MInkä hahmon pudottaisit
Kommentit (32)
Sika sais tippua, sitten kitaristi, sitten ynisijä.
SLAIKKA on huonoin tän vuonna. Toivottavasti Aku korvaisi slaikan Arja Laineella.
Ymmi voisi keksiä joitain muita tapoja olla hauska. Se yninä ei johda mihinkään ja on liian samanlaista kuin Leena Hefnerin pakkotoistot. En kuule voi sulle x:ksi muuttua -lausahdus on hauska ja tuttu jokaisen lähipiiristä, enemmän tämänkaltaisia juttua Ymmille, kiitos.
Jäbä Leissonia voisi kehittää hauskemmaksi ja monipuolisemmaksi, vain taivas olisi tälle hahmolle rajana. Enemmän esille musiikkiaiheisia juttuja, retroilua, hipsteritrendejä ja muuta ärsyttävää briljeerausta ja piiloitsensäkorostamista. Ne keksittyjen ideoiden uudelleen keksiminen ja huikeiksi idiksiksi kutsuminen oli jo toisessa jaksossa kulunut vitsi.
Sika Vainolassa hieman häiritsee se, että se perustuu enemmän yhteen tunnettuun henkilöön, eikä niinkään ammattikuntaan (sama juttu häiritsee Slaikassa). Vainolan hahmo on kuitenkin aika mainio siksi, että Krista Kososen näyttelijäntaidot tulevat hienosti esille ja hahmossa on ilmiömäisiä pikkujuttuja (ilmeet, eleet, puhetapa, jne) jotka tekee hahmosta ihmisen.
Jäbä vois tippua. Hyvä yhden vitsin hahmo, mutta mielestäni jo niin nähty. Myös Slaikka on tylsä, eli pois vaan mun puolesta..
No Sika tippui, kuten 29 jo viestin kirjoittaessaan tiesi.
Slaikka joutais kotiin, mutta eihän se ollu edes kolmen huonoimman joukossa. Akulla ei selvästikään enää pursuile ideoita hahmojen keksimisessä. Ihan kuin se ois keksiny sen typerän "köntsä housussa" -jutunkin vaan siksi, että hahmo ois vieläkin typerämpi ja ihmiset lakkais äänestämästä sitä. Eikö kakarat tajua, että Aku Hirviniemi pysyy kyllä Putouksessa ja se on edelleen hauska ja mainio näyttelijä, vaikka sen hahmo äänestettäis pois.
Tosi harmi että Sika putosi, oli yksi parhaista ellei paras. Ja botoxit vaan paransi tilannetta.
Ymmi olis joutanu pois, samoin patologi. Jäbä oli tänään hyvä.
Patologi on huono ja Slaikka kelvoton. Ne pois seuraavaksi. Antskulla oli hyvä moka tänään sen Maikulle soittamisen kanssa :D
Slaikka tai Jarmo