Huvittaa aikuisen ystävän lapsellinen omakehu

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 08:29"]

Haluatteko nyt tehdä luonneanalyysin tästä kaverista vai musta, jota tää häiritsee :D ts. kateellisen kaverin syndrooma ehehe

[/quote]

Kaveristasi ei kertomasi perusteella voi sanoa mitään, mutta itsesi analysoit ihan nappiin. Pojot siis itsetuntemuksestasi.

Ja ihan selvennykseksi: AP ei ole freudilainen, eikä AP:ta kiinnosta freudin opit sen enempää kuin yleissivistys vaatii. AP nyt vaan sattui käyttämään sanaa superego. Get over it. 

Ap, ehkä ystäväsi näyttelee sinulle lihaksiaan koska uskoo sinun olevan iloinen hänen puolestaan? Kyllähän ihmiset kertovat esim. raskausuutisensa, kihlauksensa ja näyttelevät uutta kampaustaan ja odottavat muiden kuuntelevan ja iloitsevan. Eikö ole hyvä jos ystäväsi haluaa ilahduttaa sinua?

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 11:21"]

Ap, ehkä ystäväsi näyttelee sinulle lihaksiaan koska uskoo sinun olevan iloinen hänen puolestaan? Kyllähän ihmiset kertovat esim. raskausuutisensa, kihlauksensa ja näyttelevät uutta kampaustaan ja odottavat muiden kuuntelevan ja iloitsevan. Eikö ole hyvä jos ystäväsi haluaa ilahduttaa sinua?

[/quote]

Se piti vielä mainita, että se piirrustus-seinälle-episodi oli outo mutta oletko varma ettet joskus ohimennen ole ihastellut hänen piirrustuksiaan?

WTF :D !?! AP ei ole äiti ja lapsi todellakin taistelee itsensä vapaaksi. Etkö oo ikinä tutustunut ilmiöön murrosikä? Mitä muuta se henkisen puolen kasvu murrosiässä on kun taistelua?

Hei, tälle tyypille tiedoksi: "Ap, vika on aina aikuisessa, ei suinkaan lapsessa. Olet ilmeisesti jonkun äiti? Vain se ja se, että sinulla on syy varjella itseäsi omantunnontuskilta saa sinut sanomaan noin typerästi. Hyvä vanhempi kunnoittaa lapsen rajoja, sopivassa suhteessa rajojen asettamiseen tietenkin.Joka tapauksessa on todella perverssiä väittää, että lapsi joutuu "taistelemaan" itsensä vapaaksi vanhemmistaan. "

Murrosiän taistelu= itsenäistymistä lapsuudenperheestä omaksi täysivaltaiseksi aikuiseksi. Ja sen taistelun joutuu tekemään lapsi, koska itsenäisyys on sisäinen tunne, niin sitä ei voi kukaan toinen sinulle antaa, vaan sinun täytyy se itse itsellesi ottaa. 

Enkai mä nyt niin yksniitinen ole, että väittäisin, että vanhempien ei pitäisi kunnioittaa yksityisyyttä ja lapsen rajoja. Toki ne voi niin tehdä (ja usein ovat tekemättä), mutta ei se itsenäisyys ja omat rajat siitä synny. Sellanen lapsi ku lähtee tonne maailmalle ja sieltä kävelee vastaan ensimmäinen, joka EI niitä rajoja kunnioita, niin se lapsihan on pulassa. Siksi se itsenäisyys täytyy ottaa itse. Että, kun kuka tahansa sua vastaan tuleekaan, niin se ei kävele sun yli. Silloin kun isi ja äiti ei ole enää hoitamassa siinä vieressä.

Ihan ihmismielen kehityksen perusasioista puhutaan ja joku täällä väittää perverssiksi. Tsiisus.

Siis tuontyyppinen omakehuhan on ihan normaalia n.50%:lla ihmisistä Facebookissa. Kehutaan ja kerrotaan omat tekemiset, jotta muut saavat ihastella ja laulaa kuorossa ylistyslauluja. Joillakin tämä menee vielä siihen, että niissä kirjoituksissa kerrotaan myös kaikki lasten positiiviset jutut ja tekemiset korotettuna potenssiin kymmenen. Näiden ylisanojen jälkeen odotetaan positiivisia ja suitsuttavia kommentteja. Tämä samahan toimii erittäin hyvin myös eräissä nimeltämainitsemattomissa blogeissa...

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 11:14"]

:D Ja sä alotit, lälläslää!

[/quote]

OMG. Huomaatko, miten taannut teini-ikäiseksi auktoriteeteille lällättelijäksi heti kun sinua huomautetaan siitä, ettet hanksaa jotakin, jolla koetat mestarisoida?

Keskustelu lähti liikeelle sillä, että olet se ystäväsuhteesi aikuinen, jokan hieman huvittuneena hymähtelee ystävänsä keskenkasvuisuudelle. Nyt olet itse taantuntu todella syvälle.

Onko ongelmasi, että pyrit täydelliseen kympin tyttö -suoritukseen aina kaikessa ja jos sinulle joku osoittaa, että suorituksesi ei ole moitteeton, vedät aivan  hirvittävät kilarit ja taannut sille tasolle, jolla itse asiassa oletkin?

Onkohan sinun ja ystäväsi suhteessa kyse siitä, että itse asiassa kaksi omilla tahoillaan hyvin keskenkasvuiseksi jäänyttä tyttöä on löytäneet toisistaan jonkin salaisen ainesosan, jolla ruokkivat ennen kaikkea omia ongelmiaan?

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 11:35"]

Siis tuontyyppinen omakehuhan on ihan normaalia n.50%:lla ihmisistä Facebookissa. Kehutaan ja kerrotaan omat tekemiset, jotta muut saavat ihastella ja laulaa kuorossa ylistyslauluja. Joillakin tämä menee vielä siihen, että niissä kirjoituksissa kerrotaan myös kaikki lasten positiiviset jutut ja tekemiset korotettuna potenssiin kymmenen. Näiden ylisanojen jälkeen odotetaan positiivisia ja suitsuttavia kommentteja. Tämä samahan toimii erittäin hyvin myös eräissä nimeltämainitsemattomissa blogeissa...

[/quote]

Totta! Tämä selfie-henkinen kulttuuri on nykyään levinnyt ihan kulovalkean tavoin. Ehkä jotkut eivät vain tajua, että sen kaltainen esiintyminen kuuluu korkeintaan faceen eikä sielläkään sitä katsota hyvällä.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 11:40"]

Totta! Tämä selfie-henkinen kulttuuri on nykyään levinnyt ihan kulovalkean tavoin. Ehkä jotkut eivät vain tajua, että sen kaltainen esiintyminen kuuluu korkeintaan faceen.

[/quote]

Mä en ole koskaan tajunnut ja todella kapinoin sitä vastaan, että Facebooki on joku täydellinen tai lähes täydellinen itsekontrollivapaa alue, jossa saa olla ihan käsittämättömän typerä, kehittymätön ja moukkaminen. Kaikki tykkäysleikit, kuka kenenkin kanssa ja kenen ei, poistaminen ja lisääminen kavereista-oikuttelu, ja itsekehu-orgiat harvase päivä.

Minä olen minä ja olen sitä myös facebookissa. Jos siellä käyttäydyn typerästi, olen sitä myös todellisuudessa.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 11:26"]

WTF :D !?! AP ei ole äiti ja lapsi todellakin taistelee itsensä vapaaksi. Etkö oo ikinä tutustunut ilmiöön murrosikä? Mitä muuta se henkisen puolen kasvu murrosiässä on kun taistelua?

Hei, tälle tyypille tiedoksi: "Ap, vika on aina aikuisessa, ei suinkaan lapsessa. Olet ilmeisesti jonkun äiti? Vain se ja se, että sinulla on syy varjella itseäsi omantunnontuskilta saa sinut sanomaan noin typerästi. Hyvä vanhempi kunnoittaa lapsen rajoja, sopivassa suhteessa rajojen asettamiseen tietenkin.Joka tapauksessa on todella perverssiä väittää, että lapsi joutuu "taistelemaan" itsensä vapaaksi vanhemmistaan. "

Murrosiän taistelu= itsenäistymistä lapsuudenperheestä omaksi täysivaltaiseksi aikuiseksi. Ja sen taistelun joutuu tekemään lapsi, koska itsenäisyys on sisäinen tunne, niin sitä ei voi kukaan toinen sinulle antaa, vaan sinun täytyy se itse itsellesi ottaa. 

Enkai mä nyt niin yksniitinen ole, että väittäisin, että vanhempien ei pitäisi kunnioittaa yksityisyyttä ja lapsen rajoja. Toki ne voi niin tehdä (ja usein ovat tekemättä), mutta ei se itsenäisyys ja omat rajat siitä synny. Sellanen lapsi ku lähtee tonne maailmalle ja sieltä kävelee vastaan ensimmäinen, joka EI niitä rajoja kunnioita, niin se lapsihan on pulassa. Siksi se itsenäisyys täytyy ottaa itse. Että, kun kuka tahansa sua vastaan tuleekaan, niin se ei kävele sun yli. Silloin kun isi ja äiti ei ole enää hoitamassa siinä vieressä.

Ihan ihmismielen kehityksen perusasioista puhutaan ja joku täällä väittää perverssiksi. Tsiisus.

[/quote]

MItä ihmetta? Olen itse äiti, eikä olisi koskaan tullut mieleeni järjestää lapsiani sellaiseen tilanteeseen, että he joutuvat taistelemaan tiensä ulos määräysvallastani.

Hyvä äiti hoivaa ja tukee lapsiaan. Hän asettaa myös rajoja siinä vaiheessa kun lapsen kehitys niitä vaatii. Se, että lapsi joutuisi taistelemaan jostain rajattomasta äidinvallasta tiensä ulos siten, että jos lapsi ei tällaista taistelua käy läpi, niin hän jää sitten äitinsä vangiksi ja on vielä lapsen oma vika, että jäi, on kyllä vertaansa vailla kummallisen kuuloinen väite. Ihan kuin äiti olisi jokin verkossa vaaniva hämähäkki ja on kärpäsen oma vika, jollei pääse seitistiä irti ja tulee syödyksi. Todella kummallista. Lähtökohtaisesti äiti kasvattaa lapsia vähän kuin lintu kasvattaa poikasensa lentämään. Äiti ei pidä lapsia jonkin määräysvallan vankina. On surullista, jos elämäsi on mennyt  niin, ettet huomaa näiden kahden eroa.

 Sinulla oli ilmeisesti todella vaikea murrosikä ja syyllisyyttäsi siitä helpottaa, kun voit ajatella, että näin sen kuuluu kaikilla ja aina mennäkin.

Omat lapseni ovat esimerkki siitä, että murrosikä voi olla todella helppo ja siitä huolimatta tai ehkä jopa sen takia heistä tuli itsenäisiä ja energisiä aikuisia, joilla riittää elämäniloa ja empaattisuutta. He toki olivat poikia, mutta tuskin ero on niin suuri tyttöihin.

Miksi muuten meuhkaat kuin raivopää, jos saat omasta näkemyksestäsi poikkeavia vastauksia? Et vaikuta kovin tasapainoiselta. Taisi jäädä murkkuvaihe päälle?

voi voi. ironista settiä. olin vähän sitä mieltä kun googletin omakehua, että se on epävarmuutta, muiden alentamista ja kaiken tämän jäleen vielä ärsyttävää. nyt kun luin nämä vuoden myöhässä tosin. vaihtui mielipiteeni siihen että kaikki nämä kirjoitukset muutamaa lukuun ottamatta sisältää nämä "kuoleman synnit". Epävarmat kateelliset liikaa toisten tekemisiin puuttuvat ihmiset tuomitsee hänet joka itseään arvostaa. Ehkä teidän äitylien kannattaa miettii että alkasitte arvostaan samaan tapaan itseänne, irti ajatuksesta "olenko hyvä äiti". omakehu on sittenkin ihan hyvä juttu, kuka muu sua kehuu kun tekin vaan dissaatte niitä ketkä arvostaa. lapsethan sen toisilleen katkerana ja vihaisena omaa osaamattomuuttaan toteaa terveen omanarvon omaaville että "omakehu haisee" itse opin tämän foorumin luettuani ulos tuosta kauan sitten opitusta arvosta.

Minullakin on yksi ystävistäni tollainen omakehuja, ja hänen ikänsä on jo sentään miltei kuusikymppinen. Viimeksi kun tavattiin, niin kuulosti kyllä ihan naivilta hänen juttunsa, jossa hän kehui itseään avoimesti, ja teki oletuksia, että hänen äänellään olisi päässyt vaikkapa oopperalaulajattareksi, joka ei millään muotoa pidä paikkansa. Ajatuksissani nauroin hänen omakehuilleen muissakin asiossaan.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 08:29"]Siis lapsethan ihastelee itseään avoimesti. Se on suloista ja syntyy siitä kun rakastavat vanhemmat ja sukulaiset ovat heitä kehuneet ja ihastelleet. Syntyy hyvä itsetunto, joka perustuu siihen, että käsitys omasta itsestä on vähän todellisuutta positiivisempi - niinkuin kuuluukin olla.

Näin on kaikilla, joilla on hyvä itsetunto. Aikuisena kuitenkin valtaosa osaa jättää tämän oman itsensä avoimen ihastelun ja itsensä ihastelun kohteeksi nostamisen MUILLE IHMISILLE.

Mua naurattaa ja toisinaan myös alkaa ottaa päähän tässä asiassa kehittymättömämpi ystäväni. Tuntuu aina välillä, että hänet olisi pakko tiputtaa pilvilinnastaan......

Esimerkkejä:

- kaveri ihan pokerina yritti ripustaa omia piirustuksiaan mun kodin seinälle. Kun ne on niin hienoja. Siis etsi niille paikkoja mun seinältä, että "tää ois hyvä tässä".

- kehuu kaikkia omia tekeleitään x10, ihastelee ääneen, että ostipa hän Tiinalle ihanan lahjan/leikkasi hienon tukan/teki kauniin meikin jne. "kattokaa nyt, eikö ookin hieno" (joo me kaikki sanottiin jo 3h sitten, että se on hieno - mut tää toistaa sen illan aikana vielä 7krt)

- kehuu ulkoisia ominaisuuksiaan ja pyytää kiinnittämään niihin huomiota tyyliin "kato mun lihasta". Siis pullistelee habaansa esim. ihan julkisilla paikoilla.

- jos häntä kehutaan muistaa aina kertoa minulle kaikista saamistaan kehuista

Eikä edes nolostu, jos häntä leikkimielisesti/ei leikkimielisesti täältä yrittää tiputtaa. Tämä käyttäytyminen on nyt kasvanut ennennäkemättömiin sfääreihin, kun kaveri treenasi itsensä kuntoon ja on nyt normaalipainoinen. Aidosti olen hänen puolestaan onnellinen ja iloinen. Ja jaksoin tätä hehkutustakin puoli vuotta elää ilolla mukana, mutta luulin että se loppuisi, kun asiasta tuli "osa arkea".

Vaan ei. Saan edelleen raportit jokaisesta nostetusta sarjasta, käytetyistä painoista, vaa'anlukemista jne.

Haluatteko nyt tehdä luonneanalyysin tästä kaverista vai musta, jota tää häiritsee :D ts. kateellisen kaverin syndrooma ehehe
[/quote] Ota huumorilla, iyse ottaisin huumorilla. Mun eräs naisystävä haki koko ajan huomiota sillä että sillä on pari makkaraa lauteilla, ja koko ajan piti olla jotain hienostopuheita, sellasta en jaksaisi. Mutta eikö sulla oo huumorinkukkaa? Tai kysyi sit edes reilusti onko joku hätänä tältä sinun ystävältäni, ei tarvitsisi puhua paskaa selän takana jossain vauvafoorumeilla???? :D

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 09:16"]Mä en jaksa tehdä analyysiä kunmastakaan, mutta vähemmän mä pidän mitättömästä ärsyyntyvästä aapeesta kuin tästä sen kaverista. Anteeksi nyt, mutta miksi toisen tyytyväisyys ärsyttää aapeetä? Miten se on häneltä pois? Kun aapeeta ei kehuta, ei kukaan saa kehua ketään muutakaan, ei edes ihminen itse itseään? Kaikkien on vaan mökötettävä teennäisessä vaatimattomuudessa ja maristava, kunka surkeaa ja kurjaa kaikki on, mitään en osaa ja mihinkään ei pysty ja räntääkin aina vaan sataa ja lama tulee ja lelut on patterin välissä?
[/quote] Just noin mäkin ajattelen tästä apn viestistä. Tyypiltä puuttuu itseltä huumorintaju!! Mä tiedän monta naispuolista kaveria, jotka esittelee omaa habaa..jne, mutta ainut ero onkin että itse pystyn nauramaan ja ottamaan tällä sen huumorilla, en tylyä kaveria, vaan kysyn suoraan jos huomaa jos ois mahdollisia itsetuntoa ongelmia. Tollaset ystävät ku ap, on itse just niitä jotka on kateellisia kaikille, siis haluavat itse sen huomion aina.

Taitaa apn ystävä olla apn oma kynnysmatto.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 17:54"][quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 08:29"]Siis lapsethan ihastelee itseään avoimesti. Se on suloista ja syntyy siitä kun rakastavat vanhemmat ja sukulaiset ovat heitä kehuneet ja ihastelleet. Syntyy hyvä itsetunto, joka perustuu siihen, että käsitys omasta itsestä on vähän todellisuutta positiivisempi - niinkuin kuuluukin olla.

Näin on kaikilla, joilla on hyvä itsetunto. Aikuisena kuitenkin valtaosa osaa jättää tämän oman itsensä avoimen ihastelun ja itsensä ihastelun kohteeksi nostamisen MUILLE IHMISILLE.

Mua naurattaa ja toisinaan myös alkaa ottaa päähän tässä asiassa kehittymättömämpi ystäväni. Tuntuu aina välillä, että hänet olisi pakko tiputtaa pilvilinnastaan......

Esimerkkejä:

- kaveri ihan pokerina yritti ripustaa omia piirustuksiaan mun kodin seinälle. Kun ne on niin hienoja. Siis etsi niille paikkoja mun seinältä, että "tää ois hyvä tässä".

- kehuu kaikkia omia tekeleitään x10, ihastelee ääneen, että ostipa hän Tiinalle ihanan lahjan/leikkasi hienon tukan/teki kauniin meikin jne. "kattokaa nyt, eikö ookin hieno" (joo me kaikki sanottiin jo 3h sitten, että se on hieno - mut tää toistaa sen illan aikana vielä 7krt)

- kehuu ulkoisia ominaisuuksiaan ja pyytää kiinnittämään niihin huomiota tyyliin "kato mun lihasta". Siis pullistelee habaansa esim. ihan julkisilla paikoilla.

- jos häntä kehutaan muistaa aina kertoa minulle kaikista saamistaan kehuista

Eikä edes nolostu, jos häntä leikkimielisesti/ei leikkimielisesti täältä yrittää tiputtaa. Tämä käyttäytyminen on nyt kasvanut ennennäkemättömiin sfääreihin, kun kaveri treenasi itsensä kuntoon ja on nyt normaalipainoinen. Aidosti olen hänen puolestaan onnellinen ja iloinen. Ja jaksoin tätä hehkutustakin puoli vuotta elää ilolla mukana, mutta luulin että se loppuisi, kun asiasta tuli "osa arkea".

Vaan ei. Saan edelleen raportit jokaisesta nostetusta sarjasta, käytetyistä painoista, vaa'anlukemista jne.

Haluatteko nyt tehdä luonneanalyysin tästä kaverista vai musta, jota tää häiritsee :D ts. kateellisen kaverin syndrooma ehehe
[/quote] Ota huumorilla, iyse ottaisin huumorilla. Mun eräs naisystävä haki koko ajan huomiota sillä että sillä on pari makkaraa lauteilla, ja koko ajan piti olla jotain hienostopuheita, sellasta en jaksaisi. Mutta eikö sulla oo huumorinkukkaa? Tai kysyi sit edes reilusti onko joku hätänä tältä sinun ystävältäni, ei tarvitsisi puhua paskaa selän takana jossain vauvafoorumeilla???? :D
[/quote] Pari makkara lauteilla ;D siis lanteilla ....