Mikä asia on muille turhanpäiväinen, mutta sinulle tärkeä?
Esine, tapahtuma, joku juttu kotona, vaate, harrastus, toiminta, mielipide, mikä vain?
Minulle tärkeää on päästä silloin tällöin veden äärelle, ihan missä muodossa tahansa, vaikka vain lenkille jos ei itse vesille pääse. Järvi, meri, joki, lampi, kaikki kelpaa. Talvella on ankeaa, jos ei saa yhtään hiihtää.
Kommentit (18)
Servetit. Kattaus. Tarjoiluastiat ja ottimet. Se, että kaikki aloittavat ruokailun yhtäaikaa, eikä pöydästä poistuta ennen kuin kaikki ovat syöneet - poikkeuksena pienet lapset.
Auto, tietokone ja isot lihakset. Kyllä, olen "mieslapsi" :D
Hevoseni on monen mielestä turhanpäiväinen, vie paljon aikaa ja rahaa. On mulle erittäin tärkeä ja rakas.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen olevani ihan yksin silloin, kun tulee puhetta kieli- ja kirjoitusvirheistä. Minua ei häiritse se, osaavatko ihmiset kirjoittaa siististi vai eivät, mutta minua korpeaa se, etteivät he välitä siitä, osaavatko vai eivät. En huomauttele enkä korjaile, koska se on turhaa.
Minusta saat kaverin tässä asiassa. En osaa itsekään kirjoittaa täydellisesti, mutta yritän silti kirjoittaa niin, että lukijan olisi helppo ymmärtää tekstini. Esimieheltäni tuli välillä aivan päättömiä viestejä, joiden ymmärtäminen oli oikeasti vaikeaa kaikkien kielioppivirheiden takia. Hänen mielestään riitti, että hän itse ymmärsi kirjoittamansa. Jos joku muu ei ymmärtänyt, vika oli hänessä. Hänen kirjoittamiaan viestejä meni myös asiakkaille, ja minusta se antoi huonon kuvan yrityksestä. Ihan sama miten ihmiset vapaa-ajallaan kirjoittavat, mutta on harmi ettei työelämässäkään enää aina arvosteta hyvää kirjoitustaitoa.
Lenkkimakkara. Se on kulkenut elämässäni mukana niin kauan, kuin mistään mitään muistan. Ei ole lainkaan yhdentekevää, millaista lenkkimakkaraa syö. Kun hyvä makkara osuu kohdalle, sen syöminen on elämyksellinen nautinto, josta parhaassa tapauksessa jää yksittäinen muistijälki, jota voi tarkastella vielä vuosien kuluttua.
Hyvä lenkkimakkara on herkullista höyryssä laitettuna, grillattuna, takassa paistettuna ja kylmänä – suoraan paketista tai leivän päällä. Tietenkin ja ehdottomasti myös nuotiolla paistettuna.
Strategiapelikokoelmani, akvaarioni, isäni vanhat vuoden 1975 Ray-Ban aviatorit, Atomic SX-12 suksien säännöllinen huollattaminen (en halua muita suksia, parhaat joilla olen laskenut), antiikkiastiastomme... onhan näitä.
Mun auto. Toisille vaan kulkuväline, mutta minä pesen ja puunaan omaani jatkuvasti, rakastan ajella sillä, se on mielestäni kaunis ja valokuvaan sitä eri maisemissa =D Haaveilen erilaisista autoista, mutta ei ole varaa vaihtaa tuota nykyistä.
Pehmoeläimet. Minusta on kauheaa nähdä pehmoja, joita on kohdeltu huonosti, jätetty vaikka sateeseen tai revitty raajoja tai silmiä irti. Onnettomuuspaikoille ja haudoille jätetyt pehmot alkavat itkettää, ei välttämättä ihmisuhrien vaan niiden pehmojen itsensä vuoksi. Olen yli viisikymppinen, eikä tämä tunne vähene yhtään vuosien mittaan.
Vierailija kirjoitti:
Pehmoeläimet. Minusta on kauheaa nähdä pehmoja, joita on kohdeltu huonosti, jätetty vaikka sateeseen tai revitty raajoja tai silmiä irti. Onnettomuuspaikoille ja haudoille jätetyt pehmot alkavat itkettää, ei välttämättä ihmisuhrien vaan niiden pehmojen itsensä vuoksi. Olen yli viisikymppinen, eikä tämä tunne vähene yhtään vuosien mittaan.
Samaistun tähän. Oon vuosien varrella "pelastanut" muutaman pehoeläimen kirpputoreilta. Ja ikää on 43.
Hitto. Tunnustetaan nyt sit. Kastemadot. Pelastan niitä tieltä vielä nykyisin vaunulenkeilläkin ja suren niitä jotka on jäänyt pyörien alle. Sit on kädet lähmässä. Ja rattaat.
Minulle on tärkeää musiikki. Monesti jossain kaupassakin on pakko jäädä kuuntelemaan mikä biisi soi. Tosin tätä sattuu aika harvoin, kun radiokanavat eivät useinkaan soita niitä mistä tykkään. Sitten taas jos joskus sattuu tulemaan jokin harvinainen biisi niin kyllä sen aina muistan, että juuri siinä kaupassa kuulin sen biisin. Tämä oikeastaan tapahtui pari päivää sitten, kun aluksi en edes tunnistanut biisiä ja sitten vasta tajusin mikä kyseessä. Sen jälkeen vielä soitettiin toinen vielä harvinaisempi biisi radiosoitossa niin sitten mietin jo että nyt pitää lähteä eteenpäin etten vallan jumitu kauppaan. Kirppikset ovat vaikeita paikkoja, koska monesti tekee mieli ostaa jokin cd-levy vaan sen takia, että juuri se musiikki sattuu olemaan itselle mieleistä, vaikka en toisaalta tarvisikaan levyjä enää. Sama tilanne monen muun tuotteen kanssa ja mietin aina, että jos minä en osta sitä niin sitten se heitetään pois ( kuten vaikka jokin sinänsä hieno, mutta tarpeeton esine). Minulla on myös sellainen pakkomielle liikkumiseen, että joka päivä on melkein pakko päästä ulos ja mielellään kaksi lenkkiä rauhallisessa paikassa. Muuten huomaan jotenkin mielialan laskevan.
Minäkin pelastan lenkillä kaikenlaiset madot, koppikset, etanat yms tieltä. Kesällä varsinkin paljon perhosen toukkia hiekkatiellä, mitkä ovat ykköskohteeni pelastuksen suhteen. Tämän takia eteneminen on välillä vaikeaa. Apuna voi onneksi käyttää lehtiä ja usein mukana olevaa paperia. Talvella pääsee helpolla, kun pelastaminen tauolla. Minulle on myös autot sellainen tarkka asia, vaikka en itse aja. Silti vanhempien autoista aina huolehdin ja muistutan, että oletko tarkastaneet sen ja sen jutun. Av-palsta on siinä mielessä kurja paikka, että joihinkin ketjuihin jää koukkuun ( vaikka en siis itse niitä ole aloittanut) ja sitten on ikävä, kun ne eivät enää kiinnostakaan ketään. Olisi varmaan muitakin juttuja vielä.
Sain äidiltäni syntyessäni, siis reilu 40v sitten, hänen vanhan nallensa. Ikää otsolla on jo 60 vuotta, mutta se olisi kyllä ensimmäinen tavara jonka pelastaisin palavasta talosta. Olen asunut kolmessa eri maassa ja nalle kulkee aina mukana kaikkialle, myös yli viikon kestävillä reissulla.
Mies_41 kirjoitti:
Sain äidiltäni syntyessäni, siis reilu 40v sitten, hänen vanhan nallensa. Ikää otsolla on jo 60 vuotta, mutta se olisi kyllä ensimmäinen tavara jonka pelastaisin palavasta talosta. Olen asunut kolmessa eri maassa ja nalle kulkee aina mukana kaikkialle, myös yli viikon kestävillä reissulla.
Minun reilusti yli viisikymmenvuotias nalleni kulkee mukanani kaikkialle arkirutiineja kauemmaksi. Olemme olleet yhdessä syntymästäni saakka ja olemme vastakin.
Minä tunnen olevani ihan yksin silloin, kun tulee puhetta kieli- ja kirjoitusvirheistä. Minua ei häiritse se, osaavatko ihmiset kirjoittaa siististi vai eivät, mutta minua korpeaa se, etteivät he välitä siitä, osaavatko vai eivät. En huomauttele enkä korjaile, koska se on turhaa.