Lue keskustelun säännöt.
Kroonisesti sairaat, miten jaksatte?
22.10.2020 |
Olen sairastunut oireyhtymään, joka tulee olemaan krooninen ja aiheuttaa vaivoja ja kipuja, joihin ei täysin löydy apua. Lääkkeet taas aiheuttavat lisää vaivoja, ja mm. kipulääkitys väsyttää ja tuntuu että myös hidastaa aivotoimintaani. Töissä jaksaminen on hyvin vaikeaa. kun en toisinaan meinaa pysyä edes hereillä.
Sairauteni ei johda kuolemaan eikä ole muuten vaarallinen. Mutta vaikuttaa tosi paljon arkeen. Olen miettinyt, miten pidemmän päälle jaksaa tätä elämää. Ei kai kukaan tietenkään halua sairastua, mutta miten käytännössä tällaisessa tilanteessa löytää se jaksaminen ja mielekkyys elämäään? Varmasti on paljon muitakin samanlaisessa tilanteessa eläviä. Miten te jaksatte?
Kommentit (12)
Pakko on jaksaa vaikka on monta kroonista sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on jo yli puoli vuotta mennyt ja oireet ovat vaihdelleet, välillä on ollut jotain ja välillä jotain muuta, välillä on hyvinkin päiviä, kun ei ole mitään. Olin jo aikalailla parantunut, mutta nyt on alkanut uudestaan samanlainen yskä, jota oli viimeksi keväällä. Se ärsyttää, kun ei tiedä, alkaako homma alusta taas.
Huonosti.
Väsyttää sairauden ja lääkkeiden vuoksi. Tähän voi myös kuolla, mutta se on kyllä tosi epätodennäköistä mun sairaustyypillä.
Mulla on tän perusjutun lisäksi astma, migreeni, vulvodynia ja just nyt jäätynyt olkapää.
Käyn töissä. Ilman koronan tuomaa etätyöpakkoa olisim varmaan joutunut aloittamaan keskustelut työajan vähentämisestä. Nyt voin jatkaa vielä töissä (vaativa asiantuntijatyö, lähinnä ajattelen kaiket päivät), koska pystyn lepäämään helposti ja lääkkeiden sivuvaikutukset ei haittaa kotona ollessa niin paljon (hikoilu, vatsavaivat).
Mies on kotitöiden suhteen kuin yksinhuoltaja. Jos tulisi ero, lasten olisi asuttava isänsä luona, en selviäisi yksin. Ruuat tilataan kotiin kaupasta ja käy siivooja. Siksikin tuo työajan lyhennys olisi hankala, kun rahat vähenee ja palveluita olisi ostettava nyt ja vuosi vuodelta enemmän. Toki siksikin yritän kitkuttaa täysillä tunneilla, että sairaseläke olisi mahdollisimmam suuri. Se kun on melko varma, että päälle kuuskymppiseksi en jaksa töissä. Nyt olen 35v.
Joskus käyn lasten peleissä ja tapaan kavereita, mutta en oikein tee mitään muuta töiden lisäksi. Tylsää, mutta toimeentulo ja perhe on tärkein.
Jaksan, koska en halua rakkaitteni kantavan syyllisyyttä itsaristanikasn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko on jaksaa vaikka on monta kroonista sairautta.
Ei ole pakko, voi myös päättää elämänsä.
Ei oikein voi kun on perhekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin ihan hyvin, koska en vaadi itseltäni kovin paljon. Pidän velvollisuudet ja stressitekijät minimissä. Yksinkertainen, rauhallinen elämä sopii minulle.
Sain MS-diagnoosin lähemmäs kahdeksan vuotta sitten eikä sen jälkeen ole ollut uusia pahenemisvaiheita. Sairaus aiheuttaa minulle sen, että väsyn herkästi varsinkin sosiaalisissa tilanteissa, hälinässä jne. En mene sellaisiin kuin harvoin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli 30 vuotta. Aluksi oli vaikea hyväksyä, ettei elämä menekään niin kuin olin ajatellut ja suunnitellut. Sopeuduin kuitenkin jo kauan sitten, ja nykyäänhän en erotu tavallisista eläkeläisistä. Oma henkinen asenne on tärkein elämänlaadun ylläpitäjä. Oireet menevät ja tulevat, on parempia ja huonompia aikoja. Yllätyksenä itselle nyt vanhempana muut vanhenemisen krempat ovat isommat kuin varsinainen sairauteni aiheuttama vajaakykyisyys. Kivut... no, en keskity niihin. Joskus kun on oikein huono henkinen olo, nappaan montaja menen nukkumaan. On tärkeää saada edes välillä kunnon unet. En halua silti jäädä lääkekoukkuun, silloinhan niistä ei saa enää mitään hupia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista. Kai sitä sitten sopeutuu ja hyväksyy sen, että elämä ei mennytkään niinkuin oli ajatellut.
Mulla menee kaikki jaksaminen työhön, sen lisäksi en jaksa mitään muuta. Se mietityttää, miten pidemmän päälle tulee onnistumaan. Ei ainakaan tunnu kovin mielekkäältä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Kai sitä sitten sopeutuu ja hyväksyy sen, että elämä ei mennytkään niinkuin oli ajatellut.
Mulla menee kaikki jaksaminen työhön, sen lisäksi en jaksa mitään muuta. Se mietityttää, miten pidemmän päälle tulee onnistumaan. Ei ainakaan tunnu kovin mielekkäältä.
Ap
Itse olen ollut viimeisen vuoden aikana yhteensä yli puoli vuotta sairauslomalla, tällä hetkellä teen puolikasta työaikaa. Yhtään enempään ei voimat riitä. Tai riittäisi, jos en tekisi mitään muuta kun töitä. Nyt jaksan edes jonkin verran leikkiä lasten kanssa ja tehdä kotitöitäkin. Talous kärsii, mutta perhe menee edelle. Toivottavasti tulee vielä aika että olen paremmassa kunnossa, vaikka tämä sairaus ei koskaan paranekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on jo yli puoli vuotta mennyt ja oireet ovat vaihdelleet, välillä on ollut jotain ja välillä jotain muuta, välillä on hyvinkin päiviä, kun ei ole mitään. Olin jo aikalailla parantunut, mutta nyt on alkanut uudestaan samanlainen yskä, jota oli viimeksi keväällä. Se ärsyttää, kun ei tiedä, alkaako homma alusta taas.
Yskä on syandimyrkytyksen oire. E536 on sitä, kaliumferrosyanidi. Emme käytä sitä koskaan, joten tehdään itse ruoat. Ei ole yskä vaivannut vuosikymmeniin, kun tuo hoksittiin viime vuosituhannella. Maldon-suola riittää.
Olin itsemurhan partaalla päivällä ja illalla hilpeä. Olisko joku mielialajuttu vielä muiden sairauksien päälle? Hyvää yötä
Olen löytänyt itsekkyyden. Opettelin sanomaan ei kaikenmaailman kissanristiäisiin ja opettelin panostamaan lepäämiseen ja palautumiseen. Teen vapaa-ajalla itselle kivoja juttuja ja valjastin miehen osallistumaan enemmän kotitöihin, ettei kaikki vastuu ole itsellä