Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nettideittailu vaikuttaa toivottomalta

Vierailija
01.02.2014 |

Olen vastavalmistunut, työssäkäyvä, itsestäni huolta pitävä ja jalat maassa oleva 25-vuotias sinkkunainen. Puolisen vuotta sitten päätin huvikseni kokeilla nettideittailua, jos sieltä löytyisi uusia ystäviä tai jopa varteenotettava kumppani. Mutta eihän siellä tunnu olevan yhtään normaalia miestä!

Olen keskustellut "vakavammin" vasta neljän miehen kanssa. Ensimmäinen paljastui lopulta jonkinlaiseksi naistenvihaajaksi, ja kun aloin lopulta kyseenalaistamaan hänen näkemyksensä esim. siitä, että jokainen nainen haluaa vain hänen kukkarolleen, hän esti viestini kokonaan. Toinen ehdokas oli pakkomielteinen seksin suhteen, kinusi jatkuvasti kotiinsa "saunailtaa pitämään", ja suorempiakin ehdotuksia tuli. Ennen ensimmäistäkään tapaamista.

Kolmannen kanssa pääsin treffeille saakka. Varoitin minua 8 vuotta vanhempaa miestä, että olen usein vähän ujo ja hiljainen vieraassa seurassa. Hän vakuutteli ettei haittaa, hän on nuorena ollut ujo ja ymmärtää. Noh. Treffeillä tapasinkin sitten tuppisuun miehen, jonka kanssa jouduin pakottamaan oman ujouteni sivuun jotta keskustelu pysyisi edes hetken kerrallaan käynnissä. Mies ei puhunut omin avuin mitään, vaan minä sain tentata ja kysellä, ja hän puolestaan ei uskaltanut kysellä minusta mitään. Puhui niin hiljaakin etten tahtonut kuulla mitään.

Neljännenkin tapauksen kanssa lupasin alustavasti tavata, mutta vaikuttaa niin epätoivoiselta tapaukselta etten tiedä sittenkään... Lupaukseni jälkeen kertoi, että on viestitellyt yli 200 naiselle ja päässyt kahdesti treffeille, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Tämä yli 30-vuotias mies ei ole koskaan suudellut naista, ja asuu vanhempiensa naapurissa "ruokaetujen" vuoksi.

Toivottomaksihan tässä tulee :( Olen mielestäni ihan normaali ja minua pidetään mukavana, mutta jos noilla sivustoilla on normaaleja miehiä, niin minusta eivät kiinnostu...

Kommentit (77)

Vierailija
41/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan oikeasti. Viestitelkää pidempään ennen tapaamista. Kyllä siinä viitteitä tulee onko kaikki muumit laaksossa. Jos on epätoivoinen ja heti pitäis treffeille päästä niin kestäkää seuraamukset. Jos ei jaksa viestitellä niin nettideittailu ei tosiaan oo silloin oma juttu.

Omia kriteereitä kannattaa myös pohtia. Mikä on realistista ja sisäistää ettei itsekkään ole täydellinen.

Vierailija
42/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten naiset valittavat kun miehet eivät tajua pieniä vihjeitä... Mies selvästi kerjäsi kehuja kropastaan sinulta ja valitti koska halusi kanssasi parisuhteeseen pitkän sinkkuuden jälkeen.  Näin miehen näkökulmasta tulkitsisin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:36"]

Ihan oikeasti. Viestitelkää pidempään ennen tapaamista. Kyllä siinä viitteitä tulee onko kaikki muumit laaksossa. Jos on epätoivoinen ja heti pitäis treffeille päästä niin kestäkää seuraamukset. Jos ei jaksa viestitellä niin nettideittailu ei tosiaan oo silloin oma juttu.

Omia kriteereitä kannattaa myös pohtia. Mikä on realistista ja sisäistää ettei itsekkään ole täydellinen.

[/quote]

Musta tämä on huono neuvo. Nettiihän nimenomaan voi kirjoittaa harkitummin tekstejä itsestään. Esimerkiksi tuo minun tapaamani mies, joka vaikutti olevan vain seksin perään, hän oli oikeasti todella fiksu, hänellä oli todella hyvä deitti-ilmoitus, joka antoi hänestä mielenkiintoisen ja sympaattisen kuvan. Nettiviesteissä ei voi kuitenkaan nähdä, kuinka mies käyttäytyy ja vaikuttaako livenä tosissaan olevalta. Tuokin mies ilmossaan kertoi etsivänsä elämänkumppania. Minusta pitää ajatella, että livetapaamiseen sisältyy aina riski, että on itse saanut (tai toinen) vääränlaisen kuvan.

38

Vierailija
44/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:46"][quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:36"]

Ihan oikeasti. Viestitelkää pidempään ennen tapaamista. Kyllä siinä viitteitä tulee onko kaikki muumit laaksossa. Jos on epätoivoinen ja heti pitäis treffeille päästä niin kestäkää seuraamukset. Jos ei jaksa viestitellä niin nettideittailu ei tosiaan oo silloin oma juttu.

Omia kriteereitä kannattaa myös pohtia. Mikä on realistista ja sisäistää ettei itsekkään ole täydellinen.

[/quote]

Musta tämä on huono neuvo. Nettiihän nimenomaan voi kirjoittaa harkitummin tekstejä itsestään. Esimerkiksi tuo minun tapaamani mies, joka vaikutti olevan vain seksin perään, hän oli oikeasti todella fiksu, hänellä oli todella hyvä deitti-ilmoitus, joka antoi hänestä mielenkiintoisen ja sympaattisen kuvan. Nettiviesteissä ei voi kuitenkaan nähdä, kuinka mies käyttäytyy ja vaikuttaako livenä tosissaan olevalta. Tuokin mies ilmossaan kertoi etsivänsä elämänkumppania. Minusta pitää ajatella, että livetapaamiseen sisältyy aina riski, että on itse saanut (tai toinen) vääränlaisen kuvan.

38

[/quote]

Jokainen tehköön kuten parhaakseen näkee. Itselleni tuo useamman viestin vaihto ennen tapaamista toimi ;) Enkä tarkoita nyt mitään kuukausien mittaista viestittelyä. Nimim se joka löysi elämänsä miehen netistä.

Vierailija
45/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

42 lisää vielä, että myös tuttavani löysi elämänsä miehen samalla kaavalla. Joten se onko neuvoni huono, jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi. Onnea etsintään!

Vierailija
46/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin siis mikä tässä ikisinkussa varsinaisesti oli vialla? Vaikutti siis fiksulta ja normaalilta, mutta erehtyi avautumaan sinkkuudestaan/kalastelemaan kehuja ok kropastaan? Onko se pitkä sinkkuus jotenkin itseisarvona ja automaattisesti huono juttu? Turha valittaa, jos noin helposti antaa periksi. Kannattaa vähän tarkistella niitä omia pinttyneitä asenteitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 13:54"]

Miehenä pitää myös kommentoida ettei ole kovin kaksisia naisia olleet. Sosiaalisesti  vajavaisia, alhaista statusta ja ihan hiirimaisia tai sitten läskejä päsmäreitä.

[/quote]

Tähän listaan lisään vielä ne, joille alkoholi maistuu turhankin hyvin ja säännöllisesti...

Vierailija
48/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:30"]...Toinen oli tyyppiä ikisinkku. En ensin ajatellut, että hän on ikisinkku-tyyppiä, koska hän oli ihan normaalin ja fiksun oloinen. Tapasimme pari kertaa ja kävimme harrastamassa liikuntaa toisella kerralla. Sitten viesteilimme ja mies, normaalipainoinen ja hyväkuntoinen, alkoi kertoa, että hänen pitäisi laihtua ja ei ole tarpeeksi timmissä ja hyvässä kunnossa..!? Hän muutenkin jutuiltaan vaikutti tosi pettyneeltä vuosien sinkkuuteensa, oli jo sellainen maansa myynyt. Ehkä vaan deittaillut liikaa.

Itse sitten yksinkertaisesti vaan vaihdoin sivustoa. Nyt liikun sivustolla, jolla on paljon amismiehiä, saa nähdä, mitä sieltä löytyy.

Ap:lle sanoisin, että pidä tauko, tee muita juttuja, usko hyviin asioihin. Ja vaikka lähesty itse miehiä.

[/quote]Siis hetkinen. Tässä toisessa miehessä oli se perustavanlaatuinen vika, että haluasi olla paremmassa kunnossa, vaikka oli jo hyvässä kunnossa? Eikös kaikki huippu-urheilijatkin halua olla aina vaan paremmassa kunnossa? Kukahan heidätkin huolii. Itsekin tavoittelen taas parempia aikoja kestävyysjuoksussa, mutta on tuo puoliso vielä minua kestänyt onneksi.

Mutta varmaan viimeinen niitti oli se, että "mies oli pettynyt vuosien sinkkuutensa".

Aika outoja syitä jättää toinen. Onnea niiden amismiesten kanssa toisella sivustolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/77 |
07.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
50/77 |
05.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 11:06"]

Niin ja mies nro. 3 laittoi vielä viestiä että ei ujouteni haitannut häntä koska hän "ymmärtää kyllä", ja haluaisi tavata uudestaan! Miten irrallaan todellisuudesta hänen täytyy olla, jos hän ei havainnut sitä, että minä olin ainut joka edes yritti noilla treffeillä puhua!

Ap

[/quote]

Kuulostaa sellaiselta mieheltä, jonka ainot keskustelut naisen kanssa on käyty äidin kanssa. Tyyliin äiti puhua pälpättää ja poika kuuntelee jos kuuntelee.

Vierailija
52/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 12:23"]

Niin siis mikä tässä ikisinkussa varsinaisesti oli vialla? Vaikutti siis fiksulta ja normaalilta, mutta erehtyi avautumaan sinkkuudestaan/kalastelemaan kehuja ok kropastaan? Onko se pitkä sinkkuus jotenkin itseisarvona ja automaattisesti huono juttu? Turha valittaa, jos noin helposti antaa periksi. Kannattaa vähän tarkistella niitä omia pinttyneitä asenteitaan.

[/quote]

Tämä ikisinkku vaikutti siis jotenkin negatiiviselta, eikä positiivisesti eteenpäin katsovalta. Ja se, kuinka hän kertoi tuon että pitäisi olla timmimmässä kunnossa, vaikutti ennemmin surkuttelevalta, sellaiselta, että ei ole ihan sinut itsensä kanssa. Esimerkiksi sanoi, että hän ei ole tyytyväinen tiettyyn kohtaan vartalossaan. On siis ihan tavallista sanoa, että haluaa parantaa tuloksiaan mutta hyväkuntoisella miehellä syy tuohon vain ulkonäkö ei omasta mielestäni kuulosta kivalta.

Tietenkin noin voi ajatella ja kuulostaa vielä normaalilta, mutta minusta miehestä puuttui positiivisuutta ja itse ainakin myös puran asioita huumorilla. Miehen kanssa tuota huumoria ei oikein löytynyt. Ehkä siis syynä oli se, että olimme vähän eri taajuuksilla, kun emme löytäneet mitään yhteistä naurettavaa tai jaettua kivaa kokemusta hänen kanssaan vaan päällimmäisenä mieleen jäi minusta negatiivisuus ja tappiomielialahenkisyys.

38

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ihan hyviä kokemuksia nettideittailusta. Tosiaan viestitellessä kyllä huomaa, onko toisella kaikki muumit laaksossa. Itse laitoin viime kesänä ilmoituksen nettiin oltuani noin vuoden sinkkuna. Sain valtavasti vastauksia, joista sitten aloin muutamien kanssa kirjoitella. Jo ensimmäinen treffikumppanini oli tosi jees ja tapailimmekin muutaman kuukauden, kunnes vain totesimme haluavamme kuitenkin eri asioita. Muutaman viikon päästä aktivoin profiilini uudestaan ja kävin kaksilla treffeillä: ensimmäinen treffikumppani oli mukava ja "normaali", juttelimme pitkään mutta koska ei varsinaisesti "kolahtanut", emme tavanneet uudestaan. Toinen treffikumppani olikin sitten mielestäni ihana ja olemme nyt tapailleet 4 kk. Ei se ole niin vaikeaa!

n41

Vierailija
54/77 |
05.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehenä sanon, että on vain ihan oikein, jos naisillakin on joskus vaikeuksia kumppanin löytämisessä. Miehillä niitä nimittäin on aivan koko ajan.

Ai että vasta neljän kanssa olet jutellut? Olet vasta hyvin, hyvin alussa urakassasi. Tai näin ainakin miehelle vastattaisiin vastaavassa tilanteessa. Miehellä kaava menee nettideittailussa oikeastaan tällä tavalla tavallisesti: lähesty noin sataa naista alkuviestillä -> ehkä viisi vastaa jotakin -> kahden kanssa syntyy keskustelua -> toinen näistä tavataan livenä -> ei iskenytkään syystä tai toisesta -> takaisin lähestymään uusia naisia.

Katsos kun netissä on oikeasti kaikenlaista vipeltäjää. Kaikki eivät sovi kaikille pareiksi, mikä on ihan ookoo ja hyväksyttävää, enhän minäkään ole kelpuuttanut kaikkia tapaamiani naisia.

Mutta se, että tapaat neljän ihmisen kanssa ja julistat koko homman toivottomuutta, on vähän hassua. Sen jälkeen kun tapaamisia on takana neljänkymmenen ihmisen kanssa voit alkaa sanomaan, että olet katsastanut netin tarjontaa tarpeeksi.

Lopetan samoin kuin miestäkin ohjeistettaisiin vastaavassa tilanteessa: pää pystyyn ja uutta matoa koukkuun, kukaan ei saa mitään yrittämättä!

T. Kumppanin netin kautta lopulta löytänyt mieshenkilö.

Vierailija
56/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 10:21"]

Minua aina huvitta kun naiset menevät treffeille sekakäyttäjien ja hullujen kanssa , mutta normaalit miehet eivät pääse treffeille netistä. Luulisi, että nuo huomaisi jo ennen tapaamista tai ainakin olisi jotain varoitusmerkkejä. Jos tapaa aina hulluja ja outoja miehiä on oma arvostelukyky tosi surkea. 

Antakaa jonkun tutun miehen valita kenelle kirjoitatte :)

[/quote]

Heh, samaa olen näin miehenä ihmetellyt itsekin. Mikä niissä kahjoissa oikeasti vetoaa, mitä niissä on sellaista mitä normaaleissa miehissä ei ole? Netti on nimittäin täynnä myös ihan täyspäisten, kunnollisten miesten deitti-ilmoja.

Vierailija
57/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaverini tapasi suomi24:sesta varmasti 100-150 miestä noin parin vuoden aikana..oli sinnikäs ja löysi sitten vakavasti otettavan miehen loppujen lopuksi ja ovat yhdessä :D  itse en jaksaisi ..nostan kyllä hattua.ehtisin jo masentua kun tulee niin paljon epäsopivia vastaan.

Vierailija
58/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 13:15"]

Kyllä on kovat kriteerit tai sitten on lähtenyt treffeille järjestään jokaisen kanssa.

Vierailija
59/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 13:15"]

Kaverini tapasi suomi24:sesta varmasti 100-150 miestä noin parin vuoden aikana..oli sinnikäs ja löysi sitten vakavasti otettavan miehen loppujen lopuksi ja ovat yhdessä :D  itse en jaksaisi ..nostan kyllä hattua.ehtisin jo masentua kun tulee niin paljon epäsopivia vastaan. [/quote]

Sinnikäs nainen, hyvä!

Näin nettideittailun saa lopulta toimimaan: täytyy vain jatkaa tapailua, kunnes sopiva osuu kohdalle. Vaikka se ihan oikeasti vaatisi kahdensadan miehen läpikäymistä.

Vierailija
60/77 |
04.02.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 11:03"]

Olen vastavalmistunut, työssäkäyvä, itsestäni huolta pitävä ja jalat maassa oleva 25-vuotias sinkkunainen. Puolisen vuotta sitten päätin huvikseni kokeilla nettideittailua, jos sieltä löytyisi uusia ystäviä tai jopa varteenotettava kumppani. Mutta eihän siellä tunnu olevan yhtään normaalia miestä!

Olen keskustellut "vakavammin" vasta neljän miehen kanssa. Ensimmäinen paljastui lopulta jonkinlaiseksi naistenvihaajaksi, ja kun aloin lopulta kyseenalaistamaan hänen näkemyksensä esim. siitä, että jokainen nainen haluaa vain hänen kukkarolleen, hän esti viestini kokonaan. Toinen ehdokas oli pakkomielteinen seksin suhteen, kinusi jatkuvasti kotiinsa "saunailtaa pitämään", ja suorempiakin ehdotuksia tuli. Ennen ensimmäistäkään tapaamista.

Kolmannen kanssa pääsin treffeille saakka. Varoitin minua 8 vuotta vanhempaa miestä, että olen usein vähän ujo ja hiljainen vieraassa seurassa. Hän vakuutteli ettei haittaa, hän on nuorena ollut ujo ja ymmärtää. Noh. Treffeillä tapasinkin sitten tuppisuun miehen, jonka kanssa jouduin pakottamaan oman ujouteni sivuun jotta keskustelu pysyisi edes hetken kerrallaan käynnissä. Mies ei puhunut omin avuin mitään, vaan minä sain tentata ja kysellä, ja hän puolestaan ei uskaltanut kysellä minusta mitään. Puhui niin hiljaakin etten tahtonut kuulla mitään.

Neljännenkin tapauksen kanssa lupasin alustavasti tavata, mutta vaikuttaa niin epätoivoiselta tapaukselta etten tiedä sittenkään... Lupaukseni jälkeen kertoi, että on viestitellyt yli 200 naiselle ja päässyt kahdesti treffeille, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Tämä yli 30-vuotias mies ei ole koskaan suudellut naista, ja asuu vanhempiensa naapurissa "ruokaetujen" vuoksi.

Toivottomaksihan tässä tulee :( Olen mielestäni ihan normaali ja minua pidetään mukavana, mutta jos noilla sivustoilla on normaaleja miehiä, niin minusta eivät kiinnostu...

[/quote]

Itse karsin 90 prosenttia ennen edes juttelua, ensimmäisten keskustelujen jälkeen karsin taas suurimman osan pois, treffasin kahdeksan niistä joiden kuvat ok ja juttelu kivaa, treffit oli kaikkien kanssa ihan ok (koska niin tarkkaan karsittu) mutta kipinää kun ei ollut niin toisille treffeille en lähtenyt. Sitten treffasin yhdeksännen ja nyt avoliitossa kolme vuotta :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä neljä