Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako teitä muita PÄÄTTÄÄ, ettei lisää lapsia tule?
25.01.2014 |
Itselläni kolme lasta ja ikää kohta 35 vuotta. Joka päivä pähkäilen, vieläkö neljättä yrittäisimme. Takana kolme helppoa raskautta ja synnytystä, kolme ihanaa, tervettä lasta. Toisaalta ajatus, että meidän lapsemme ovat nyt tässä, on huojentava. Toisaalta jatkuvasti kaihertaa ajatus neljännestä.
Kun mietin asiaa, huomaan, että ajatus siitä, että jos yrittäisimme neljättä emmekä yrityksestä huolimatta saisi, se ei tuntuisi pahalta. MUTTA se tuntuu pahalta, että vartavasten PÄÄTTÄISIN, että ei edes yritetä. Että joku ihminen, joka mahdollisesti olisi vielä tähän maailmaan tarkoitettu (en ole uskovainen), ei saisikaan syntyä, koska minä itsekkäästi päätin niin. Tämä ahdistaa minua, enkä tiedä, mitä tehdä. Pelkään, että kaikki menisikin mönkään neljännen kanssa (raskaus, synnytys, lapsen terveys, oma terveyteni tms.) ja kaduttaisi, miksi lähdinkään enää siihen, kun kaikki oli aiempien lasten suhteen jo hyvin. Silti pelkään sitäkin, että kadun neljäkymppisenä, etten uskaltanut ja perheestämme puuttuu se pala, joka siihen oli vielä tarkoitettu.
Miettiikö kukaan muu teistä tämmöisiä? Tunnistatteko tuon tunteen? Siis syyllisyyden siitä, että riistätte joltakin elämän, kun ette halunneet enempää lapsia? Jos, niin kertokaa, miten siitä pääsee vai pääseekö. Vai pitäisikö tätä vahvaa "sisäistä ääntä" kuunnella...?
Kommentit (31)
Olen jotenkin niin käytännöllinen ihminen, ettei minulle ole koskaan tullut mieleenkään sellaista ajatusta, että joku vauva olisi tarkoitettu syntymään tähän maailmaan. Aika kauniisti ajattelet, ap. :)
Mutta, olen siis itse 34 ja meidän lapset jäävät kahteen. Ihan käytännön syistä; jäin työttömäksi, opiskelen uutta ammattia, ja kun olen valmistunut, olen omasta mielestäni liian vanha enää olemaan raskaana.
Olihan se päätös haikea. En ole ikinä siis haaveillut vauvoista enkä raskaudesta, koska ne ajat ovat olleet raskaita. Haaveilen nimenomana siitä että ylipäänsä meitä olisi enemmän. Mutta mulla on omasta mielestäni moraalinen velvollisuus huolehtia mahdollisimman hyvin näistä kahdesta lapsesta, hankkia meille kunnollinen elintaso ja huolehtia siitä että saan edes jotakin kunnollisia töitä, mitä ilman opiskeluja en olisi todennäköisesti ikinä saanut. Kolmas lapsi riskeeraisi monta asiaa. Kun asuu lapsiensa kanssa opiskelija-asunnossa ja pihistelee kaikesta, se kummasti motivoi opiskelemaan eikä mikään saa tulla siihen tielle.;)
Nykyään en hirveästi ajattele asiaa. Varmaan asia tulee uudelleen mieleen sitten, kun ei enää edes saisi ikänsä puolesta lapsia. Voihan olla että sitten surettaa ja kaduttaa, mistäs sen tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista. Monet teistä kuitenkin tuntuivat perustelevan päätöstä sillä, mitä itse haluavat. Aloituksen pointti oli enemmänkin siinä tunteessa, että joku ihminen olisi vielä "tarkoitettu" meille syntyväksi, mutta häntä ei synnykään. Eli itsekäs päätökseni riistää joltakulta elämän. Jaksaisin neljännen vauvan ja toisaalta myös hyväksyisin sen, että neljättä en enää saisi (siis jos jokin muu seikka kuin oma päätös olisi sen taustalla). Se, mikä tässä itseäni kiusaa, on nimenomaan se, että itse joudun tekemään päätöksen siitä, että lopetan lastenteon.
Hassua, mutta joskus jopa kadehdin esim. lestadiolaisia siitä, että heidän ei tarvitse päättää lapsilukuaan.
Meillä on kolme lasta, esikoinen on juuri täyttänyt kolme, ja hänen jälkeensä syntyivät kaksoset jotka nyt iältään 1 vuoden ja 10 kk. Ajattelin pitkään, että ei ikinä, koskaan, milloinkaan neljättä lasta, että kuinka tämmöisestä selviää täyspäisenä? Mies on nykymittapuulla isosta perheestä (hänellä viisi sisarusta, ei mitään uskontotaustoja tässä...) ja itselläni on yksi sisarus. Olemme olleet yhdessä tosi kauan ja mies on tuonut selvästi esiin toiveena isosta perheestä. Itselle ehkä riittäisi tämä perhe, on semmoinen olo, että ei tästä enää puutu ketään. Mutta jokin ihmeellinen vauvakuumeen poikanen kaihertaa mieltä itselläkin, kun kuitenkin kolmen pienen kanssa on täyspäisinä selvitty :) Meillä siis mies suoraan toivoo, että meille tulisi vielä neljäs (tai jopa viides), ja itseä ahdistaa, että miksi toisaalta kieltäytyisin, kun kuitenkin itsellänikin ajatus vielä yhdestä pyörii nyt päässä lähes päivittäin. Olemme paljon jutelleet keskenämme, että mistä tietää lapsiluvun olevan täynnä, ja entä jos puolisot ovat asiasta eri mieltä? Eli minua ainakin ahdistaa tässä asiassa päätöksenteko! Tavallaan toivoisin vielä lasta mutta hyvä on näinkin.
Miksi pidät omaa päätöstäsi itsekkäänä? Kannattaa miettiä ehkä sitäkin, jos jaksat. Minusta minun päätökseni, jotka koskevat minua, eivät noin pääsääntöisesti ole itsekkäitä. Varsinkin juuri tällaisiin henkimaailman juttuihin liittyen. Eri asia, jos päätös koskee oikeasti olemassa olevia. Vai mietitkö sä, että mitä joku ufoalus saattaisi haluta tehdä, mutta ei voi, kun et vain "kuuntele" sitä :D Anteeksi vähän karrikoiva vertaus, mutta joku roti näihin itsensä ulkopuolisten näkymättömien kuuntelemiseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 21:48"]
Aloituksen pointti oli enemmänkin siinä tunteessa, että joku ihminen olisi vielä "tarkoitettu" meille syntyväksi, mutta häntä ei synnykään. Eli itsekäs päätökseni riistää joltakulta elämän.
[/quote]
Kaistapäistä ajattelua. "Riistää elämän"? Eivät ne lapset kuule missään pilven reunalla syntymänsä odota. Biologiasta siinä on kysymys. Ihmiselle on sitä paitsi aina parempi olla syntymättä. Jää elämän kärsimykset kokematta, eikä mielihyvän menettämnenkään harmita kun, no, ei ole olemassa.
Kun katselen esimerkiksi kuopustani (eli kolmatta lastani) tuossa taapertamassa ja hihkumassa, tuntuu aivan musertavan kamalalta ajatella, että hän ei olisi koskaan saanut syntyä, koska päätin lopettaa kahteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:01"]
Kun katselen esimerkiksi kuopustani (eli kolmatta lastani) tuossa taapertamassa ja hihkumassa, tuntuu aivan musertavan kamalalta ajatella, että hän ei olisi koskaan saanut syntyä, koska päätin lopettaa kahteen...
[/quote]
No, so what, sähän nimenomaan halusit kolmannen, eikö? Toisaalta, jos häntä ei olisi, olisit myös tyytyväinen. Jos et olisi, hankkisit kolmannen. Vai mitä kohtaa en ymmärrä?
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:01"]
Kun katselen esimerkiksi kuopustani (eli kolmatta lastani) tuossa taapertamassa ja hihkumassa, tuntuu aivan musertavan kamalalta ajatella, että hän ei olisi koskaan saanut syntyä, koska päätin lopettaa kahteen...
[/quote]
No, so what, sähän nimenomaan halusit kolmannen, eikö? Toisaalta, jos häntä ei olisi, olisit myös tyytyväinen. Jos et olisi, hankkisit kolmannen. Vai mitä kohtaa en ymmärrä?
[/quote]
Sitä kohtaa et ymmärrä, että tässä ei ole kyse siitä, mitä MINÄ haluan, vaan siitä, että tuntuisi musertavalta ajatella, että hän ei itsessään olisi saanut syntyä ja hänen elämäänsä ei olisi olemassa, siis hänen itsensä vuoksi. AV-mammojen taitaa olla mahdoton käsittää, että joku joskus miettisi muutakin kuin omaa haluaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:15"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 22:01"]
Kun katselen esimerkiksi kuopustani (eli kolmatta lastani) tuossa taapertamassa ja hihkumassa, tuntuu aivan musertavan kamalalta ajatella, että hän ei olisi koskaan saanut syntyä, koska päätin lopettaa kahteen...
[/quote]
No, so what, sähän nimenomaan halusit kolmannen, eikö? Toisaalta, jos häntä ei olisi, olisit myös tyytyväinen. Jos et olisi, hankkisit kolmannen. Vai mitä kohtaa en ymmärrä?
[/quote]
Sitä kohtaa et ymmärrä, että tässä ei ole kyse siitä, mitä MINÄ haluan, vaan siitä, että tuntuisi musertavalta ajatella, että hän ei itsessään olisi saanut syntyä ja hänen elämäänsä ei olisi olemassa, siis hänen itsensä vuoksi. AV-mammojen taitaa olla mahdoton käsittää, että joku joskus miettisi muutakin kuin omaa haluaan.
[/quote]
Mutta sen neljännenkin jälkeen jää vielä munasoluja ja siittiöitä, jotka ei pääse yhdistymään. Se neljäs ei auta tuossa mitään, siellä ne on jonossa kaikki muutkin tulossa. Ymmärrätkö? Se kuvittelemasi neljäs ei ole olemassa missään, on vain noita soluja. Sinulla ei ole mitään velvollisuuksia soluja kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2014 klo 21:32"]
Hyvin sanottu. Minulla on ihan karmea olo usein siitä ettei ainokaisemme saa sisaruksia. Haluaisin että hänellä olisi edes joku turvanaan kun me vanhenemme. Itse olen aina ollut yksinäinen susi, sisarussuhteet lähes ainoita jotka ovat jatkuneet aikuisikään saakka.
Näin ainoana lapsena ja orpona en ymmärrä tätä (ikä 36 vuotta). Miten se sisaruus auttaa siihen suruun? Se on kuitenkin jokaiselle hlökohtainen kokemus ja riippuu myös hyvin paljon siitä, kuinka vanhemmat ovat kohdelleet sisaruksia elinaikanaan (mm. tasapuolisuus yms.) Kaikki sisarukset kun eivät välttämättä ole missään tekemisissä aikuisena keskenään (näitäkin on nähty). Ja jokaiselle se lapsuus on kuitenkin omanlaisensa kokemus riippumatta sisaruksesta.