Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva vuodelle 2021-2022

21.10.2020 |

Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.

Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3

Kommentit (1576)

Vierailija
21/1576 |
09.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka!

Täällä myös haaveillaan. Olemme 31-vuotiaita ja esikoinen on kohta 4-vuotias. Kierukan kävin poistamassa jo kesällä, jotta sain seurattua kiertoa, ja aika kellontarkka se tuntuu olevan. Mitään yritystä meillä ei vielä ole ollut, koska mulla on tulossa kolonoskopia parin viikon päästä mutta jos siellä on kaikki ok, niin sitten olisi tarkoitus aloittaa. Jännittää, miten kauan mahtaa mennä ennen kuin tärppää, esikoinen lähti heti ekasta yrityskierrosta, joka tuli aikanaan melkein järkytyksenä kun olin varautunut siihen, ettei se ihan niin helppoa olisi.

22/1576 |
09.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä myös. Tosin aloitetaan yritys vasta syksymmällä, kun kierukka tulee tiensä päähän. Meillä on edessä aika paljon taloremppaa, eikä lisääntymispuuhat ehkä sovi siihen :D

Esikoinen siis toiveissa, ja tänä vuonna ollaan 32 ja 37.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23/1576 |
11.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moro! Täällä on kuumeiltu jo hyvän aikaa. Olen N28 ja tarkoitus olisi alkaa esikoista yrittämään häiden jälkeen syksyllä. Mies on 31. Hormonaalista ehkäisyä ei oo enää pariin vuoteen ollutkaan käytössä. Elämäntilanne on muuten melko hyvä ja vakaa, eli siinä mielessä alkaa olla "hyvä hetki", mutta mun tyypin 1 diabetes tuo omat muuttujansa tähän asiaan.  

24/1576 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka. Maanantaina kierukan poisto. Lapset kohta 14 ja 12. Kierukka ollut ehkäisynä jo kymmenen vuotta, joten ajateltiin odotella kierron normalisoituminen ennen kuin lähdetään yrittämään iltatähteä.

Sini

25/1576 |
13.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin voisin liittyä tänne kuumeilemaan! Meillä olis haaveena esikoiselle sisarus vuodelle 22. Ensimmäistä "tehtiin" aika monta kuukautta joten tekisi mieli vähän aikaisemmin alkaa tekemään seuraavaa. Kuitenkin joudun vielä himmailemaan muutaman kuukauden, sillä esikoinen syntyi sektiolla ja noin vuoden taukoa raskauksien välillä suositeltiin.

Täällä on myös tuttuja! Muistan sut VivalaVida, plussasit vähän ennen mua.

Tsemppiä ja plussataikaa kaikille! 😊

26/1576 |
14.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heippa kaikille! Pitkään olen lueskellut näitä keskusteluja täällä vauva.fi sivulla ja nyt vihdoin uskaltauduin kirjoitelemaan täällä. Kovasti vertaistukea vailla. Olen 22 vuotias ja mies 30. Ehkäisy jätetty pois maaliskuussa 2020, ei yhtään plussaa. Lapsi olisi kummankin ensimmäinen. Vauvakuume molemmilla kova ♥️ Molemmat opiskellaan ja töitä tehdään opiskelujen ohella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
27/1576 |
17.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei! Minäkin alan seurata tätä keskustelua. Meillä 30v + 30v pariskunta ja yritystä takana 5 kk. Kohta täytyy alkaa jo turvautua poppakonsteihin, kun kärsivällisyys ei meinaa riittää :D

28/1576 |
17.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mannapuuro kirjoitti:

Mäkin voisin liittyä tänne kuumeilemaan! Meillä olis haaveena esikoiselle sisarus vuodelle 22. Ensimmäistä "tehtiin" aika monta kuukautta joten tekisi mieli vähän aikaisemmin alkaa tekemään seuraavaa. Kuitenkin joudun vielä himmailemaan muutaman kuukauden, sillä esikoinen syntyi sektiolla ja noin vuoden taukoa raskauksien välillä suositeltiin.

Täällä on myös tuttuja! Muistan sut VivalaVida, plussasit vähän ennen mua.

Tsemppiä ja plussataikaa kaikille! 😊

Ja mä muistan sut myös, kuinka mahtavaa että on ”tuttuja” täällä! 🤩 kuinka teidän vauvavuosi on sujunut? Mietityttääkö yhtään jos vaikka heti tärppäisikin? Näitä tässä mielessäni pyörittelin pari viime päivää kun odottelin tuleeko tässä kuussa menkkoja. Ja alkoihan ne sitten tänään, eli vaikuttaisi että nyt alkaa kierto palailemaan takaisin normaaleihin uomiinsa 7 kuukautta synnytyksen jälkeen.

Vaikka kovasti toivotaan pikkusisarusta pienellä ikäerolla, niin samalla tietysti vähän jännittää miten se arki sitten sujuisi kahden alle parivuotiaan kanssa. Helppoa ei varmasti tulisi olemaan, mutta uskon että kaikki menisi omalla painollaan. Tuplasti rakkautta❤️

Toinen haaveissa pienellä ikäerolla, esikoinen 2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
29/1576 |
17.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

VivalaVida, ihan samoja ajatuksia mulla myös. Just alkoi menkat, kierto oli 30 päivää eli kroppa alkaa palautumaan tässä normaaliin. Imetän vielä joitain kertoja vuorokaudessa ja haluankin vielä jatkaa ainakin vuoden ikään asti. Enemmänkin imettäisin mutta meidän vauva on niin aktiivinen eikä päivisin oikein malta maidolle kuin pari kertaa. Hän on niin menevä tyyppi, että joo, vähän mietityttää että mitä jos tärppääkin nopeasti ja mulla on kohta vauva sylissä ja hyllyssä kiipeilevä taapero🙈 Ja vaikka heti tärppäiskin kun esikko on vuoden vanha, niin lasten ikäero jää kuitenkin alle kahden vuoden! Oon viime aikoina tosi paljon pohtinut tota ikäero juttua ja lukenut tutkimuksia aiheesta. Kahtia jakautuneita mielipiteitä ainakin on. Oon enemmän sillä kantilta, et aletaan heti yrittämään kun esikko vuoden, kun ei sit kuitenkaan tiedä kauan kakkosta saa odottaa.

Testihulluna ehdin jo ennen menkkoja tekemään pari raskaustestiäkin vaikka mahikset olivat aika olemattomat. En tiedä toivoinko enemmän plussaa vai negaa😂

30/1576 |
17.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mannapuuro kirjoitti:

VivalaVida, ihan samoja ajatuksia mulla myös. Just alkoi menkat, kierto oli 30 päivää eli kroppa alkaa palautumaan tässä normaaliin. Imetän vielä joitain kertoja vuorokaudessa ja haluankin vielä jatkaa ainakin vuoden ikään asti. Enemmänkin imettäisin mutta meidän vauva on niin aktiivinen eikä päivisin oikein malta maidolle kuin pari kertaa. Hän on niin menevä tyyppi, että joo, vähän mietityttää että mitä jos tärppääkin nopeasti ja mulla on kohta vauva sylissä ja hyllyssä kiipeilevä taapero🙈 Ja vaikka heti tärppäiskin kun esikko on vuoden vanha, niin lasten ikäero jää kuitenkin alle kahden vuoden! Oon viime aikoina tosi paljon pohtinut tota ikäero juttua ja lukenut tutkimuksia aiheesta. Kahtia jakautuneita mielipiteitä ainakin on. Oon enemmän sillä kantilta, et aletaan heti yrittämään kun esikko vuoden, kun ei sit kuitenkaan tiedä kauan kakkosta saa odottaa.

Testihulluna ehdin jo ennen menkkoja tekemään pari raskaustestiäkin vaikka mahikset olivat aika olemattomat. En tiedä toivoinko enemmän plussaa vai negaa😂

Aivan kuin samasta suusta, meidän maantiekiitäjä ei myöskään malta olla rinnalla kuin lyhyitä hetkiä päivällä kun on kiire liikkumaan ja touhuamaan 🙊 yöllä imetän vielä vaihtelevasti kahdesta neljään kertaan. Mutta positiivinen yllätys, että menkat kuitenkin jo alkoivat. Olin varautunut, että pysyvät niin kauan poissa kun (ainakin yö)imetykset jatkuvat.

Mutta samoilla linjoilla, mieluummin alkaa yrittää nyt kun jos tämäkin yritys kestää ennen kuin tärppää. Plussatuulta meille kaikille! 💨

Toinen haaveissa pienellä ikäerolla, esikoinen 2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
31/1576 |
18.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi kaikki! Minäkin liityn tänne vauvakuumeilemaan. Olen 25, mies 27, ja molemmilla aivan järjetön vauvakuume jo ollut vuoden ajan. Ensimmäistä siis yritetään 🥰 Ehkäisy (minipill) jätettiin pois viime viikolla, nyt jännityksellä odotellaan milloin menkat palaa. Minulla on aina ollut todella epäsäännöllinen kierto, ja kuten Supsakalla, ei meilläkään ole kertaakaan huolimattomasta ehkäisynkäytöstä huolimatta vahinkoja sattunut. Siksi aika pessimistisillä mielin katsellaan nyt, että mitä tapahtuu. Suunnitelmana on mennä ensimmäiset puoli vuotta asenteella "tulee jos on tullakseen", ja kesällä aletaan sitten jo tosissaan yrittämään ja laskeskelemaan, jos ei ennen sitä mitään tapahdu. 

Te, joilla on jo raskauksia takana, osaatteko suositella foolihappovalmistetta? Olisiko joku hyvä foolihappoa sisältävä monivitamiini esimerkiksi, ei nimittäin varmaan haittaisi tankata niitä muitakin vitamiineja 😄

32/1576 |
18.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sihilisko, mä söin ennen raskautta Foliren foolihappoa, 50mikrogrammaista D-vitamiinia ja moni-B-vitamiinia. Raskaus ja imetys-vitamiineista saa kaiken tarvittavan ja on siinä mielessä helpoin. Kuitenkin mielestäni niissä on liian vähän D-vitamiinia edes normaalitarpeeseen.. Toki tyhjää parempi. Foolihappo olisi hyvä aloittaa 2kk ennen yritystä (plussaa) ja sitä olisi hyvä saada raskauden ensimmäinen kolmannes.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
33/1576 |
18.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi! Liityn mukaan keskusteluihin. Tuntuu, etten enää kehtaa kavereille kuumeilla🙈

Toiveissa miehen kanssa ensimmäinen yhteinen lapsi. Vielä ei olla sovittu, että milloin aletaan yrittämään. Itse olisin nyt valmis, mies ajattelin, että katsotaan kesällä asiaa. Eli siis kompromissi, 1kk päästä😏? Mieheni puhuu päivittäin vauvaan liittyvistä asioista. Itse en ole juuri aikaisemmin muuta todennut kuin, että haluaisin hänen kanssa kyllä lapsen. Ajatuksissani, jotenkin koin, että tänä vuonna ajankohtaisempi, kun ollaan saatu uusperhekuvio rullaamaan. Nyt kuitenkin iski sitten kunnolla vauvakuume. N30 ja M38

Vierailija
34/1576 |
18.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

sihilisko kirjoitti:

Te, joilla on jo raskauksia takana, osaatteko suositella foolihappovalmistetta? Olisiko joku hyvä foolihappoa sisältävä monivitamiini esimerkiksi, ei nimittäin varmaan haittaisi tankata niitä muitakin vitamiineja 😄

Folireniä söin itse ja D-vitamiinia ekassa raskaudessa. Nyt olen edeltävästi syönyt ihan perus monivitamiinivalmistetta, vaihdan sen sitten raskausajan versioon kun aloitetaan yrittäminen. Lisäksi olen ottanut erikseen D-vitamiina, vaikka sitä monivitamiinivalmisteessa onkin jo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
35/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka! En ole juuri käynyt täällä ennen enkä ole tietäväisin raskaus- ja vauva-asioissa, joten olen vähän pihalla slangin suhteen, mutta nyt on niin jänniä tuntemuksia että tarvii purkaa jonnekin...

Minä ja mies ollaan molemmat 30, viime vuonna mentiin naimisiin ja tällä hetkellä etsimme omistusasuntoa. Jätettiin ehkäisy pois häistä alkaen ajatuksella ei nyt vielä yrittämällä yritetä mutta saa tulla. Hormonaalisen ehkäisyn lopetin järkkyjen sivuvaikutusten takia kokonaan muutama vuosi sitten ja siitä asti menty pelkillä kortsuilla. Pari ekaa kuukautta häistä en yhtään seurannut kiertoa ja harrastettiin vaan paljon seksiä jo siitä ilosta ettei tarvitse pelata kortsuilla. Marraskuun lopussa iski yhtäkkiä jonkinlainen hedelmällisyyskriisi kun tajusin että periaatteessa olisin voinut jo kolmesti tulla raskaaksi mutta en ole, voinkohan tulla raskaaksi? Tämän jälkeen aloin vetää foolihappoa ja D-vitamiinia ja laskea kiertoa.

Kiertoni on haarukassa 26+-3, sen verran vaihtelua että vaikea täysin ajoittaa ovulaatiota, joten nyt sitten joulukuussa ja tässä kuussa suurin piirtein oikeassa ikkunassa yksinkertaisesti harrastettiin seksiä päivittäin n.10 päivän ajan :'D Ei meille nyt varsinaisesti mikään paha nakki. Jouluaattona alkoi menkat ja kummasti vaan masensi vaikka se oli periaatteessa vasta ensimmäinen oikea yrityskierto.

Mut siis nyt. Menkkoja aloin odottelemaan 17.päivä joten vielä olis ihan hyvin normissa ikkunassa jos alkaa kohta, mutta mulla on jo useamman päivän tuntunut tosi jännää "kipua" alavatsalla. En kutsuisi sitä kivuksi, viime yönä kyllä piti vähän hereillä, mutta periaatteessa tunne ei ole kivulias vaan enemmänkin epämukava lepatus tai kihelmöinti tms, joka tuntuu aina välillä. Ei ole menkat koskaan tuntuneet tältä ja niistäkin krampeista menee yleensä korkeintaan puoli päivää että alkaa vuoto. Pelkään toivoa liikaa että tämä olisi nyt merkki raskautumisesta, mutta jos lauantaihin mennessä ei ole menkat alkaneet, haen kyllä apteekista testin.

Pari muuta juttua on ollut, mutta ne on olleet tuota alavatsaoireilua pienempiä niin en tiedä onko oikeita oireita vai vaan keksinkö ne päästäni. Rinnat tuntuu isommilta. Ei edes näytä peilistä isommilta mutta tuntuvat kyllä :D Eilen oli outoa etomisen tunnetta hetken aikaa (syötyäni juustokakkua), ja olen itkenyt jo paristi ihan ihme asioille. Normisti en ole huomannut että kierto selkeästi vaikuttaisi itkuherkkyyteeni.

N30 (& M30). La 27.10.2021.

36/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka!

Liityn keskusteluun, sillä täällä myös aika kovaa vauvakuumeilua. Oon ollut todella äidillinen henkilö ihan jo nuoresta asti ja nyt terveen ja hyvän parisuhteen - ja avioliiton myötä on vain vahvistunut toive meidän ensimmäisestä vauvasta. Myös mies on hyvin vahvasti mukana fiiliksessä. Ollaan molemmat 29v.

Tiesin jo tähän lähtiessä, ettei se tapahdu ihan noin vain, monet yrittävät 1-2v ennen onnistumista. Loin kuitenkin uskoa siihen, että kyllä se pian tapahtuisi. Kärsin migreenistä ja minulla on ihan nuoresta asti (16-17v) asti ollut käytössä minipillerit ja 19v vaihdettiin ehkäisykapseliin. Siitä lähtien 2020 toukokuuhun asti mulla on ollut kapseli käytössä. Eli ilman ehkäisyä menty tuosta toukokuusta asti.

Mun kierto oli ekat 2kk aika sekaisin ja siitä seuraavat on jo olleet säännöllisiä 26-27pv, MUTTA pms -oireet on pahentuneet joka kierrolla. Toukokuusta tähän päivään mennessä raskaus ei ole alkanut, vaikka ”yritys” (lähinnä pyritty mahdollisimman luonnolliseen ajoittamiseen) on ollut hyvin säännöllistä. Oon aika kova stressaamaan ja tämä tilanne turhauttaa, oon joutunut keksimään muita asioita tähän sivuun, etten miettisi asiaa niin paljon..

Ihan hirmuisen suuri toive olisi, että tästä kierrosta onnistuttaisiin, eli kaikesta huolimatta mieli aurinkoisena eteenpäin!

En tällä kommentilla oikein halunnut sen ihmeempää kuin vertaistukea! :)

37/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka! 

Voisin liittyä tähän keskusteluun myös. Minipillerit jätetty marraskuun lopulla 2020 pois ja ekoja kuukautisia odotellessa. Piinaavaa! Kaikenmailman pms oireita on ollut mutta kroppa näköjään aivan sekaisin ja hakee normalisointia. Lääkäri sanoi että helmikuun puolessavälissä jos mitään ei tapahtunut niin voisi Terolutin avulla käynnistellä kiertoa. Turhauttava tilanne sikäli kun kierto aina ollut säännöllinen vaikka taukoja ehkäisystä on ollut vuosien varrella mutta tietty nyt kun on vauvahaaveita niin takkuilee. 

Kaikki ovistikut ja raskaustestit kaapissa odottelee, olen yrittänyt ovista bongailla mutta luulen että bongailen vielä turhaan. Saapa nähdä mihin tämä tästä kääntyy :) tsemppiä kaikille kuumeilijoille!

Vierailija
38/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jesh, kolonoskopiassa kaikki ok ja yrittäminen voi alkaa! :D

39/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä kaikille! Itsellekin tuli yllätyksenä, kuinka kovasti aloin stressaamaan heti kun alettiin tietoisesti yrittämään. Tai stressaamaan ainakin suuripiirteisestä ovisajasta kuukautisten alkuun. Ja nyt, kun ei oikein tiedä mitä on tekeillä, kuukautiset vai ei.

Tänään alkoi pieni tiputtelu. Ekan kerran huomasin päivällä vessassa paperissa vähän vaaleanpunaista, nyt on vuotanut pikkuisen enemmän. Normaalisti kuukautisten tullessa vuotoa on ihan runsaasti, joten en tiedä miten päin olisin ja pidänkö toiveita yllä vai en. 

N30 (& M30). La 27.10.2021.

40/1576 |
20.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikooko kaikki tikutella oviksia ja laskeskella otollisia päiviä? Jotenkin ite mietin, että tulisi kauhea stressi ja paineet mukaan. Me ei siis olla vielä päätetty milloin lopetan minipillerit. Esikoinen tuli ekasta kierrosta, ni sillon pettymyksiä ja turhautumista ei tullut koettua. Nyt sitten mietin, että mitä jos raskautumisessa kestää tai on vaikeuksia 😪