Onko ADHD -lapsellanne kavereita? Mistä/miten olette löytäneet?

Sori kirjoitusvirheet, näpytin jääkylmillä sormilla kännykällä!

On kavereita, vaikka poikamme on ashd/asperger, jonka kohdalla sodisalisen puolen pitäisi olla vielä vaikeampi. Luulen, että itseasiassa se adhd-puoli on pojan pelastus tässä suhteessa. kaverit ovat tulleet ihan koulusta luokkakavereista ja isompana myöd harrastuksista. Lapsi on siis ihan itse hankkinut niitä. yläkouluiässä saadut kaverit on myös pysyneet tosi hyvin, alakoulusta on jäänyt oikeastaan vain yksi kaveri.

Hitaastihan tämä meidän poika kavereita saa, mutta kun hän saa niitä, ne pysyvät pitkään. Antakaa siis tekin lapsellenne aikaa.

Meidän poika on siis jo vanhempi ja ikä tulee vaikuttamaan asiaan. Meille oleellistä oli myös se, että poika sai neuropsykologista ryhmäkuntoutusta ongelmiinsa (sekä adhdsta että aspergerista johtuviin) 10-11-vuotiaana ja se auttoi paljon. Lääkitys itse asiassa haittaa sosiaalista kuviota, sillä samalla kun se auttaa keskittymään, se saa myös vetäytymään enemmän. Sitä keskittyy omiinsa kun kerrankin pystyy. Lisäksi sanoisin,e ttä pysyttäytykää kaikin voimin lähikoulussa: jos luokkakaverit ovat toiselta puolen kaupunkia, heidän kanssaaan ei juuri tule vietettyä vapaamuotoista ja oma-aloitteista vapaa-aikaa.

Koulusta on onneksi löytynyt pari kaveria. Vaikeaa se on, ja usein on yksin. Harrastusten parista voi ajan kanssa löytyä.

Hengenheimolaisen poika löysi sopeutumisvalmennuskurssilta, ikävä kyllä välimatka on pitkä.

Lääke kyllä auttaa kaverisuhteissa, vie tolloilulta pahimman terän pois.

eihän se lääke koulun jälkeen enää vaikuta, joten ei se vapaa-ajan kaverisuhteisiin enää autakaan.

Mä olen aikuinen adhd-nainen. Mulla oli koulussa tosi vaikeeta aluksi kun en meinannut sopeutua porukkaan. Olin varmasti se ujoin ja kiusatuin. Mutta kyllä se siitä sitten lutviintui, kun kasvoin ja tulin tietoiseksi omista vahvuuksistani ja itsetunto kasvoi, sain paljon kavereita. Keskityin hyviin puoliini ja huonoista puolistani väänsin vitsiä, siten oli helppo voittaa kavereita. Mitkä ovat poikanne vahvuudet? Adhd:t ovat yleensä epätasaisia lahjakkuuksissaan, kuten varmaan tiedätkin. Joissain aineissa surkeita, joissain tosi tosi hyviä. Me ollaan sosiaalista porukkaa ja monessa mukana, joten en usko poikasi jäävän ilman kavereita. Lisäksi me adhd:t ollaan juuri niitä, jotka tipahtavat aina jaloilleen ja ovat "ikuisia optimisteja" sisäisesti, vaikka niitä vaikeita jaksoja olisi. N.16-vuotiaana tuli taas parin kolmen vuoden vaikea jakso, mutta kyllä se siitä sitten helpottuu. Ja elämä ei tosiaan käy tylsäksi tämän sairauden kanssa! Minun isäni sanoi, että minusta ei koskaan tule mitään kun oon tommonen laiska ja saamaton vätys, hidas oppimaan. Nyt asun ulkomailla ja opiskelen yliopistossa. Kukas se olikaan se tyhmä? :)

Voi kiitos viesteistä! :-)

Poikani tulee hyvin toimeen aikuisten kanssa ja olemme hyvin läheisiä. Poika tykkää tiedejutuista ja on hyvä myös kielissä. Mutta se jatkuva haahuilu ja impulsiivinen käytös... Poika on jo sen ikäinen, että tiedostaa olevansa poikkeava. Ehkä pääsisimme jonnekin vertaistukiryhmään? Miten niihin haetaan?

Kaikki on vielä niin uutta nyt.

Vertaistukiryhmiin sinänsä eo tarvitse hakea. Googlaat tai katsot adhd-liiton sivulta, onko teidän paikkakunnalla vertaistukitoimintaa ja menette vaan mukaan.

kolmosen pojan saama neuropsykologinen kuntoutus ja muiden mainitsema dopeutumidvalvemmus on kelan tai kunnan maksamia ja niihin haetaan yhdessä hoitotahon antaman suosituksen /kuntoutussuunnitelman kanssa. Se on siis tavoiitteellista toimintaa, josta pitää sopia hoitavan lääkärin kanssa.

Teineille on tarjolla myös psykologin terapiapalveluja, eli kahden psykologin kanssa mietitään käytännönläheisiä apukeinoja ongelmiin (kalentereita, siirtymiä, impulssien pysäyttämistä, vireystason säätelyä, miten muistasi syödä, jne). Tämäkin olisi ollut hoitavanm tahon suosituksesta. Joillain paikkakunnilla on myös yksityistä tai nuorisotoimen järjestämää coachausta (sisältö sama kuin edellä, mutta coachi voi jalkautua tueksi myös esim työnhaussa, asunnon vuokraamisessa tms.)

Hei, onneksi 8 osasi kertoa vertaistukiryhmistä, sillä minä en tiedä enkä saanut diagnoosia tai lääkkeitäkään kuin vasta aikuisiällä. Sinun pojallasi on asiat hyvin, kun olet ottanut selvää asiasta ja olet aidosti lapsesi tukena. Hän tulee löytämään oman paikkansa aikanaan. Minun äitini osti minulle eri kielien, joista olin kiinnostunut, opiskelukirjoja ja kasetteja jotta sain opiskella, sillä paikkakunnallamme ei ollut niiden opetusta. Minullakin oli siis kielet ne vahvuudet ja tyypillisesti adhd-tapauksilla on normaalia suurempi tiedonjano, joten opin vaivatta itsenäisellä opiskelullakin. Häsläys loppuu tai ainakin tasoittuu iän mukana ja minulla sitä ei huomaa edes jos ei tunne todella hyvin. Sairaus näkyy vain impulsiivisuutena ja idearikkautena. Tue poikaasi hänen mielenkiinnon kohteissaan ja kerro hänelle ettei hän ole tyhmä, vaan ainutlaatuinen! :)  Kaikkea hyvää teille, t. 6 

Suosittelen lääkitystä. Koulu alkaa sujumaan välittömästi kun pystyy keskittymään. Kavereita tulee kun impulssikäyttäytyminen vähenee ja jaksaa kuunnella kavereita, keskittyä leikkeihin ym. Lääke ei siis turruta mitenkään vaan päin vastoin panee aivot "nopeammalle".

Onko lääkityksellä sivuvaikutuksia? Vaikuttaako se, mitä oireita lapsella on vai lykätäänkö kaikille sama resepti kouraan?

ap

Ap vielä

omasta mielestäni poika hyötyisi eniten terapioista, koska on kovin analyyttinen ja tiedonjanoinen luonne. Haluaa tietää syy-seuraussuhteet, jne. Ymmärtää olevansa "erilainen" ja tarvitsisi nyt kipeästi itsetunnon kohotusta, ennenkuin uppoaa ihan pohjamutiin. :-/ Saako Suomessa adhd -ihmiset esim. toimintaterapiaa?

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:55"]Sori kirjoitusvirheet, näpytin jääkylmillä sormilla kännykällä!

[/quote]

Tai sitten sulla on se sama AdHd eikä kirjoitus meinaa onnistua! :D

[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:32"]

Onko lääkityksellä sivuvaikutuksia? Vaikuttaako se, mitä oireita lapsella on vai lykätäänkö kaikille sama resepti kouraan?

ap

[/quote]

Lääkityksellä on sivuvaikutuksia, kuten kaikilla lääkkeillä aina on. Kuten kaikkien lääkkeiden ja sairauksien kanssa, on punnittava, onko lääkkeen hyödyt vai haitat suurempia juuri tässä tapauksessa. 

Useimmiten adhdlääkitys aloitetaan aina sillä samalla valmisteell (concerta, metylifenidaatti ja sitten jos se ei toimi halutulla tavalla, siitä vaihdetaan ensin toisiin vähän eri tavoin annosteltuihin metyylifenidaattilääkkeisiin, sitten muihin lääkeaineisiin (Dedkstroamfetamiini ja liksamfetamiini) ja lopulta, jos mikään ei toimi, atomoksetiini. Metyylifenidaattien sivuvaikutukset ovat yleensä (muttei kaikissa tapauksissa) näistä pienimmät, siksi niistä aloitetaan ja toivotaan, että se toimii ja sivuvaikutkset ei ole pahat. oikean lääkkeen ja oikean annoksen löytymiseen voi kuitenkin mennä kauan (kolmosen/kasin pojalla kesti ekalla kertaa puoli vuotta) ja kun lapsi/nuori kasvaa kokoa ja tulee hormonitoiminnan muutoksia, sitä voi joutua muuttamaan myöhemminkin moneen kertaa sekä ylös että alaspäin. 

Lääke ei myöskään ole mikään ihmepilleri, jonka ottamisen jälkeen kaikki sujuu. Usein lapsi on aikaisemmin ehtinyt oppia väärän opiskelutekniikan tai jättänyt senko konaan oppimatta, saanut hankalan maineen ja roolin sosiaalisesssa piirissa ja koulussa, suututtanut opettajat ja turhautunut avun hakemiseen ja yrittämiseen, pahimmassa tapauksessa kehittänyt hirveän koestressin tai peräti paniikkihäiriön turhautuessaan jne. On myös jäänyt oppimatta asioita koulussa kun ei ole voinut keskittyä, jne. Vaikka ei olekaan mitenkään tyhmä. Kaikki tämä pitää korjata isolla vaivannäöllä vielä lääkkeen käyttöönoton jälkeen - lääke ei korjaa niitä yhdessä yössä, mutta lääke saattaa mahdollistaa sen työn, jonka lapsi ja hänen läheisensä tekevät asioiden korjaamiseksi. Tämän takia olisi tärkeä, että toisaalta ei pane liikaa odotuksia siihen lääkkeeseen ja toisaalta, ettei venyä sen lääkkeen käyttöönottoa liian pitkään sivuvaikutusten pelossa, sillä mitä pahemmaksi tilanne pääsee, sitä vaikeampaa sitä on korjata. Snon tämän omasta karvaasta kokemuksesta, sillä meidän pojan lääkitys tuli apuun liian myöhään, juuri siksi, että vaikka dg oli, lääkkeen ja anoksen löytyminen kesti. No, meillä oli vielä sekin ongelma, että alakoulussa kaikki oli sen terapian jälkeen mennyt niin hyvin, että hoitosuhde lääkäriin katkesi. Kun ongelmat sit seiskalla kärjistyi uudelleen, piti saada uusi lähete, sitä varten oli tehtävä kuukausitolkulla kaikenlaisia esitutkimuksia (oppimiskyky, perheolot, wais) vaikka nekin oli siis jo kertaalleen tehty sitä diagnoosia varten jo aikaisemmin. Sit lääkärille päästyäkin meni vielä kuukausia oikean lääkkeen ja annoksen löytymiseen. Niinpä kun me alettiin hakea apua seiskan keväällä tammikuussa, pojalla oli toimiva lääke kahdeksannen luokan keväällä maaliskuussa. Ja toimiva tarkoittaa edelleen sitä, että lääkkeen vaikutusaikana (klo 8-15) ei pysty syömään mitään Sivuvaikutuksena tulevan kuvotuksen tunteen takia. (näitähän käytettiin joskus 1980-luvulla laihdutuslääkkeinä. Varmaan toimivatkin.)

jätetäänhän sit toi 14 kommentti omaan arvoonsa, eikö joo. Pidetään tämä pääsääntöisesti asiallisena.

Sosiaalisia taitoja pystyy myös opettelemaan, muista se, eli toivo ei ole menetetty! :)

Ap vielä

miten noita sosiaalisia taitoja voisi harjoitella? Olen ihan ulalla, koska minun seurassani (ja yleensä aikuisten) käytös on oikeastaan moitteetonta. Poika pystyy keskustelemaan kypsällä tasolla vaikkapa avaruudesta, filosofisista kysymyksistä, elokuvista, jne. Mutta toisten lasten seurassa tapahtuu AINA JOTAIN ihmeellistä ja poika joutuu epäsuosioon Ja jopa kiusatuksi. Ihan sama, missä ollaan. En ole itse vielä päässyt todistamaan näitä tilanteita, koska ne tapahtuvat esim. koulussa ja harrastuksissa. Harmittaa ja pelottaa kovasti pojan puolesta, koska pojan itsetunto on katoamassa ihan maan rakoon...

Kuulostaa tosiaan, että poikasi on enemmän ADD kuin ADHD.

Meillä on vilkas ADHD poika, äärettömän avoin ja ulospäinsuuntautunut. Kavereita (ja "ihailijoita") on ollut kouluiästä lähtien paljon, poika kun tutustuu uusiin ihmisiin jo 300m koulumatkalla...

Toki töitä sen eteen, että oppisi hillitsemään itseään ja ennakoimaan tilanteita on tehty päivittäin ja kotielämä on hyvin strukturoitua, eli "ilmaiseksi" mikään ei ole tullut.

Ja lääkkeestä myös iso apu: saa sen muutaman sekunnin miettimisajan, ennen kuin reagoi. Ja tämän muutaman sekunnin eteen ollaan tehty ihan täysipäiväiväistä työtä. 

On kannattanut kumpikin.

Sekä lääkitys, että se työ, mitä kotona tehdään. Ja se jatkuu ja jatkuu...

Sosiaaliset taidot kehittyvät esim. Mallioppimisen, aikuisten antamien tietojen ja palautteiden perusteella. Harjoituksia ja toistamisia ja kannustuksia! Kannattaa kirjastosta lainata aiheeseen liittyviä kirjoja.

Kysy myös koulun kuraattorilta apua.

Tuntuu, että poika ei opi sosiaalisia taitoja ollenkaan, vaikka keskustelemme aiheesta jatkuvasti. Miten ollaan toisten seurassa, miten puhutaan toisille, miten ollaan kohteliaita, otetaan toiset huomioon, annetaan muille vuoro ja päätösvalta, jne. Kotona sitten opit toimivat, eli esim. sisarusten kanssa osaa olla tosi kivasti! Mutta kodin ulkopuolella sitten... poika ei jotenkin yhtään osaa soveltaa noita kotona käyttämiään taitoja minnekään muualle. Poika käy jo koulupsykologilla, mutta siellä on vain täytelty lomakkeita, yms, vaikka poika on itse ottanut kaveriasiat puheeksi. 

Toivon, että nyt sitten jostain (?) ohjattaisiin johonkin terapiajuttuihin... Joissa voisi harjoitella taitoja ilman minua ja läsnäoloani.

ap