Jääkö ikuinen haave/kaipuu

Up

En tiedä, häviäisikö se kaipuu, jos vaan jättäisi lapsen "tekemättä". Itselläni on kokemusta vain siitä, että lapsiluku on täynnä, ja se tunne on ehdottoman varma ja pysyvä ollut heti kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Toki monet jaksavat edelleen jauhaa, miten mulla on vielä aikaa ja saatan muuttaa mieltäni, koska olen vielä nuori (3-kymppinen), mutta kyllä mulla on vahvasti sellainen tunne, että tämä oli nyt tässä. Tämä kolmas on nyt sen ikäinen, että jos vielä lisää lapsia haluaisin, sen aika olisi nyt, jottei ikäero veny huomattavasti suuremmaksi kuin isosisarusten välillä on, mutta ei, minä en halua. Onneksi ei mieskään. 

Tämän kerroin siksi, että uskon kyllä naisen tietävän, kun lapsiluku on täysi. Oli se sitten tunne siitä ettei enää jaksa, on liian vanha tai mitä hyvänsä, sen varmasti tietää kun se juna meni jo. Puhu asiasta siis miehesi kanssa, et voi häntäkään toisaalta pakottaa enempää lapsia hankkimaan - mutta onko hän valmis ottamaan sen riskin, että sinä jäät kaipaamaan ja surkuttelemaan "puuttuvaa" lasta?

Hormonit jylläävät vielä tuossa vaiheessa ja pukkaavat vauvakuumetta pintaan. Parin vuoden päästä mielipide voi olla aivan toinen :)

Itsellä oli aivan selvää että 3 riittää ja päätös sterilisaatiosta oli helppo.

Ap

Kiitos kokemuksista. Vahvasti on se tunne että "yksi puuttuu" vaikka elämä hyvää on näinkin. Ja tietenkään en pakota, lapset ovat sellainen päätös, mikä täytyy tulla molempien tahdosta. Ja mielummin jään itse "kärsimään" kaipuustani kuin jyrään mieheni toiveen yli.

Hormoneista tai ei niin kahden vuoden päästä yrityksen aloittaessa, tulisi ikäeroa sisaruksiin muutenkin liiaksi, eli aika on nyt tai ei lainkaan. Tietenkään en voi tietää raskautuvani, jos alkaisimme vauvaa nyt lähitulevaisuudessa yrittää. Kolme aiempaa ovat tärpänneet ensimmäisellä yrityksellä eli siihen nojaan tätä laskua lasten iästä jos 4 lapsi tulee.

Ap

Ihanaa, meille saa vauva tulla. Mieheni avasi keskustelun aiheesta pitkän pohdintansa jälkeen ja sanoi olevansa innoissaan asiasta. Voi tätä onnen ja rakkauuden määrää :) vaikka ei nelosta saataisi niin jo sama haave tekee niin onnelliseksi!!

Up

Voi jäädä.

Työskentelen vanhusten parissa ja olen jo useammalta ikäihmiseltä kuullut kliseisesti, että omille haaveille on vain oltava uskollinen ja elämän ehtoopuolella kaduttavat ainoastaan ne asiat ja unelmat, jotka jäivät toteuttamatta.

Eräs liki 90-vuotias mies itki minulle kotonaan kuinka ei toteuttanut haavettaan "seitsemästä veljeksestä", vaan olivat jättäneet lapsiluvun aikoinaan kuuteen. Neljä poikaa oli jo kuollut, viides kadonnut, kuudenteen oli välit vuosien saatossa katkenneet. Koskettavaa tarinassa oli se, että miestä ei eniten surettaneet jo menetetyt pojat vaan menetetty ja toteutumaton haave.

Minä kamppailen saman asian kanssa. Nyt kaksi ihanaa lasta ja kolmatta toivoisin. Mutta en vain tiedä kuinka jaksaisin... Vauvavuosi on niin rankkaa ja nuorimmaisemme on ollut todella haastava allergioiden ja refluksien kanssa :( mutta luulen, että koska kuume on iskenyt, ei se muuta kuin vauvalla lähde ;) ;) 

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 00:32"]Meillä on kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla. Siinä vaiheessa kun olisi ollut neljännen aika olin niin väsynyt, että koin parhaimmaksi tämän lapsimäärän. Kullekin lapselle olisi jäänyt vähemmän aika, jos lapsia olisi tullut yksi lisää. Sekin stressasi, että jos lapsi ei olisikaan terve johtuen iästäni. Lähestyin 40 vuotta. Tuntui hyvältä jättää lasten saanti kolmeen. Jotenkin hyvä asia, että kaikkea ei elämässä saa ja osaa olla kiitollinen siitä, mitä on jo saanut. Eikä kaduta ettemme yrittäneet neljättä. Mies sanoi, että minä saan viimekädessä päättää, että kuinka monta lasta haluan. Jos olisin nuorempi haluaisin vielä ehkä kaksi lasta lisää.

[/quote]

Tuliko mieleen että isommat lapset on aina helpompia?

Etkö siis voi kuin yhtä lasta kerralla tavata??

Kyllä se haave siellä kokoajan kyti. Ajattelin aina, että lapset tehdään nuorina! Näin olikin 3 ekan aikana (olin 20-26 synnytysten aikaan). Se yksi siellä kyti ja kyti kunnes vihdoin annettiin periksi ja nyt 35 vuotiaana annoin periksi ja odotan "sitä puuttuvaa"!. Varmaan olisikin antanut joskus periksi, mutta näin meillä!

Ps sulla on oikeus sun omiin tunteisiin!

Meillä on kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla. Siinä vaiheessa kun olisi ollut neljännen aika olin niin väsynyt, että koin parhaimmaksi tämän lapsimäärän. Kullekin lapselle olisi jäänyt vähemmän aika, jos lapsia olisi tullut yksi lisää. Sekin stressasi, että jos lapsi ei olisikaan terve johtuen iästäni. Lähestyin 40 vuotta. Tuntui hyvältä jättää lasten saanti kolmeen. Jotenkin hyvä asia, että kaikkea ei elämässä saa ja osaa olla kiitollinen siitä, mitä on jo saanut. Eikä kaduta ettemme yrittäneet neljättä. Mies sanoi, että minä saan viimekädessä päättää, että kuinka monta lasta haluan. Jos olisin nuorempi haluaisin vielä ehkä kaksi lasta lisää.

Ap

Ajanjakoa mietin itsekin, nyt aikaa riittää jokaiselle ja jaksan heidän kanssaan touhuta. Samoin mies. Toisaalta en usko, että jaksamiseni kovinkaan tästä muuttuu. Toinen lapsi on luonteeltaan haastava ollut, ja korvakierteessä sekä maitoallerginen, eikä vieläkään nuku läpi yötä(4v). Kaikista on selvitty ja enemmänkin. Mietin vain onko omaa "hulluuttani" toivoa lisää. Pelkään, että jossain vaiheessa "käy huonosti" kun kaikki on nyt niin hyvin. Eli pelkään, ettei neljäs lapsi olisi terve tai sitä että emme lasta saisi jos päätämme antaa lapsen tulla. Toisaalta lapsen kaipuu on aivan valtava ja tiedän, että perheessämme riittäis rakkautta ja aikaa yhdelle vielä. Mutta jos emme neljättä "hanki" niin helpottaako tämä kaipuu?

ap jatkaa

ikä ei nyt suoranaisesti paina, olen 32v ja mieheni 33v. Mutta neljännen aika on nyt tai ei lainkaan, koska muuten ikäero sisaruksiin kasvaa liian suureksi. Ja en halua aloittaa myöhemmin kaikkea alusta. Univelkaan kun on tottunut ja pienin edelleen vaipoissa vaikka päiväkuiva onkin, ei uusi vauva tekisi niin radikaalia elämän muutosta. Molempia sukupuoliakin on jo, niin vaatteet ja vauvatavarat on kaikki valmiina.

Jää kaipuu

T:vain 3 lasta

Itse kuumeilen tavallaan kolmatta.... Minustakin tuntuu että se olisi nyt tai ei koskaan, koska en myöhemmin välttämättä halua aloittaa uusiksi koko rumba jos joskus vielä saa nukkua koko yön =D

Mutta luulen että tukahdutan vauvakuumen, ja tyydyn odottamaan lapsenlapsia... SItten voi poimia rusinat pullasta ja hoitaa vain hemmottelun ja jättää vastuun kuripidosta vanhemmille =D 
Ja vain halia, pussailla ja antaa periksi kaikessa =D

Mihin tarvitset neljättä lasta? Mitä olennaista se toisi sinun elämääsi? 

Itse haluan iltatähden "joskus vanhana", olen nyt 22v ja odotan toista lastani. Tiedämme miehen kanssa molemmat, että lapsia saa tulla lisää, mutta tarvitsemme pienen "hengähdystauon" näiden jälkeen! :-)

Onneksi olen vielä niin nuori, että raskautuminen tulevaisuudessa näyttää todennäköiselle ainakin ikäni puolesta!

Mutta kuten joku jo aiemmin sanoikin, uskon, että nainen tietää kun lapsia on se "oikea määrä". Kuuntele myös miestäsi asiassa! Olisitteko kiinnostuneita sijaisperheenä toimimisesta yms? Miettikää vaihtoehdot läpi, teilläkin on jo lapsia niin osaatte realistisesti miettiä omat voimavaranne ja jaksamisenne mahdollisen uuden tulokkaan vanhempina!

Miettikää myös mitä itse haluatte tulevaisuudelta, pieni lapsi on niin sitova! :)

Pohtikaa asiaa, löydätte varmasti oikean tien asian kanssa!

Ap

koitan vastailla teille, jotka olette kirjoittaneet:

Isovanhemmuuden odottelu tuntuu jotenkin karmealta. Lapset ovat tässä ja nyt. Heidän eteensä parhaamme teemme. Sitten tulee omaa aikaa miehen kanssa ja tehdään mitä lystätään ja sitten joskus isovanhemmuus (jota en vielä pysty edes ajattelemaan).

Ei kai lasta koskaan tarvita mihinkään. Ajatuksena ainakin täysin vieras. Lapsi toisi oman itsensä ja persoonansa perheeseemme. Saisimme kokea vielä plussan jännityksen, vauvan potkut, synnytyksen sekä vauvan tuoksun ja tuhinan. Ensimmäiset askeleet, sanat ym.

Sijaisvanhemmuus on asia josta olemme puhuneet, samoin adoptio. Sijaisvanhemmuudessa on se riski, että lapsi palaa vanhemmilleen/huoltajalle ja sitä emme kestäisi ja lapsillemme olisi kamalaa menettää "sisarus". Adoptio on poissuljettu koska "emme halua viedä lasta" lapsettomalta parilta, eikä meille adoptiolasta annettaisi, kun on jo kolme omaa.

Haluaisin kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette haavettanne seuranneet ja samoin teiltä, jotka olette luopuneet.

En päästänyt haavesta irti, mies myös lämpesi ajan kanssa. Meitä on nyt 6 ja perhe valmis. En kaipaa, enkä kadu mitään.