Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen mielestä muiden kodit ovat hienompia
22.10.2020 |
Asumme kahdestaan lapsen kanssa pienessä kaksiossa. Nyt eskarissa kaveripiiri on laajentunut ja on tullut enemmän kyläilyjä, kaverisynttäreitä jne, joiden myötä lapsi on nähnyt paljon muiden koteja.
Nyt hän sanoi eilen, että "Niilolla" on paljon hienompi koti kuin meidän tyhmä pieni. Se on paritalo ja siellä kuulemma löytyy eri asioille eri huoneet. Meillä on vaan makuu- ja olohuone + keittokomero.
Kerroin, että kaikki perheet asuvat omalla tavallaan ja että me asutaan näin ja ei kannata vertailla. Mutta sitähän muksut tekee.
Haussa on kyllä ihan tilanpuutteen takia isompi asunto, mutta Helsingin hinnoilla mulla ei ole varaa ostaa yksin kovin isoa. En haluaisi että lapsi häpeää kotiamme. Miten kasvattaa lapsen itsetuntoa niin ettei kokisi huonommuutta? Asumme alueella, jolla valtaosa eskarikavereista asuu isoissa omakotitaloissa.
Kommentit (59)
Kyllä meilläkin lapset kovasti arvostelee meidän kotia, varsinkin vanhempi 12 v. Kavereilla kuulema on kaikki paremmin. Ja ihan varmasti kavereilla onkin hienommat kodit kuin meillä, me asutaan siis 80-luvun omakotitalossa ja kaverit uudehkoissa kivitaloissa. Ostettiin tämä meidän talo silloin kun oltiin huomattavasti pienempipalkkaisia, ei meillä olisi ollut ikinä varaakaan hienompaan lukaaliin. Nykyään ollaan ihan keskituloisia ja varmaan saataisiinkin se 500 tonnin laina, mutta en haluaisi elää sellaisen velkataakan kanssa. Ollaan lapsille sanottu, että nyt pystytään matkustelemaan ja harrastamaan, kun on vain pieni laina.
Varmaan aika yleistä, että omaa kotia vertaillaan kavereitten koteihin. Kyllähän aikuisetkin vertailee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ihan sama juttu. Olen yh ja meillä on 4 h koti ja lapsella oma huone, ollaan matkusteltu ja on kesämökki, lapsella merkkivaatteita jne eli oikein hyvä elintaso. Silti lapsi häpeää kuulemma liian pientä kotia ja vertaa kaikessa luokan rikkaimpiin (tällä alueella on oikeita miljonäärejä, joilla on lähes linnat) ja kaverilla peruskoulussa on oikea Rolex, muut matkustavat enemmän ja hienompiin pakkoihin, muilla on isommat mökit jne. Kai se kuuluu kehitykseen, että hävetään omaa kotia.
Just tällaisten puolivillaisten juttujen takia en jaksa lapsia. Ne vain ovat niin tyhmiä, eikä minulla riitä kärsivällisyys.
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Ihan sama juttu minulla. Kaiken lisäksi vanhempani olivat ns. uskovaisia, ja se hävetti vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Just tällaisten puolivillaisten juttujen takia en jaksa lapsia. Ne vain ovat niin tyhmiä, eikä minulla riitä kärsivällisyys.
Joku erityisen ja oikeasti harvinaisen viisas lapsi saisi suosioni, muut jääkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on ihan noemaalia. Mun tyttö rupes eilen kitisemään että meillä on todella surkea telkkari kun ei siinä ole edes netflixiä, kaverilla kun on. Milloin on kauhea koti ja hänellä ruma huone. Lista on loputon.
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…
Ei sitä kannata korostaa, mutta hänhän voisi tehdä pahvilaatikosta sellaisen, mikä olis hänen mielestään kivoin:
https://www.alt.dk/artikler/theresa-maria-jessing-er-bonderoevens-kone-…Theresa on palkittu sellaisesta...
Niin ihana ja kuinka "halvalla" kaikki????!
Mitä mieltä olette?
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Kuittaan tämän, hävetti tosi paljon asua vuokratalossa kolmiossa, kun kavereilla oli paljon isompia ok/ rivareita.
En koskaan pyytänyt kavereita kylään
.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just tällaisten puolivillaisten juttujen takia en jaksa lapsia. Ne vain ovat niin tyhmiä, eikä minulla riitä kärsivällisyys.
Lapsen puolustus sentään on se, että on kasvava, kehittyvä _lapsi_ eri kehityskausineen. Olet aikuinen ja viestistäsi loistaa voimakas, sanaasi lainaten, tyhmyys. Mikä on sinun puolustuksesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollessani lapsi, häpesin kotiani niin, että en koskaan kutsunut kavereita meille.
Tuntui tosi ahdistavalle.
Ihan sama juttu minulla. Kaiken lisäksi vanhempani olivat ns. uskovaisia, ja se hävetti vielä enemmän.
Meillä sama. En ilennyt kutsua kavereita ettei joutunut johonkin noloon tilanteeseen jossa vanhemmat lässyttää enkeleistä tms taruolennoista. Ihan jälkeenjäänyttä touhua :-\ Nyt aikuisena olen osallistunut uskontojen uhrien tapaamisiin. Kiva saada vertaistukea kun on ollut tuollaiset vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nyt vaan on niin, että toisilla on hienompia asuntoja ja tavaroita.
Paras tapa on saada lapsi ymmärtämään asia, kuitenkaan masentamatta häntä.
No me asutaan omistusasunnossa kivalla ja aika kalliilla alueella, meillä on yli 90 neliön asunto jossa kummallakin lapsella oma huone jne. Siitä huolimatta samat valitukset (lapset jo kouluikäisiä). Erityistä kateutta herättää se, jos kaverin kotona on portaat, eli kaksi kerrosta.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lapsilla on luonnostaan kai taipumus jonkinlaiseen vaihtelun hakemiseen ja muutto on innostava ajatus jos kaverit muuttaa erilaiseen kotiin jne. Se ei tarkoita, että he miettisivät asiaa sen syvällisemmin tai mitä heidän toivomansa muutokset tarkoittaisivat.
Me aikuiset päätämme missä asumme, emme esimerkiksi halua omakotitaloa, kerrostaloasunto on meille juuri passeli ja olemme oikein tyytyväisiä nykyisessä kodissa. Lapset saavat haaveilla, mutta meidän aikuisten päätöksiin se ei vaikuta.
Taloudellisista syistä liian pienissä kodeissa asuville sanon vain, että muistakaa, että kodin ilmapiiri ja rakkaus on tärkeintä, ei ulkoiset puitteet. Se on se, minkä lapsenne vielä aikuisena muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin jos asuu pienemmällä paikkakunnalla vuokralla, jossa muilla on ok talot ja maatilat.
Kaupungissa ei niinkään erotu.
Meillä esikoinen (8v) myös kysyy että miksi meidän pitää asua näin pienessä ja rumassa kodissa. “Kaikilla muilla” on paljon hienompaa ja isommat kodit. No, asumme lähes miljoonan hintaisessa 120m2 neliössä jossa kaikki on uutta ja laadukasta. Sisustuskin on mielestäni oikein onnistunut. Kysyin että kellä on isompi koti, niin hän käytti esimerkkinä 60m2 kolmiota...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin pari vuotta lasten isästä ja muutin rivitaloon, jossa lapset jakavat huoneen. Olen huomannut ettei kumpikaan kutsu tänne kavereita, koska kaikki muut asuvat omakotitaloissa. Tiedän tämän varmuudella, koska olen käynyt heidän kodeissaan, jos en sisällä niin ainakin ulko-ovella. Olen keskituloinen, mutta minulla ei olisi ikinä varaa ostaa omaa kotia täällä. Alemmuuskompleksiani pahentaa myös se, että lasten kaverit elävät ydinperheissä. Kaksi keskituloista pystyisivät helposti ostamaan talon täältä. Alue on muuten tosi rauhallinen ja hyvä lapsiperheille, joten en halua muuttaa halvemmalle alueelle. Sitä paitsi ne heidän varakkaat kaverinsa asuvat täällä. Ahdistaa vain se, että lapset joutuvat asumaan ahtaasti.
Ainoa syy miksi ylipäänsä pitkitin eroa oli se, että lapset saisivat asua ydinperheessä ja omakotitalossa.
Kannattaa asua alueella jossa asuu muitakin samassa taloudellisessa tilanteessa olevia. Ei niin että kaikilla muilla on vaikka uudet omakotitalot ja itsellä pieni vuokra-asunto betonilähiössä. Monesti kiusaaminen lähtee vanhemmista koska 6-7 v ei sellaisia juttuja itse keksi. Näihin kuuluu että vanhemmat ei saa käyttää julkisia vaan pitää omistaa auto, pitää asua pientalossa (rivi-, pari- tai okt), kerrostalo on no no. Vaatteiden pitää olla merkkiä jne. Tämä tapahtui Espoossa n 10 sitten ja lapset oli ihan alaluokilla. Eli jos paremman kämpän saa jostain kauempaa niin kannattaa muuttaa, ei jäädä väkisin vaikka Helsinkiin alueelle missä asuminen on kallista.
Me asutaan 1978 rakennetussa omakotitalossa, joka on sekä ulkoa, että sisältä ihan hirveä läävä. Pinnat päivitetty joskus 90-luvulla, takkahuone ja mäntypaneelikatto alkuperäisessä kuosissa. Talossa on kellari, jota ei olla koskaan laitettu asuintiloiksi ja on täten varastoa ja lasten riehumistilaa (hauskaa siellä kaikilla kuulostaa aina olevan)
Yksi ekaluokkalaisen lapsen kavereista oli kerran meillä ja se kysyi, että ollaanko me miljonäärejä. Mä sanoin, että ei ihan, mutta kuin niin. Se lapsi sanoi, että kun meillä on niin hirveen hieno koti. Oli vähän pokassa pitelemistä siinä ympärilleen katsellessa.
Mä kävin sitten yks päivä sen pojan kotona ja niillä oli todella kaunis ja upea talo, sisällä kaikki tiptop, upeasti laitettu piha ja asuintiloiltaan yhtä iso kuin meillä, yhdessä tasossa. Mä jäin miettimään, mikä sai sen pojan näkemään meidän kodin niin hienona lukaalina. Oliko se vaan ne kaksi kerrosta, vai se ettei niillä itellä ollut sellaista riehumiseen, pelaamiseen, musiikin huudattamiseen ym. soveltuvaa tilaa ja se teki vaikutuksen, vai mikä.
Mä en olis ihan hirveen huolissaan, että teillä oikeesti olis kaikkein pienin ja rumin ja huonoin koti.
Tunnista tuon. Olin itse lapsena samanlainen. Häpesin ja toivoin vanhempien sänkyyn uutta päiväpeittoa kauhtuneen ja rikkinäisen tilalle, uusia sohvia, uusia verhoja, parempaa autoa johon mahtuu koko perhe. Minua ahdisti kotimme.
En haaveillut omasta huoneesta, lomamatkoista tms. Vaan kodin sisustus oli vanhanaikinen ja kulahtanut.
En tiedä mistä tämä kumpusi, sukulaisten kodeista varmaan.
Aikuisena olen satsannut lastuun. Säästän ja ostan. Lapsuudenkodin 'kyllä tämä lastulevyhuonekalu välttää kunnes hajoaa' -asennetta en omaa. Nyt vanhempani tuhlaavat jopa liikaa sisustukseen.
Itse toivoisin, että lasten ei tarvitsisi hävetä kotiaan tai murehtia perheen raha-asioista.
Jos asuu alueella missä muitakin kerrostaloasujia, ei luulisi olevan ongelmia. Tosi Helsingissä huonot alueet voi sitten olla tosi huonoja samoin kuin koulut niissä.
Alue: Aihe vapaa
Pojan kaveri tuli meille joskus kun olivat n 8-vuotiaita. Kaveri oli aivan innoissaan ja kehui kun asumme erikoistalossa jossa on hissi ja parveke. Hän asui isossa omakotitalossa hyvällä alueella jossa itsekin olisin mielelläni asunut. Lapset eivät laske rahoja tai neliöitä, kaikki erilainen on uutta ja hienoa.