Mikä hetki elämästäsi oli sellainen, että olit kaikkein väsynein?

Silloin, kun meidän kaksoset olivat vauvoja. Syöttämistä oli aluksi 2-3 tunnin välein, tietysti myös yöllä. Imetin ja annoin vastiketta. Oma maito ei ihan riittänyt. Meinasin nukahtaa pystyyn.

Siitä ajasta en kyllä paljoa muista. Se oli sellaista ympäri vuorokauden

sissi-selviytymistä.

Joskus teininä kun oli tullut valvottua pari yötä reissussa. Lapsen kanssakaan ei varmaan niin pahaa väsymystä ole tullut koettua.

Lasten ollessa pieniä, kaaduin sänkyyn ja nukahdin samoin tein ja nukuin yöni unia näkemättä täydellisessä horroksessa.

Työpaikalla klo: 6.15 neljän tunnin yöunien jälkeen... 

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 03:57"]

Työpaikalla klo: 6.15 neljän tunnin yöunien jälkeen... 

[/quote]

ei kuulosta kovin pahalta...

kaksosten ollessa vauvoja: toisella koliikki ja hänellä todettiin vuosia myöhemmin refluksitauti. Sen vuoksi ei vauvanakaan viihtynyt makuuasennossa eli kanniskelua yötä päivää. Masennuin pitkään jatkuneen väsymyksen vuoksi.

Esikoisen vauva-aika, jolloin valvottiin puoli vuotta lähestulkoon putkeen.

Yksivuotiaan päiväkotiin viedyn raukkaparan uraäitinä, kun parisuhde oli kriisissä ja työasiat tuntuivat tappavan.

Joka päivä kuuteen mennessä ja kilpirauhasen vajaatoiminta tutkimukset kesken ja järkyttävä väsymys. Horroksessa meni se vuosi.

Kerran töissä olin nukahtaa istualleen, yövuoro, se väsymys oli ihan kauheeta. Onneks oli yöllä kahden tunnin tauko, kaadyin vaan taukotilan sänkyyn ja nukahdn sekunnissa.

Esikoisen ollessa n. 6 kk - 10 kk. Pojalla oli kamalat allergiat ja hän huusi (karjui, kiljui) vuorokaudet ympäriinsä. Nukkui max 20 min pätkissä. Hän ei tuolloin myöskään kasvanut, joten sekin tuotti huolta. Olin muistamaton, tärisevä luuranko noiden kk jälkeen. En edes pystynyt nukkumaan vaikka mies olisi vahtinut kiljukallea.

Kun esikoiseni oli valvottanut kaksi vuotta. Sitten oppi nukkumaan putkeen ja sen jälkeen onkin ollut maailman helppohoitoisin lapsi ja nuori. 

Oltiin lähdössä Turkuun aamulaivalle täältä provinssista, klo 4 piti lähteä. Sattui niin, että miehen työt venyi yöhön klo 2, enkä minä onneton saanut unta kun jännäsin, kuinka myöhään miehellä meneekään... Eli kammottavasti meitä oli 2 erittäin huonosti nukkunutta kuskia, se oli niin hirveä ajomatka. Vaarallista!! Vaihdettiin kuskia usein ja toinen otti torkut sillä välin, aamuyön viileydessä jumpattiin levikkeillä vähän väliä. Matka sujui kuitenkin ja perille päästiin, lapset saivat luvatun risteilyn, mutta ei meistä vanhemmista kovin reipasta seuraa ollu... 

Opiskeluaikana työharjoittelu Intiassa. 15 tunnin matka pohjoiseen, tosi huonoja teitä (ja vähän pelotti siellä vuorenrinteillä kaahailevassa bussissa, meidät kutsuttiin isäntäväen sukulaisten luo syömään. No sen sijaan että ruoka olis ollut valmista, meidät ohjattiin johonkin "naisten huoneeseen" jossa oli yksi vanha kieliätaitamaton sukulaisnainen. Meni noin 6 tuntia (kyllä...) kunnes oli sitten se varsinainen ruoka-aika. Kielitaitoiset perheen miehet eivät siis seurustelleet meidän kanssa millään tavalla, itse asiassa myös söivät ensin keskenään ennenkuin oli meidän vuoro. Yritin pysyä hereillä ja olla kohtelias, jututtaa vanhaa naista vaikka eihän siitä mitään tullut. Istuimme kovalla sementtilattialla, oli siinä yksi kulahtanut persialaismatto, mutta ei sekään kylmyyttä pitänyt poissa. Mutta silloin olin kerta kaikkiaan vaan pudonnut ja nukahtanut siihen lattialle.

Myöhemmin elämässä oon kyllä tuntenut voimakkaampaa väsymystä ja uupumusta, mutta sitähän tässä ei varsinaisesti kysytty?

Isoisän hautajaispäivä. Olin 13v ja isoäidin hautajaisista oli kulunut 4 kk. Hautajaisten muistotilaisuus oli meillä kotona, joten ennen niitä oli siivoamista, järjestämistä ja  auttamista ihan riittämiin (liinat pöydille, koristelu jne. - hautajaisissa kun on tapana poltella kynttilöitä ...)

Juhlan jälkeen tietty siivottiin 60 vieraan jäljiltä ja kun pääsin nukkumaan, en jaksanut vaihtaa vaatteita.

Lähes joka päivä. En ehdi nukkumaan kuin muutaman tunnin yössä, olen ihan kuollut koko ajan.

Raskaana ollessani toisen ja kolmannen lapsen kohdalla. Se väsymys oli todella fyysistä. Lisäksi oli ensimmäinen/ensimmäiset lapset hoidettavana ja siksi en voinut nukkua kuin ne yöunet.

Lisäksi hoidimme miehen kanssa lapset ristiin, niin että itse heräsin aamulla aikaisin töihin ja sitten suht aikaisin kotiin, jotta mies pääsi töihin. Olin yksin sitten lasten kanssa työpäivän jälkeen kaikki arki-iltapäivät ja illat, jolloin en päässyt nukkumaan. Ja iltaisin lapsia ei saanut kovin aikaisin nukkumaan, koska aamulla nukkuivat miehen kanssa pitkään.

Viikonloppuisin sain sentään nukkua aamuisin lasten kanssa. Mies sitä vastoin rakensi taloamme viikonloput, joten päivisin en päässyt lepäilemään. Ilman raskautta olisin jaksanut vähemmän väsyneenä, mutta raskaus on tehnyt minulle aina hirveän väsymyksen.

Sytostaattihoitojen jälkeen olin aivan piipussa. Nukahdin kesken lauseen, pyörryin väsymyksestä viiden askeleen vessamatkalla.

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 03:28"]

siis en tarkoita mitään burn-outia, vaan fyysistä väsymystä; sellaista, että nukahtaa melkein väkisin, jos ei pääse nukkumaan.

Millainen tilanne oli, miksi olit niin väsynyt?

[/quote]

Minulla oli kuukauden ikäinen lapsi, joka söi vielä öisin aika tiheään. Päivät vietin hänen (ja miehen, tyttären ja vävyn) kanssa sairaalassa vastayntyneen lapsenlapsen luona. Yöt olivat pikkuisen hyssyttelyä ja yritystä olla häiritsemättä muiden samassa huoneessa nukkuvien unta.Voimia söi myös koko ajan jatkuva emotionaalinen vuoristorata, hirveä huoli lapsenlapsesta ja tyttären sekä vävyn jaksamisesta.

Tuota kun jatkoi 6-7 viikon ajan niin loppuaikoina alkoi jo olla melkoisen poikki...

[quote author="Vierailija" time="26.01.2014 klo 10:24"]

Sytostaattihoitojen jälkeen olin aivan piipussa. Nukahdin kesken lauseen, pyörryin väsymyksestä viiden askeleen vessamatkalla.

[/quote]

Kuin myös. Ja väsymys vain lisääntyi hoitokertojen myötä. Kuudennen jälkeen ei paljon hereillä ollut. En juuri muista tuosta ajasta mitään, olin puoliksi horroksessa koko ajan.