Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen mielestä muiden kodit ovat hienompia
22.10.2020 |
Asumme kahdestaan lapsen kanssa pienessä kaksiossa. Nyt eskarissa kaveripiiri on laajentunut ja on tullut enemmän kyläilyjä, kaverisynttäreitä jne, joiden myötä lapsi on nähnyt paljon muiden koteja.
Nyt hän sanoi eilen, että "Niilolla" on paljon hienompi koti kuin meidän tyhmä pieni. Se on paritalo ja siellä kuulemma löytyy eri asioille eri huoneet. Meillä on vaan makuu- ja olohuone + keittokomero.
Kerroin, että kaikki perheet asuvat omalla tavallaan ja että me asutaan näin ja ei kannata vertailla. Mutta sitähän muksut tekee.
Haussa on kyllä ihan tilanpuutteen takia isompi asunto, mutta Helsingin hinnoilla mulla ei ole varaa ostaa yksin kovin isoa. En haluaisi että lapsi häpeää kotiamme. Miten kasvattaa lapsen itsetuntoa niin ettei kokisi huonommuutta? Asumme alueella, jolla valtaosa eskarikavereista asuu isoissa omakotitaloissa.
Kommentit (59)
Tärkeintä on, miten itse suhtaudut lapsen sanoihin ja kotiinne/elintasoonne. Lapsien tuntosarvet ovat sen verran herkät, että jos sanat uppoavat vanhempaan ja vanhemmasta huokuu epävarmuus jää lapsi aika hankalaan tilanteeseen mikä on totta ja mikä ei.
Se, että avaisit lapselle maailman köyhyyttä ja teidän elintasoa syvällisemmin ei taatusti mene perille. Selkeys on aina parempi ja jolloin voi vain todeta asioiden olevan Eliaksen kodissa niin ja teillä on omassa kodissanne näin. Kiinnittää lapsen huomion niihin kivoihin juttuihin omassa kodissa kuin puolustella, että miksei äidillä ole varaa ostaa linnaa kodiksi.
Kun teillä on joka tapauksessa kaikki niin hyvin kuin sinä olet saanut aikaiseksi. Lapsella kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…
Ei sitä kannata korostaa, mutta hänhän voisi tehdä pahvilaatikosta sellaisen, mikä olis hänen mielestään kivoin:
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…
Theresa on palkittu sellaisesta...
Pyydä lasta laittamaan youtubeen hakusanaksi niilo22 niin näkee hyvin erilaisen niilon kuin mihin on tottunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…
Ei sitä kannata korostaa, mutta hänhän voisi tehdä pahvilaatikosta sellaisen, mikä olis hänen mielestään kivoin:
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…Theresa on palkittu sellaisesta...
Niin ihana ja kuinka "halvalla" kaikki????!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaikea tilanne. Itse asuin lapsena ja nuorena ns. "rikkaan alueen" köyhimmässä osassa. Suurin osa luokkalaisistani asui joko 120-150m2 kerrostaloasunnoissa upeissa Jugend-taloissa joissa rappukäytäväkin oli jo kuin taideteos tai sitten ne kaikista rikkaimmat asuivat rivi-/omakotitaloissa joista isoimmat olivat kuin jostain Dallasista. Mielettömät sisääntuloaulat kaariportaineen, kodinhoitaja/kokkeineen, uima-allasosastoineen jne. Kyllä se pahalta tuntui kun itse asui 52m2 pikkukolmiossa ja noh, lapset osaavat olla julmia. Nuoret toki myös. Varsinkin alueilla joilla raha määrittää vanhempien elämää vahvasti niin kyllä se lapsillakin näkyy. Kenellä rahaa on (tai vanhemmilla rahaa on) sitä nuollaan, sen kaveri halutaan olla jne.
Minun luokkalaisteni isoimpia huolia kesälomalla yläasteella oli esim. se että "siis mun isä ei suostu lennättämään mun kahta hevosta Kaliforniaan kun ollaan siellä kesä, siis eiks oo kamalaa, miten mä kestän olla erossa mun hevosista 2kk". Meidän perhe mietti oliko varaa lähteä tänä kesänä Tampereelle vai Turkuun. Ja kyllä sitä lapsena tottakai vertaili omaa tilannetta (myös kotia tottakai) muiden koteihin. Ihan turha koittaa sanoa etteikö lapsi kokisi harmitusta jos ympäristössä on oletusarvona sellainen jota itsellä ei ole mahdollisuus saada.
Tämän kokeneena päätin jo nuorena että ikinä en muuta alueelle jossa olen itse köyhimmästä päästä. Etsin asuinalueen josta voin ostaa vähintään alueen keskitason asunnon tai sitten sieltä paremmasta päästä. Tämä on pitänyt ja onnellinen olen ollut. Lasten ei ole tarvinnut kokea olevansa alueensa köyhimpiä. Se on oikeasti ikävä ja jäytävä tunne.
Niin. Ap:lle siis piti sanomani että harkitsisin onko siis pakko asua alueella joka on selkeästi omaa varatasoa rikkaampi? Näin oman kokemuksen perusteella olisin ainakin itse ollut paljon onnellisempi (ja vanhempanikin olisivat olleet) jos olisimme lapsuudessani asuneet ihan tavallisella keskiluokkaisella asuinalueella jossa oma elintasomme olisi ollut enemmän samanlainen kuin muiden. Ei olisi tarvinnut jatkuvasti tuntea olevansa köyhä vaikka emmehän me köyhiä edes olleet. Se vaan tuntui siltä kuin vertailuryhmä oli sikarikas.
ed vast
Mielipiteestäsi innostuneena on kerrottava haastatteluaineitosta, jonka keräsin iäkkäämpien ihmisten lapsuudesta. Otanta oli tosin vain 25 hlöä, mutta keräsin eri puolilta Suomea ja eri ammattikuntien edustajilta. Silmiinpistävää oli se, että tyytyväisimmät vanhukset olivat ne joiden vanhemmilla oli itsetuntoa elää siinä elintasossa kuin he pystyivät saavuttamaan. Köyhyys ei ollut ongelma, jos vanhempi pystyi tarjoamaan turvallisuutta, olemaan läsnä lapsen elämässä ja toimimaan vaikeissakin tilanteissa oikeudenmukaisesti. Sanaa häpeä ei edes tunnettu. Elettiin perhe-elämää niin hyväksi katsoivat.
Mieleeni jäi yhden mummon muisto koulukiusaamisesta. Siihen aikaan opettajatkin saivat kohdella köyhän talon lapsia huonosti. Kerran sitten tämä mummo, siis koulutyttönä, tuli kotiin itkien opettajan pilkatessa tyttöä muiden oppilaiden kuullen sekä retuuttaen hiuksista. Päänahassa oli selkeästi jälkiä väkivallasta. Tytön isä marssi koululle ja kyseenalaisti opettajan käytöksen, vaikka tapoihin olisi kuulunut ettei köyhä isä niin voi oikein tehdä. OPettajan käytös muuttui ja tyttö sai rauhan käydä koulunsa ilman opettajan kiusaamista.
Mummon tarinassa oli se opetus, ettei köyhyys ja alempi elintaso laskenut heidän ihmisarvoaan. Mummo oppi lapsena olemaan ylpeä itsestään ja kodistaan sellaisena kuin on.
LÄhtisin siis miettimään sitäkin ovatko ne omat lapsuuden opit ihan sellaisia, millä tiellä kannattaa nyt kävellä ja verrata kaikkea muihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostin tämän kodin aikoinaan, koska pienessä asunnossa asumiskustannukset ovat hyvin pienet, mikä mahdollistaa paljon taloudellista liikkumavaraa eikä minulla olisi suurta velkataakkaa jos vaikka jäisin työttömäksi tms.
Pienten kiinteiden kulujen ansiosta meille on mahdollista matkustaa, harrastaa arvokkaampiakin harrastuksia ja rahaa jää joka kuukausi myös säästöön.
Oon tehnyt sellaisen arvovalinnan että se panostamme henkiseen pääomaan kalliin asunnon sijaan. Molempiin ei valitettavasti yksinhuoltajana ole varaa.
Olen keskituloinen eli jos taloudessa olisi toinen saman verran tienaava aikuinen, saisimme helposti sen omakotitalon ja kaikki nykyiset harrastukset päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ostin tämän kodin aikoinaan, koska pienessä asunnossa asumiskustannukset ovat hyvin pienet, mikä mahdollistaa paljon taloudellista liikkumavaraa eikä minulla olisi suurta velkataakkaa jos vaikka jäisin työttömäksi tms.
Pienten kiinteiden kulujen ansiosta meille on mahdollista matkustaa, harrastaa arvokkaampiakin harrastuksia ja rahaa jää joka kuukausi myös säästöön.
Oon tehnyt sellaisen arvovalinnan että se panostamme henkiseen pääomaan kalliin asunnon sijaan. Molempiin ei valitettavasti yksinhuoltajana ole varaa.
Olen keskituloinen eli jos taloudessa olisi toinen saman verran tienaava aikuinen, saisimme helposti sen omakotitalon ja kaikki nykyiset harrastukset päälle.
Tämä siis AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…
Ei sitä kannata korostaa, mutta hänhän voisi tehdä pahvilaatikosta sellaisen, mikä olis hänen mielestään kivoin:
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…Theresa on palkittu sellaisesta...
Niin ihana ja kuinka "halvalla" kaikki????!
https://areena.yle.fi/1-2296756#autoplay=true
Tuossa se sitten alkaa valmistua. Ollaan katsottu kaikki jaksot ja vielä voi katsoa uudelleen!
Lapsille voi lukea tuon, jos eivät itse ehdi. Kaikki tykkää, olen huomannut. Kuvaaja on erityisen taitava Peter - hänet mainitaan siellä tämän tästä.
Meillä kerron lapselle ne vaihtoehdot joita on. Eli asumme edullisesti ja vaatimattomasti, mutta meillä on varaa liikkua ja harrastaa kodin ulkopuolella. voimme käydä kahviloissa ja ulkona syömässä, lomamatkoilla (hostellissa jossain Turussa tai Tampereella, ei sen ylellisempää) yms. Tai voimme satsata asuntoon, joka tarkoittaa sitä, ettemme sitten enää tee mitään muuta kuin asumme , syömme ja pukeudumme. Lisäksi puhun myös kuluttamista vastaan, ei voi ostaa tolkuttomasti tavaraa pieniin tiloihin, mutta voimme käyttää ne rahat elämyksiin. Kierrätys ja kirppari ovat tuttuja, ei joissain asioissa säästäväinen elämäntapa aina ole kurjista kurjinta köyhyyttä vaan ihan varoista riippumaton valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaikea tilanne. Itse asuin lapsena ja nuorena ns. "rikkaan alueen" köyhimmässä osassa. Suurin osa luokkalaisistani asui joko 120-150m2 kerrostaloasunnoissa upeissa Jugend-taloissa joissa rappukäytäväkin oli jo kuin taideteos tai sitten ne kaikista rikkaimmat asuivat rivi-/omakotitaloissa joista isoimmat olivat kuin jostain Dallasista. Mielettömät sisääntuloaulat kaariportaineen, kodinhoitaja/kokkeineen, uima-allasosastoineen jne. Kyllä se pahalta tuntui kun itse asui 52m2 pikkukolmiossa ja noh, lapset osaavat olla julmia. Nuoret toki myös. Varsinkin alueilla joilla raha määrittää vanhempien elämää vahvasti niin kyllä se lapsillakin näkyy. Kenellä rahaa on (tai vanhemmilla rahaa on) sitä nuollaan, sen kaveri halutaan olla jne.
Minun luokkalaisteni isoimpia huolia kesälomalla yläasteella oli esim. se että "siis mun isä ei suostu lennättämään mun kahta hevosta Kaliforniaan kun ollaan siellä kesä, siis eiks oo kamalaa, miten mä kestän olla erossa mun hevosista 2kk". Meidän perhe mietti oliko varaa lähteä tänä kesänä Tampereelle vai Turkuun. Ja kyllä sitä lapsena tottakai vertaili omaa tilannetta (myös kotia tottakai) muiden koteihin. Ihan turha koittaa sanoa etteikö lapsi kokisi harmitusta jos ympäristössä on oletusarvona sellainen jota itsellä ei ole mahdollisuus saada.
Tämän kokeneena päätin jo nuorena että ikinä en muuta alueelle jossa olen itse köyhimmästä päästä. Etsin asuinalueen josta voin ostaa vähintään alueen keskitason asunnon tai sitten sieltä paremmasta päästä. Tämä on pitänyt ja onnellinen olen ollut. Lasten ei ole tarvinnut kokea olevansa alueensa köyhimpiä. Se on oikeasti ikävä ja jäytävä tunne.
Emme asu millään ökyalueella vaan ihan tavallisessa lähiössä. Eskariin on kuitenkin tullut lähinnä lapsia läheisiltä omakotialueilta ja ehkä siksi eron nyt huomaa. Moni kaveri asuu silti myös kerrostalossa. Meillä taitaa kyllä olla kaikista pienin koti, mutta on pieni perhekin.
Etsin isompaa asuntoa ihan sen takia, että tilan tarve on lisääntynyt lapsen kasvaessa ja itseäkin ahdistaa ahtaus jo vähän, mutta ei tekisi mieli ottaa lisälainaa tässä taloustilanteessa kun kaikki on epävarmaa.
Oon myös Hasolle jonossa. Vaikka aso onkin taloudellisesti huonompi vaihtoehto kuin omistusasunto, se voisi olla ainakin tilapäisesti mahdollinen ratkaisu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Miksi häpesit? Meillä kyllä käy lapsen kavereita. Toteaa vaan että onpa teillä pieni koti, ja asia on sillä käsitelty.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Miksi häpesit? Meillä kyllä käy lapsen kavereita. Toteaa vaan että onpa teillä pieni koti, ja asia on sillä käsitelty.
Ap
Häpeä on kyllä hankala asia... Miksi - ei voi kukaan tietää.
Mä asuin lapsena isossa uudessa omakotitalossa. Kadehdin kaverin pientä ja vanhaa vuokrakämppää, jossa oli kylpyamme ja parveke. Olisi se ollut upeaa asua siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa on enemmäm materian perään kuin toiset.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Minäkin, ja näistä lapsuuden kokemuksista on muodostunut omat asumisen standardit.
Lapsuudenkodissa haisi homeelle ja oli aina tosi sotkuista. Syy oli siinä, että isää ei kiinnostanut ja äiti ei jaksanut. Oli siis ihan normi, että eteisestä ei päässyt pidemmälle taloon ilman, että astui pikkusisarusten lojumaan jätettyjen toppahaalareiden päältä. Kodissa ei mitenkään yritetty "vaalia kauneutta", vaan jos joku lapsista länttäsi jonkun paikallisen sähköfirman mainostarran vitriinikaapin oveen, niin se sai olla siinä. En muista, että koko lapsuuteni aikana kodissa olisi tehty mitään mainittavaa remonttia tai perusparantelua. Pahinta oli kuitenkin se haju, jonka tiedostin joka ainoa hetki kavereita meille kotiin tuodessani tai oltuani läheisessä kontaktissa jonkun kaverin kanssa. Kolmosluokalla luokkakaveri kysyi multa ihan vilpittömästi, että hyi miltä sä haiset. No siltä hometalolta, jonka tiedostin sen jälkeen joka hetki. "Hauskaa" tässä on se, että me ei edes oltu mitään köyhiä, molemmilla vanhemmilla oli ihan keskiluokkaiset ammatit ja talo oli hyvällä tontilla, eli oli ostettaessa ollut arvokas. Rahat vaan käytettiin kaikkeen (minun mielestäni) hölmöön, kuten tulotasoon nähden liian hienoihin autoihin ja viihde-elektroniikkaan. Muistan sen ihanan vapauden tunteen, kun opinnot aloitettuani muutin opiskelija-asuntosäätiön muovimattoyksiöön ja vihdoin oli koti, johon kehtasi kutsua ihmisiä hyvällä omatunnolla.
Omat lapset eivät joudu tuollaista kokemaan. Mulle on sinänsä varsin se ja sama, onko koti kerrostalossa, rivarissa vai omakotitalossa (tällä hetkellä on rivarissa, mutta on ollut kerrostalossakin), mutta lapsilla on nätiksi laitetut huoneet, meillä on siistiä ja puhdasta ja mikä tärkeintä - meillä ei haise.
Muuta asumisoikeusrivariin. Hki, Espoo, Vantaa.
Meillä oli aikanaan lapsen kavereita kaverisynttäreillä kylässä.
Mieleen jäi yksi tyttö, joka istui meillä portailla ja katseli ympärilleen.
Tytön silmät loistivat ja tyttö sanoi ääneen, ettei koskaan ole nähnyt näin kaunista kotia.
Tiesin tytön kodin olevan pieni rivitaloasunto ja vanhemmilla olevan alkoholiongelma.
Jotenkin tuo teki oman oloni vaikeaksi, mutta ajattelin, että saattoi olla hyvä, että tyttö näki jotain mieleistä ja jotain, josta haaveilla. Ehkä tyttö sai tavoitteen.
Kaikki lapset vertailevat ja ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen.
Itse halusin pienenä muuttaa westendistä perkkaan betoni helvettiin ja häpesin kotiamme jonka vanhempani myivät viime vuonna pois 4,1 miljoonalla. Vanhempien häpeäminen kuuluu kehitykseen.
Omassa lapsuudessani ihanin kaverin koti oli pieni omakotitalo syrjäseudulla. Kaverin perheellä oli paljon eläimiä ja kiinnostavia tavaroita kotona mm. kaverin vanhempien sisarusten vanhoja julisteita, retro-kalusteita yms. Yökylässä ollessa kaverin isä toi iltapalaa ja aamupalaa sänkyyn.
Toinen hauska koti oli myös syrjäseudulla vanha sekä vanhanaikainen omakotitalo. Sielläkin hauskinta oli erilaisuus.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on täsmälleen sama kokemus lapsuudesta. Asuttiin todella varakkaan asuinalueen vieressä ja käytiin samoja kouluja, ja olin harvoja kerrostaloasukkeja. Emme purjehtineet, lasketelleet tai käyneet usein ulkomailla ja olin luokallani köyhälistökaartia, ja olo sen mukainen kun oli niin paljon kokemuksia, joista en päässyt osalliseksi.
Meni aika pitkään ennen kuin joskus nuorena aikuisena tajusin, että Suomen mittakaavassa olimme tukevasti keskiluokkaa.