Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Sunnuntaityttö, tsemppiä ja toivotaan parasta 🤩
Tervetuloa Haiksu! ☺️
Plussahan se siellä 😍❤️🙈 En pysty uskomaan! Imetystä vähennettiin tässä kuussa, joten kyllä se vaan siitä oli kiinni. Käytin myös omenaviinietikkaa, en tiedä, oliko mitään apua, mutta sitä en oo ottanu aiemmin, greippimehu on menny jo monta kiertoa 😄
Sunnuntaityttö: Onnea plussasta ♥️
Itse tässä vielä pitää piinailla, nyt vasta dpo5
Hitsi että päivät menee hitaasti 😅
Molemmille kolmas ja ensimmäinen yhteinen lapsi haaveissa. Pillerit pois pääsiäisenä -21 ja Yk 1 virallisesti alkanut 5/21
Piinailua tuntuu olevan plussan jälkeenkin, ei ois taaskaan pitänyt syödä mitään... 😅😅😂
Moi taas! Täällä piinaillaan yk2 kanssa, nyt 32/31 menossa. Menkkakivut on ollut nyt viikon läsnä, välillä loppuvat ja välillä sitten tulee takas kovina. Eilen tein hätäsenä liuskatestin, mutta siitä nega.
Kiitos onnitteluista ja tervetuloa uusille ❤️🙏🏻
Vaikka on jo kaksi onnistunutta raskautta takana eikä historiaa keskenmenoista, jostain syystä en osaa yhtään luottaa siihen, että tää kaveri pysyy matkassa ☹️ Mies tahtos innoissaan kertoa kaikille, mä en haluais tuottaa pettymystä kenellekään… Ehkä mieli suojelee vielä tän pitkän yrittämisrupeeman jälkeen 😭
Mites Eemi, joko teillä oli uusi ultra?
Juu juuri kotiuduttiin, vastasi viikkoja 7+0 (tai 7+1 oon itse laskenut mutta kätilön mukaan tuolla vuorokaudella ei ole merkitystä) ja sydän löi vimmatusti 😍 nesteen täyttämä kystakin löytyi, kuulemma vaaraton.
Onnea plussanneille!
Paljon tsemppiä kaikille yrittäville!
Mä oon siirtynyt enemmän tuonne pitkään yrittäneiden keskusteluun, muutama päivä sitten alkoi yk 23.
Moikka,
Kertokaahan kokeneemmat voiko kuvassa oleva olla jo ovisplussa? 🤔 Kierroista ei hajuakaan minkälaiset tällä hetkellä. Tuon jälkeen alkanut haalenemaan niin sillä pähkäillyt mitä tässä nyt oikein tapahtuu.
Alice87, voi olla plussakin. Täällä joku mielestäni sanoi ettei tuon vahvempaa koskaan saanut ja raskautui normaalisti. Kierto josta itse plussasin, antoi ovispäivänä kontrolliviivaa tummemman testiviivan jollaista ei parissa aiemmassa yrityskierrossa ollut. Aiemmissa viiva oli samantapainen kuin tuossa sun testissä. Toki en voi tietää oliko nuo kaksi kiertoa kumminkin ihan normaalit enkä vaan esim tikuttanut oikeaan aikaan kun tein aina yhden testin samaan aikaan vuorokaudesta.
Alice87, itse en viimeisestä kierrosta saanut kovin vahvaa ovisplussaa, oli haaleampi kuin kontrolliviiva. Silti nyt menossa rv12 😊 luulen, että minulla oli nopea lh-huippu, joka oli tapahtunut kahden aamutestin välissä.
Alice87, ei minulle ainakaan tuon kummoisempia tule. Sitten kun näyttää tarpeeksi vahvalta niin varmistan digillä.
Tuossa vertailuksi tuon ovisplussaa aiemman aamun ovistesti, mun silmä ei erota eikä silloinkaan erottanut juuri eroa mutta onneks on digi 😁
Nounou kirjoitti:
Alice87, ei minulle ainakaan tuon kummoisempia tule. Sitten kun näyttää tarpeeksi vahvalta niin varmistan digillä.
Jos tämä kierto menee mönkään niin hommaan kyllä taatusti myös digit 😅
Nyt sitten mietin kuinkahan hyvät saumat tässä on kun tuo viiva tuli 13pv ja pupuilua oli 8,9 ja 11pv ja eilen yöllä eli 14pv 🙈
En kyllä mitään erityisiä ovisoireita ole bongannut lähinnä vähän kuin menkka kipuja oli kyllä eilisen päivän 🤔
Kyllähän noilla päivillä oitäisi siittiöitä olla valmiina ja jos ovulaatio tapahtuisi esim 48h plussasta niin silloin varsinkin 😊
Alice87, toi ajotus on ollu varmasti hyvä ja siittiöthän elää kropassa monta päivää 😄 Erilaiset kivun tuntemukset voi olla myös oviskipuja! Eli sormet nyt ristiin 👌🏻
Alice87, varmasti ihan riittävästi 🙈😄 nyt sitte vaan piinailemaan!
Nounou kirjoitti:
Alice87, varmasti ihan riittävästi 🙈😄 nyt sitte vaan piinailemaan!
Ne ihanat dpo.t 🙈 tosin jatkan todennäköisesti ovistestailuja vielä seuraaviin menkkoihin tai toivon mukaan plussaan 😏 lupasin kyllä itselleni edellisen kemiallisen jälkeen etten tee yhtäkään raskaustestiä ennen dpo 13 😅 katsotaan onnistuuko 🙈
Minäkin liityn kerhoon 🙂 Täällä yk2, kp4.
Ensimmäistä yhteistä lasta toivomme. Minä 28v mies 31v. Ehkäisynä viime vuosina ollut vain kondomi.
Oma talo ja molemmilla vakituiset työt. Kova vauvakuume molemmilla. ❤️