Lapsen mielestä muiden kodit ovat hienompia

Meillä on romu pikkutalo. Ei se silti meidän lasta haittaa.

Äh, tuon ikäiset juurikin on monesti hyvin tyytymättömiä vähän kaikkeen mitä itsellä on. Menee ohi.

Ole sinä vain samaa mieltä kuin ennenkin ja osoita se lapselle reippaasti ja ylpeydellä. Teidän koti on teidän oma koti ja vaikka teillä olisi paritalon puolikas tai omakotitalo, niin jollain on silti aina hienompi.

Oman kodin ei tarvitse olla hienoin, eikä teillä ole hienoin sen enempää kuin huonoinkaan. Se on ihan sopiva.

Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.

Tuntui tosi ahdistavalle.

Kun meidän lapset oli pieniä, 5-7 vuotiaat naapurinlapset joskus ihmettelivät meillä miksi meillä on niin pieni koti. Huvittaa tässä oli se, että naapurinlapset asuivat joko saman kokoisessa tai pienemmässä asunnossa.

Tiesin tämän, koska naapuritalot (kerrostaloja) olivat samanlaisia kuin meidän ja tiesin, että meidän asuntoamme isompia ei ollut missään talossa.

Niin se aina on. Mä asuin omakotitalossa ja haaveilin kerrostalossa asumisesta. Samoin mun nuorempi lapseni. Käydään lenkillä keskustassa tietyllä reitillä, jonka varrella on uudehko pienkerrostalo, jossa on isot lasitetut parvekkeet. Lapseni aina sanoo, että tuo on niin hieno talo, tuolla olis kiva asua. Ja hän myös ehdottelee, että minä ja mieheni muuttaisimme sinne sitten, kun olemme vanhoja. Omasta lapsuudesta muistan senkin, kun kaverilla oli tosi pieni huone ja mulla iso, ja kaveri kovasti väitti, että pieni huone on paremi. Mulla oli myös stereot ja hänellä pieni mankka, ja myös mankka oli stereoita parempi. Mä jollain tasolla myös uskoin, kun kaveri oikein kovasti vakuutteli.

Voitte lapsen kanssa haaveilla yhdessä suuresta kodista jossa olisivat kaikki ne asiat joita lapsi ihailee. Älä yritä tukahduttaa hänen harmia tai ihailua. Muuten lapsi oppii siihen, että on olemassa tunteita ja ajatuksia jotka ovat oikeita, ja tunteita ja ajatuksia jotka ovat vääriä. Teillähän on jo hyvä keskusteluyhteys kun hän on ottanut asian puheeksi. Älä pilaa sitä oman häpeän vuoksi.

Joillain lapsilla vertailu jää päälle. On tosi uuvuttavaa, kun lapsi vertaa perhettään jatkuvasti muihin perheisiin niissä asioissa, jotka muissa perheissä ovat "paremmin". Eikä arvosta yhtään niitä asioita, jotka omassa perheessä ovat "hyvin".

Meillä yksi neljästä lapsesta on tällainen edelleen lähes täysi-ikäisenä ja näin on ollut aina, eikä varmaankaan muutu ikinä. Vertailu koskee ihan kaikkea: muilla on asiat paremmin, koska syödään usein irtokarkkia, meillä huonommin, koska tulee yleensä ostettua suklaata. Sitten, jos vaihdamme irtokarkkeihin, niin tosi kurjaa, koska jollain toisella syödään suklaata. Ikinä ei mikään mene "oikein".

Suurimmalta osalta tämä vertailu onneksi menee ohi.

So? Sitten kakara voi tulevaisuudessa ostaa just niin hienon kodin omilla rahoilla kun haluaa. Ei kaikessa tarvitse olla paras. Koti on se mikä se on, todella monella maailmassa ei ole edes sitä.

Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.

Vierailija kirjoitti:

Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.

Normaalia.

Tuo on vaikea tilanne. Itse asuin lapsena ja nuorena ns. "rikkaan alueen" köyhimmässä osassa. Suurin osa luokkalaisistani asui joko 120-150m2 kerrostaloasunnoissa upeissa Jugend-taloissa joissa rappukäytäväkin oli jo kuin taideteos tai sitten ne kaikista rikkaimmat asuivat rivi-/omakotitaloissa joista isoimmat olivat kuin jostain Dallasista. Mielettömät sisääntuloaulat kaariportaineen, kodinhoitaja/kokkeineen, uima-allasosastoineen jne. Kyllä se pahalta tuntui kun itse asui 52m2 pikkukolmiossa ja noh, lapset osaavat olla julmia. Nuoret toki myös. Varsinkin alueilla joilla raha määrittää vanhempien elämää vahvasti niin kyllä se lapsillakin näkyy. Kenellä rahaa on (tai vanhemmilla rahaa on) sitä nuollaan, sen kaveri halutaan olla jne.

Minun luokkalaisteni isoimpia huolia kesälomalla yläasteella oli esim. se että "siis mun isä ei suostu lennättämään mun kahta hevosta Kaliforniaan kun ollaan siellä kesä, siis eiks oo kamalaa, miten mä kestän olla erossa mun hevosista 2kk". Meidän perhe mietti oliko varaa lähteä tänä kesänä Tampereelle vai Turkuun. Ja kyllä sitä lapsena tottakai vertaili omaa tilannetta (myös kotia tottakai) muiden koteihin. Ihan turha koittaa sanoa etteikö lapsi kokisi harmitusta jos ympäristössä on oletusarvona sellainen jota itsellä ei ole mahdollisuus saada.

Tämän kokeneena päätin jo nuorena että ikinä en muuta alueelle jossa olen itse köyhimmästä päästä. Etsin asuinalueen josta voin ostaa vähintään alueen keskitason asunnon tai sitten sieltä paremmasta päästä. Tämä on pitänyt ja onnellinen olen ollut. Lasten ei ole tarvinnut kokea olevansa alueensa köyhimpiä. Se on oikeasti ikävä ja jäytävä tunne.

Vierailija kirjoitti:

Joillain lapsilla vertailu jää päälle. On tosi uuvuttavaa, kun lapsi vertaa perhettään jatkuvasti muihin perheisiin niissä asioissa, jotka muissa perheissä ovat "paremmin". Eikä arvosta yhtään niitä asioita, jotka omassa perheessä ovat "hyvin".

Meillä yksi neljästä lapsesta on tällainen edelleen lähes täysi-ikäisenä ja näin on ollut aina, eikä varmaankaan muutu ikinä. Vertailu koskee ihan kaikkea: muilla on asiat paremmin, koska syödään usein irtokarkkia, meillä huonommin, koska tulee yleensä ostettua suklaata. Sitten, jos vaihdamme irtokarkkeihin, niin tosi kurjaa, koska jollain toisella syödään suklaata. Ikinä ei mikään mene "oikein".

Suurimmalta osalta tämä vertailu onneksi menee ohi.

Kun aikuisia ihmisiä seuraa, niin voisin jättää tuon suurimmalta -sanan pois. Osalta tämä vertailu onneksi menee ohi. Aikuinen tajuaa pitää yleensä vaan suunsa kiinni, mutta kyllä se kateus silti pirskahtelee pintaan. Jotkut tuosta (kateudesta) pääsee eroon, iso osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaikea tilanne. Itse asuin lapsena ja nuorena ns. "rikkaan alueen" köyhimmässä osassa. Suurin osa luokkalaisistani asui joko 120-150m2 kerrostaloasunnoissa upeissa Jugend-taloissa joissa rappukäytäväkin oli jo kuin taideteos tai sitten ne kaikista rikkaimmat asuivat rivi-/omakotitaloissa joista isoimmat olivat kuin jostain Dallasista. Mielettömät sisääntuloaulat kaariportaineen, kodinhoitaja/kokkeineen, uima-allasosastoineen jne. Kyllä se pahalta tuntui kun itse asui 52m2 pikkukolmiossa ja noh, lapset osaavat olla julmia. Nuoret toki myös. Varsinkin alueilla joilla raha määrittää vanhempien elämää vahvasti niin kyllä se lapsillakin näkyy. Kenellä rahaa on (tai vanhemmilla rahaa on) sitä nuollaan, sen kaveri halutaan olla jne.

Minun luokkalaisteni isoimpia huolia kesälomalla yläasteella oli esim. se että "siis mun isä ei suostu lennättämään mun kahta hevosta Kaliforniaan kun ollaan siellä kesä, siis eiks oo kamalaa, miten mä kestän olla erossa mun hevosista 2kk". Meidän perhe mietti oliko varaa lähteä tänä kesänä Tampereelle vai Turkuun. Ja kyllä sitä lapsena tottakai vertaili omaa tilannetta (myös kotia tottakai) muiden koteihin. Ihan turha koittaa sanoa etteikö lapsi kokisi harmitusta jos ympäristössä on oletusarvona sellainen jota itsellä ei ole mahdollisuus saada.

Tämän kokeneena päätin jo nuorena että ikinä en muuta alueelle jossa olen itse köyhimmästä päästä. Etsin asuinalueen josta voin ostaa vähintään alueen keskitason asunnon tai sitten sieltä paremmasta päästä. Tämä on pitänyt ja onnellinen olen ollut. Lasten ei ole tarvinnut kokea olevansa alueensa köyhimpiä. Se on oikeasti ikävä ja jäytävä tunne.

Niin. Ap:lle siis piti sanomani että harkitsisin onko siis pakko asua alueella joka on selkeästi omaa varatasoa rikkaampi? Näin oman kokemuksen perusteella olisin ainakin itse ollut paljon onnellisempi (ja vanhempanikin olisivat olleet) jos olisimme lapsuudessani asuneet ihan tavallisella keskiluokkaisella asuinalueella jossa oma elintasomme olisi ollut enemmän samanlainen kuin muiden. Ei olisi tarvinnut jatkuvasti tuntea olevansa köyhä vaikka emmehän me köyhiä edes olleet. Se vaan tuntui siltä kuin vertailuryhmä oli sikarikas.

ed vast

Menee ohi ja lapselle pitää opettaa että  kaikilla ei ole varaa kaikkeen. Voittehan te miettiä yhdessä miten kodista saisi kivemman ja tehdä jotain , esim  vaikka maalat yhden seinän tms joka olis kivaa ja tulisi nätimpi koti tms.?  

Meidän 75 m2 rivarikotia ja perheemme käytettyä autoa ilkuttiin. Meidän kylällä jopa 1-2 lapsen perheet asui monen sadan neliön taloissa ja pihassa oli tietty 2-3 uutta saksa-autoa. Mua ei nolottanut pieni kotimme. Perheessämme opetettiin järkevään rahankäyttöön ja ympäristöasioihin.

Vierailija kirjoitti:

Meidän 75 m2 rivarikotia ja perheemme käytettyä autoa ilkuttiin. Meidän kylällä jopa 1-2 lapsen perheet asui monen sadan neliön taloissa ja pihassa oli tietty 2-3 uutta saksa-autoa. Mua ei nolottanut pieni kotimme. Perheessämme opetettiin järkevään rahankäyttöön ja ympäristöasioihin.

Oletko kysynyt nolottiko lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 75 m2 rivarikotia ja perheemme käytettyä autoa ilkuttiin. Meidän kylällä jopa 1-2 lapsen perheet asui monen sadan neliön taloissa ja pihassa oli tietty 2-3 uutta saksa-autoa. Mua ei nolottanut pieni kotimme. Perheessämme opetettiin järkevään rahankäyttöön ja ympäristöasioihin.

Oletko kysynyt nolottiko lapsia?

Mä kyllä käsitin, että hän puhui omasta lapsuudenperheestään.

No niin, nyt sitten Ap alatte lapsen kanssa yhdessä katsomaan erilaisia asumisolosuhteita ympäri maailman. Näytät lapselle maailman todellisuutta, Afrikan savimajoja, Perun karuja lautataloja, Kiinassa sillan alla nukkuvia ihmisiä. Kerrot että suuri osa maailman ihmisistä on täysin vailla kotia, korosta sitä miten onnellisia Suomessa asuvat ovat kun meillä on lämmin koti ja katto pään päällä.

Panosta lapsen mukavuuteen kotona, osta uudet tyynyt, pehmeät peitot ja vaikkapa lämpimät aamutossut. Leipokaa yhdessä, juokaa kaakaota, polttakaa kynttilöitä. Tehkää ihania juttuja siellä seinien sisällä, jos niitä ei ole mahdollista heti vaihtaa. Kehu itse teidän kotia, kerro että on se mahtava että pystyt teille järjestämään tällaisen kodin vaikka olet yksin aikuisena perheessä. Kerro että monilla lapsilla Suomessakaan ei ole edes omaa kotia, kaikki vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsistaan.

Älä jää vellomaan tuolle yhdelle ainoalle ”kaikilla muilla on paremmin kuin minulla” -tasolle lapsen kanssa, vaan avaan tuosta nyt keskustelu tosiasioihin että niin ei todellakaan ole. Kerro rehellisesti, että iso talo teidän seudulla maksaa todella paljon eikä sellainen ole teille mahdollinen, mutta voitte silti iloita omasta lämpimästä kodista ja tehdä siitä mukavan. Ja että se olisi jollekin kodittomalle esimerkiksi lottovoitto päästä lämpimään asumaan.

Ymmärrän lastasi, meillä oli myös koti jota häpesin. Vanhentunut sisustus, huono sijainti ja vielä kaiken päälle ikävä tunnelma kotona vanhempien takia. Kyllä koti on lapsellekkin tärkeä paikka. Ehkä voisitte tehdä jotain kompromisseja tai päivityksiä josko niistä tulisi hänelle parempi mieli? Ei nyt asuntoa pidä vaihtaa lapsen mielipiteen takia, mutta siellä asunnossa voi tehdä hänelle jotain erityistä. Kysy mikä olisi juuri nyt se juttu mikä tekisi hänelle kodista mieluisamman.

N32

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän lastasi, meillä oli myös koti jota häpesin. Vanhentunut sisustus, huono sijainti ja vielä kaiken päälle ikävä tunnelma kotona vanhempien takia. Kyllä koti on lapsellekkin tärkeä paikka. Ehkä voisitte tehdä jotain kompromisseja tai päivityksiä josko niistä tulisi hänelle parempi mieli? Ei nyt asuntoa pidä vaihtaa lapsen mielipiteen takia, mutta siellä asunnossa voi tehdä hänelle jotain erityistä. Kysy mikä olisi juuri nyt se juttu mikä tekisi hänelle kodista mieluisamman.

N32

Kyllä mä sanoisin, että tuo on se juttu. Kun mietin niitä kavereita, joiden kotona lapsena viihdyin, niin ei missään kyllä ollut mitään upeaa sisustusta.