessa vaakakupissa oli niin paljon (miehen lapsihaave), että olimme lopulta samaa mieltä siitä että ero on oikea ratkaisu. Hän on niin hyvä mies, että ansaitsee haaveidensa mukaisen elämän. :) Jaksan uskoa, että minullekin on omien haaveideni kaltainen elämä luvassa jonkun toisen kanssa. Ja jos ei, niin sitten keksin miten teen elämästäni haaveiden mukaista yhdelle henkilölle.
Sinä vaikutat sekä fiksulta että empaattiselta, joten ihan hyvä mahdollisuus sinullakin on löytää rinnallesi tukeva ja kannustava mies. Heitä nimittäin on olemassa, kokemuksesta tiedän!
ap
Minulla oli nuorempana mahdollisuus osallistua mentorointiohjelmaan, jossa mentorini oli vanhempi ja hieman eri alalta, mutta ymmärsi haasteeni ja osasi tukea samoin kuin exäsi. Voin suositella, jos sellaiseen löytyy mahdollisuus.
Verkostoidu alan ihmisten kanssa vapaa-ajalla. Kaikenlaisissa tenniskerhoissa käydään juuri tuollaisia keskusteluja.